Kamppailulajien kaupallistuminen: hyvä vaiko huono asia?

[Lasse Candé]

Hyvin usein tilit ovat joukkuekohtaisia. En usko että tuontyyppinen bisnes olisi kovinkaan yleistä.

Muistelisin useammankin itkun kuulleeni siitä, "kun perusharrastajien pitää maksaa kisaajien kulut", joten pidän Lassen kertomusta epäuskottavana.

Toki annan periksi kirjanpidolliselle kikkailulle ja vedän vähän mutkia suoraksi, mutta budjetointihan on muutenkin petosta joko itselle tai valvovalle taholle.

Hyvin usein tilit ovat joukkuekohtaisia. En usko että tuontyyppinen bisnes olisi kovinkaan yleistä.

Palloilulajeissa ehkä näin, mutta ainakaan judo-seuroissa ei ainakaan. Junnut ovat ainakin osin homman rahoittaja, mutta ehkä alkeiskurssilaiset varmasti se tärkein rahoittaja ryhmä. Joka sekin on pääosin junnuja

Tuo oli siis vastine tähän:

Monessa kamppailulajissahan junnut ovat ikäänkuin tulonlähde, ei tarvi pitää kovin monia treenejä viikossa ja monesti vetävät enempi porukkaa kuin aikuispuolen setit. Mitenköhän jäkiksessä, onko sielläkin junnut tulonlähde? Eikös ne jäkisseurat kuitenkin nykyään ole sellasia voittoa tekeviä yrityksiä, niin siihen kuvioon kai sopisi tuollainen... Toki niillä on valmentajat joille maksetaan touhusta palkkaa.

Eli nimenomaan en puhunut kamppailulajeista. Flammee jo kamppailulajit käsittelikin ja noin taitaa niissä olla. Vastasin tuohon että miten jääkiekossa. Rehellisyyden nimissä en oikeasti tiedä jääkiekosta, mutta muissa pallopeleissä on joukkueilla yleensä omat tilit tai sitten jokin muu mekanismi mikä varmistaa että joukkueen toimintaan laitetut rahat käytetään joukkueen toimintaan. Tältä pohjalta arvaan että näin myös jääkiekossa. Muusta kun tulisi hieman tuota puhetta. Lisäksi pallopeleissä valmentajat ovat ihan erit ja eri ikäluokat eivät tyypillisesti kohtaa. Elikkäs toiminta on ihan erillistä. Kamppailulajeissa taas hyvin usein moisia rajoja ei ole, ainakaan noin vahvasti.

[Puni]

Mä ymmärrän Lasse sun ajattelun, mutta koitin vaan korostaa sitä laajempaa perspektiiviä ja populismia; tosiasia on kuitenkin se, että "litteroitua" rahaa jaetaan seurajohdon toimesta (ehkä vision, ehkä toimintasuunnitelman, ehkä kommunismin nimissä) painopistealueille lajista riippumatta (siis sellaisista lajeista joissa kilpailu on mahdollista).

Yleensä se painopistealue on juuri kilpailu, varsinkin lyhytnäköisessä suunnittelussa, joka ei ota huomioon sitä, että liikkuminen on kansalaisoikeus.

[Lasse Candé]

Juu, siis noissa pallopeleissä juttu on sikäli selkeä että joukkueet nimenomaan kasataan kilpailutoimintaa varten ja siis kaikki kilpailevat. Kamppailulajeissa on sitten toisin. Minä nyt puhuin nimenomaan pallopeleistä, kun flammee niihin vertasi.

[PetriP]

Yleensä se painopistealue on juuri kilpailu, varsinkin lyhytnäköisessä suunnittelussa, joka ei ota huomioon sitä, että liikkuminen on kansalaisoikeus.

Mutta se ei ole kenenkään seuran asia antaa siihen mahdollisuuksia. Seuran johdon tulee jakaa rahaa sen sääntöjen mukaan ja hengessä. Ja jos siellä päämääräksi on asetettu tuottaa olympiatason kilpailijoita niin sitten budjetoinnissa pitää olla etusija hankkeilla, jotka edesauttavat säännöissä annettua missiota

[Andy]

Tämä on asia joka suunnattomasti ärsyttää minua urheilua koskevassa kansalaiskeskustelussa. Eli henkilö X joka yleensä ei ole (Puni on nyt poikkeus) urheiluseuratoiminnassa mukana, valittaa siitä kuinka seuroja kiinnostaa vain kilpaurheilu ja kuinka "lasten ei anneta harrastaa rauhassa ilman kilpatavoitteita".

Homma menee vain pieleen siinä että valittaja haluaa määräillä omalla vapaa-ajallaan vapaaehtoistyötä tekevien ihmisten toimintaa. Eihän mikään suinkaan estä pyörittämästä lasten liikuntaharrastekerhoa, mutta ei ketään voida velvoittaa sitä tekemään, jos häntä kiinnostaa enemmän tavoitteellisen urheilutoiminnan järjestäminen.

[Lasse Candé]

Tuohon Andyn pointtiin olisi kiva nähdä vastinetta, mikäli Punia nappaa. Uskoakseni Puni meinasi ehkä vähän jostain muusta vinkkelistä ja kiinnostaisi tietää mistä.


Sitten toiseen asiaan. Kaupallistumisellahan voi tarkoittaa suurempaa siirtymistä vapaille markkinoille pois erinäisten tukien äärestä. Kun en ihan tiedä mitä tuolla taikasanalla (josta ketjun alkupuolella oletettiin seuraavan taikarahavirtoja seuroille) tarkoitetaan, oletan että sillä tarkoitetaan tuon tyyppistä. Kuitenkin tämän jutun valossa näyttäisi siltä että kansalaisten liikuntaa voisi melkein tukea 1000 e:lla / kansalainen joka vuosi lisää ja yhteiskunta ei häviäisi. Tuo otsikon 4 miljardia on hirveä summa. Jos se on laskettu oikein, selvä implikaatiohan on että kun kaupallinenkaan liikunta ei aina ole noin kallista, voisi suurillakin kansallisilla panostuksilla saada rahat takaisin muussa muodossa. Valitettavasti nuo miinusmerkit näkyvät budjeteissa, toisin kuin jutun mainitsema hinta (eli "plusmerkin puute"). Leikitään että summa on väärin ja vain puolet. Silti juttu on melko merkittävä.

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art ... 08366.html" onclick="window.open(this.href);return false;

Tämä ongelma maksaa Suomelle jopa 4 miljardia euroa vuodessa – ”Niin iso pommi, että kukaan ei ymmärräkään”

Uusi tutkimus paljastaa, että vain pieni osa suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi terveytensä ylläpitämiseksi. 95 prosenttia lapsista viettää liikaa aikaa ruudun ääressä. Ongelman aiheuttama lasku kansantaloudelle on jo nyt 3–4 miljardin euron luokkaa.
Tämän viikon Urheilusanomat kertoo hälyttäviä tietoja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisesta ja elämäntavoista.

Urheilusanomat pääsi tutustumaan ensi viikolla julkaistavaan Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistutkimukseen (Liitu), jonka mukaan vain 20 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista täyttää liikuntasuosituksen eli liikkuu vähintään tunnin päivässä. Yhdeksäsluokkalaisista vain kymmenesosa liikkuu riittävästi.

95 prosenttia lapsista tuijottaa liikaa ruutuja, kuten televisiota, tietokoneen näyttöä ja älylaitteita. Suositus ns. ruutuajalle on korkeintaan kaksi tuntia päivässä.

Lasten ja nuorten vähäinen liikkuminen on vakava uhka kansanterveydelle. Lasku kansantaloudelle on asiantuntijoiden mukaan 3–4 miljardia euroa vuodessa – tulevaisuudessa summa vain kasvaa, jos mitään ei tehdä.

– Tässä rakennetaan niin isoa pommia, että kukaan ei ymmärräkään, sanoo Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön Likesin johtaja Eino Havas.

Urheilusanomien 12-sivuisessa jutussa opettajat, tutkijat ja valmentajat esittävät ratkaisuja ongelmaan. Lapset voidaan saada liikkumaan vielä 2010-luvullakin, mutta ovatko suomalaiset valmiita toteuttamaan muutosta? Asenteiden on muututtava kodeissa, kouluissa, kunnissa ja eduskunnassa.

Mitä sinä olet valmis tekemään ongelmalle?

[Puni]

Tämä on asia joka suunnattomasti ärsyttää minua urheilua koskevassa kansalaiskeskustelussa. Eli henkilö X joka yleensä ei ole (Puni on nyt poikkeus) urheiluseuratoiminnassa mukana, valittaa siitä kuinka seuroja kiinnostaa vain kilpaurheilu ja kuinka "lasten ei anneta harrastaa rauhassa ilman kilpatavoitteita".

Homma menee vain pieleen siinä että valittaja haluaa määräillä omalla vapaa-ajallaan vapaaehtoistyötä tekevien ihmisten toimintaa. Eihän mikään suinkaan estä pyörittämästä lasten liikuntaharrastekerhoa, mutta ei ketään voida velvoittaa sitä tekemään, jos häntä kiinnostaa enemmän tavoitteellisen urheilutoiminnan järjestäminen.

Väitän rahi-mutu-stetson-harrisonilla, että ne 10% ketkä haluavat urheilua harrastaa urheilumielessä noin koko laajudeltaan, eivät näe tuon rahankäytön ongelmaa. Ei se ole kellekkään uutinen, että se maksaa rahaa ja imee kyllä joka pennin mikä siihen työnnetään, tuli se sitten vanhemmilta tai valtiolta. Loppuosa on sitten enemmän tai vähemmän pakotettu pysymään kelkassa, joko maksumiehenä tai orjatyövoimana. Tästä onneksi on jo esimerkiksi jääkiekossa selkeä kapinaliike nousemassa, kun tolokuissaan olevat hakeutuvat muita tavoitteita kuin kisamenestystä hakeviin seuroihin.

Viittiskö joku vilkasta sitä suhdetta, missä rahaa jaetaan urheilun ja seuratoiminnan suhteessa? Viimeksi kun asiaa tutkin, ebolani sai syövän.

Ei-kaupallinen toiminta taas lamaantuu täysin kahdelta sektorilta; urheilukekeily vie sen vähänkin yhdistystoimintaperinteen (tekijät) mitä on koskaan ollut ja toisaalta rahoituksen puute supistaa toimintaa kautta linjan (rahoitus).

Kaupallisuus ei siis ole yksinomaan ammattimaisten ohjaajien etuoikeus.

En nyt ole ihan varma itsekään mitä alunperin ajattelin, mutta kyllä tuo ajatuksena vähän kutkuttaa, että olisiko nettohyöty isompi jos kuitenkin satsattaisiin suuremman massan liikuttamiseen. Lasse toi kyllä muutaman ihan hyvän lähtökohdan sille keskustelulle.

[Andy]

Edellisestä tekstistä en saanut parhaalla tahdollakaan selvää niin en oikein pysty vastaamaan siihen.

Mutta sellainen pointti mikä ei ole oikein tullut vielä tässä esille on että kamppailulajien kaupallistuminen myös edistää urheilijoiden uramahdollisuuksia. Kun harrastajat ovat valmiita maksamaan treenistä, hommaa tehdään ammatiksi ja siitä saadaan palkkaa, siinä on toimeentuloa myös urheilijoille. Erityisesti niille jotka ovat ammattilaistasolla mutteivät vielä mitään superstaroja.

Virolainen kaverini asuu Englannissa ja ottelee mm. Cage Warriorsissa tavoitteenaan päästä UFC:hen. Hän saa kohtuullisia ottelupalkkioita ja elää osittain niilläkin mutta saa lisätienestiä siitä että vetää omalla salillaan treenejä harrasteryhmille. Hän ei todellakaan ole rikas tai edes keskituloinen mutta tämä systeemi mahdollistaa hänelle ammattimaisen harjoittelun.

[Akuma]

Homma menee vain pieleen siinä että valittaja haluaa määräillä omalla vapaa-ajallaan vapaaehtoistyötä tekevien ihmisten toimintaa.

"Puoluekantaani" asian suhteen vaihtaneena - tykkäsivätpä vapaaehtois/ei-kaupalliselta pohjalta toimivat kamppailulajit/lajiliitot/kuppikunnat siitä tai eivät, niillä on paljon normaalia liiketoimintaa muistuttavia piirteitä ts. ne voivat hyväksyä lahjoituksia, omistaa erilaisia etuuksia, omistaa etenkin immateriaaliomaisuutta, käyttää harrastukseensa panostavien ihmisten ammattitaitoa hyväkseen, pitää julkisia tilaisuuksia, pitää yllä luotettavaa imagoa itsestään, työskennellä satojen ellei jopa tuhansien ihmisten parissa ja koskettaa sitä kautta monien ihmisten elämää pysyvästi. Huolimatta siitä pyöritetäänkö näitä harrastusyhteisöjä ammattilais- vai amatööripohjalta, on hyvä että harrastusyhteisön kuin harrastusyhteisön toimintaa voidaan arvioida joltain yhteiseltä pohjalta.

Vaikkakin jonkun riviharrastajan valittavaan sävyyn avattu keskustelu saattaa näyttää ko. harrastusporukan silmissä "draamahakuiselta kansalaiskeskustelulta", se palvelee minusta kuitenkin sitä yleistä päämäärää, että me muut saamme tietää vaikuttaako ko. harrastusyhteisön piirissä esimerkiksi korkeassa asemassa olevia ihmisiä joilla on valta tehdä tyhjäksi jonkun yksittäisen harjoittelijan vuosikausien mittainen uurastaminen/tavoitteet/syntyneet ystävyssuhteet - mutta joilta on lisäksi pudonnut matkalla pari ruuvia ja käyttävät nyt tuon yhteisön heille suomaa voimaa vaikkapa johonkin henkilökohtaiseen vendettaansa.

Ympärileikkaaminen on ollut "oikein" viimeiset 2000 vuotta. Orjuus oli ihan loistava juttu about viimeiset 10000 vuotta. Kaikista niistä ihmisistä joita olen kamppailuharjoitteluni aikana tavannut, petyn nykyään kaikista eniten jos kuulen organisaation ylimmillä askelmilla olevien jannujen kuittailevan mitään näistä kansalaiskeskusteluista "Koska näin on tehty aina/koska teemme vapaaehtoistyötä, voimme tehdä mitä haluamme" -korteilla.

Minusta on hyvä että näitä "draamahakuisia kansalaiskeskusteluita" on, sillä muuten emme tule tietoiseksi tällaisista ongelmallisista tapauksista; esimerkiksi ajetaanko jonkin lajin salilla eteenpäin tuon lajin virallisia toimintatapoja vai toimivatko kaverit siellä ihan itse keksimiensä sääntöjen mukaan? Itse en ole valmis luottamaan mahdollisesti vuosikymmeniä elämästäni harrastuksen piiriin, jossa korkeassa asemassa olevat jannut toimivat miten korkeassa asemassa olevien ihmisten ei tulisi missään nimessä toimia. Mistä tiiät mitä niiden vuosien hedelmäkorien kanniskelun jälkeen seuraa, Nuubialaisia orjia?

Ymmärrän kyllä kuinka harrastuskentän vaikutusvaltaisimmat opettajat voivat olla "persoonia" tai muutoin "rankkoja", mutta on ihan eri asia olla hallinnollinen persläpi kuin olla vaan pelkkä persläpi. Hallinnolliset perslävet kirjoittavat sulle parkkisakkoja heti kun pysäköit autosi väärin/huonosti tai kun parkkimittarin aika umpeutuu. Pelkät perslävet naarmuttavat vaan avaimella autosi kylkeä.

Toimiiko jonkun harrastustoiminnan piirissä korkeassa asemassa olevia jannuja jotka tykkää naarmutella jannujen autonovia tai kirjoitella koko ajan parkkisakkoja? Vaikka se ettei jotkut korkeassa asemassa olevat kaverit tuu toimeen kaikkien saman katon alla olevien harrastajien kanssa on tietysti jo sinällään tilanne jossa olisi parantamista - vaikutusvaltansa käyttäminen esimerkiksi soihduttamaan jonkun yksittäisen jantterin harrastus on täysin oma pohjanoteerauksensa.

Hämyhäkkimiehestä tuttuun tyyliin "with great power comes great responsibility." Itse olen tehnyt sen periaatepäätöksen etten aseta itseäni asemaan jossa kaikki siihenastinen harrastamiseni ja siitä saamani meriitit voidaan tyhjätä sormia napsauttamalla tai muunlaisin "at whim" päätöksin, toimipa homma vapaaehtoispohjalta tai ei.

[Andy]

Pitäisikö tämä Akuman juttu haaroittaa omaksi aiheekseen? Se on mielenkiintoinen mutta ei välttämättä enää liity lajien kaupallistumiseen mitenkään.

Tuossahan tullaan siihen että millä tasolla diktatuuri voi toimia. Melkein aina seuralla on jonkinlainen johtohahmo jonka kanssa riitaantuminen tekee seurassa harjoittelun käytännössä mahdottomaksi. My way or highway. Tämä toimii vielä usein melko hyvin koska jos pitkälle edennyt harrastaja jolle alji oikeasti merkitsee paljon ajautuu ristiriitaan johtohahmon kanssa niin hän voi perustaa oman seuransa jossa voi toimia oman linjansa mukaan. Oli kumpi vain "oikeassa" niin tämä on yleensä paras ratkaisu.

Mutta ongelmia tulee helposti silloin jos tällainen johtohahmo on seuratasoa ylempänä, jolloin tämä eroaminen on huomattavasti vaikeampaa. Sitten kun pitäisi alkaa laittamaan toimintaa pystyyn kokonaan uuteen organisaatioon. Joko perustaa oma aluksi yhden seuran käsittävä liitto/tyylisuunta/laji tai etsiä joku ihan muu mestari jonka alaisuudessa toimia. Ja tässä tulee sitten helposti niitä Akuman mainitsemia ongelmia kun entisen mestarin alle jääneet henkilöt voivat kokea että yhteistyö eronneen jäsenen kanssa on huono idea.

Demokraattisissa lajiliitoissa tämä ei yleensä ole ongelma ja joku liiton puheenjohtaja tai vastaava ei yleensä pysty haittaamaan kovin radikaalisti muuten asiallista seuratoimintaa.

[Jorge]

Edellisestä tekstistä en saanut parhaalla tahdollakaan selvää niin en oikein pysty vastaamaan siihen.

Mutta sellainen pointti mikä ei ole oikein tullut vielä tässä esille on että kamppailulajien kaupallistuminen myös edistää urheilijoiden uramahdollisuuksia. Kun harrastajat ovat valmiita maksamaan treenistä, hommaa tehdään ammatiksi ja siitä saadaan palkkaa, siinä on toimeentuloa myös urheilijoille. Erityisesti niille jotka ovat ammattilaistasolla mutteivät vielä mitään superstaroja.

Virolainen kaverini asuu Englannissa ja ottelee mm. Cage Warriorsissa tavoitteenaan päästä UFC:hen. Hän saa kohtuullisia ottelupalkkioita ja elää osittain niilläkin mutta saa lisätienestiä siitä että vetää omalla salillaan treenejä harrasteryhmille. Hän ei todellakaan ole rikas tai edes keskituloinen mutta tämä systeemi mahdollistaa hänelle ammattimaisen harjoittelun.

Erittäin

Antaahan se aivan eri mahdollisuudet omaankin treeniin, jos on ansiotöissä samalla salilla, missä treenaa - siis jos tilanne on se, että pelkällä ottelemisella ja siihen liittyvillä asioilla ei ansaitse riittävästi ja tilannetta vertaa siihen, että kävisi jossain muissa "siviilitöissä".

Ja onhan se harrastajillekin IMHO hyvä asia, että treenejä vetää ammattiottelija.

[Point]

Jotenkin tuntuu, että (kamppailu)lajien kaupallistumista "vastustavat" pelkäävät sellaista kehitystä mitä jollain joukkueurheiluseuroilla on. Kustannuksia tulee kokoajan lisää ja ennen kaikkea ollakseen mukana toiminnassa "ei voi vaan höntsyillä" vaan pysyäkseen mukana ei voi olla ryhmä yms paineen takana 80 %sti. Vaikka monilla seuroilla saattaa löytyä se B-joukkue, mutta lasten/nuorten kohdalla saatetaan katsastaa "aikasessa vaiheessa tapahtuvaa jaoittelua". Usein myös nämä "suurseurat" vievät myös parhaat harjoittelu ajat, joten varteen otettavaa vaihtoehtoa ei ole.

Kamppailulajit ovat kuitenkin enemmän yksilölajeja, joten pelko turha. Seura toiminnassa voi olla mukana 80. %:sti häiritsemättä muiden tosissaan harjoittelua saaden silti hyödyn muiden menestyksestä.

[Andy]

Joo ei kyllä ainakaan jääkiekon mallinen systeemi ole kamppailulajeissa mitenkään mahdollinen jo siksi että suurin osa treenaajista ei kilpaile, kun taas jääkiekossa ihan kaikki kilpailevat jollain tasolla. Pikemmin kamppailulajien kaupallistumista Suomessa edustaa selkeimmin Hipko. http://www.hipko.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;

Monet vastustavat tätä myös siksi että sen ei nähdä tukevan kilpaurheilua kovin hyvin ja totta onkin että Hipko ei ole seuran kokoon nähden mikään erityisen menestynyt seura missään lajissa. On kuitenkin muitakin malleja joissa toimitaan ammattipohjalta ja menestystä on tullut enemmänkin. Esimerkkeinä nyt vaikka Chitalada ja Vantaan Kamppailukeskus.

[G12]

Erikoinen keskustelu.

Paljon asiaa sivuilta ja vierestä, mutta ehkä vähemmän itse asiasta, eli kaupallistumisen ajureista ja logiikasta. Kysymyshän on lopultakin vain ja ainoastaan rahasta. - Siitä mitä se mahdollistaa, ja mistä näiden mahdollisuuksien saavuttamiseksi ollaan valmiita luopumaan? Tai konkreettisemmin ilmaistuna, missä asioissa ollaan valmiita kompromisseihin tai luopumisiin vallitsevaa lajikulttuuria murtavien uudistusten muodossa, jotta voidaan nauttia kaupallistumisen oletetuista hyvistä puolista?

Yleisimmin käytetty englannikielinen kattotermi kamppailulajeille on Martial Arts - tämän määritelmän mukaan kamppailulajit sisältävät kaksi puolta: taito ja taide. Tässä keskustelussa on pitkälti keskitetty tarkastelemaan kaupallistumista siitä näkökulmasta, millaisia mahdollistavia vaikutuksia sillä on taito-aspektin kehittämiseen ja kehittymiseen. Vähemmän siitä, millaisia vaikutuksia kaupallistumisella on taide-aspektiin, ja vielä vähemmän siitä, millainen vuorovaikutussuhde on kaupallisen menestymispotentiaalin ja tinkimättömän taiteellisen näkemyksen johtaman tekemisen välillä.

Miten tämä nyt sitten liittyy tähän keskusteluun on hyvä kysymys.

Vastaus: liittyy oleellisesti, jos oma kamppailulajeihin suhtautuminen sisältää taide-aspektin ja vastaavasti vähemmän, jos ei. Jos oma näkemys kamppailulajeista supistaa ne yhdeksi kamppailu-urheilun kanssa, kysymys on tästä näkökulmasta tarkasteltuna absoluuttisen harhainen. - Aidon dialogin syntymiseksi (tätä alustaa markkinoidaan keskutelufoorumina) olisikin hyvä tiedostaa mistä lähtökohdista eri keskustelijat ponnistavat. Tämä mahdollisuus vuorovaikutukseen ei kuitenkaan yksin takaa sitä, koska tarvitaan myös paitsi motivaatiota toisten kuulemiseen myös kypsyyttä hyväksyä omien näkemysten kanssa vastakkaiset tavat hahmottaa asioita. Yleensä epäonnistutaan ja siksi tämäkin lauta sisältää pääosin tympeitä sisältöjä, jotka eivät houkuta osallistumaan "keskusteluun". Tässä potkunet ei ole yksin :-

Vastaavaa kehää kiertävää ja siten mihinkään johtamatonta fundamentalistista keskustelua käydään kaikilla rajapinnoilla missä raha ja taide kohtaavat, oli kyse sitten musiikista, arkkitehtuurista, kuvataiteesta tai kamppailullisia sisältöjä omaavien harjoitteiden tekemisestä, vain muutamia mainiten. - Listahan on loputon, koska aina löytyy ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisiin tekemisiinsä muista kuin kaupallisista lähtökohdista.

Kaupallisuus on nyt pop, mutta on hyvä pitää mielessä, että kaikki kaupallisesti kannattava edellyttää aina riittävää suosiota, mainstreamia. Siksi kaupallisen logiikan omaksuvan tulisi automaattisesti hyväksyä myös antikaupallinen marginaali, koska kaupallinen mainstream syntyy aina epäkaupallisesta marginaalista tuotteistamalla se (kompromisseja / marginaalikulttuuria murtavia uudistuksia) massoille ja valittuun ansaintalogiikkaan paremmin sopivaksi. Kaupallisen logiikan mukaan kysymys on tuotekehittämisestä, alkuperäisen marginaalikulttuurin mukaan jo toimivan vesittämisestä. Tämä on kaupallisesti orientoituvan kamppailijan henkinen hinta. - Jos marginaalia ei tunnusta kieltää omat juurensa.

Lopultakin kysymys on arvoista.

[Andy]

Minkä takia juuri englanninkielinen art-sana olisi jotenkin merkityksellinen kamppailulajien sisällön ja kaupallisuuden vaikutusten suhteen? Onko se jotenkin oleellisempi kuin боевое искусство, kampsport, 무술, 武術, 武術, борилачка вештина, πολεμική τέχνη, युद्ध कला tai dövüş sanatı? Jos on niin miksi?