Ikuinen keskustelu: "Toimiiks toi oikeesti?". Onko sillä väliä?

[Andy]

Treenaako kukaan muu täällä samanlaisella filosofialla, vai onko tavoite yleisesti vaan saavuttaa mahd. tehokas taistelu/ottelu taito?

Mielestäni olisi hullua ja vaarallista treenata muulla tavoin kuin pyrkien maksimaaliseen ottelutehokkuuteen. Vastustaja kuitenkin lähtökohtaisesti on treenannut niin tehokkaasti kuin osaa, eikä ole kovin mukava jos osaa vain jotain fantasiatekniikoita, kun toinen latoo polvipotkuja täysillä päähän.

No. Ei se nyt niin vaarallista ole. En siis ole menossa ottelemaan ketään vastaan, joka ottaa homman "liian tosissaan" verrattuna omaan, melki pilke silmäkulmassa tapahtuvaan matsailuun/sparrailuun.

Kyllä se on oikeasti vaarallista. Ei kai se minua lohduta millään tavalla kun polvi on naamassani, jos sinulla ei ole ottelullisia päämääriä?

[Horizon]

Treenaako kukaan muu täällä samanlaisella filosofialla, vai onko tavoite yleisesti vaan saavuttaa mahd. tehokas taistelu/ottelu taito?

Mielestäni olisi hullua ja vaarallista treenata muulla tavoin kuin pyrkien maksimaaliseen ottelutehokkuuteen. Vastustaja kuitenkin lähtökohtaisesti on treenannut niin tehokkaasti kuin osaa, eikä ole kovin mukava jos osaa vain jotain fantasiatekniikoita, kun toinen latoo polvipotkuja täysillä päähän.

No. Ei se nyt niin vaarallista ole. En siis ole menossa ottelemaan ketään vastaan, joka ottaa homman "liian tosissaan" verrattuna omaan, melki pilke silmäkulmassa tapahtuvaan matsailuun/sparrailuun.

Kyllä se on oikeasti vaarallista. Ei kai se minua lohduta millään tavalla kun polvi on naamassani, jos sinulla ei ole ottelullisia päämääriä?

Aivan, juu! Luulin, että tarkoitit yleisesti vaarallista. Eli voin tästä päätellä, että tavoitteenasi on pärjätä täyskontaktiotteluissa ja akrobaattisesti taitavilla liikkeillä ei ole niin väliä

[Mika]

Joo, tuskin Horizon tarkoitti että hänen harjoittelunsa ja tavoitteensa koskettaisivat ketään muuta. Nyt Andy vähän hassuttelee.

[Andy]

Eikö Horizon nyt nimenomaan kysynyt että treenaavatko muut samalla filosofialla? Minä kerroin että en treenaa ja selostin syyn siihen.

[Daddy]

Tahtoisin udella, että kuinka suuri merkitys lajin todellisella toimivuudella on juuri sinulle?

Tämä "lajin todellinen toimivuus" on varmaan asia, josta on keskusteltu, keskustellaan ja tullaan keskustelemaan. Nimittäin se toimivuus missä ja miten herättää joskus jyrkkiäkin näkemyksiä.

Itselleni termi "toimivuus" tarkoittaa lähinnä toimivuutta siviilissä ja turvallisuusalalla kohdattaviin tilanteisiin. Toimiiko opitut opit jos joku kaikesta ei-provosoivasta käytöksestäni huolimatta käy kimppuuni snägärijonossa? Entä saanko asiakkaasta kohdehenkilöksi muuttuneen tapauksen työssäni tonttiin+ rautoihin?

Mä itse siis näen tämän "toimivuuden" käytännön tilanteita tarkastellen. Jollekin muulle se voi olla kuinka ottelukehässä tms jutuissa pärjää, ja se on fine. Kukin tavallaan, pääasia että harrastaminen on mielekästä

[JariMarjamaa]

Itselläni pääasia on hauskuus ja hieno järjestelmä.

Puni sen sanoi. Mielestäni tämä on tärkeintä. Jos et tykkää hommasta, niin ei väliä
vaikka se toimisi tai sitten ei.

[tapsaattori]

Kamppailu-urheilussa on mun mielestä mukana valmentajan merkitys eli tulee olla pelisilmää, että "toimiiks toi oikeesti valmennettavallani ensi keväänä". Tokihan hyvässä tapauksessa pikkupojasta/tytöstä asti hankittu vahva perustekniikkavarasto ja kisakokemus antavat suuntaa. Urheilijan itsensä kokema hyvä tekniikkaahan on se mikä on toiminut ennenkin, bravuuri jolla on voitettu matseja. Korkeammalla tasolla voi olla tilanne toisin tai bravuurit on jo ehkä scoutattu läpi. Tuli vaan mieleen, että Riossa Petra Ollin pukkaukset jätti pahoihin asentoihin tokassa matsissa.

[Jasse]

"Epä-olennaisuudet" ovat vaikuttaneet omaan kamppailu-urheiluuni monellakin tavalla, luulatavasti lähinnä negatiivisesti. Kolme esimerkkiä:

1. BJJssä pyrin heittämään kaverin maahan vaikka tyypillinen taktiikka on kilpailla guardiin-vedosta. Tämä siksi että uskon pystypainin ja heittokokemuksen olevan "kadulla" berseelleen istumista tärkeämmässä roolissa.

2. Lukkopainissa suosin kilpikonna-positiota tyypillisen guardin sijasta. Tämä siksi että olen tykästynyt historialliseen Catch-painiin jossa alla piti taistella nelinkontin jottei tulisi selätetyksi.

3. Potkunyrkkeilyssä viljelin hyppytakapotkua koska tekiikka mielestäni tuntui ja näytti hienolta.

Toki jokaisen kamppailu-urheilulajin säännöt määrittävät sen mitä saa ja kannattaa tehdä voittaakseen, mutta onneksi liikkumavaraa oman tyylin kehittämiseen. Eikä pidä unohtaa että näyttävä voitto on eri asia kuin vain voitto. Niin kehässä kuin kadulla.

[Mappe]

Merkille pantavaa tässäkin keskustelussa on tietysti. Puhutaanko ottelu vai tappelustilanteesta. Esim Taekwondon otteleutekniikoissa on paljon näitä takakierto-selänkautta-ympäri-hyrrähelikopteri potnaus tekniikoita joista pisteitä kyllä ropisee hyvin Taikkisottelussa, mutta Ip-tilanteissa ne kannattaa jättää käyttämättä. Sama homma liikesarjoissa niiden treenaamisessa hyöty ei siirry nakkikioskinekkailuun, mutta muuten niiden treenaaminen on kyllä ainakin itselleni ajoittain ihan mielekästä. Onneksi lajeja on nykyisin paljon joista jokainen voi valita itselleen sopivan.

[Kari Aittomäki]

Hyvä aihe, todellakin.

Minä uskon, että kaikki, siis kaikki fyysinen harjoittelu sisältää pyrkimyksen alfaisempaan sosiaalikertoimeen. Esimerkiksi nykyaikaiset ylifyysiset tanssimuodot ovat jo perusasenteeltaan niin urostelevia, että silkka mindset olisi tällaselle katujätkälle ylittämätön alkuruoka.

Muistitaskuiltaan ne taidonnäytteet vaikuttavat suoraan toimintavarmuuteen, esimerkiksi mainittua uramawaa harva uskaltaa tosipaikassa sivaltaa ellei takana ole mainittavan paljon kikkailumatsailua.
Se on muuten oikeinräjäytettynä hirveä leka ja hemmetisti sokeeraavampi kuin tuttu kiertari. Hyvin tarkka myös.

Bruce ei turhaan esitellyt nunchakua jonglööraamisen kautta, ne kuviojutut on onnenomiaan pelinhallintaan eli siihen paasaamaani kontrolliin.
Turhaan eivät Bill Wallace ja Dominique Valera esittäneet taitotasoaan kilpavemputtelemalla.
Taitotason nostaminen ja ylläpito on oleellinen osa kamppailutaidon sisääntakomisessa.. Kuten kaikki muutkin osiot siinä kerroskakussa. Treenaajan ja tiedonvälittäjän asia on paukuttaa menemään ja ei kysellä vastauksia vaan etsiä niitä.

Näin.

[Mika]

Olen samaa mieltä tuosta alfakertoimesta. Olen joskus puolileikilläni esittänyt, että pystyn liittämään - joskin osin väkisin - kaiken ihmisen toiminnan jollakin tapaa lisääntymiseen. Alfailu on sitä jo melkein itsessään.

Tuo ajatus noista kikkailuista onkin muuten mielenkiintoinen.

[Huppu]

Minua ei kiinnosta pätkääkään laji tai tekniikan alkuperä. Olen ajanut joka tilanteeseen toimintamallin joka mielestäni on paras. Nämä tekniikat on muuttunut ja tulee muuttumaan, mikäli tulen toisiin ajatuksiin jonkun tekniikan kohdalla. Tämän takia en pidä tyylistä reenata jotain tiettyä lajia. Tekniikka on tekniikka, ei siihen tarvitse rakentaa mitään muuria. Tärkeintä on että ne omat tekniikat soi yhteen, eli kaikki ajaa samaan maaliin. Jokanen rakentaa oman pelin.

Avoimin mielin voi toki fiilistellä kaikenmaalin hyrräilyj'ä, mutta otan ne enemmänkin liikkumisharjoitteena. Toki voihan sitä ajatella, että on semmoinenki ässä hihassa. Tasapainoahan nämä kehittää valtavasti, joten ei kannata olla niin jyrkkä fantasia jutuilekkaan. Näiden painotus on tietenkin hyvin minimaalinen.

[Kari Aittomäki]

Huppu, olet oikeassa mutta oletpa myös hiukan väärässä. Oman taitotason ylittäviä juttuja treenatessa repertuaari ja tilanteenhallinnan välineet kasvavat väkisinkin. Joka tarkoittaa sekavassa toimintatilanteessa isompaa ongelmanratkaisu-mallistoa.

Mä jo aikoinaan juttelin siitä kritiikittömyydestä. Se on aivan saatanallisen hyvä työkalu todellista taitoa tavoitellessa. Mä toistan sen takavuosien tarinan: Koin pienen kuoleman erään kivikovan brittikaratekan hassuttaessa mut tilanteeseen, jossa jouduin suojaamaan hyppylyöntiä vastaan huonosta tasapainosta, pelkällä kädellä johon tällä huippupelurilla oli jo kontrolli. Ja se harppuuna jysähti nelivitosnyrkillä suupieleen sellasella räjähtävyydellä että kontrolloimaton veto ois luultavasti tappanut minut.

Järkytys vei mut vuodeksi aikidon pariin, joustaminen oli pakko oppia ja opinhan minä.
Vuosia myöhemmin väistin nyrkkiraudalla vahvistetun juudasvedon, tuupaten alunperin kuljettamani sällin portaita alas ja samalla liikkeellä ohjaten tämän hyökkivän reilupetterin hampaat edellä betonitolppaan. Aiki.
Tilanneratkaisu ei olisi onnistunut ilman säännöllistä vaistojenivastaista aikidotangoa.

Myös asetekniikasta olisi tarina, liittyen FBI:n pistoolivetoon mutta siitä toisemmin.

Mitä mä yritän piipittää on se että itselle vieraan tekniikan treenaamisella laajentaa myös ja etenkin mindset-vaihdoksia, joka on tavattoman vaikea opittava.

Mitä alfailuun tulee, tuo Mikan maininta paneskelujärjestyksestä on todella totta. Täälläkin pikkukaupungissa käryää yhä jotain takavuosikymmenien pallonpotkiskelijoita, jotka aivan tosimielin kukkoilevat jokasuuntaan. Etenkin nuorille naisille.
Johtopäätös: Treenaaminen kehittää ääliörauhasia.

[Lasse Candé]

Kari on asian ytimessä ja täytyy sanoa että on kiva nähdä taas. Eli moro mieheen!

Samassa, tällä kertaa Huppu ei ole pahasti väärässä ( ) vaan asiassa mennään eri näkökulmissa ja se mikä ennen kaikkea nousee esiin on se taitotaso. Eli että taidokkaat taitoilee ja huonommat rokkaa.

Mitä taitojen testaamiseen tulee, itselläni sen kokemuspohjaisesti selkein testauskenttä on tietenkin ollut jalkapallo, sillä en ole tappelija ja muutenkin siinä kentässä on ylipäätään mahdotonta saada samaa kokemuspohjaa mitä edes puulaakipalloilija saa fudiksesta moninaisissa tilanteissaan.

Tuolla edellisellä ja sitä edellisellä kappaleella viittaan Karin puheeseen taidosta. Taito tulee esiin vasta tietyn myllerrys-taitoharjoittelu-yhdistelmän jälkeen. Ennen sitä joko harjoitellaan taitoa tai opitaan rokkaamaan. Olen itsekin nähnyt fudiksessa vertaisiani jotka ovat lähinnä jalostaneet kovan kuntonsa ja sisunsa peliin ja fudistaustat ovat olleet noin 5% omistani. Olivat toki loukkaantumisalttiita ja tehtävämme väkisin poikkesivat, mutta puhtaalla sisulla, kunnolla ja peliympäristöön tottumisella korvasivat aivan helvetisti taitopuutteita. Ja näille sitten löytyi sopiva tehtävä.

Ja taitaapi olla kamppailun suhteen vielä enemmän näin, että sisukkaalla on oikoteitä onneen.

Siinä mielessä taito on yksi. Mutta on myös paljon muuta. Pitäisi varmaan arvostaa molempia.

[Kari Aittomäki]

Moro moro.

Taitotason ja peliälyn perusteluun riittä yksi yhdyssana: Ilmaveivi.
Tuo riemastuttava kikka-onnistuminen antoi kyseisen sällin koko peli-ilmeeseen aivan uutta rohkeutta ja iloa. Joka välittyi koko orkesteriin. Ja koriksessahan ne pikkukikat kuuluvat jokaisen huipun repertuaariin ja muodostavat merkittäviä viihdekertoimia.

Kamppailupeleillä mä muistan erään neukkujudokan hyppy-yujin.. Ippon oli niin komia että senturnauksen kaikki loppu-vastustajat tuli tatamille vain häviämään.
Eikä ne Alin oikeasuora-avaukset pelkkää halveksuntaa olleet. Epäortodoksinen alkutälli sekoitti vastustajan rytmitystä ja loi tilanteita jotka Suurin kuittas lähes aina omaan pistepussiin.
Tietenkään kokonaisuutta ei rakenneta ilmaveiveihin tai hook-heittoihin tai hyppypotkuihin. Ne on vain virkistäviä poikkeamia peruspaketista.
Eipä se revolverinkäsittelyn pyörittelyosio ole kuin hupia, pistoleron näyttö välineenhallinnasta.