Feenix

[Mika]

Olen nyt jonkin aikaa (kuukausia) lueskellut sinun ja Vlad Tepesin juttuja tuosta ohjaajastanne. Ennen kuin kommentoin mitään, haluaisin kysyä teiltä molemmilta, kuinka paljon nuo esiin tulleet kommenttinsa ovat huumoripohjaisia?

[Feenix]

Olen nyt jonkin aikaa (kuukausia) lueskellut sinun ja Vlad Tepesin juttuja tuosta ohjaajastanne. Ennen kuin kommentoin mitään, haluaisin kysyä teiltä molemmilta, kuinka paljon nuo esiin tulleet kommenttinsa ovat huumoripohjaisia?

Arvelinkin, että tämä tulee esiin jossain vaiheessa. Pointti on, että meillä on (kuten varmasti monella muullakin) useampi ohjaaja ja tämän yhden tyyliin kuuluu laukoa vähemmän mairittelevia kommentteja jotka on tarkoitettu yleensä koko treenijoukolle. Osa siitä kai kuuluu hänen persoonaansa ja ovat hieman virne suu pielessä heitettyjä, mutta uskoisin, että pohjalla on rahtunen totuudesta. Vlad osaa ehkä paremmin kertoa, koska on treenannut pidempään.

Olisi tietenkin selkeämpää aina valittaessa mainita ohjaaja joka kommenteista vinkuu, koska kaikki eivät kuitenkaan omaa samankaltaista persoonaa. Ja etenkin koska olen muuten saanut ihan positiivisen kuvan hänestä. Mutta jotenkin se on minusta epäsoveliasta.

[fatman]

Vaikka kiellettiin, koitan hieman kannustaa. Hyppäys kurssilta tavallisiin treeneihin on aina enemmän tai vähemmän shokki. Meno on kovempaa sekä fyysisesti että temmollisesti. Kaikkea ei selitetä puhki. Mutta parin viikon jälkeen se alkaa sujumaan. Niin se on alkanut niillä muillakin, jotka ovat siellä treeneissä. Sinunkaan ei tarvitse olla heti täydellinen. Ja vaikka näyttää siltä, etteivät ne muut koskaan kompuroi omiin jalkoihinsa tai saa käsiään solmuun, niin erehdyt. Jokainen sohlaa joskus. En usko että olet yhtään keskivertoa sohlompi. Kyllä se siitä.

[Vlad Tepes]

Mukavia ne vetäjät on. Välillä vähän äijäilevät.

Ei pidä Feenix ottaa niin vakavasti. Ei aina voi pysyä muiden mukana kaikessa. Siellä on kavereita, jotka ovat treenanneet vuosikausia todella tiukasti, miten aloittelija voisikaan olla samalla tasolla.

Olen itse miesten pukuhuoneessa kuullut kuinka tuo vetäjistä tiukin kertoi miten kung fu on semmoinen pitkä tie jota pitkin jokainen kulkee omalla tavallaan. Pitää vaan jaksaa uurastaa, jos todella haluaa hyväksi.

Pistä se mieli ja epäröinti syrjään ja treenaa. Hiljaa hyvä tulee.

Jätkä muuten löi minua silmään nyrkillä maanantaina. Myönnettäköön, että se oli minunkin vika. En ollut oikein vireessä sinä päivänä.

[taifuuni]

On helpompi oppia ellei luule osaavansa mitään, vanha teekuppi vertaus
jossa mestari kaatoi oppilaalleen teetä ja oppilas katsoi ihmeissään miten
teetä vain kaadettiin vaikka kuppi oli täynnä ja sitä valui yli, mestari sanoi että kuppi on kuin oppilaan mieli, jos se on valmiiksi täynnä niin sinne ei mene mitään vaan valuu yli.
Siksi on ehkä hyväksi että näytetään ettei osaa mitään.
Oma suhtautuminen siihen kannattaa pitää nöyränä mutta itsekunnioitus säilyttäen, sillä vuoden päästä on jo paljon helpompaa, mieli tyhjäksi turhista ajatuksista.
Kunnosta ei kannata olla huolissaan se nousee aikanaan ja koko ajankin.
Vielä mielestäni sinne vyökokeeseen kannattaa mennä ja jättää asian miettiminen pois, se menee poikkeuksetta paremmin kuin odottaa itse.
Siinä muutamia mietteitä mitä tuli lukiessa mieleen.

[Vlad Tepes]

Taifuuni kai sanoikin kaiken tästä asiasta sanottavan.

[Jussi Häkkinen]

Tuntuu, että tässä tapauksessa vetäjän kuppi on vähän ylitäynnä, eikä täyte ole teetä (ehkä kommunikaatio treenitilanteessa on vähän metsässä, siis). Opettajan asia ei ole sitä kuppia väkivalloin tyhjentää, siinä kun voi hajota astiakin.

Tyhjäkuppivertaus on kyllä ehkä se ylikäytetyin itämainen viisastelu kamppailulajien puolella.

[taifuuni]

Tuntuu, että tässä tapauksessa vetäjän kuppi on vähän ylitäynnä, eikä täyte ole teetä (ehkä kommunikaatio treenitilanteessa on vähän metsässä, siis). Opettajan asia ei ole sitä kuppia väkivalloin tyhjentää, siinä kun voi hajota astiakin.

Tyhjäkuppivertaus on kyllä ehkä se ylikäytetyin itämainen viisastelu kamppailulajien puolella.

Oman suhtautumisen muuttaminen on silti helpompaa kun vetäjän persoonan muuttaminen.

[Vlad Tepes]

Aika asiaton huomautus Jussi ajatellen, ettet edes tunne koko henkilöä.

Tyhjä kuppi on kulunut mutta hyvä vertaus.

Ei kenenkään persoonassa ole tässä mitään vikaa. Se vetäjä, josta Feenix puhuu on yksi inspiroivimmista vetäjistä kenen opissa olen ikinä ollut. Tiukka kaveri, mutta täynnä asiaa ja osaamista. Muutenkin meidän vetäjillä voi olla tiukka asenne, mutta olisi minullakin jos hyvää hyvyyttäni käyttäisin vapaa-aikaani siihen, että opettaisin ilman palkkaa kaiken maailman tyyppejä joista monet käyvät treeneissä vähän miten sattuu kun muilta menoilta joskus kerkiää. Minullakin on hyvä viikko jos raahaudun kaksiin treeneihin.

[Jussi Häkkinen]

Aika asiaton huomautus Jussi ajatellen, ettet edes tunne koko henkilöä.

No, noin Feeniksin ja muiden kertoman pohjalta.

[Feenix]

Jätkä muuten löi minua silmään nyrkillä maanantaina. Myönnettäköön, että se oli minunkin vika. En ollut oikein vireessä sinä päivänä.

GOD DAMMIT se olit sinä! No olisit edes sanonut muuta, kuin että onko silmä punainen. Hitsi oikeesti kyllä olen pahoillani siitä, vaikka kyllä näytti hieman, että väistit suoraan siihen nyrkkiin. Onneksi en lyönyt kunnolla, olisi saattanut käydä vähän köpelömmin. Kerran posautin ihan napakan koukun treenikaverini leukaan ja kyllä poijjalta vähäksi aikaa silimät lasittu.^^

Nooh, nyt olet sitten sinäkin joutunut torspoamiseni uhriksi ja niistä hammassuojista ei varmaan olisi ollut hyötyä paljoakaan. Kih.

Ja muille, olen pahoillani jos olen antanut jotenkin huonon kuvan vetäjistämme. Kuten Vlad sanoi, ihan mukavia ne ovat mutta välillä kommentti vain on hieman kovempaa. Ja koska itselläni on huono itsetunto peruskouluaikojen tähden, niin en vain osaa ottaa niitä oikeallalailla vastaan. He osaavat asiansa ja ovat hyviä vetäjiä, ongelma siis on lähinnä omani. Ehkä minun pitäisi keskittyä tyhjentämään se oma kuppini tai ostamaan isompi tilalle.^^

Ja itsestä vertaamisesta, kerran eräs vetäjäni tällä saralla kysyikin minulta kun jotain pahoittelin lihaskunnottomuuttani, että "Mihin sinä oikeastaan itseäsi vertaat? Tai olet verrannut alusta lähtien?" Veti hieman hiljaiseksi. Eihän siihen voi vastata, että kun ei jaksa.

Ongelma kai on, ettei minulla ole luotettavaa vertauskohtaa tai ainakaan järkevää. Treeneissä nimittäin tulee yleensä aina seurattua vain vetäjiä jota vetävät kevyesti kaikki killerit. Treenikavereihin ei tule yleensä (no eilen..) huomiota kiinnitettyä. Joten nerokkaasti vertaa itseäni 5 kuukauden pohjalta 5 vuotta harrastaneisiin. Ja itsestä tuntuu, että ei pysy kunnon, oppimisen eikä tekniikan puolella muiden mukana, eli kyse on itsetunnon ja -luottamuksen puutteesta, jota ei tietenkään kärkeviä kommentteja heittelevä treenimetodi suosi. Enkä tarkoita että haluaisin päähän silittelyjä ja kehuryöppyjä, se olisi yhtä kauheaa kuin kritiikki. Ja harvemmin edes uskon kehuja.

Eli aivoleikkaukseen tai jtn. että saan tämän pääni kuntoon. Suurin ongelmien aiheuttajahan se on tämä oma mieleni joka dissaa dissaamisesta päästyäänkin kaikkea mitä teen ja virittää minut jo valmiiksi siihen ajatukseen, että en pysty. Pitäisi siis muuttaa todellakin tässä tapauksessa treenaajan asennetta jottei vetäjät saisi turhaa kritiikkiä, minun vinettyä kuinka en kestä kovaa sanaa.

Jei. Terapiatuokio.

[Feenix]

8-2-2006 KESKIVIIKKO

Yksi tämän vuoden lupaus jälleen täytetty, aloitin neljännen lajin tänään ja uhriksini joutui aikido. Tabithan innostamana.

Aikido, 75.min, jänskätti kovin mennä sinne. Etenkin kun en löytänyt infoa siitä, millä tatamilla treenit ovat. Nohevana flikkana tulin taas abaut 30 minuuttia etuajoissa. (osataan aikataulutus ry.) joten aikaa oli rutkasti etsiä niiden huiman 4 tatmin joukosta se oikea. Kuinka ollakaan, löysin heti sen näköisiä tyyppejä joilta arasti uskalsin kysyä, että täälläkö aikidon peruskurssin on. Ja kuinka ollakkaan efekti jatkui, oli sattunut oikelle tatamille heti.

En oikein uskaltanut siinä alkaa vääntämään mitään sen kummempaa kuin läjäyttämään nimeni treenilistaan ja sitten jotain epämääräistä venyttelyä vasten seinää. Tatami oli kyllä tyhjillään ja muutama puvullinen siinä treenasi ja venytteli, muttei mieleeni olisi tullutkaan mennä venyttelemään sinne. Tai no, tuli mutta pakotin sen taka-alalle. En aivan vielä uskalla alkaa verryttelemään itsekseni tatamilla. Ja sen lisäksi minua huolestutti kamalasti, että millä tekniikalla minä kumarran tatamille. Sain siitä oikeasti pään vaivaa, meillä on kung-fu treenit samalla tatamilla joten tietenkin ensin ajattelin kumartaa sillä tyylillä. Mutta kun nämä eivät ole kiinalaisen lajin treenit niin minun pitäisi kumartaa japanilaisella tavalla. Sen lisäksi pidempään treenanneet tekivät polvikumarruksen. Joten tässä oli jo hyvät eväät sekoittaa pääni. Mutta tein kompromissin kun viimein uskaltauduin vetäjien kehotuksesta tatamille, kumarsin ensin pikaisesti kiinalaisittain, sitten pystykumarruksen ilman käsiä ja sitten vielä polvikumarrus. Kyllä, tässä kohdassa saa nauraa.

Kumarruksista kyllä ylipäätänsäkin aiheutui minulle kovasti päänvaivaa treenien aikana.

Ensimmäisenä oli pientä alkujumppaa, olin niin onnellinen kun sanottiin että punnertakaa omaan tahtiin 10 kertaa. Sain tehdä rauhassa rintamaahan punnerruksia eikä tarvinnut huolestua luvussa pysymisestä. Sitten tehtiin vatsoja ja sitten taas punnerrettiin toisella tyylillä parikymentä kertaa. Kyykytyksiä, pomppuja ja selkiä kuului kanssa alkujumppakategoriaan ja kyykyissä huomasin että olin saanut kunnon happopukamat eilisistä kftreeneistä. Muutama kyykkyhyppy ja jo alkoi jalat pettää alta. Vedin kuitenkin kunnialla kyykyt loppuun vaikka hirveää teki. Sen jälkeen ei jalat kestäneet kunnolla edes normaaleja hyppyjä joten säälittävästi niiden kohdalla nousin tatamin pinnasta vain n. sentin. Todella hyvä alkuvaikutelma siis minusta. Ja minua kaikenlisäksi hieman nolotti, että minulla oli kung-fu housut päällä, olin kyllä jo aikaisemmin kysynyt, että voinko peruskurssin ajan treenata niillä. Aikidopukukin minulta löytyy, mutta maanantaisin kun aikido alkaa heti kun kung-fu loppuu, niin aikaa menisin vaatteidenvaihto episodiin, joten jos nyt alussa saisin treeniä niillä housuilla.

Alkupomputtelun jälkeen pääsimme tekniikkaan, teimme.. teimme ikkyo-jotain. En salena osaa kirjoitusasua, mutta ehkä joku korjaa tietämättömyyteni. Teimme kaksi versiota siitä, toinen oli eeeh.. ikkyo-viedään-kaveri-maahan-edestä ja toinen oli ikkyo-viedään-kaveri-maahan-takaa. Se sujui, olemme tehneet hmd:ssa joskus samankaltaista liikettä. Tosin kun piti viedä kaveri edestä painaen maahan, tein sen takaapäin ja minulle tultiin sanomaan, että teen opettamatonta tekniikkaa. Sanottiin, että opettaja ei ole näyttänyt sitä tekniikkaa vielä. Ilmeisesti näytin niin kauhistuneelta, että vetäjä sanoi sitten lohdutellen, että ei se haittaa ollenkaan vaikka teinkin niin ja sitten minut korjattiin tekemään sitä sitten vaaditulla tavalla. Onnistuin tekemään sen sitten oikealla tavalla ilmeisesti ihan kohtuudella, ainakin minuun oltiin tyytyväisiä ja kysyttiin, että onko minulla muuta budotaustaa. Olin hieman otettu siitä, että minulta kysytään heti ensimmäisen tekniikan tehtyäni muuta taustaa. No se saattoi olla huonokin juttu, koska tein todennäköisesti hieman väärällä tekniikalla liikettä.

Nolotti kyllä hieman yhdessä vaiheessa, kun teimme ukemeita eteenpäin ja minä tein ne automaattisesti seisaalta koska olen oppinut ne tekemään niin ja saan ne onnistumaan seisaalta paremmin kuin kyykystä. Ja sitten kun olimme siinä aikamme kierineet, vetäjä sanoi, että ne jotka uskaltavat, voivat kokeilla seisaaltaan. Tajusin oikeastaan siinä vaiheessa vasta, että olin tehnyt koko ajan seisaalta ja sitten minua alkoi kamalasti nolottamaan kun mietin, että vaikutin varmaan jotenkin kusipäiseltä tms. kun heti alan tekemään niitä seisaalta. Tosin sitten kun teimme taaksepäin ukemeita, niin eivät sujuneet aivan niin hyvin. Olen oppinut tekemään sen erilähtöasennosta ja siinä minua jouduttiinkin neuvomaan aika paljon. Teen sen kyykystä, kun tarkoitus oli ensin istua toisen jalan varaan ja tehdä siitä sitten se kaatuminen. Kyllähän minä sen olisin osannut tehdä jos en olisi yrittänyt tuota, mutta koska niin käskettiin tehdä niin tahmailin sitten sen kanssa. Niitäkin teimme sitten seisaaltaan tai ne tekivät jotka uskalsivat/osasivat. Minä jäin tekemään niitä siitä istuma-asennosta koska ne eivät sujunut melkein ollenkaan.

Ikkyo-juttujen jälkeen teimme.. nikkyota. tai vastaavaa. Kaveri ottaa ranteesta kiinni, ja oma tarkoitus on painasta tai pakottaa, toinen alas painaen ranteella alaspäin. Luulin sen toimivan kunnes vetäjä tuli luokseni, ja pyysi minua tekemään sitä hänelle. No yritin ja eihän hän hätkähtänytkään vaikka kuin yritin painaa, sitten muutin hieman omaa asentoani ja painoin itseäni enemmän eteenpäin, niin sitten se toimi. Ja sain ihan hyvin vietyä tekniikan loppuun jatkamalla sitä ranne+kyynärpää otteella. Sain omasta mielestäni aika hyvin kroppani tekemään maahan viennin, siis ettei se vain ollut voimalla jäkitystä vaan rentoa kehon käyttöä. Tosin jos hyökkääjä olisi pannut yhtään vastaan olisin varmaan tajunnut tekniikan tekemisen omalla kohdallani yhtä tehottomaksi kuin ranteesta alaspakottaminen aikaisemmin.

Sen jälkeen vielä jotain-jonka-nimen-häivähdystäkään-en-muista. Avoin asento, kaveri ranteessa kiinni ja siitä kiepsahdetaan omien käsien ympäri ja pakotetaan kaveri maahan selkä edellä, ranteesta ottanut käsi koukussa. Askeleet tuottivat läjän ongelmia minulle, astuin väärin. Minulla on hirmuisesti ongelmia kaikissa lajeissa hallita jalkojani. En vaan hahmota niitä ja mitä ne tekevät. Astun minne sattuu koko ajan ja sitten tekniikka hajoaa ja vain sohlaan jotain. Yritin keskittyä enemmän tässä tekniikassa hallitsemaan jalkojani ja astumaan ne siihen suuntaan minne pitääkin. Loppuvaiheessa ne alkoivat jo hahmottaa sitä, mihin suuntaan haluan niiden menevän. Ja koska halusin rääkätä kärsiviä reisiäni vielä enemmän, en kumartanut päätä viedessä kaverin kädet pääni ylitse (parini oli minua lyhyempi) vaan laskeuduin hieman alemmaksi joustamalla polvista.

Sitten olikin treeni jo lopussa ja oli loppujumpan vuoro, hyppyjä, kyykkyjä ( ) sekä vatsoja, selkiä ja punnerruksia.

Lopputulos:
Pidin kovasti treeneistä, vetäjät olivat todella mukavia ja ihmisläheisiä ja minusta oli aivan loistavaa se, että he kiersivät ympäriinsä ja tekivät tekniikkaan vuorotellen kaikkien parien kanssa. Sai enemmän tuntumaa siitä, että toimiiko oma tekeminen oikeasti. Kamalan kohteljaita he myös olivat, ja tietenkin se sai minut taas lamaantumaan tämän kumarteluni kanssa. Kun vetäjä tekee oikeaoppisen polvikumarruksen tekniikan jälkeen, minä teen automaattisesti kung-fussa opetettua kumarrusta ja tajuan liian myöhään että ei näin ja sitten minä olenkin jo syöksymässä polvilleni kumartamaan. En edes tiedä pitääkö heille kumartaa niin vastaan, minä en ollut ensimmäisissä treeneissä jossa varmaan käytiin salietiketti läpi. Ja kun kävin iaidossa, meille opetettiin polvikumarruksessa se kumpi polvi menee ensin maahan opettajaan katsottuna enkä minä millään nyt muista kumpi se oli. P A N I I K K I.

Aikidosta lähdettyä hyvillä mielin, säntäsin pää kolmantena jalkana taijitreeneihin. Pitäisi alkaa salena pitämään jotain banaani, energiapatukkaa tms. mukana, että ehtisi salinvaihto matkalla syödä jotain. Minulla oli aivan mieletön nälkä aikidon jälkeen. Jeesusmaaria sentään kun tuntuu, että mitä enemmän syön ennen treenjä, sitä nälkäisempi olen niistä tultaessa.O_o


Taiji 90 min. Minulla oli n. kymmenen minuuttia aikaa ennen treenejä käydä ostamassa jotain jola täyttää vatsani huutavan tarpeen, mutta kettu vieköön että ainoa kioski johon olisin ehtinyt, ei hyväksynyt elctroania. Joutuivat sitten taijilaiset kuuntelemaan mahani soinnikasta murinaa joka peitti alleen musiikin.

Teimme yllättäen aluksi 8-liikettä jota olin viimeksi tehnyt joskus syksyllä. Koska itse treenaan 24, niin treenaan omalla ajalla sitä enemmän. Pienen kakimisen jälkeen kuitenkin muistin liikesarjan, eihän siinä uusia liikkeitä ole, mutta siirtymisvaihe ja järjestys on hieman erilainen kuin 24-liikkeessä. Kun muistin miten sarja menee, rentouduin ja nautin ihan tosissani taijin tekemisestä. Keskityin tällä kertaa pieniin yksityiskohtiin, kuten painon oikeanlaiseen siirtoon oikeassa kohdassa, sekä jalkaterien oikeaan asentoon askeleessa.

Kolme kertaa heitimme tuon lävitse ja sitten oli vuorossa venyttelyä. Minä olen kyllä aina keskiviikkosen jumissa eikä pelkästään kolmen kyykyttely treenien tähden. Keskiviikko vain on sellainen jumi päivä, ettei toisesta ole väliä. En kärsinyt kovinkaan taipuilla mihinkään suuntaan kun takareisiä kiristi ja selkäkin herjasi kovaa kohtaloaan. Toisaalta etenkin venytykset, jotka ottivat reisiin tuottivat jopa nautinnollista kipua jumikohtiin, sellaista nyt-muuten-annetaan-kyytiä-hapoille-kipua. Kih.

Sitten kokosimme itsemme ylös lattialta, ja aloimme tekemään 24-liikettä varpusen pyrstöön asti. Tämähän näet on jatkokurssi 8-liikkeen käyneille. Minä itse olen kyllä käynyt molemmat ja etenkin 24-liikettä on tullut läpi hinkattua useammallakin jatkokurssilla. Hyvä vaan. Nyt kun pää tietää miettimättä mikä liike tulee seuraavaksi, voi keskittyä huolella hiomaan yksityiskohtia. Huomasin, että vaikka teenkin suuren osan liikettä kropalla niin eräässä kohdassa kädet vievät liikettä, joten päädyin tarkkailemaan sitä kohtaa tehdessäni liikettä. Se oli yllättävän vaiketa mutta sitten kun sai sen onnistumaan, huomasi kuinka seuraavakin liikahdus lähtee eritavalla liikkeelle. Yhden kerran sain liikkeen tehtyä omasta mielestä melkoisen täydellisesti. Siis en sillälailla täydellisesti vaan sillälailla, että jokainen solu tunsi tekevän liikettä oikein. Kroppa toimi kerrankin saumattomasti ja minä tietenkin olin haltioissani. Vaikkakin se jäi vain yhdeksi kerraksi niin ainakin kerran olen saanut taijin onnistumaan hyvin ja täsmälleen niin kuin pitää.

Jostain kumman syystä kun aloimme tekemään liikesarjaa läpi varpusen pyrstöön asti, halusin taas hieman kiduttaa itsetuhoisesti jalkojani joten tein liikkeet matalasta asennosta. Loppuajasta alkoivat kyllä jalat vapisemaan sen verta, että oli pakko tehdä ylempää liikkeet.

Tosin jalkarääkki ei siihen vielä loppunut, vaan viimeiset 15 minuuttia teimme hengitysharjoitetta (jonka nimeä en kyllä häpeäkseni muista. IIP.) jossa teimme kahdeksan liikettä, jokainen kahdeksan kertaa, hengityksen kanssa. Ja lopussa oli joku karhu liike, jossa ollaan matalassa asennossa ja pyöritetään yläkroppaa ympäri ja alas. Siinä vaiheessa meinasi kyllä hengitykset jäädä aika vähälle, ellen toisin sanoisi.

Eli tänään oli ihan onnistuneen tuntoinen treenipäivä, en mokeltanut hirveän pahasti ja olin jopa tyytyväinen itseeni. Aikidoa tulen jatkamaan, sen verran mukavalta meno tuntui. Seuraavat treenit tosin ovat vasta maananataina. Huomenna olisi vuorossa kung-fua ja jumala suokoon, että huomenna ei kyykyteltäisiin.

[Jussi Häkkinen]

Kumarruksista kyllä ylipäätänsäkin aiheutui minulle kovasti päänvaivaa treenien aikana.

Tatamille mennessä: Nätti polvikumarrus. Joidenkin mielestä overkill, mutta aikidossa varma. Jos haluaa olla sikasamurai, tekee paikalleen istumalla jalat rinnakkain, toinen polvi ensin alas, sitten toinen (eli ei mitään etuaskelia jne., näyttäen siis siltä kuin tekisi homman aseen kanssa). Kumarruksessa vasen käsi ensin tatamiin, sitten oikea, oikea ensin ylös, vasen viimeiseksi. Perusseiza kädet yläreisillä ja peukalot piilossa. Ylösnousu paikaltaan (ei askelia eteen tai sivulle).

Muutoin: Jos olet seisaallasi kun sinulle opetetaan, kumarrat siten kuin olet.

Seisomakumarrus: Kädet sivusaumoihin kämmenet auki, kantapäät yhdessä ja jalat n. 28,3° kulmassa toisiinsa nähden, ylävartalo nättiin kulmaan laskien (ei katsota eteenpäin, niska ja pää ovat linjassa selkään nähden). Ei reisien läpsimistä tms. (Joillakin dojoilla ja joissakin nipponhenkisissä lajeissa näkee myös jalkaterät yhdessä kumartamista. Se on asteen verran formaalimpi versio).

Kumarruksia aina opettamisen jälkeen ja parille silloin kun aloitetaan tai lopetetaan k.o. parin kanssa. Kun opettaja käy opettamassa kesken treenien, kumarretaan jos tämä kumartaa. Yleensä "kiitos" tai "kiitti" on ihan riittävä, "doomo" jos sanot niin olet HC, "arigatoo" (tai "harigata", jos haluat hämmästyttää jap. senseitä kielitaidollasi) on sitten megaHC.

Kaikkiin kumarruspaikkoihin voi myös käyttää ns. patsastelu & urahdus -tekniikkaa. Käytännössä siis vain patsastelet sopivasti hieman sivuun katsoen ja urahdat jotain syvältä kurkustasi, näyttäen todella pahalta senseiltä. Tämä metodi toimii erinomaisesti jos olet vieraana dojolla ja sinulla on hakama, mieluusti hitusen nuhruinen sellainen. Myös takissa oleva, harsittu reikä suunnilleen sydämen kohdalla, tietenkin ympäröivän kauhtuneen veritahran kera, lisää uskottavuutta. "Katana" on hyvä sanoa, ilman isompia selittelyitä, syyksi jos joku kysäisee vekin tarinaa.

(Joo, tätä henkilöhahmoa en keksinyt. Aito tyyppi, eikä taida vieläkään moni hänen oikeaa vyöarvoaan tietää. Arviot ovat toistaiseksi vaihdelleet välillä 2. dan - 4. dan. Ja joo, en ole minä)...

Alkeiskurssilla patsastelu & urahdus -tekniikan käyttö vaatii todella HC:n alkeiskurssilaisen, mutta on onnistuessaan vaikuttavaa.


Astetta vakavammin: Painu sinne tatamille venyttelemään (sen polvikumarruksen kautta), tee tekniikkaa kuten opetetaan (jos lipsahtaa kunkfuksi, anna mennä - se korjataan kyllä) ja ole vähemmän kriittinen itseäsi kohtaan.

HC:t lämpät ja loppukidutukset kyllä alkeiskurssiksi, ei siinä mitiä.


Ps: Ja jos joku pistää vastaan nikkyossa muista eräs asia: Ihmisellä on munat siksi, että niihin voisi tehdä atemin.

Pps: Neljä lajia on ihan helevetin paljon.

[tabitha]

Shihonagessa ei sit muuten kannata "kierähtää käsien ympäri." Käsiä ei saa missään vaiheessa jättää keskilinjan ulkopuolelle. Pyörähdysmetodi ei toimi, jos pari laittaa kunnolla vastaan.

Siksi kannattaa tehdä niin, että pitää omat kädet tiukasti omassa hallinnassa, melkein omassa otsassa kiinni, ja itse menee vastustajan käden alta. Ei missään nimessä niin että yrittää nostaa vastustajan kättä oman päänsä yli. En tiedä teitkö näin, mutta sanoin vaan varmuuden vuoksi.

Älä angstaa niistä kumarruksista. Ei alkeiskurssilaisten oleteta niitä osaavan. Kannattaa tehdä polvikumarrus, jos ei ole varma. Silloin ei ainakaan tee väärin.

Ota vaan ihan rennosti!

[Feenix]

(Joo, tätä henkilöhahmoa en keksinyt. Aito tyyppi, eikä taida vieläkään moni hänen oikeaa vyöarvoaan tietää. Arviot ovat toistaiseksi vaihdelleet välillä 2. dan - 4. dan. Ja joo, en ole minä)...

Tuo kuulostaa jopa hyvältä. "katana" on hyvä vastaus mihin tahansa jos kysytään jotain. Vähän niin kuin menneinä vuosina "känädä"

Kiitoksia kovin selkeästä ja yksityiskohtaisesta kumarteluoppaasta.^^ Näin nouset kumartelujen keisariksi.

Astetta vakavammin: Painu sinne tatamille venyttelemään (sen polvikumarruksen kautta), tee tekniikkaa kuten opetetaan (jos lipsahtaa kunkfuksi, anna mennä - se korjataan kyllä) ja ole vähemmän kriittinen itseäsi kohtaan.

HC:t lämpät ja loppukidutukset kyllä alkeiskurssiksi, ei siinä mitiä.


Ps: Ja jos joku pistää vastaan nikkyossa muista eräs asia: Ihmisellä on munat siksi, että niihin voisi tehdä atemin.

Pps: Neljä lajia on ihan helevetin paljon.

Juu, yritettään muuttaa asennetta tämän kohdalla, tai ainakin olla vinettämättä siitä yleisesti. Toissapäivänä eräs ystäväni sanoikin: "Alotit ne ensimmäiset lajit sen vuoksi et halusit pitää hauskaa ja siksi että tahdoit. Nykyää kuulostaa enemmän siltä, kuin olis pakko tehä ja onnistua kaikkessa. Minäkin olen huomannut sen ja se pelottaa."

Ja onhan tämän neljä aika paljon, katsoo nyt kuinka kestän. Mutta kun ei ole oikein muuta tekemistä koulun ja treenien lisäksi. Tai mikään ei oikeastaan innosta kuin käyttää lähes kaikki vapaa-aika treenaamiseen. Ja kun minulla vapaa-aikaa on niin saleille tieni käy.

Shihonagessa ei sit muuten kannata "kierähtää käsien
ympäri." Käsiä ei saa missään vaiheessa jättää keskilinjan ulkopuolelle. Pyörähdysmetodi ei toimi, jos pari laittaa kunnolla vastaan.

Siksi kannattaa tehdä niin, että pitää omat kädet tiukasti omassa hallinnassa, melkein omassa otsassa kiinni, ja itse menee vastustajan käden alta. Ei missään nimessä niin että yrittää nostaa vastustajan kättä oman päänsä yli. En tiedä teitkö näin, mutta sanoin vaan varmuuden vuoksi.

Älä angstaa niistä kumarruksista. Ei alkeiskurssilaisten oleteta niitä osaavan. Kannattaa tehdä polvikumarrus, jos ei ole varma. Silloin ei ainakaan tee väärin.

Ota vaan ihan rennosti!

Ush, taisin kyllä kierähtää omien käsieni ympäri suurimman osan aikaa kun mietin niitä jalkojani.O_o Muutaman kerran muistan kyllä kierähtäneeni niin, että kaverin kädet olivat hallussa ja kierähdin niiden ympäri pudottaen painopistettä alas jottei tarvitsi ojentaa omia käsiä niin ylös tukkimaan näkökenttää.

Siitä minulle sanottiin ensimmäisillä kerroilla, etten nostaisi niitä kaverini käsiä ylös vaan kumartaisin hieman vaikka päätäni jotta kädet pysyisivät hallussa.

Emmie angstannut niistä kumarruksista, vaan panikoin. Noh, ehkä tyydyn tekemään ohjaajalle sen pystykumarruksen, kunnes refleksini ovat niin nopeat että polvikummarrukseen opetuksen jälkeen ei mene minuutteja. Kih. Kun vaan muistasin vielä pitää ne kädet sivulla enkä ojentaa eteen kuten kfssä on tapana niin eiköhän painikointi mene ohitse.^^