Ugh, en kyllä muista milloin viimeksi olisi ollut näin rankka treeniviikko takana. Tosin totuuden nimessä mainittakoon, että aikaisemmin treeniviikkoon on kuulunut hieman löysempiä treenejä muiden lajien parissa, nyt on takana kolmen päivän putki kung-fua ja yksi aikidoa ja alkaa hiljalleen olemaan jalat aika arkoina. Mutta en valita, oikeasti, kuka käskee treenata useampaa lajia.
Kung-fu 90 min., aloitin tänään treenit psyykkaamalla itseäni kondikseen treenimatkalla. Pitää tehdä oikeasti loppu itsehalveksunnasta joka ei edes ole enää kritiikkiä vaan suoranaista haukkumista. Kyllä minä vielä joku päivä nitistän tuon iivilvanin päästäni. Psyykkaamisesta oli apua, sain viimein tajuamaan itseni että 1. en voi pakottaa itseäni oppimaan mitään hukkaan vain vetäjien energiaa asenteellani, 2. osaan paremmin silloin kun en yritä ja 3. en enää nykyään niinkään yritä täyttää vyökoevaatimuksia kuin omia vaatimuksia jotka muodostuvat siitä kun vertaan itseäni 4. kk harjoittelijana 4. vuoden harjottelijoihin. Ja se on huono. Ja sitäpaitsi, mitä ketään oikeasti kiinnostaa hajoanko minä kuntooni treeneissä vai en, yksi lysti se ihmisille on. En ole mitenkään erityinen, olen vain aloittelija muiden joukossa.
Näiden aatosten saattamana saavuin yllättävän hyvällä ja odottavalla tuulella treeneihin. (Siihen toki vaikutti myös se, että vuorossa oli alkeiskurssitreenit.) Paikanpäällä huomasin kiroten, että olisimme saaneet osallistua jo viideltä alkaviin matsitreeneihin. Kuten jotkut ehkä tietävätkin, niin matsi ei kiinnosta mutta olisihan sitä ollut ihan nastaa kokeilla ja sitäpaitsi, ei niissä vain matsata. Niissä tehdään tekniikkaa, torjuntoja ja hyökkäyksiä, täsmälleen niin kuin norm. treeneissä. Ensi torstaina sitten. Olin katkera kun en ollut siellä heilumassa ja serkkuni jutut menivät ihan ylitse, jotain hän yritti siinä selittää muttei näkynyt oikein tajuavan, että minua ei kiinnosta jutella, haluan katsoa mitä muut tekevät ja ottaa ehkä oppia. (Serkkuni jonka housut restauroin tikarilla treenikuntoon itselleni, aloitti nyt kung-fussa peruskurssin. Yrittää kehveli kinuta pukuaan takaisin. Hitsi jos se alkaa kovasti tinkkaamaan, niin saa vaihtokauppoina sitten luopua parisängystäni jonka annoin sille kun se ei tänne kämppään sopinu. Repikööt siitä sitten.)
Tovisen ehdin siellä manailla itsekseni ennen kuin "omat" treenini alkoivat. Eli uuden peruskurssintreenit. Kyllä nuo muutaman hieman pällistelivät, että mitä minä siellä teen mutta jätin ne omaan arvoonsa. Haluan treenata mahdollisimman usein ja vanhoja asioita on tällä päällä ihan hyvä käydä läpi uudestaan ja uudestaan. Vastakin tulen osallistumaan pktreeneihin, ellei minua heitetä ulos tatamilta.
Eivät kungfulaiset tienneet minkä saivat riippakivekseen kun hyväksyivät minut seuraan. b u a h a h a a. (No okei, pakko kokeen jälkeen hieman karsia treenejä, ettei hmd jää ihan taka-alalle. Olen nyt panostanut enemmän kung-fuhun ja tulen tulevaisuudessakin sen pitämään kyllä ensisijasena lajina, aikidoa, taijia ja hmd:oa tulen treenaamaan siinä sivulla. Tajusin näet myös sen, etten voi yrittää edetä samaa vauhtia kaikissa lajeissani ja koska tuon gongfoon kohdalla nyt on eniten niitä ongelmia niin se olkoon nyt kastettu päälajikseni. Amen.)Siinähän ne, verryttelyt menivät. Onneksi ei ollut kamalaa kyykkyjumppaa luvassa vielä, tuntuu hieman haperoilta nuo jalat. Tosin ensimmäistä kertaa ikinä nautin täysin rinnoin kun venyttelimme lopussa. Ensin jalat haralleen ja siinähän taas jalkani alkoivat vaeltamaan omia teitään ja nilkkani olivat harvinaisen taittuneina, tai siis ei nyt taittuneina, mutta sillälailla jännästi. Vaivaisenluut olivat yllättävän lähellä tatamin pintaa vaikka jalkapohja oli täysipainoisesti vasten tatamia, sillälailla taittuneena. Ei se pahalta tuntunut kylläkään, näytti vain hieman häröltä.
Ja siitä kun istahdettiin sitten takamuksille jalat haralla, ja painettiin rintaa jalkojen väliin, tuntui niin hyvältä että. Olisin voinut viettää siitä asennossa koko loppuillan. Yleensä tuo venytys koskee enemmän tai vähemmän, mutta nyt tuntui vain nautinnolliselta.Nomutta, venytykset olivat lopussa. Sitä ennen oli normaalia lihaskuntohuttua; selkiä, vatsoja (jei, minähän alan saamaan sikspäkkiä dudes), kyykkyjä ja punnerruksia. Ja tein sen. Olen aina valittanut siitä, kuinka en pysty olemaan siinä-yhdessä-asennossa-jossa-ollaan-kymmenisen-senttiä-tatamin-yläpuolella-punnerruksessa. Lihakseni eivät vain suostu kantamaan minua siinä, mutta tänään tein sen ensimmäisen kerran eikä_edes_tehnyt_tiukkaa. TZÄDÄDÄIDÄDÄÄ! Ei ollut kyllä tarkoitus tehdä sitä, piti punnertaa rystysillä ja laskeuduin sitten alaspäin punnerrukseen kun vetäjä alkoi latelemaan ohjeita ja jäin kuuntelemaan siihen asentoon. Ja aivan huomaamatta. Ai että tuntui rouhealta, saatte uskoa. Ehkä jotain kehitystä sitten kuitenkin on tapahtunut lihaskuntojenkin kohdalla.
Lihaskuntoleikkien jälkeen lantion avausta, keskityin siinä palauttamaan jalan niin kuin pitää. Tälläistä tämä minun etenemiseni sitten ilmeisesti on. Ensin hahmotelma siitä mitä pitää tehdä, sitten jotain sinne suuntaan vääntöä kunnes kroppa ja pää tajuaa mitä pitää tehdä, sitten tieskuinkamonennella kerralla, aletaan keskittymään yksityiskohtiin. Taijissa meni jotain vuosi, ennen kuin kykenin omaksumaan liikesarjaa niin, että saatoin keskittyä pieneen sipeltämiseen ja yksityiskohtien hinkkaamiseen. Enkä suinkaan voi yhdellä kerralla keskittyä moneen yksityiskohtaan. On vain ahdistavaa, että useassakin lajissa, ainakin omalla kohdalla, vetäjän odottavat sinun pystyvän korjaamaan yhden treenikerran aikana monet kohdat ja minä en siihen pysty. Kun saan sen yhden kohdan korjattua, pitää minun jauhaa sitä ainakin muutama seuraava kerta, ennen kuin voin siirtyä seuraavaan kohtaan. Tuskastuttavan hitaasti, kohta kerralla on kai oppimismetodini. .nyt kun vielä itsekin suostuisin toteuttamaan tuota niin voilá.
Sitten tuli potku. Potku jota Meille ei koskaan ole opetettu peruskurssilla. Siinä oli vahva vaikutus painonsiirrolla. No okei, se on kaikessa mutta kuulosti pätevältä sanoa noin. Mutta kuitenkin, olin meidän peruskurssilta kolme kertaa poissa joten voihan olla, että se opettiin niillä kertoina, koska potku oli ihan täyttä hepreaa minulle. Toki meille on samakaltaisia potkuja opetettu mutta tuota versiota en ollut aikasemmin tehnyt. Tosin nyt on muutenkin hieman eri ohjelma peruskurssilaisilla kuin meidän aikana, joten johtunee siitä. Oli siis todella hyvä, että osallistuin noihin treeneihin, ainoana meidän peruskurssilaisiltamme. Hah! Minusta tulee kovempi ninja kuin niistä ikinä, kun osaan tekniikkaa mitä niille ei ole opetettu.
Vetäkööt pojat vaan vaikka satatuhatta punnerrusta putkeen, mutta minun secretultimatepotkulle ei niistä ole vastusta.No siihen ultimate tasoon saattaa kyllä vierähtää tovi jos toinenkin, mutta toivossa eletään. Ja se secretkin on ehkä vielä hetken ainakin hakusessa, siihen tahtiin taas tuppasi tuo tasapaino heittelemään minua puolelta toiselle, että elävä erkkikin näkee kilometrien päähän, että tulossa ollaan. Hih.
Sitä kuitenkin räimittiin menemään siinä jonkin aikaa, parinani oli eräs peruskurssilainen neitonen, joka näytti olevan yhtä huonolla tolalla tekniikkansa kritisoinnin kohdalla kuin minä. Jotenkin siinä näki itsensä itkuun purskahtamaisillaan, ettei ekana kertana onnistu ja jotain napsahti paikoilleen. En oikein osannut sanoa hälle mitään, kun tiedän omasta kokemuksesta, ettei tuossa tilanteessa mikään tunnu lohduttavalta. Minua itseni kyllä hieman harmitti oma tekniikkani, kun on minulla tuo potku jollainlailla hallussa (treenattuani potkimista kaksi vuotta [ja nyt ei sitten puututa tekniikkaan, yksityikohtiin taikka tasapainoon]) ja ajattelin, ja hän näytti masentuvan entistä enemmän minun potkuista. Mutta ei siinä auta alkaa selittelemään, että vaikken osaakaaan potkutekniikkaa täysin oikein tai edes sinne päin, niin on tullut sen verran potkittua aikasemmin, että se itse osuma ja palautus sujuu suunnilleen. Mutta komppasin sitä neitosta täysillä, mutten kuitenkaan kamalasti uskaltanut alkaa neuvomaan. Koska ensinkään rehellisesti sanottuna en tehnyt sitä ihan puhtaalla kftyylillä varmastikkaan ja joskus on vain ketun ärsyttävää kun joku yrittää neuvoa, etenkin jos se sattuu olemaan samalla tasolla kanssani. Joo älkää kysykö, tämä on taas näitä ylpeys tms. juttuja.^^
Treenien jälkeen ajattelin jäädä vielä heilumaan itsekseni tatamille hetkeksi, lähinnä treenaamaan tuota potkua kun käteni taas vain heilahtivat täysin ilman asennetta ja tarkoitusta sinne, minne niiden pitikin (siis torjuntaefekti ei ollut mukana, kunhan vain asetin kädet oikealle kohdalle), mutta taekwondodot valloittivat tatamin. No oli heidän vuoronsa, ei siinä mitn. Olin vain toiveikas, kun ketään ei näkynyt, että treenit olisivat peruuntuneet tms. Kih. No, ohjaaja sitten sanoi, että voihan mulkaista naapuritatamia, siellä näyttää aika tyhjältä joten suunnistin sitten sinne ja olin jo asettunut oikein mukavasti keskelle tatamia, kun peloittavan näköinen jujutsu setä tuli paikalle. Tarkastus treenivuoroista ja pettymyksen huokaus, jujutsu oli tulossa tähän. Hän kyllä sanoi, ettei treeneihin näytä muita tulevan kuin hän joten voisin minä sinne jäädä. Mutta kunnioituksesta, sekä pelottavan torjuvasta asenteesta (sanoista huolimatta) säikähtäneenä, sanoin etten haluan tunkeilla muiden varauksiin. Toivotin hänelle treeni-iloa ja suunnistin pukukoppeihin pettymystä nieleskellen.
Huomenna olisi sitten ne vyökokeisiin valmistavat treenit. Vieläkin olen hieman kahden vaiheilla koko vyökoetouhusta mutta yritän rauhoitella mieltäni siellä, että minä pahus vieköön osaan sen liikesarjan ja jos nyt tilttaan kesken "yleisen" esityksen niin get over it vaan. Ei etenemiseni siihen voi tyssätä koska osaan sen jutun. Osaan sen kotona, miksi sali olisi niin eri asia? Ja sitäpaitsi, valkoiseen vaaditaan vain liikesarjan osaaminen, seuraavaan vyöhön pitää tulla mukaan enemmän asennetta ja munaa. Joten keskityn nyt vaan vetämään sen läpi kunnialla, myöhemmin voin hioa asennetta.
Kyllä vain, pidin tänään oikein pitkän juttelutuokion pääni sisäisen iivilvanin kanssa. En ole loistava mutta osaan jotain, joten turha edes yrittää nyt siellä alkaa määkimään sitä mitä en osaa. Pitää keskittyä nyt siihen mitä osaan. Niinkuinmies efekti.
Mutta näin. Hyvä mieli on, vaikka muutamia mokia sattui, mutta nyt on oikeasti aika viimein alkaa muuttamaan asennetta.ja huomenna taas angstataan sitä kuinka huono ollaan. Mutta siihen asti näillä fiiliksillä, maitorahkaa vetäen.
Army of Lovers - Israelism
Koita parantua. Inhottavaa tuommoinen tuuri. 
Syvää kunnioitusta kun jaksat yrittää kipeästä kädestä huolimatta. Ja kiitokset hilpeästi sanaillusta päiväkirjamerkinnästä. Niitä on mukava lueskella.