Valvoja: Valvoja
Fedor by armbarkenttiensankari kirjoitti:Tuskin voittaisi, Zeuksen poika puolijumala Herakles meinaan oli pankration mestariBerger kirjoitti:Nyt vain pohtimaan josko Fedor voittais 2000 vuotta vanhan mestarin...
Kiinnostais nähä eri tekniikoita siltä ajalta, niin painipuolelta kuin pystystäkin.
Höpö höpö kunsteelduck kirjoitti: Fedor by armbar
Risto R kirjoitti: jännä miten tuo painitouhukin muuttuu, kun munille saakin härkkiä ihan vapaasti.
). Nyrkkeilyä kuvaavissa kuvissa näkee usein että takakäsi on kohotettu lyöntiä varten, ja että 'varoasennossa' kädet ovat nykyistä nyrkkeilyn asentoa enemmän ojennettuina, mikä tietysti on järkeenkäypää kun ajattelee, että käsien pinta-ala sinällään ei tarjoa niin suurta suojaa. Takakäden kohottaminen lyöntiin viittaisi siihen, että tyrmäystä haettiin kovilla iskuilla.
Ilkka Hartikainen kirjoitti: Sitten vielä noista atleeteista, Galen kutsuu niitä henkilöitä jotka pyrkivät vain voittamaan kilpailuja atleeteiksi (tulee Kreikan sanasta athlon=palkinto tai kilpailu), ja hän kutsuu tällaista toimintaa perverssiksi sillä se ei tähtää kehon ominaisuuksien parantamiseen eikä sotilastaidon kehittämiseen, vaan on 'urheilua urheilun vuoksi'.
Helleenit selvästi tiesivät kaiken paremmin kuin dekadentin nykykulttuurin edustajat.Mitä tuo "hiekoitettuja" tässä oikein meinaa? Olen kyllä kuullut, että olisivat viskelleet toistensa päälle hiekkaa matsin alussa, jotta saisivat öljytystä vartalosta paremmin otteita. (Vinkkinä muuten BJ Pennille rematchiin GSP:tä vastaan.Ilkka Hartikainen kirjoitti: Painijat olivat periaatteessa alasti tai lannevaatteissa, ja öljyttyjä tai hiekoitettuja (en ole nyt ihan varma tästä että koska käytettiin hiekkaa ja koska öljyä).
)
Ottelut kai käytiin usein turnaus muotoisesti. Omien käsien hajoittaminen hakkaamalla ne kaverin naamaan, kostautui viimeistään seuraavassa matsissa. Todennäköisesti jo ensimmäisessä. Suojaamaton käsi kuiten erittäin alitis vammoille kun vastassa on pää, joka pankrationin pariin eksyvällä on todennäköisesti tavallista luisempi(tämä asia pysynyt identtisenä muinaisista ajoista astiIlkka Hartikainen kirjoitti: Sen vähän perusteella mitä olen asiaa nyt tutkiskellut vaikuttaisi siltä, että pankration-ottelut päätyivät painin puolelle, ja paini oli tärkeämpi aspekti kuin nyrkkeily. Tähän viittaa esim. se, että pankrationia kutsutaan painiksi, jossa nyrkkeillään, eikä toisin päin. En sitten osaa sanoa (ei ole tarpeeksi kokemusta turpaan ottamisesta) että johtuiko tämä siitä, että yritettiin estää lyöntejä painimalla, vai että painittiin kun lyönnit eivät olleet tarpeeksi tehokkaita. Tämä menee arvailun puolelle, mutta minulla on sellainen tuntu, että ottelut voitettiin joko saamalla vastustaja lukkoon ja sitten takomalla tätä, tai sitten jalkalukoilla. Tämä tosiaan ihan vain spekulointia näkemieni ruukkujen perusteella.
). 
Tähän liittyen pari lainausta Alan Peatfieldin artikkelista 'Reliving Greek personal combat' (teoksessa Cutting Edge, 2007, toim. Barry Molloy):Jasse kirjoitti: ↑loka 25, 2018, 08.40 Itse pohdin että myös ruukkumaalauksista yms. Ei välttämättä saa ihan oikeaa kuvaa siitä mitä asentoja ja liikkeitä otteluissa normaalisti käytettiin. Jos miettii tämänkin päivän kamppailukirjojen ja lehtien kansikuvitusta niin kyllä monesti mestarilla on joku eksoottisempi asento tai ote kun mitä sitten oikeasti käyttää ja opettaa.
Ei ole tietenkään mitään syytä olettaa, etteikö kreikkalainen kamppailu-urheilu olisi ollut aivan yhtä korkeatasoista kuin kaikki muukin kreikkalainen osaaminen, mutta on tosiaan ongelmallista lähteä liikkeelle siitä, että esimerkiksi jalkojen asettelu vaasimaalauksissa on tarkoitettu ensisijaisesti kuvaamaan realistista kamppailutekniikkaa. Yllä lainaamassani artikkelissa on yhdeksän kuvaa, joista viidessä kamppailijoiden jalat risteävät. Jokaisessa näistä tapauksista vasemmanpuoleisen hahmon jalka on päällä eli katsojan puolella. En väitä, että tämä olisi yleinen käytäntö, mutta esimerkiksi tällaisetkin asiat on otettava huomioon sen sijaan, että keksii toimivan kamppailuteknisen ad hoc -selityksen jonkin historiallisen kuvan jokaiselle yksityiskohdalle. Paini- ja nyrkkeilyjutut ovat kyllä olleet kreikkalaisille tuttuja, ja niihin liittyviä kielikuvia ym. on kreikkalainen kirjallisuus tulvillaan."[E]ven allowing for stylisations within the artistic medium of vase-painting, we worked on the possibility that there are sufficient specific technical points to suggest that there are elements in the vase-paintings that were recognisable to the original viewers as familiar methods and techniques.
[...]
The obvious detail here [ks. liitteenä oleva kuva] is the palm strike to the chin. Called a 'chin-jab' in Second World War Commando hand-to-hand combat, this simple but effective strike causes knockout by a whiplash effect to the neck. But portrayed here too is a step to the *outside* of the opponent's leg. Combined with the chin-jab, this is a setup for a throw, because the victor's body position exploits a weak angle in the opponent's body structure.
[...]
[...] Greek boxing and pankration werre considerably more sophisticated arts, in terms of training, technique, conceptual and practical body knowledge, than is commonly interpreted in conventional academic accounts of ancient athletics.
