Parisuhdestatuksesi?

[Mika]

Kyllähän vastuu tasoittaa elämää, mutta ne ongelmat siellä taustalla ovat silti olemassa, ja vastuun ottamisella on myös huonot puolensa. Ne tulevat esiin mm. siten, että ihminen ei oikeasti niin kovasti haluaisikaan sitä vastuuta, mikä sitten aiheuttaa ristiriitoja oman pään sisällä ja joskus myös käyttäytymisessä. Pahimmat tapaukset sitten hylkäävät sen vastuunsa (ja usein nämä siirtyvät päihteiden kummalliseen maailmaan ihan huolella).

Tunnen naisen, jolla on pieni lapsi, koira ja kissa, mutta kyllä ne ongelmat siellä taustalla vain jatkuvat, mikä tietysti onkin loogista joskin surullista. Erona aikaisempaan elämään on tietysti se, että päihteiden käyttäminen on selvästi rajoitetumpaa. Muita suuria eroja ei ole, ja saman toimintakaavan toistaminen vuodesta toiseen vain pahentaa sitä kurimusta ja vaikeuttaa sieltä nousemista. Sehän olisikin hienoa, jos vastuu jotenkin maagisesti poistaisi kaikki ongelmat. Valitettavasti näin ei ole.

[Candy]

(ja entisenä koiran omistajan oon kyl sitä mieltä et koirat aika eläimiä lapsen korvikkeeksi.

Kuulostaa törkeältä idealta koiraa kohtaan.)

[Candy]

Ehkäpä treenimäärät ovat vähennettävissäkin, kun asiaa hieman miettii?

http://www.hs.fi/viivijawagner/1135268258073" onclick="window.open(this.href);return false;

[Mika]

Tuli tänään katseltua tämä elokuva. Siitä onkin jo aikaa kun sen viimeksi näin.

Kate Winsletin hahmo ei ole hatusta revitty. Näin hänessä erittäin paljon samaa kuin joissakin tuntemissani naisissa. Vaikka ihminen onkin mahdottoman monitahoinen olento, yllättävän paljon voi nähdä samaa kaavaa näissä mainitsemissani naisissa.

Jos olette nähneet elokuvan ja tiedätte millaisista naisista olen viime viesteissäni tässä ketjussa puhunut, näkenette yhteyden.

[timppa000]

Tuli tänään katseltua tämä elokuva. Siitä onkin jo aikaa kun sen viimeksi näin.

Kate Winsletin hahmo ei ole hatusta revitty.

Pahus, ennen linkin klikkaamista ehdin jo toivoa että kyseessä olisi ollut "Holy Smoke". Onneksi ei kuitenkaan Titanic.

[Elina]

Nyt sitä sitten ollaan 15 vuoden tauon jälkeen sinkkuna. On niin paha olla, että järki lähtee. Tekisi mieli puhua jonkun kanssa vaikka puhelimessa, mutta kun ei pysty, kun itkettää vaan solkenaan. Mä sitten typerästi avaudun netissä, kun en pysty kuin kirjoittaan vähän jotain. Oli jo vähän tragikoomistakin, kun kävin sateessa jättikokoiset aurinkolasit päässä kaupassa, kun näytän ihan kaamealta. Ja tietysti kassallakin itketti ja kassatyttö katteli jonnekin vaivautuneena ja totesi, että kyllä se siitä. Harmittaa, itkettää, ahdistaa, pelottaa.

[Paappa]

Harmittaa, itkettää, ahdistaa, pelottaa.

Osanottoni.

[DeusVult]

No jos yhtään lohduttaa, niin jotkut meistä on olleet melkeinpä sen viimeisen 15 vuotta sinkkuina... Voisin tietysti samaan hengenvetoon yrittää lohduttaa sanomalla että "kyllä se siitä", mutta tiedän hyvin että ei se mitään auta. Jaksamisia.

[Haamu]

Elämäähän tää Elina vaan on. Joskus on aurinkoista ja joskus ei.

[Kyynikko]

[L.K.]

Jaksamisia Elina, se vaatii aina varmasti oman aikansa ja silloin kun itkettää, pitää itkeä.

[Mänzy]

Voimia ja jaksamista!

[Mika]

Onneksi sulla, Elina, on ystäviä, jotka oikeasti välittävät susta ja auttavat ja tukevat sua kaikin tavoin. Vaikka olet herkkä ja tunteellinen ihminen, olet oikeasti ihan saatanan kovaa tekoa. Sure ihan rauhassa ja anna tunteiden velloa. Sä selviät tästä ihan kuten olet selvinnyt kaikesta muustakin elämässä. Ja nyt taaskin itken sun puolesta...

[MtJ]

Jos se osapuolia yhtään lohduttaa, niin eihän se ihminen pois maailmasta ole mennyt, vaikka ero tuleekin. Siihen toiseen on mahdollista edelleen pitää yhteyttä ja nähdä, sekä kuulla miten menee. Ei ero ole mikään loppu tai viimeinen rajapyykki, se on vaan yksi pysähdys elämässä.

Molemmat ihmiset tallaavat edelleen tämän pallon pintaa samalla tapaa, eikä oikeastaan ole muuttuneet muuten, kuin hetkeksi vähän rikkonaisemmiksi ihmisiksi. Loppujen lopuksi sitten se risainen kasa ajatuksia kootaan jonkinlaiseen järjelliseen muotoon ja lähdetään jatkamaan tallaamista johonkin päin. Harmillisinta siinä on se, että vie hirveän pitkän aikaa, ennenkuin pystyy askeltamaan ilman, että vähän väliä sukeltaa takaisin omiin ajatuksiinsa.

Noin kevennyksenä voisin mainita, että itse olen suosinut tuohon ajatusten kokoamiseen eron jälkeen ainakin ryyppäämistä, rypemistä itsesäälissä jonkin paksuhkon kirjan kanssa, sekä kaupan päälle vaeltelemalla päämäärättömästi metsässä (samalla rypien itsesäälissä, sekä murehtien maailman romahtamista niskaan). Niin ja tietysti kaikki poikavuosien hulttiokaverit ovat oivaa seuraa, kas kun osaavat veijarit ottaa elämästä ilon irti edelleen, edellyttäen että ne on vielä elossa. Toisaalta, jos on kuolleita kavereita (kuten minulla niitä on yli puoli tusinaa), niin nekin on oivaa seuraa, erityisesti kun tulee baarista kotiin ja koukkaa hautuumaan kautta. Jaksavat meinaan kuunnella aikamoista paatostakin siellä kiven alla. Pitää vaan muistaa kaataa se luvattu kepu haudalle.

Ja yksi hyvä tapa, jos on friikki treenaaja, on tietysti vetää treeniä putkeen vaikka 19 kertaa viikossa, lujaa. Kun vetää itsensä piippuun joka ilta treeneillä, niin saa paitsi paremman kunnon, pystyy myös nukahtamaan helpommin, viimeistään viikon treeniputken jälkeen.

Toisin sanoen päättömän jorinan lopputuloksena on se, että... Kun tappelee erosta yli omalla tavallaan, on varmasti vahvempi ja isompi ihminen, kuin ennen sitä tappelua. Suru on siitä oiva kaveri matsata, että sen voittaa aina, matsissa ei nimittäin ole mitään aikarajaa.

[Mika]

Jätkän viestin jättävät kyllä aina välillä täysin sanattomaksi. Miten voikin noin vaikeasta aiheesta kirjoitetusta viestistä tulla hyvä mieli (omastakin parisuhde-erostani on vain muutama viikko aikaa; Elina oli muuten se henkilö, joka tuki minua eniten silloin)...