Tappamisen psykologia

[Ikkyu]

Huomionarvoista lienee, että olen kerrankin jostain samaa mieltä Esan kanssa.

Ritarit - joiden uskon olleen aika tehokkaita taistelijoita - harjoittelivat tappamista treenaamalla metsästystä ja tanssia, sekä pelaamalla shakkia (olisi ehkä kannattanut pelata Go:ta? ).

No nyt kun mainitsit...

Voisin kirjoittaa itse, mutta miksi, kun työ on jo puolestani tehty. Tämä teksti käsittelee mielestäni aihetta hyvin, tarkastellen länsimaisen ja Japanilaisen historiallisen miekkailun harjoittelun eroja ja etenkin samankaltaisuuksia.

Asiaa lähestytään enemmän kuin vain tekniseltä kantilta. Pointti on se, että

a) molemmilla seuduilla on käytetty sekä määrättyjä harjoitteita opettamiseen, että otteluita taitojen testaamiseen ja hiomiseen,

b) sparraaminen on vain harjoitusmenetelmä siinä missä muotoharjoittelukin, ja

c) molemmat menetelmät lähestyvät samaa tavoitetta ehkä eri näkökulmista, mutta siihen päästäkseen niitä pitää kumpaakin toteuttaa oikealla tavalla (muotoharjoittelu ei saa olla kuollutta, vapaa harjoittelu ei saa olla peliä). Miekkailussa on (ollut) kyse elämästä ja kuolemasta ja sitä pitää lähestyä sen mukaisesti.

Jos goosta ei tykkää niin sitä käsitellään vain ohimennen. Jos vannoo vankkumatta vain sparrauksen nimeen, niin ei kannata silti vetää hernettä nenään alusta vaan lukea ihan läpi asti (ja siinä vaan vastataan kritiikkiin).

[DeusVult]

Tämä teksti

Siinä oli vähän tuollainen "Noniin lapset lapset, nyt loppu. Makuasioista ei voi kiistellä - olette kumpikin oikeassa. Nyt kättä päälle ja suut suppuun!" -meininki... Mutjoo, ihan kiva kirjotus.

Miekkailussa on (ollut) kyse elämästä ja kuolemasta ja sitä pitää lähestyä sen mukaisesti.

Tästä presis samaa mieltä.

[tohtorismies]

Millallainen on sitten optimi "tappaja"?

Kamppailullisita eleiltään pieni, ekonominen mutta fysiikaltaan perskeleen kova?

Ainakin sellainen kuva minulla näistä entisaikojen sotureista on.

Ritarit, samurait jne.

[tohtorismies]

Ritarit - joiden uskon olleen aika tehokkaita taistelijoita - harjoittelivat tappamista treenaamalla metsästystä ja tanssia, sekä pelaamalla shakkia (olisi ehkä kannattanut pelata Go:ta? ). Varsinaista kamppailuakin harjoiteltiin, mutta emme tiedä tarkkaan millä metodeilla ja kuinka paljon. Turnajaiset olivat - varsinkin ennen 1400-luvun formalisointeja - todellisia koetuksia, joissa osallistujia usein kuoli vammoihinsa.

Armon vuonna 1201 kuollut historijoitsija Roger of Hoveden kirjoittaa näin: Yksikään urhoollinen, joka ei ole ottanut vastaan iskuja, ei voi taistella sinnikkäästi: Hänen täytyy nähdä verensä virtaavan ja kuulla hampaidensa katkeavan vastustajan nyrkiniskuista, ja kun hänet on heitetty maahan hänen täytyy jatkaa kamppailua kaikin voimin eikä antaa periksi. Jokainen joka siihen pystyy, voi lähteä sotaan luottavaisin mielin.

Ylläolevasta voimme päätellä tuon ajan sotilaseliitin harjoittelun olleen kovaa ja fyysistä, nojaten paljon "sparriin" tai muunlaiseen vapaaseen soveltamiseen - usein turvallisuustekijöiden kustannuksella.

Hei, tuo ON hyvä postaus.

[Aleksi T]

Lienee hyvä linkittää tähän aiheeseen.



Your World: The Kill Factor

Soldiers who have killed in war at close quarters talk about how it affects them today.

Those who've committed the ultimate deed reflect on how it has – or hasn’t – lived with them in their minds.

They talk frankly about their feelings before, during and after. And they reflect on whether humans are "natural" killers or whether they have to be trained to go against their instinctive repulsion.

[Lauri Hietanen]

Jotenkin usein maistunut hieman tårta på tårta tämä aiheeseen liittynyt aggressiiviseksi psykopaatiksi leimaaminen, mutta kuitenkin..

Eräs lapsuuden läheinen ystävä nappasi ~pitkän tuomion kidutuksesta ja muusta vastaavasta tårta på tårta, psykopaattia ei miehestä saa kyllä tekemälläkään, mutta..

Ja nää sotajutut nyt on kuitenkin hieman toista luokkaa. En itse kyllä pätkääkään ihmettelisi josko ei sopivassa tilanteessa lähtisi, ehkä hieman vähemmänkin sopivassa

Noh, kuitenkin. Olisi mukavaa nähdä jotain viitettä näihin ~15-20%-lukuihin joita tässäkin threadissa on esitetty toiseen maailmansotaan liittyen, jos muistini ei varsin falskaa, muistan nähneeni vastaavia lukuja ensimmäisen maailmanpalon rintamavaiheesta, huomattavasti korkeampia toisesta maailmanpalosta.. Ja mitä Vietnamiin tulee, luku oli sitäkin huomattavasti korkeampi.

Ja mitä nykyajan tietokonepeleihin tulee ja näinpoispäin, kokeehan tässä hieman ehdollistettu moiselle olevan. Toki pelit on pelejä ja elämä on elämää, mutta,..

Generation Kill kenellekään tuttu? Käsittääkseni näissä viimeisimmissä konflikteissa ei ole järinkään tuottanut ongelmia ampua päin, varsinkaan mitä nyt käsitystä on muutamalta foorumilta pystynyt vahvistamaan.

Sardaukarille muuten terkkuja

[Aleksi T]

Generation Kill kenellekään tuttu? Käsittääkseni näissä viimeisimmissä konflikteissa ei ole järinkään tuottanut ongelmia ampua päin, varsinkaan mitä nyt käsitystä on muutamalta foorumilta pystynyt vahvistamaan.

Ei ole tuttu. Ehkä väki on muuttanut koulutustaan tai sitten konfliktien luonne on vain muuttunut radikaalisti sitten Toisen Maailmansodan ja muiden textbook esimerkkien jälkeen(?)

[Lauri Hietanen]

Mjeh, voisi kuvitella näin maallikkona ainakin että tässä ehdollistamisessa oltaisiin menty jo aika paljonkin eteenpäin. Noh, kuitenkin.. Hauska viihdesarjahan tuo Generation Kill, suosittelen lämpimästi.

Mielenkiintoinen artikkeli tuo tähänkin threadiin postattu, ei sillä, etenkin mitä tuohon resistanssiin tulee.

Mitä nyt aiheen sivusta, voin rehellisesti myöntää että aika jännäkakka-olohan siitä on tullut kun veistä katsonut naaman edessä heiluteltavan - Ja tilanne vielä purkautunut aika nolosti siihen oman puukon riistämiseen laumalla takaapäin, ovelat perkeleet, heh.

Eri tilanne, eri ajat, eri tarpeet kuitenkin. Sen nyt voinee vahvistaa että tuskin normijamppa järin herkästi lähtee toista enemmän tai vähemmän rei'ittämään ennekuin tilanne on aika rajusti eskaloitunut. Tai tälläiset kutinat nyt ainakin on.

[Mika]

Lisätäänpä tänne. Siirretään jos niikseen tulee.

Knights in the Middle Ages were not the brutal and merciless killing machines depicted on film. New research draws a different picture of the medieval military elite.

[SirSamuel]

Niin..kukas sitä nyt huvikseen tappamaan..?!? Paitsi ehkä ne joiden pään sisällä 'ääni' käskee tappamaan tai luulevat jokaisen tappavan heidät mutta psykologian asiantuntijat osaavat avata sitä puolta paremmin. Eikä se taida liittyä edes aiheeseen?!?

Eikös sitä talvisodassakin laitettu lyömään vihollinen takaisin sellainen porukka joka oli jo paljon tähtilakkia kaatanu? Että oli kokemusta asiasta. Muutenkin nuo meidän sodat on tuoneet esiin näitä 'taitavia tappajia'! Kolmen armeijan sotilas Törni joka oli vähä vilkkaampi kaveri kun taas mestariampuja Häyhä oli takarivin rauhallinen poika. Molempia kumminkin yhdisti kylmähermoisuus, päättäväisyys, tilannetaju/pelisilmä, oveluus ja säälimätön asenne hyökkääjää kohtaan! Pakko kun oli niin silloin ne jotka pystyivät toimivat! Harjoitella tappamisen taitoa ei kyllä voi kun tositilanteessa ja sen tietää ettei siitä hyvä koskaan soi! Treenikaverit loppuu! Kolmannen valtakunnan sotilaat kyllä harjoitteli eläviin maaleihin mutta sen me tiedämme olevan oli sotarikos.

Sitä fysiologista puolta mihin ihminen kuolee tai mistä ihmisen saa kylmäksi voi treenata ja opiskella. Se jopa on ihan mielenkiintoista!

[Risto R]

Siinä oli vähän tuollainen "Noniin lapset lapset, nyt loppu. Makuasioista ei voi kiistellä - olette kumpikin oikeassa. Nyt kättä päälle ja suut suppuun!" -meininki... Mutjoo, ihan kiva kirjotus.

En oikein ymmärtänyt tuota kommenttiasi? Mielestäni kaverilla oli kokemusta ja tietoa molemmista maailmoista ja kykeni kirjoittamaan asiasta huomattavasti paremmin kuin moni meistä joilla on yleensä kokemusta vain argumentin toiselta puolelta. Siis epäselväksi jäi se että oletko tuon tekstin kanssa samaa vai eri mieltä?

[DeusVult]

Siinä oli vähän tuollainen "Noniin lapset lapset, nyt loppu. Makuasioista ei voi kiistellä - olette kumpikin oikeassa. Nyt kättä päälle ja suut suppuun!" -meininki... Mutjoo, ihan kiva kirjotus.

En oikein ymmärtänyt tuota kommenttiasi? Mielestäni kaverilla oli kokemusta ja tietoa molemmista maailmoista ja kykeni kirjoittamaan asiasta huomattavasti paremmin kuin moni meistä joilla on yleensä kokemusta vain argumentin toiselta puolelta. Siis epäselväksi jäi se että oletko tuon tekstin kanssa samaa vai eri mieltä?

En suoraan sanoen muista enää, enkä jaksa enää lukea tuota 9 sivun pläjäystä tarkistaakseni. Kuitenkin kun ottaa huomioon että kommentoin tekstiä sanoilla "kiva kirjoitus", niin ainakin jollain tasolla olin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, vaikka ilmeisesti siitä jäikin minulle vähän sellainen kuva että siinä puhuttiin kyllä paljon mutta sanottiin lopultakin vain melko vähän. Lisäksi kun oikein muistelen niin taisin linkittää tuon saman tekstin jollekin kavereillekin, joten en pitänyt sitä ihan turhana.

[Risto R]

Okei.

[Pyjamasankari]

Anders Behring Breivik used meditation to kill – he's not the first

Meditation makes you calmer and clearer and encourages empathy and kindness … right? Not if you are Anders Behring Breivik who has told psychiatrists that he used meditation to "numb the full spectrum of human emotion – happiness to sorrow, despair, hopelessness, and fear". He still practises it behind bars to deaden the impact of his actions.

Breivik uses meditation as a form of mind control – a way to focus the mind and exclude responses that get in his way. You could argue that he is meditating wrongly, but I think his testimony shows that the effect of any practice, meditation included, depends on the ends to which it is recruited. Breivik's aims were determined by his racist beliefs and meditation didn't challenge them.

We've been here before. Breivik likened himself to a Japanese banzai warrior seeking satori – Japanese Zen enlightenment – to harden his heart. Samurai, inspired by Zen teachings, often used meditation to develop their skills and overcome fear of death. Zen's long association with the samurai bushido ethos culminated, after the Meiji restoration of 1868, in the support of virtually the whole Zen establishment for the military expansion that culminated in the second world war. Japanese Buddhists rejoiced that the Pearl Harbor attacks had occurred on 8 December, the day when they mark the Buddha's enlightenment; and leaders insisted that fighting was a patriotic and a Buddhist duty.

Established religions commonly support a nation's war effort, but the Zen enthusiasm for Japanese militarism strayed so far from the Buddha's nonviolent teachings that it raises more fundamental questions. After the war a group of Japanese Zen scholar-priests (the Critical Buddhism school) investigated how their branch of a seemingly pacifist tradition had ended up affirming war. They concluded that Zen's reinterpretations of early Buddhism had obscured its fundamental tenets.

The first Buddhist precept is not killing living beings. As the Buddha says: "All men tremble at punishment, all men fear death; remembering that you are like them, do not kill" (Dhammapada 119). But Mahayana Buddhism, from which Zen evolved, teaches that all phenomena are mysterious and ungraspable – empty of any fixed essence. So what should we relate to everyday reality in which, the Buddha stressed, actions have consequences and ethical considerations apply? The various Mahayana schools have different answers, but Zen teaches that the ultimate perspective should inform everything.

That elevates a non-dual state of mind over ethical distinctions. The 17th-century master Takuan told his samurai students: "The uplifted sword has no will of its own, it is all of emptiness. The man who is about to be struck down is also of emptiness, and so is the one who wields the sword." Later, the self-sacrifice of kamikaze pilots was hailed as an expression of enlightenment.

Westerners learned of Zen's tarnished history through Brian Victoria's Zen at War (1997), but few western Zen practitioners have seriously re-evaluated their tradition. Many like Zen's anti-intellectualism, feeling that doctrines and ethical precepts smack of rigidity, dogma and rules. But the Buddha made right understanding the first item in his eightfold path because he knew that everyone is guided by a worldview and underlying beliefs. His teachings seek to reshape those views so they eliminate attachment and support liberation. Ultimately, that includes attachment to doctrines, but discarding them too soon means that pre-existing beliefs and prevailing opinion go unchallenged.

Zen's non-dual philosophy obscured Buddhism's ethical teachings; Breivik used meditation to serve the murderous objectives of his racist ideology. Meditation, or any other practice, is just a technique. Its effects, for good or ill, depend on the system of values that guide how a person uses it.

http://www.guardian.co.uk/commentisfree ... meditation" onclick="window.open(this.href);return false;

[Pyjamasankari]

How Zen Made the Samurai Fearless

Zen meditation gave the Samurai warrior the freedom to live, fight and die fearlessly without hesitation or regret. He focused totally on the present moment.

The Japanese samurai was an awesome swordsman; however, his mind was his greatest weapon. During the 12th Century, the samurai embraced Zen Buddhism and subsequently discovered the magnificent benefits of zen meditation, zazen. Zen gave the samurai warrior the mental edge that his enemies found extremely challenging.

Zen Meditation Gave Freedom and Spontaneity of Mind

Winston L. King, in his book, Zen and the Way of the Sword, Arming the Samurai Psyche, points out that the Zen teaching of a free and spontaneous mind was very helpful to warriors in combat, finding philosophical strength in Zen as they prepared themselves for death.

"What kind of a mind can penetrate an opponent's mind? It is a mind that has been trained and cultivated to the point of detachment with perfect freedom...His mind should reflect his opponent's mind like water reflecting the moon."

"Zen training conditioned the Samurai's mind to move in perfect freedom, to be one with the sword, the opponent, and the movements of combat."

Zen Training Gave the Samurai "Mind of No Mind"

- King further specified, "The samurai could eliminate all thoughts of life, death, victory and defeat."
- Focus completely on the present
- Give full attention to the changing tide of combat

This ability to eliminate distractions is significant, as pointed out by the Rev. Zenku Smyers, Dec. 8, 1999 in his article, "With Deepest Gratitude" in The Zen Buddhist Temple of Chicago, "A single doubt or fear could cause a lack of concentration that could prove fatal."

It enabled him to kill and be killed without complaint and fear. The Samurai could strike with out regret and die with out fear.

Zen Buddhism Presented a Paradox to the Samurai

Charles B. Jones reflected in his Review of Zen and the Way of the Sword: Arming the Samurai Psyche, "The final question is how did the samurai square their killing with the Buddhist principle of non-violence?"

As Jones reflects, "The Way of the Sword explores how Buddhism which espouses a basic attitude of non violence, and the samurai class of Japanese warriors trained themselves to inflict death with out forethought or hesitation, whose goal was summed up by Miyamoto Musashi, one of Japans greatest samurai, 'Whenever you cross swords with an enemy you must not think of cutting and killing him. Be intent soley upon killing the enemy.

Jones states, "King tells us that this was based on rebirth and Karma. If one found himself born into a samurai family then that was a manifestation of his Karma and must be accepted with out rancor".

The samurai sought to fulfill their duties within their present reality. Apparently some samurai hoped to get rebirth with out the necessity of fighting and killing. Some had hopes for rebirth in the same samurai family so they could continue serving their lord and his descendants.

The Samurai Embraced Zen Buddhism to Manifest His Destiny

He gained freedom and spontaneity of the mind with the study of Zen. This freedom of the mind gave him his expertise with the sword. He fought his enemies without fear and regret and he lived and died for his Lord and family. Most importantly, the Samurai justified the paradox of Zen Buddhism and his violent lifestyle with the doctrines of Karma and Rebirth.

Sources

Zen and the Way of the Sword, by Winston L. King

A Review of Zen and the Way of the Sword, by Charles B. Jones

"With Deepest Gratitude", Dec. 8, 1999, by the Rev. Zenku Smyers, The Zen Buddhist Temple of Chicago

http://suite101.com/article/how-zen-mad ... ss-a159718" onclick="window.open(this.href);return false;