Feenix

[Feenix]

Pitäisiköhän sitä minunkin uskaltautua tähän. Hmh. Tosin pidemmän päälle treenikirja on vain valitusta ja valitusta siitä, kuinka sukkaan. No, elämä on.


Han moo do
alk. syksy 2003
7. kup

Taijiquan yang *+viuhka+parisovellus
alk. syksy 2004
* alk. syksy 2005

Kung-fu wing chun
alk. syksy 2005

Treeniviikko:

MA
17.00-18.30 kung-fu
20.00-22.00 han moo do

TI
17.00-18.30 han moo do

KE
18.00-19.30 taijiquan 8-liikettä
19.30-21.00 taijiquan 24-liikettä

TO
17.00-18.30 han moo do
18.30-20.00 kung-fu

PE
17.00-19.00 han moo do

LA
16.00-18.00 han moo do

SU
10.30-11.30 taijiquan viuhka
11.30-12.30 taijiquan pari
14.30-16.00 han moo do


Sälää:

pituus
171 cm

paino
70 kg

silmät
vihreät

hiukset
punaiset tällä hetkellä ja puolipitkät.

ikä
23

aikaisemmin treenannut lajit
kendo, iaido
---

Tänään pitkästä aikaa treeneihin, etenkin hmd treeneihin. Viimeksi olin niissä viikko sitten, kun olin alkuviikon porukoilla ja sitten iski flussa, taas vaihteeksi. Varsinaiset treenit viimeksi oli kyllä torstaina, tosin ne olivat kung-fu ja ne menivät päin kukkua.

Vyökoetreenit, onneksi. Yskin keuhkojani aika lahjakkaasti pellolle pitkin treenejä, vaikka otin hieman iisimmin. Tosin ei minulla paljoa ollut tekemistäkään, en ole suorittamassa vyötä joten väänsin lihaskuntoja ja purin patoutumisia säkkiin. Välissä otin aikaa porukoilta, että miten nohevasti vyökoetekniikka menee. Alkoi näyttämään jo hyvältäkin.

Meinasin ensin hieman syrjällä käydä noita kung-fu ja taiji liikesarjoja läpi, mutta omatuntoni pani vastaan. Ollaan sentään ihan eri maan treeneissäkin. Joten alistuin vain takomaan säkkiä opetellen lyömään askeleella. En kertakaikkiaan osaa sitä, en saa kroppaani käytettyä kunnolla eikä iskussa ole voimaa askeleen kanssa. Hitto.

Yhdessä vaiheessa kaveri kertoi mielenkiintoisen lyöntikombon, jonka oli nähnyt k1:ssä. Etukäden (vasen) koukku, joka hujahtaa ohitse, ja jonka antamalla kropan "kiertovoimalla" kierrähdetään ympäri ja isketään oikealla kämmenselällä kohteeseen. Rakastuin kertakaikkisesti siihen liikkeeseen ja treenasinkin sitä suuren osan loppuajasta. Loppua kohden alkoi iskussa olemaan jo voimaakin, ainakin säkki alkoi taipuilemaan siihen malliin. Tooosin, se säkki oli aika kulunut, joten johtunee hyvin pitkälti siitä.

Taijitreenejä ei tänään sitten ollutkaan, olin kiitollinen siitä. Olin musertunut viime sunnuntaina viuhkatreeneistä, joissa kerrattiin koko liikesarja 3 tunnissa. Olen joutunut olemaan poissa noista treeneistä jonkun verran, joten olin ehtinyt käydä vain ensimmäisen osan läpi. Toisen osan puolessa välissä alkoi homma karkaamaan käsistä ja kolmas osa meni ihan ohitse. Raivostuttavaa. Ihmiset etenevät ne liikkeet niin nopeasti, eikä minun aivotoimintani pysy perässä. Ja sitten taas vihaan itseäni hieman enemmän.

Onneksi vuoden alusta alka viuhkasarja uudestaan joten pääsen treenaamaan sitä täydellisesti, jos vain sunnuntain sohlaukseni jälkeen saan tulla paikalle.

Huomenna kung-fu, ahdistaa. Torstaina mokasin niin pahasti, että itku meinasi päästä ja jos huomenna on samaa luvassa. Noh, onneksi olo helpottuu treeneihin päästessä kun unohtaa kaiken muun, paitsi treenaamisen.

Voisi lähteä oikeastaan käymään vielä lenkillä kun kello ei ole viittäkään. On yllättävän energinen olo, huolimatta sairasteluputkesta.

[Feenix]

KUNG-FU
syötyä: 4 ruisleipäpalaa, 1 hedelmä piltti
nukuttua: liian vähän ja levottomasti
jälkifiilis: Yllättävän hyvä.

Tosi kiva aloittaa treenaaminen keuhkokohtauksella. God dammit, tiedä onko keuhkoissani oikeasti jotain vikaa vai missä mättää. On helkutin inhaa aloittaa alkuverryttely, kun joutuu jo niiden alussa haukkomaan henkeä kuin kala kuivalla maalla. Tuntuu, etteivät keuhkot saa tarpeeksi happea ja niitä alkaa pakottamaan vaikka kuinka haukkoisi. Hieman samankaltainen tunne, jos on ollut veden alla liian pitkään ja ilmaa alkaa loppua. Iiviliä.

Ush, tänään olikin taas pitkästä aikaa ihan kiitettävästi vatsa- ja jalkalihaksia, pitkän aikaa onkin ollut aika rauhallista sillä saralla. Ja kuten aavistaa saattoikin, sukkasin vatsalihaksissa. Viimeiset pyristelyt matolla oli jotain sinne päin sätkimistä, kun kroppa ei enää totellut, kammottavan huonossa kunnossa ovat minulla ne. Ja punnerrukset. Jalkalihaksissa on sentäs tapahtunutkin jotain, en enää ensimmäisellä 10 minuutilla kaadu rähmälleni kun jalkani kieltäytyvät tottelemasta ja herahtavat voimattomiksi. Nykyään sitä tapahtuu enää silloin, kun "kovennamme" jalkalihaksia potkimalla kaveria, harvemmin sitä kyllä tehdään. Kipu ei minua maahan saa, vaan se, että jalkani eivät kertakaikkiaan enää kanna painoani. Siinä vaiheessa ei näet kipua enää pahemmin tunnu, pelkkää missä-pahuksessa-mun-jalat-on-fiilistä. No tänään ei kuitenkaan sitä ollut luvassa.

Jännä juttu, että vaikka vatsat tekevät tiukempaa kuin jalat, niin ne palautuvat nopsammin kuin jalkani. Niiden kouristukset tuntee vasta kun kipuan portaita ylös neljänteen kerrokseen jossa asun, ja etenkin kun joudun tulemaan niistä alas tukien itseäni kaiteeseen. Hissiähän ei käytetä enää sen jälkeen kun on katsonut Resident Evilin.

No enivei, jalkojen jälkeen oli vuorossa lyöntitreeniä, tai no, ensin sitä jatkettiin lyöntitreenin kanssa. Kyykkyyn, ylös, etukäsi, takakäsi, kyykkyyn, ylös, etukäsi, takakäsi jne. Sitten kun popula alkoi hajoamaan jalkalihaksiinsa, siirryttiin varsinaiseen lyöntitreeniin. Normaaleja suoria vain treenailtiin ensin lähinnä ilmaan, sitten kaverin kehoon. Muutamia koukkujakin liittyi seuraan kun alettiin keskittymään kropan käyttämiseen pelkkien käsien sijaan.

Hyvin lyönti, sekä vatsa+jalkalihas painotteiset treenit olivat siis tänään, viimeinen vartti meni sitten perusliikkeisiin joissa jopa onnistuinkin jossain määrin. Mitä nyt nousin pun no ma:sta liian nopeasti kam kai to ma:han ja tasapainoni heitti joikkelia. Liikesarjaa emme onneksi tehneet, siitä saan kauheimmat kompleksit ikinä ja sohlaan itseni aina sekaisin kun teemme sitä treeneisssä. Kotona onnistun kyllä suorittamaan sen hyvin, mutta treeneissä teen sen yleensä liian nykäyksittäin ja "hienostellen" ja sotkeudun käsieni ja jalkojeni kanssa. Sotkeudun kyllä niiden kanssa muutenkin, en ikinä onnistu tekemään alkuverryttelyä, jossa päkiä koskettaa hyppäyksellä ensin eteen sitten sivulle ja palautus, ja sitten toisella jalalla sama kuvio ja taas toisella jne, samalla kun kädet pyörivät. Minulta puuttuu aivoista jokin osa, joka antaisi minulle kyvyn tehdä sitä liikettä sekaantumatta. Masentavaa. Niin yksinkertainen liike, enkä minä vajakki kykene sitä suorittamaan. Huokaus.

Nomutta, tänään en kuitenkaan jaksanut masentua siitä, olin itse asiassa harvinaisen hyvällä mielellä kun tulin treeneistä. Ainoa joka kaihersi mieltäni oli se, etten_osaa_lyödä_askeleen_kanssa.

Kipujakaan ei pahemmin ilmentynyt missään, lukuunottamatta rintalastaani johon parini eräässä harjoituksessa takoi aika kovakouraisesti. Olisin tietysti voinut pyytää häntä lyömään varovaisemmin, mutta joku iivilvan hukutti koko ajan itsesuojeluvaiston ylpeyden suohon ja pidin turpani kiinni. Tiedän vika on minun, minun pitäisi sanoa jos joku satuttaa, mutta en halua alkaa ruikuttamaan jokaisesta iskusta. Minulla vain on liian pieni kipukynnys.

Pahus, kysyin, että olisiko mahdollista tilata vain kung-fu housuja, mutta se ei onnistu ainakaan seuran kautta. Tylsyys sentään. En tarvitsisi koko pukua, serkkuni lahjoitti minulle oman kung-fu asunsa, mutta niissä housuissa ei ole narua joten ne eivät pysy päällä. En siis tahtoisi tilata koko asua, etenkin koska en ilkeäisi pitää sitä treeneissä. Pitänee etsiä netistä jotain liikettä, josta saisi tilattua pelkät housut. Ihan hyvähän noilla valkoisilla budohousuilla on treenata, mutta kun on jotenkin epäkorrektia treenata lajia toisen lajin housuilla.


Han moo do treenit on pakko skipata tänään, niin pahalta kuin tuntuukin. Univelkaa on kasaantunut liian paljon ja nekin muutamat tunnit jotka olen vuorokaudessa nukkunut, ovat ollee täynnä levottomuuksia ja ärsytyksiä, joten ne ovat ollee kaikkea muuta kuin rentouttavia. Jos nyt vaikka nukahtaisikin, jotta saisi tuota velkaa pienennettyä.

[Vlad Tepes]

Huomenna kung-fu, ahdistaa. Torstaina mokasin niin pahasti, että itku meinasi päästä ja jos huomenna on samaa luvassa. Noh, onneksi olo helpottuu treeneihin päästessä kun unohtaa kaiken muun, paitsi treenaamisen.

No älä sure. Meinaa se itku minultakin päästä ja olen sentään iso (95 kg, 24 v) mies. En ole päässyt käymään treeneissä tyyliin kolmeen viikkoon ja tänään on taas mister machon treenit viideltä. Odotahan kun pääset niihin peruskurssin jälkeen. Joskus on mukavin hetki kun pääsee pois ja huomaa olevansa vielä hengissä. Toisaalta se on palkitsevaa jollain omituisella tavalla, että kaiken sen itsensä nöyryyttämisen jälkeen viitsii kuitenkin palata takaisin. Olen ainakin itse huomannut, että monet muut asiat (työnhaku, raskaat tentit, sukujuhlat yms) tuntuvat aika helpoilta kun vertaa niihin hetkiin treeneissä kun vaikuttaa siltä että olet syntynyt jotenkin vajaavaisena.

Jännä juttu, että vaikka vatsat tekevät tiukempaa kuin jalat, niin ne palautuvat nopsammin kuin jalkani. Niiden kouristukset tuntee vasta kun kipuan portaita ylös neljänteen kerrokseen jossa asun, ja etenkin kun joudun tulemaan niistä alas tukien itseäni kaiteeseen.

Kannattaa kiinnittää huomiota ruokavalioon ja juoda tarpeeksi vettä. Minulla kramppasi aina noissa poiminnoissa yms jalat tosi pahasti. Korjasin "tankkausvaihetta" ja johan helpotti.

Sotkeudun kyllä niiden kanssa muutenkin, en ikinä onnistu tekemään alkuverryttelyä, jossa päkiä koskettaa hyppäyksellä ensin eteen sitten sivulle ja palautus, ja sitten toisella jalalla sama kuvio ja taas toisella jne, samalla kun kädet pyörivät. Minulta puuttuu aivoista jokin osa, joka antaisi minulle kyvyn tehdä sitä liikettä sekaantumatta. Masentavaa. Niin yksinkertainen liike, enkä minä vajakki kykene sitä suorittamaan. Huokaus.

Ei se kovin yksinkertaista ole. Noita on meillä muitakin vastaavia vaikeiluja mitä tehdään alkulämpimiksi. Minä harjoittelen niitä kotona peilin edessä niin, että jaan ne pikkuosiin ja suoritan korostetun hitaasti. Sitten vaan lisään vauhtia kun siltä tuntuu. Peili auttaa ihan sikana. En voi kyllä väittää että ne kovin hyvin menisi.

Kipujakaan ei pahemmin ilmentynyt missään, lukuunottamatta rintalastaani johon parini eräässä harjoituksessa takoi aika kovakouraisesti.

En oikeastaan tiedä miten on tarkoitus tehdä, mutta minusta niissä ei yleensä lyödä rintalastaan vaan lihakseen. Minulla ei todellakaan ole mitään auktoriteettia puhua tästä eli älä minua usko vaan kysy vetäjiltä, mutta yleensä on nimenomaisesti lyöty lihaksiin, koska ne kestää eikä vaurioidu. En toisaalta tiedä miten te tytöt ne hoidatte. En ole naisten kanssa treenannunna. Kyllä minuun ainakin sattuu ihan pirusti jos alkaa isot miehet hakkaamaan rintalastaa sisään.

[Feenix]

No älä sure. Meinaa se itku minultakin päästä ja olen sentään iso (95 kg, 24 v) mies. En ole päässyt käymään treeneissä tyyliin kolmeen viikkoon ja tänään on taas mister machon treenit viideltä.

Mister Macho, kuinka sopiva nimi jos vain tarkoitamme samaa henkilöitymää.^^ Noei, ihan hyvin se vetää, ei siinä mitään, mutta niissä treeneissä saa tällä kunnolla tehdä ihan kiitettävästi töitä. Ja minä kun oletin olevani suhteellisen hyväkuntoinen. Niin ne kuvitelmat poksahtelee.

Se kyllä vetää välillä aika kovaa, on tullut huomattua. Eikä pelkästään tekniikan puolella, se käyttää voimaakin ihan kiitettävästi, minä olen kai heikkona sukupuolena säästynyt pahimmilta.

Kannattaa kiinnittää huomiota ruokavalioon ja juoda tarpeeksi vettä. Minulla kramppasi aina noissa poiminnoissa yms jalat tosi pahasti. Korjasin "tankkausvaihetta" ja johan helpotti.

Minulla ei enää niin kovasti kramppaa jalat, vasen etureisi juuri polven yläpuolelta vetää kyllä itsensä aika lahjakkaasti lukkoon joidenkin tekniikoiden jälkeen ja se vaivaa muutamia päiviä sen jälkeen. Ongelma kai on myös se, ettei treeneissä kovinkaan paljoa venytellä. Itselleni on onneksi omautunut muista harrastuksista venyttely, ettei ihan hapoilla ole treenien jälkeen.

Olen kyllä hieman hämmästynyt siitä, ettei ainakaan meidän treeneissä venyttelyyn panosteta paljoa, miten on teidän kohdalla? Kun en ole pahmmin mulkoillut teidän treenejä..

Ei se kovin yksinkertaista ole. Noita on meillä muitakin vastaavia vaikeiluja mitä tehdään alkulämpimiksi. Minä harjoittelen niitä kotona peilin edessä niin, että jaan ne pikkuosiin ja suoritan korostetun hitaasti. Sitten vaan lisään vauhtia kun siltä tuntuu. Peili auttaa ihan sikana. En voi kyllä väittää että ne kovin hyvin menisi.

Orgh. Kun muuttuu vielä monimutkaisemmaksi, niin minä hajoan lopullisesti. Jotenkin en vain saa käsiäni ja jalkojani toimimaan eri tahtii, eri liikkeissä. Raivostuttavaa. Muutenkin tuollaiset jutut aiheuttavat minulle ihan kamalasti ongelmia, olen kai iskenyt pääni liian monta kertaa naulakkoon tai jtn.

Tosin tällä hetkellä pitää panostaa enemmän rintalihaksien treenaamiseen, että punnerrukset alkaisivat sujumaan. Häpeän itseni tärviölle kun en onnistu punnertamaan rystysillä, se tosin johtuu myös siitä että niihin koskee aivan helevatasti, tuntuu että luut murskautuisivat. Liikaa massaa yhdistettynä huonoon tekniikkaan.

En oikeastaan tiedä miten on tarkoitus tehdä, mutta minusta niissä ei yleensä lyödä rintalastaan vaan lihakseen. Minulla ei todellakaan ole mitään auktoriteettia puhua tästä eli älä minua usko vaan kysy vetäjiltä, mutta yleensä on nimenomaisesti lyöty lihaksiin, koska ne kestää eikä vaurioidu. En toisaalta tiedä miten te tytöt ne hoidatte. En ole naisten kanssa treenannunna. Kyllä minuun ainakin sattuu ihan pirusti jos alkaa isot miehet hakkaamaan rintalastaa sisään.

Nojaa, ei siinä kai varsinaisesti ollut tarkoitus rintalastaan takoa. Lähinnä rintaan ja vatsaan, mutta kaveri osui koko ajan juuri solisluiden alapuolelle. Aika arkana näkyy olevan, ei oikein kestä kosketusta ollenkaan tällä hetkellä. Ehkä se oli vain sen oma juttu, toinen pari iski rintalihaksiin, mutta kun kukaan ei sanonut mitään, niin kaipa se rintalastakin oli okei. Mutta yleisesti on muuten sanottu vastaavissa harjoituksissa, että pitäisi lyödä lihakseen eikä lastaan.

Mutta antaa olla, huomautan ensi kerralla jos siltä tuntuu, en viitsi alkaa ruikuttamaan. Etenkin näin peruskurssilaisena vasta.

[Vlad Tepes]

Mister Macho, kuinka sopiva nimi jos vain tarkoitamme samaa henkilöitymää.^^ Noei, ihan hyvin se vetää, ei siinä mitään, mutta niissä treeneissä saa tällä kunnolla tehdä ihan kiitettävästi töitä. Ja minä kun oletin olevani suhteellisen hyväkuntoinen. Niin ne kuvitelmat poksahtelee.

Vetää loistavasti! Aina jää jotain mietittävää kotiin asti. Inspiroiva ja hieno tapa opettaa.

Ongelma kai on myös se, ettei treeneissä kovinkaan paljoa venytellä. Itselleni on onneksi omautunut muista harrastuksista venyttely, ettei ihan hapoilla ole treenien jälkeen..

Ei kovin usein venytellä minunkaan kokemuksen mukaan. Minua se ei haittaa. Kotona sitten venyttelen sen minkä venyttelen. Minusta on hyvä näin. Joissakin lajeissa taas näkee sitä, että venytellään itsensä rikki.

Olen kyllä hieman hämmästynyt siitä, ettei ainakaan meidän treeneissä venyttelyyn panosteta paljoa, miten on teidän kohdalla? Kun en ole pahmmin mulkoillut teidän treenejä.

Minä olen harrastanut lajia vasta vuoden ja en kovin ahkerasti. En voi siis oikein kommentoida miten yleensä tehdään. Ei ole vielä hyvää kuvaa tekemisestä. Yleensä ei venytellä minun kokemuksen mukaan.

[Feenix]

HAN MOO DO
syötyä: kanapasteija, 2 ruisleipäpalaa
nukuttua: Hyvin, outoja uneksuen
jälkifiilis: Tympeä.

Otin sitten kuitenkin sitä osumaa tuohon rintalastaani aika tavalla, se on turvonnu (tais siis se nahanriepale siinä luiden edessä. Ehe.) ja sinisenkellertävä ja hyvin tärähdysarka. Ehkä pitäisi oppia vain nielemään ylpeytensä tai jtn.

Se vaikeutti treeniä aika tavalla, kaikki vähääkään tärähtävä liike sai kivun sävähtämään läpi. Eli se sulki pois alkuverryttelyn juoksut ja hypyt. En yleensä anna pienen kivun häiritä toimimistani mutta nyt ei kestänyt. Alistuneena menin tatamille vääntämään hikihatussa lihaskuntoja itsekseni korvatakseni puutteet. Sain myös nivuset aika aroiksi, kun pakotin itseni hieman liian alas jalat-sivulle venytyksessä ja siirtelin painoa jalalta toiselle. Liike on aika iivil minun jäykkyydelleni, mutta olen huomannut sen auttaneen venymiseen. Näillä näkymin ansaitsen ensi kesänä muutamat jäätelöt treenikavereilta, kun pääsen sivuttaiseen spagadiin. Etu-taka suunnassa se on enää senteistä kiinni. Kyllä minusta vielä notkea salena tulee.

Tosin harmistustani kivusta lievitti seikka, että ylihuomenna on vyökokeet. Porukka siis treenaa siihen joten minä hengailen omiani säkin kanssa. Olen saanut jonkinasteisen obsessoituman lyönneistä, johtuen ehkä siitä, että ainoa kehuksi tulkittava asia mitä koskaan olen saanut, on ollut lyöntini. Tosin alan epäilemään, että se oli vain sarkastinen läppä.

Siinähän se puolitoista tuntia sitten hujahti, lyöden. Treenailin rannelyöntiäkin vaikkei se ole hmd tekniikkaa, mutta olen jotenkin viehtynyt siihen eikä ranteisiini enää koske sen jälkeen. Sain järkytyksekseni aikaan kunnon mustelmankin sillä treenikaverini rintaan. Hän pyysi minua lyömään niin kovaa rannelyönnillä kuin kykenen. Ensin tietenkin kieltäydyin, mutta kun hän vain intti, niin mennä hujautin sitä rintaan ranteellani. Yllätin itseni nopeudella, tosin taisin tarkastella toiveikkuudenlinssin läpi lyöntinopeuttani. No enivei, eihän kaveri siitä minnekään heilahtanut, enkä uskonutkaan. Syy miksi en olisi halunnut tehdä sitä oli enemmän moraalinen. Ja tuossa illalla sain viestin kyseiseltä ihmiseltä, että hän oli suihkussa olleessaan huomannut ihan kunnon ruhjemustelman siinä mihin olin lyönyt. Olin kyllä häpeäkseni otettu asiasta.

Lempo soikoon, meillä onkin vyökokeet ja tekniikkaleirit torstaina ja ne ovat kung-fu treenieni kanssa päällekkäin. Kävin kovan taiston siitä kumpaan menen, kysyinpä jopa, että jos olisin päässyt viikonloppuna tekniikkaleireille erään treenikaverin kyydillä joka sinne on menossa, joten sitten olisin voinut mennä kung-fuhun. Mutta asia ei edennyt mihinkään suuntaan, joten sitten tein päätöksen, että menen tekniikkaleireille ja skippaan tällä kertaa kung-futreenit. Pahus kuitenkin, se on jo kolmas kerta kun olen poissa, pitää skarpata.

Tosin minut kutsuttiin myös eräisiin pikkujouluihin torstaina sekä kiinailtaan, mutta menen treeneihin.

Pitää kyllä kuitenkin inttää vielä torstaina, että mahtuisinko kyytiin. Silloin olisi molempina päivinä odotettavissa useiden tuntien treenirupeama, riippuen mihin leireihin tasoni minun antaisi osallistua. Ainakin voisi käydä vastatekniikat, itsepuolustukset sekä nunchakuleirin. Ja mahdollisesti jonkun heiton taikka keppi leirin. Jos vain saan.

Nohevana flikkana lähdin tuossa treenien jälkeen vielä lenkille. Go me. Kyllä minusta vielä ihminen tulee. Ehkä.

[Mika]

Feenix, sulla ja Tabithalla on paljon yhteistä...

Rennosti. Mun vinkki. 8)

[tabitha]

Mitä eikä oo, Feenix treenaa kunnolla, minä taas olen löysä, laiska p*ska.

Sen todistaa tämä: EN OO TREENANNU AIKIDOA KOLMEEN PÄIVÄÄN AAAAARGH!(kungfua kyllä treenasin) Kuolen vieroitusoireisiin. Promise to myself: en enää ikinä jää pois aikidotreeneistä.

[Feenix]

TAIJI
syötyä: havajinpataa, muutamia tähtitorttuja
nukuttua: n. 7 tuntia + 3 tunnin päiväunet
jälkifiilis: Masentuvaisuuteen taipuvainen


Varmaan missään muussa lajissani ei tule niin hyvin esille se, kuinka tekniikkani huononee mitä pidempään treenaan.

Olen nyt treenannut reilun vuoden yangin 24 liikettä ja nyt todella alan tajuamaan, missä mättää. Osaan kyllä periaatteessa kaikki liikkeet, mutta en tee niitä oikein. Tai teen tavallaan, mutta asento on väärä. Teen liikkeet pystystä, en taijiasennosta. Alku menee ihan jees varpusen pyrstöön asti, sitten alkaa nousemiseni ja tajuan tekeväni liikkeitä pystystä. Ja kuin vastapainona tälle, teen aina käärmen ryömimisen liian matalalta. Ja koska ainoa hetki jolloin sallitaan pienoinen nousu liikesarjassa on kultainen kukko käärmeen jälkeen, tämä korostuu kohdallani rumannäköisiin mittoihin. Ja sen lisäksi koska menen niin alas joutuvat jalkalihakseni tekemään enemmän työtä, jotta ylösnouseminen sujuisi mahdollisimman rauhallisesti ja rennosti, vaikka lihakset huutavat armoa. Kyllä tämä menee muutaman kerran, mutta kun teemme liikesarjaa 4+ kerran, alkavat liikkeeni olemaan repiviä ja nykiviä koska jalkani vapisevat.

Ja kaiken tämän lisäksi, tänään oli kyllä pohjanoteeraus kuluvan viikon treeniputkessani. Ajatukseni eivät olleet ollenkaan mukana, tein kaiken konemaisesti miten sattuu. Nainen heittää sukkulaa-liikkeessä jätin liikkeeni puolitiehen odottamaan viuhka-liikettä, koska siinä oli tauko. Siis pätkimme liikkeet osiin, koska treenit olivat uusien yangilaisten treenit. Sen jälkeen ohjaaja piti ankarasävytteisen puheen siitä, kuinka liikkeitä ei pidä jättää kesken. Tiesin kyllä, että minun olisi pitänyt työntää oikeaa kättäni enemmän eteenpäin ja vasenta siirtä sivummalle, mutta koska en ajatellut ollenkaan tein jonkun välimuodon nainen heittää sukkulaa ja villihevosen harjan jakamisesta. Kun vilkaisin ympärilleni tajusin, että olin ainoa joka oli jättänyt liikkeen puolitiehen ja minun kuitenkin piti porukasta olla nk. kokenein pidempään treenanneena. Olin kuolla häpästä ja olisin halunnut juosta paikalta pois jonnekin pimeään nurkkaan hakkaamaan päätäni seinään.

Korjasin kyllä asian, eikä enempää ollut huomautettavaa mutta se fiilis omasta mokasta, joka johtui siitä ettei vain keskittynyt kunnolla, oli musertava.

Huomasin jo alkulämmittelyn aikana, että nyt ei ole fiilis kohdallaan. En löytänyt hyvää taijiasentoa ja kun verryttelimme potkuilla ja jalanheilautuksilla tuntui, ettei jalkani liikahtaneet minnekään. Lonkat vain poksahtelivat mutta mitään ei tapahtunut. Juuri ja juuri sain jalan nousemaan vyötärön tasolle, kantapääpotkussa en sinne päinkään saanut jalkaani. Tosin etureiteni eivät ainakaan vielä salli minun muutenkaan tehdä kantapääpotkua, jos saan heilauttaa jalkani rennosti normaalin etupotkun tyyliin ylös, jalkani kyllä nousee pään korkeudelle (muttei tänään) mutta auta armias, kun pitäisi lihaksella tehdä sama liike hitaasti ja rennosti, niin ei tule mitään. Etureiteni alkavat kouristelemaan.

Lootuspotkussa en onnistunut millään, tosin tämä oli vasta toinen kerta kun teen sitä. Mutta kun periaatteessahan se on hieman samankaltainen kuin frigi hmd:ssa, ja vaikken osaa frigiäkään kunnolla, niin olisi minun pitänyt parempaan suoritukseen pystyä. Mutta ei, sekosin rytmissä täysin eikä jalkani noussu. Siinä tajusin, että nyt ei todellakaan ole kaikki kohdallaan. Joku olemuksessani mättää, mutten tiedä mikä.

Nöyryytykseni jatkui, kun aloimme tekemään tuishouta. Ohjaaja otti minut "näyttöparikseen" koska muut eivät olleet tehneet harjoitusta. Minä olin tehnyt sitä aikanani, mutta se on aina aiheuttanut minulle valtavia ongelmia. Sen sijaan, että pitäisi ohjata lyönti sivuun kääntämällä kroppaa ja istumalla lantiolleen, minä vedän aina yläkroppani taaksepäin, väistääkseni työnnön. Kyllähän se niinkin toimii, mutta se ei ole pointti. Nyt jouduin keskittymään täysillä siihen, etten tee sitä joten ohjaus saatikka työntöni eivät lähteneet kropasta. Vaan tein liikkeet käsillä täysin väärällä periaatteella ja kaikki katsoivat kun minun piti olla ikäänkuin esimerkkinä.

Yritän nykyään vältellä kaikissa lajeissa sitä, että ohjaaja ottaisi minut esimerkki parikseen, koska epävarmuus tekniikastani kasvaa yltiömäisiin mittoihin ja koko tilanne on vain kauhea. Onneksi todellakin olen sen verran huono, että ohjaajatkin näkevät sen, joten kovin suuri riski joutua esimerkiksi ei ole minulla. Paitsi taijitreeneissä, ellei paikalla ole muita pidempään treenanneita. Enhän minkään ole vasta kuin vuoden, mutta jutut ovat tuttuja. Siitä, ovatko ne sitten hallussa, ei puhuta.

Pahin tilanne tämäntapaisessa sarjassa oli tuossa viikko, pari, takaperin kung-fussa kun jokaisen peruskurssilaisen piti mennä vuorostaan eteen vetämään perusliikkeet. Olin paniikissa, vaikka muita kuin peruskurssilaisia ei ollut läsnä ja he tekivät samaan aikaan. Mutta kun tunsin ohjaajan tarkkailevan tekniikkaa jäljelle jäin vain itkun aihe kurkussa. Jotenkin silloin kun kaikki tekee yhtäaikaa, tuntuu turvallisemmalta eikä epäonnistumiset iske niin pahasti mutta kun joutuu eteen, erille muista tekemään niin epäonnistumisen häpeä sataprosenttisoituu. Olen vasta vähän aikaa sitten edes jollain lailla sisäistänyt itseni keskittymään tekniikan tekemiseen vaikka ohjaaja seisoisi vierellä ja katsoisi liikkeitä läpi. Sen tähden yleensä sekoan ja vajoan maan alle, mutta kun sekin tapahtuu joukossa niin ei tunnu niin pahalta.

Ja kaiken muun purnauksen lisäksi, lihakseni ovat..jotain. Ne vapisevat ja nytkähtelevät ja jo pelkkä seisominen ottaa niin paljon lihaksiin, että koko keho alkaa vapisemaan. Tänään jalkani vapisivat koko ajan ja niissä tuntui rasituksen tunne ja panikoin koko ajan, milloin ne hervahtavat voimattomaksi. Olkapääni olivat aivan ylijännittyneet ja saivat käteni jäykiksi ja voimattomiksi. Se niistä pyöreistä ja sulavista liikkeistä.

Treenien jälkeen olin valmis purskahtamaan itkuun, mutten sitten kehdannut kun ohjaaja jäi palloilemaan sinne. Olin ajatellut viettää itsesyytösten ja -inhon täytteisen puolituntisen lakaisemalla salin lattiat huomista varten mutta ei siitä sitten tullut mitään. Ohjaajani näet alkoi siinä juttelemaan ja sen ihmisen kanssa puhuminen saa aina olon paljon paremmaksi. Etenkin kun saan puhua lempiaiheestani, kamppailulajeista ja etenkin omista lajeistani.

Kunnioitan sitä heppua kyllä ihan valtaisasti, en yleensä kovin usein puhele hänen kanssaan, mutta silloin kun puhun niin olo helpottuu aina, olipa kuinka paha mieli tahansa. Tosin sen jälkeen tulee hirveä morkkis siitä, kun selostan innoissani suu vaahdossa jotain jonniin joutavaa, ja hän pysyttelee tyynenä ja rauhallisena. Sillälailla ystävällisesti. Tahdon samanlaiseksi sitten isona, kun minulla on kymmenien vuosien kamppailulajikokemus.

Tunnen kyllä edelleenkin kammottavaa epäonnistumista treeneistä, mutta ihan niin itsetuhoinen olo ei enää ole.

Toisaalta pelkään häntä myös kamalasti, tai en oikeastaan pelkää, mutta jos esim. olen treeneistä poissa muutaman kerran, häpeän kuin koira hänen edessään. Yritän vältellä tilannetta jossa sattuisin vahingossa kohtaamaan hänet, mikä on suhteellisen hankalaa kun taiji ja hmd treenit ovat samassa paikassa. Onnekseen hän ei kuitenkaan ole varsinainen vetäjäni, vaan vetää enemmän cheniä ja tuishouta sekä asetekniikoita, tänään vain varsinainen ohjaajani oli poissa, joten hän piti treenit. Ei niin, että poissaoloni mitenkään merkitsisi seuralle suuriakaan, mutta häpeän silti silmittömästi niitä.

Yhteenvetona, tänään treenit menivät tavallista enemmän penkin alle. Hyvää yötä.

Ja Ps. Älä sinä Tabitha kuule ollenkaan tuollalailla ole, soot minun idoli. Eikä minulla voi olla niin matalatasoiset vaatimukset idoluuden (osaa taviuttaa suomea ry.)kohdalla, kun annat ymmärtää.^^

[Mika]

Nöyryytykseni jatkui, kun aloimme tekemään tuishouta. Ohjaaja otti minut "näyttöparikseen" koska muut eivät olleet tehneet harjoitusta. Minä olin tehnyt sitä aikanani, mutta se on aina aiheuttanut minulle valtavia ongelmia. Sen sijaan, että pitäisi ohjata lyönti sivuun kääntämällä kroppaa ja istumalla lantiolleen, minä vedän aina yläkroppani taaksepäin, väistääkseni työnnön. Kyllähän se niinkin toimii, mutta se ei ole pointti. Nyt jouduin keskittymään täysillä siihen, etten tee sitä joten ohjaus saatikka työntöni eivät lähteneet kropasta. Vaan tein liikkeet käsillä täysin väärällä periaatteella ja kaikki katsoivat kun minun piti olla ikäänkuin esimerkkinä.

Tui Shou on vaativa harjoitus ja kuvaamasi virheet ovat yleisiä ja kestävät kauan korjata. Ole kärsivällinen.

Muutenkin kannattaisi hieman rentoutua. Kyse on vain harrastuksesta. Eikä silti mikään elämässä ole vakavaa, loppujen lopuksi.

[Naked]

Opettajani on pariin kertaan ottanut minut näytöskappaleeksi, että älkää vain tehkö näin ja opettanut virheitteni kautta muita. Mutta vain koska tietää, etten minä pahastu, vaan otan opikseni.

Itse on kyllä huomannut, että silloin kun kuvittelee että tekniikka menee hyvin, niin siinä on suurimmat virheet. Silloin kun tiedostaa virheensä ja yrittää niitä korjata, on tilanne paljon parempi. Se vaan tuntuu ikävämmältä.

[tabitha]

Opettajani on pariin kertaan ottanut minut näytöskappaleeksi, että älkää vain tehkö näin ja opettanut virheitteni kautta muita. Mutta vain koska tietää, etten minä pahastu, vaan otan opikseni.

Minutkin on otettu näytöskappaleeksi ja näytetty että älkää tehkö näin. Kyseessä oleva opettaja kuitenkin tiesi varsin hyvin että kärsisin tästä "koulutuksesta". Hän ei välittänyt siitä.

Oppi meni kuitenkin perille hyvin. Epämiellyttävä ja kyseenalainen menetelmä, mutta tehokas. En nykyään tee enää tätä virhettä, kun se sillä eräällä leirillä esiteltiin kaikille.

Itse on kyllä huomannut, että silloin kun kuvittelee että tekniikka menee hyvin, niin siinä on suurimmat virheet. Silloin kun tiedostaa virheensä ja yrittää niitä korjata, on tilanne paljon parempi. Se vaan tuntuu ikävämmältä.

Samat sanat. Jos jokin tuntuu menevän hyvin niin todennäköisesti jokin on pahasti pielessä...

[Elina]

Hmmm...minä taas en yleensä mieti virheitä, vaan painelen ns. fiiliksissä, koska omalla kohdalla tärkeintä on tuntuma omaan kehoon ja hyvät tuntemukset kehon hallinnasta. Niinpä jos jokin tekniikka saa osakseen kritiikkiä, niin oman kehon hallinnan kautta tekniikan muuttumiseen saa hyvin kosketuksen, eikä aiemman tekniikan virheellisyys masenna, koskapa tuntuma omaan kehoon ja siihen liittyvä mainio fiilis ovat se pääasia. Eli ts. nautin lajin harjoittelusta

Toki joskus suututtaa, kun on antanut kaikkensa (lähinnä koskee matsia) ja tulee kritiikkiä, mutta siitäkin pääsee yli. Yleensä sitä on kärtty sen päivän ja seuraava päivä onkin sitten eri. Oikeastaan masentumista parempi olisikin suuttua, koska silloin sitä saattaisi kanavoida sen suuttumuksensa suoraan treeniin "näytän niille" -mentaliteetilla

[Feenix]

Uh, väärin ymmärrysten sarja.

Siis en minä masentunut kritiikistä, otan sitä toki mielelläni vastaan ja yritän ottaa opiksi. Lähinnä minua vain panee maahan se, etten itse anna itseni uskoa, että voisin tehdä jotain onnistunutta. Eli mollaan ja dissaan itseäni sisäisesti jatkuvasti.

Eli yleensä huono fiilis treenien jälkeen on täysin itseni aikaan saamaa, ei sen aiheuttamaa, että tekniikkaani korjattaisiin. Ainoa korjaamisen aiheuttama muserrus on se, että kun yritän tehdä niin kuin minulle neuvottiin, tunnen silti epäonnistuvani tehdessäni sitä. Tekniikka tuntuu väärältä tai sitten en vain kykene tajuamaan miksi tehdään juuri näin ja mikä sen tarkoitus on.

Ja yleinen faktahan on, että jos sinua kehutaan vaikka 10 kertaa, ja yksi dissaa, muistat vain sen dissauksen. Ainakin omalla kohdallani näin käy, minua tosin ei ole kehuttu kymmentä kertaa, yhden käden sormilla pystyy laskemaan kehuksi tulkitut asiat. Ja lähinnä ne liittyivät lyönteihin ja kropan käyttöön. Tosin jälkimmäisestä on tulossa ongelma, käännän itseäni aivan liikaa välillä.

Muutenkin kannattaisi hieman rentoutua. Kyse on vain harrastuksesta. Eikä silti mikään elämässä ole vakavaa, loppujen lopuksi.

Ush, minulle on hoettu tuota kohta jo puolitoista vuotta. Usko pois, se on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

[Elina]

Niin, noh, ehkä sitä suomalaisena kokee kehumisen mielistelyksi tai yleensäkin sellaiseksi tyhjänpäiväiseksi hölinäksi. Kritiikki on ehkä ainoa, jonka ottaa tavallaan todesta. Mutta ehkä sun ei pitäisi olla niin ankara itsellesi. Jokainen oppii ja omaa tahtiaan. Jos ahkerasti treenailee ja pitää pään treeneissä mukana (ainakin suurimman osan aikaa, kun ei se aina kuitenkaan onnistu), niin hyvä tulee. 8)