Liikesarjaharjoittelu

[Kurowashi]

Loukkaa itsensä liikesarjatreenissä astuessaan naulaan ja raivostuu...

Rakentavaa, erittäin rakentavaa

Ei tässä nyt oikein parempiakaan selityksiä ole vielä kuultu. Nyt saatiin sentään huumoria.

[KungFuMiäs]

Loukkaa itsensä liikesarjatreenissä astuessaan naulaan ja raivostuu...

Rakentavaa, erittäin rakentavaa

Ei tässä nyt oikein parempiakaan selityksiä ole vielä kuultu. Nyt saatiin sentään huumoria.

Joo hyvään läppään on aina hyvä päättää keskustelu.

[KungFuMiäs]

Liikesarjoihin liittyen niin myös ne voivat olla enemmän tai vähemmän "meditatiivisia harjoituksia". Erityisesti kiinalaisissa ns. "sisäisissä lajeissa" tämä on tavallista, mutta myös monessa muussa kiinalaisessa järjestelmässä riippuen opettajasta ja linjasta.

Esitin kommenttini epäsuorasti (=epäselvästi). Tarkoitin että vaarallisempia harjoituksia ovat vähemmän fyysistä liikettä sisältävät harjoitteet.

Meinasin vaan sitä että liikesarjoja jotka koostuvat paljosta fyysisestä liikkeestä voi olla täysin sisäinen tai täysin ulkoinen harjoitus, riippuen ihan millä idealla sitä tekee. Otetaan esim. Taiji (joka on mielestäni priima esimerkki sisäisestä tyylistä), sen liikesarjat polveutuu osaksi pohjoisista chang chuan tyyleistä jotka ovat hyvin tyypillisiä "ulkoisia tyylejä", mutta kun näihin lisätään sisäistä ideaa niin siitä tulee enemmän tai vähemmän meditatiivista harjoitusta vaikka liikkeet ovat sunnilleen samaa. Mutta nämä ideat täytyy säilyä liikesarjojen opetuksessa, suuri osa niin kutsutuista sisäisistä lajeista nykyään ei ole muuta kuin ulkoista tekemistä koska niistä on hävinnyt ideat jotka tekee niistä sisäisiä. Pointtini on se että ideat tekee sen "meditatiivisuuden" eli sisäisen, eikä se ole riippuvainen ulkoisesta muodosta, oli se sitten vähäeleinen tai paljo liikettä sisältävää.

[Aki Korhonen]

Liikesarjoihin liittyen niin myös ne voivat olla enemmän tai vähemmän "meditatiivisia harjoituksia". Erityisesti kiinalaisissa ns. "sisäisissä lajeissa" tämä on tavallista, mutta myös monessa muussa kiinalaisessa järjestelmässä riippuen opettajasta ja linjasta.

Esitin kommenttini epäsuorasti (=epäselvästi). Tarkoitin että vaarallisempia harjoituksia ovat vähemmän fyysistä liikettä sisältävät harjoitteet.

Meinasin vaan sitä että liikesarjoja jotka koostuvat paljosta fyysisestä liikkeestä voi olla täysin sisäinen tai täysin ulkoinen harjoitus, riippuen ihan millä idealla sitä tekee. Otetaan esim. Taiji (joka on mielestäni priima esimerkki sisäisestä tyylistä), sen liikesarjat polveutuu osaksi pohjoisista chang chuan tyyleistä jotka ovat hyvin tyypillisiä "ulkoisia tyylejä", mutta kun näihin lisätään sisäistä ideaa niin siitä tulee enemmän tai vähemmän meditatiivista harjoitusta vaikka liikkeet ovat sunnilleen samaa. Mutta nämä ideat täytyy säilyä liikesarjojen opetuksessa, suuri osa niin kutsutuista sisäisistä lajeista nykyään ei ole muuta kuin ulkoista tekemistä koska niistä on hävinnyt ideat jotka tekee niistä sisäisiä. Pointtini on se että ideat tekee sen "meditatiivisuuden" eli sisäisen, eikä se ole riippuvainen ulkoisesta muodosta, oli se sitten vähäeleinen tai paljo liikettä sisältävää.

Hei kaikki!

Liikesarjaharjoittelu on taijiquanin pääasiallinen harjoitusmuoto. Tässä viestissä taiji ensimmäistä kertaa suoraan mainitaan, joten heräsin mukaan keskusteluun. KFM esittää piilopoleemiseen sävyyn uuden mielenkiintoisen termin "sisäisen idean", josta mieleeni tulee väistämättä taannoinen "sisäinen voima"-käsite, josta hartaasti keskusteltiin, mutta josta täsmällisen määritelmän mielestäni ainoana yksin ehdolle esitin...

KFM suorastaan houkuttelee kysymään mitä nämä sisäiset ideat ovat!

Myöskään en ole aikaisemmin kuullut taijiquanin polveutuvan changquanista, tästä kuulisin myös mielelläni lisää!

Varsinaiseen ketjun aiheeseen liittyen, taijiquanissa modernissa wushusssa ja myös "perinteisellä" puolella liikesarjat ovat itsessään harjoittelun ulkoinen päämäärä ts. se mitä treenataan, ikäänkuin itseisarvo. Ne eivät siis mielestäni ole tekniikoiden harjoitusvihko tai treenaamista taistelutilanteeseen tms., vaan niiden tarkoitus on kehittyä taijiquanissa, kehittää sisäisiä ominaisuuksia ja yleistä terveyttä. Tässä mielessä taijin liikesarjaharjoittelu mielestäni merkittävästi eroaa muiden lajien vastaavasta.

Lisäksi Taijin liikesarjat poikkeavat muiden muista lajeista seuraavin tavoin:

-tehdään hitaasti ja mahdollisimman rennosti.

-liikkumistapa on periaatteiltaan erilainen.

-Taijiharjoituksessa harjoitetaan samassa suhteessa sekä mieltä että kehoa.

-tekniikat ovat taijia, jota ei muissa lajeissa ole

Pitkäjänteiseen ja itsenäiseen (taijin) harjoitteluun taijin liikesarjat sopivat erinomaisesti.
Ja olipa kyse mistä tahansa lajin liikesarjoista niin säännöllisyys ja pitkäjänteisyys on mielestäni avain. Vaikkapa yksinkertaistetun Yang-tyylin 24-liikkeen sarjan hallitseminen on mahdoton urakka siinä mielessä, että sen voi aina tehdä paremmin. (nim. itse olen ko. sarjaa harjoitellut v. 1989 lähtien)

Taijiliikesarjaharjoittelun vaikutus ja päämäärä on yleisen virkeyden lisääntyminen sekä taijissa edistyminen.

Hyvin yksinkertaistetusti taolu (liikesarja) on keino oppia tuntemaan itsensä ja tui shou (pariharjoitus) on keino oppia tuntemaan toinen ihminen.

Ja KFM:lle vielä, liikesarjaharjoitusta ei saa ulkoisesta sisäiseksi, ainakaan taijissa, vaihtamalla mielen sisältöä tai ajattelemalla jotain sisäistä ideaa. Sellainen jää mielikuvituksen tasolle, ja johtaa pitkään jatkuessaan mitä kummallisimpiin tulkintoihin lajista. Taijiharjoituksessa mieltä ja tekniikkaa ei voi tässä mielessä erottaa.

[M. Vilenius]

Menee aika hurjasti ohi aiheen "liikesarjaharjoittelu", mutta kun nain innostunutta keskustelua itsellenikin mielenkiintoisesta asiasta kaydaan, niin en malta minakaan olla kantamatta korteani kekoon Kuten aina lahestyn asiaa lahinna klassisten japanilaisten tyylien nakokulmasta. Teksti saattaa polveilla melkoisesti, mutta yritan sailyttaa jonkinlaisen punaisen langan.

Ikava kylla termisto tulee olemaan englannin ja suomen sekamelskaa, koska olen lahinna lukenut ja keskustellut asioista englanniksi, enka tieda kaikille termeille suomalaista vastinetta. Lisaksi kyseessani ei ole suoranaisesti oma paaaineeni, joten terminologian kaytto saattaa olla epaeksaktia. Mutta kysykaa, jos ette ymmarra mita tarkoitan jollain termilla (ja korjatkaa, mikali tarkemmin tiedatte yleisesta kaytannosta).

Kamppailuun (kaikessa kirjossaan) liittyva tieto on hyvin vahvasti sita mita ainakin knowledge managementissa (kuuluisko tama nyt sitten informaatiotieteiden alle) kutsutaan termilla "tacit knowledge". Termin vastakohtana yleensa nakee termia "eksplisiittinen tieto" (explicit knowledge). Kyseessa on siis tieto, jota ihmisella on, mutta joka on hyvin vaikea esittaa missaan selkeassa formaalissa muodossa.

Tyypillisena esimerkkina kaytetaan polkupyoralla ajoa. Yrittakaapa muotoilla polkupyoralla ajo sellaiseen muotoon, etta sen pysty kirjoista lukemalla oppimaan. Opettaja voi kylla auttaa demonstroimalla ja antamalla vinkkeja ja korjauksia, mutta ei pysty eksplisiittisesti sanallisesti kuvaamaan sita taitoa ja tietoa, joka tulee kokemuksen kautta. Vastakohtana esimerkiksi historiallinen fakta "Kekkosesta tuli Suomen presidentti vuonna 1956". Polkupyoralla ajo on jotain semmoista, jonka pystyy oppimaan vain oman kokemuksen kautta. Sama asia kamppailun kanssa: Lajia voi opettaa esimerkin ja vinkkien kautta, mutta tappelutaidon voi hankkia vai harjoittelija itse oman fyysisen kokemuksensa kautta.

Tasta seuraa sitten oma hypoteesini: Vaitan, etta symbolisella viestinnalla on iso merkitys tallaisen "tacit knowledgen" valittamisessa. Taman vuoksi esimerkiksi klassisissa lajeissa kaytetaan paljon erilaista mystista ja uskonnollista symboliikkaa. Yhtena ongelmana tassa on, etta taman kaltainen symboliikka on yleensa hyvin kulttuurisidonnaista. Taman vuoksi esim. koryū-tyylien kokeminen mielestani vaatii kyseisessa kulttuurissa elamista ja miksi naiden selittaminen tiettya tyylia treenaamattomalle on aarimmaisen vaikeata (jokaisella tyylilla kun on viela se oma "alakulttuurinsa", miten nama symbolit ymmarretaan ja mita ne merkitsevat pragmaattisesti).

Hyvana "case studyna" aiheesta suosittelisin David A. Hallin artikkelia "Marishiten: Buddhist Influences on Combative Behavior", kirjassa Koryu Bujutsu (toim. Diane Skoss, Koryu Books, 1997),

Nyt sitten vedan maton "oman" hypoteesini jalkojen alta ja totean, etten tieda onko kyseessa mitenkaan oma tai omaperainen hypoteesi, tai edes millaan muotoa validi. Ehkapa Ari tai Questao ovat tormanneet aiheeseen omissa opinnoissaan ja osaavat joko tyrmata tai esittaa epailyjani tukevia lahteita

Tasta paastaan kuitenkin pienen aasinsillan kautta kohta itse keskustelun aiheeseen, eli meditaation vaaroihin. Lahteena toimii Karl Fridayn kirja "Legacies of the Sword", jossa Friday lainaa Yuasa Yasuon "The Body, Self-Cultivation, and Ki-energy" (englanniksi kaannetty versio loytyy S. Nagatomon ja M. Hullin kaantamana, State University of New Yorkin julkaisemana, 1993). En ole lukenut itse kirjaa ja vaikka olisin lukenutkin, ei oma koulutukseni riita arvioimaan sen tieteellista merkitysta. Kyseessa on kasittaakseni lahinna filosofiaan liittyva teos, joka ammentaa myos psykologian lahteista. Nain ollen Ari olisi varmaan paras henkilo arvioimaan kyseista teosta. Eli itse aiheeseen sen perusteella mita Friday asiasta kirjoittaa.

Yuasan mukaan esimerkiksi jumalat voidaan ymmartaa symboleina, tietynlaisina ideaaleina stereotyyppeina. Naille jumalille annettuja symbolisia (kamppailulle hyodyllisia psykologisia) ominaisuuksia esim. klassisten tyylien harjoittelijat sitten pyrkivat omaksumaan meditaation kautta. Fridayn mukaan Yuasa Yasuo vertaa meditaatiota psykoterapiaan, mutta sen sijaan, etta yritettaisiin ratkaista kohteen ongelmat, jotka johtuvat tietoisen ja alitajuisen mielen konflikteista, meditaatio pyrkii vahvistamaan yksilon piilevia alitajuisia ominaisuuksia.

Yuasa myos kasittelee kirjassaan meditaatiosta (alitajunnan sorkkimisesta) johtuvia patologisia ja hallusinatorisia tiloja. Taman vuoksi tarvitaan kokenutta ja osaavaa henkiloa (aivan kuten psykologia psykoterapiassa), joka pystyy meditaation harjoittajan kanssa kasittelemaan ja ohjaamaan naita alitajunnasta pinnalle pulpahtelevia asioita.

[Peki-]

Ei, karatea ei ole tarkoitettu taisteluihin. Kamppailuun, itsepuolustukseen ja viranomaiskäyttöön kyllä, mutta taisteluun ei. Lisäksi ajatus siitä, että "tekniikat" itsessään olisivat se kamppailullinen osuus...jaa-a.

Eikös itsepuolustus ole äärimillään taistelua omasta hengestä? Lähinnä nyt tarkoitin taistelulla tilanteita, joissa joutuu ns. olemaan tosissaan. Tietenkin määrittelystä voisi tapella, mutta mielestäni itsepuolustus on taistelua. Että olemme samalla linjalla karaten alkuperästä.

[vellihousu]

Liikesarjaharjoittelu on taijiquanin pääasiallinen harjoitusmuoto.

Mielestäni Aki Korhosen kommentit koskevat Modernia taijia. Keskustelua selkeyttäisi mielestäni paljon jos hän käyttäisi termiä "moderni taichichuan".

Taijiquan on ehkä kaikkein sirpaloitunein laji.
Kiinan taijimestareiden konferensseissa on päästy yhteisymmärrykseen siitä että Taichichuan voidaan jakaa kolmeen eri haaraan/lajiin, jotka ovat varsin kaukana toisistaan tavoitteiltaan ja harjoitusmenetelmiltään.

A) Perinteinen taichichuan, liikesarjan merkitys vaihtelee tyylisuunnittain
B) Terveystaiji, liikesarjaharjoittelu on pääasiallinen harjoitusmuoto
C) Moderni (urheilu) taiji, liikesarjaharjoittelu on pääasiallinen harjoitusmuoto


Erityisesti japanilaisten lajien harjoittajien on vaikea ymmärtää kiinalaisten lajien sirpaloituneisuutta ja Manner-Kiinassa tapahtunutta lajien vainoa ja voimakasta ohjaamista kohti kommunistisen puolueen ihanteita ja poliittisia tavoitteita. Kiinassahan ei ole vieläkään järjestäytymisen ja mielipiteen vapautta niinkuin me sen demokraattisessa valtiossa ymmärrämme. Tämä näkyy myös kamppailu/ip/taistelulajipuolella.

[oskar]

OT

Myöskään en ole aikaisemmin kuullut taijiquanin polveutuvan changquanista, tästä kuulisin myös mielelläni lisää!

Tunnetustihan taijiin liikesarjoihin on yhdistelty monia lajeja. Monet näistä lajeista (varmaan pääosa) on ymmärtääkseni juuri changquan-lajeja. Yleisnimityksellä changquan eli "long boxing" kutsutaan monia pohjoisen lajeja, joita yhdistää pitkän etäisyyden tekniikat esim. cha- ja huaquan, tongbeiquan ja piguazhang. Myös taidan olla kuullut että monia shaolinissa harjoitettavia tyylejä on niputettu samaan long boxingiin. Nämä nimet ja käsitteet kun tuntuvat menevän aika sikinsokin. Mutta joka tapauksessa ymmärtääkseni taijin liikesarjat koostuu pääosin tongbeista ja muistakin changquan-lajeista lainatusta materiaalista. Myös shaolinissa harjoitelluista lajeista (pao chui??) on taidettu lainata juttuja. Temppelihän sijaitsee lähellä Chenjiagouta.



M.Vilenius:
Hyvä selvitys kamppailulajien keskustelun vaikeudesta.
Tästä syystä pidänkin yleensä turpani kiinni.

[Mjölnir]

Eikös itsepuolustus ole äärimillään taistelua omasta hengestä?

On äärimmillään, mutta suurimmassa osassa tapauksista ei.

Taistelulajina pidetään mielestäni sotilastaitoja, jotka on tarkoitettu (yleensä aseita käyttäen) vastustajan mahdollisimman tehokkaaseen tuhoamiseen.

[KungFuMiäs]

Myöskään en ole aikaisemmin kuullut taijiquanin polveutuvan changquanista, tästä kuulisin myös mielelläni lisää!

No senhän näkee jo Chen tyylin liikkeistä että vaikutus on ollu suuri, jos vertailee niitä vanhoihin chang chuan (long boxing) tyyleihin. Tietenkään ei voi sanoa varmasti että se suoraan polveutuu, mutta vaikutus ainaki on selvä. Oskar vastasikin jo paremmin.

Ja KFM:lle vielä, liikesarjaharjoitusta ei saa ulkoisesta sisäiseksi, ainakaan taijissa, vaihtamalla mielen sisältöä tai ajattelemalla jotain sisäistä ideaa. Sellainen jää mielikuvituksen tasolle, ja johtaa pitkään jatkuessaan mitä kummallisimpiin tulkintoihin lajista. Taijiharjoituksessa mieltä ja tekniikkaa ei voi tässä mielessä erottaa.

Tietenkään sisäinen idea ei ole noin yksinkertainen että vain ajatellaan jotain, mieli ja keho yhteydestähän siinä on kyse. Mutta sisäisestä ulkoiseksi homma muuttuu hyvin helposti, kuten on tapahtunut suurimmassa osassa taijia ympäri maailmaa. Taijista nyt en tuon kummemin osaa puhua, mutta tämä meidän seuran sivuilla oleva texti on mielestäni hyvä, liittyen sisäisiin aspekteihin: http://baji.info/images/taiji-docs/taij ... mmalta.pdf" onclick="window.open(this.href);return false;

[Aki Korhonen]

Liikesarjaharjoittelu on taijiquanin pääasiallinen harjoitusmuoto.

Mielestäni Aki Korhosen kommentit koskevat Modernia taijia. Keskustelua selkeyttäisi mielestäni paljon jos hän käyttäisi termiä "moderni taichichuan".


Taijiquan on ehkä kaikkein sirpaloitunein laji.
Kiinan taijimestareiden konferensseissa on päästy yhteisymmärrykseen siitä että Taichichuan voidaan jakaa kolmeen eri haaraan/lajiin, jotka ovat varsin kaukana toisistaan tavoitteiltaan ja harjoitusmenetelmiltään.

A) Perinteinen taichichuan, liikesarjan merkitys vaihtelee tyylisuunnittain
B) Terveystaiji, liikesarjaharjoittelu on pääasiallinen harjoitusmuoto
C) Moderni (urheilu) taiji, liikesarjaharjoittelu on pääasiallinen harjoitusmuoto

Erityisesti japanilaisten lajien harjoittajien on vaikea ymmärtää kiinalaisten lajien sirpaloituneisuutta ja Manner-Kiinassa tapahtunutta lajien vainoa ja voimakasta ohjaamista kohti kommunistisen puolueen ihanteita ja poliittisia tavoitteita. Kiinassahan ei ole vieläkään järjestäytymisen ja mielipiteen vapautta niinkuin me sen demokraattisessa valtiossa ymmärrämme. Tämä näkyy myös kamppailu/ip/taistelulajipuolella.

No tuo konfrenssin tulos on tietysti itsestäänselvä ja selkeä, onko sinulla täsmällisempää tietoa ko. kokouksesta? Näinhän se menee. Pienenä sivuhuomautuksena voisi myös huomauttaa, että lajin kirjoitusasuksi on vakiintumassa pinyinin mukainen taijiquan, ei taichichuan. Perinteisestä taijiquanista on suora jatkumo moderniin taijiin, mikä näkyy esim. vertaamalla moderneja ja perinteisiä liikesarjoja (itsekin olen linkittänyt potkuun useasti Chen-tyylin Yilu:ta erlu:ta ja modernin taijin chen 56-sarjaa tässä mielessä).

Perinteisen puolen lievänä ongelmana on mielestäni hajanaisuus ja tietty laadullinen epätasaisuus. Yleensä eri opettajalinjan harrastajat eivät paljoakaan kommunikoi keskenään ja pienessä piirissä kehitys kulkee jatkuvasti muuttuen riippuen opettajasta ja varsinkin hänen oppilaistaan.

Muusta wushusta en osaa sanoa, mutta esim. Li Deyin:in kirjassa Taijiquan, on kapple, joka liittyy tähän asiaan. s. 11.

"Since the founding of the People's Rebublic of China in 1949, Taijiquan has received support from the highest levels of the Chinese government. In June 1952, Mao Zedong, chairman of the Central People's Government, issued a call to "encourage all people who can to engage in exercises, ball games, running, mountain climbing, swimming and practicing Taijiquan" In 1978, Chinese Vice Premier Deng Xiaoping inscribed in his calligraphy the Chinese characters: "Taijiquan is wonderful". With the support of national leaders, Taijiquan thrived even in the early years of the People's Republic of China as well as in the difficult years after the "cultural revolution." "

Tästä ja muista lähteistä ainakin minulle on tullut sellainen käsitys, että taijiquan on ollut hieman erityisasemassa.

Ja esim. Lu Baochunin opettaja Feng Zhiqiang ja chen-tyylin perillinen Chen Xiaowang ovat saaneet ilmeisesti vapaasti toimia ja opettaa.

Käsitykseni mukaan moderni wushu alkoi joskus 1900-luvun alussa, jolloin eri puolille Kiinaa syntyi wushukouluja, esim. Li Deyin:in isoisä Li Yulin oli "Dean of Studies at the Shandong Provincial Martial Arts School" v. 1930.

Tavoitteiltaan perinteisen ja modernin taijin voisi ajatella eroavan siten, että onko tavoite taistelussa pärjääminen vaiko taiji sinänsä ja sen kehittävät vaikutukset. Tämä ilmenee modernin taijin sovellusharjoittelussa siten, että sovelluksia harjoitellaan siksi, että liikeet ymmärrettaisiin paremmin liikesarjoissa, eikä niiden mahdollisen katukäytön varalta. Silti olen edelleen sitä mieltä, että perinteiselläkin puolella terveyden edistäminen on keskeisessä asemassa. Tämän vuoksi niputin modernin ja perinteisen taijin liikesarjaharjoittelun kannalta samaan termiin.

Luin nopeasti KFM:n linkittämän taiji-pintaa syvemmältä artikkelin. Hyvä kooste taijista! Mutta sisäisen voiman ja sisäisyyden kuvailu on aika yleisellä tasolla, sinänsä hyvä kooste taijiquanin teoriasta! Siihen liittyen pieni kysymys, miten ymmärrät "istuvan asennon säilyttämisen" käytännössä, sivu 17?

[vellihousu]

onko sinulla täsmällisempää tietoa ko. kokouksesta?

En löytänyt heti linkkiä kokoukseen. Suosittelen http://en.wikipedia.org/wiki/Tai_chi_chuan" onclick="window.open(this.href);return false;

Perinteisen puolen lievänä ongelmana on mielestäni hajanaisuus ja tietty laadullinen epätasaisuus. Yleensä eri opettajalinjan harrastajat eivät paljoakaan kommunikoi keskenään ...

Pitkälti samaa mieltä.
Liikesarjaharjoittelusta ei saa yhtenäistä rajapintaa eri perinteisten taijiquan tyylien välille.
Pahimmillaan jokin perinteinen koulu kääntyy sisäänpäin ja treenaa vain omassa piirissään familyliikesarjoja, joita muut eivät edes tunne.

Ongelman lääke: harjoittelua: aluksi liikesarjaa, myöhemmin lisää pushing handsia, vuosien uurastuksen jälkeen pushing handsia eri tyylien välillä.
Kymmenen treenivuoden jälkeen sitä voi sitten alkaa varovasti kommunikoimaan muiden lajien harrastajien kanssa.

Ja esim. Lu Baochunin opettaja Feng Zhiqiang ja chen-tyylin perillinen Chen Xiaowang ovat saaneet ilmeisesti vapaasti toimia ja opettaa.

Feng Zhiqiang oli ammatiltaan tehdastyöläinen.
Maon Kiinassa hänellä ei ole ollut vapautta opettaa ja toimia, niinkuin me asian ymmärrämme demokraattisessa yhteiskunnassa.
Vertailun vuoksi japanilaisten lajien ammattiopettajat ovat jo 50-luvulta lähtien voineet määrätietoisesti edistää ja levittää lajejaan kansainvälisesti.
Mikäköhän olisi Karaten ja Aikidon tilanne, jos Ueshiba ja Funakoshi olisivat tehneet elämäntyönsä Toyotan liukuhihnalla ja treenanneet aamulla puistossa ennen työpäivän alkua?

Vaikka nykyäänhän tilanne Kiinassa on parantunut valtavasti, on Maon aika edelleen arka aihe Kiinassa.

[KungFuMiäs]

Luin nopeasti KFM:n linkittämän taiji-pintaa syvemmältä artikkelin. Hyvä kooste taijista! Mutta sisäisen voiman ja sisäisyyden kuvailu on aika yleisellä tasolla, sinänsä hyvä kooste taijiquanin teoriasta! Siihen liittyen pieni kysymys, miten ymmärrät "istuvan asennon säilyttämisen" käytännössä, sivu 17?

Joo eihän sitä kannata tälläsissä isolle yleisölle tarkoitetuissa texteissä tuon syvemmälle mennä, loput sitten koetaan omassa kehossa.
Istuvasta asennosta sen verran että en itse harjoittele Taijia joten en voi sanoa mitä se juuri tuossa yhteydessä merkitsee. Mutta minulle se on uppoamista, rakenteseen rentoutumista joka sitten mahdollistaa kaikenlaisen toiminnan kehossa. Fyysisesti alussa mennään alas asennossa, sitten kun keho vahvistuu ja asennosta tulee luonnollisempi niin ne ideat alkaa avautumaan mitä se oikeasti tarkoittaa upota asentoon. Sitten ei ole niin väliä kuinka korkealla asento on, samat asiat on aktivoitunut kehossa.

[Aki Korhonen]

...

Pitkälti samaa mieltä.
Liikesarjaharjoittelusta ei saa yhtenäistä rajapintaa eri perinteisten taijiquan tyylien välille.
Pahimmillaan jokin perinteinen koulu kääntyy sisäänpäin ja treenaa vain omassa piirissään familyliikesarjoja, joita muut eivät edes tunne.

Ongelman lääke: harjoittelua: aluksi liikesarjaa, myöhemmin lisää pushing handsia, vuosien uurastuksen jälkeen pushing handsia eri tyylien välillä.
Kymmenen treenivuoden jälkeen sitä voi sitten alkaa varovasti kommunikoimaan muiden lajien harrastajien kanssa.

No tässä on se ongelma, että jos hyppää väärään junaan menee kymmenen vuotta hukkaan. Toisaalta ovathan ko. kerhot harrastaneet perinteistä tyyliään ammoisesta antiikista lähtien, eikä kuvaamaasi kommunikaatiota ole syntynyt, joten he eivät ehkä ole kuulleet ratkaisustasi. Mielestäni nykypäivään kuuluu avoimmuus ja vuorovaikutus, joka modernin wushun puolella toimii hienosti mahdollistaen MM-tason kilpailut, opettajavaihdon, yleisen tiedonkulun ja yhteistyön.

Ja esim. Lu Baochunin opettaja Feng Zhiqiang ja chen-tyylin perillinen Chen Xiaowang ovat saaneet ilmeisesti vapaasti toimia ja opettaa.

Feng Zhiqiang oli ammatiltaan tehdastyöläinen.
Maon Kiinassa hänellä ei ole ollut vapautta opettaa ja toimia, niinkuin me asian ymmärrämme demokraattisessa yhteiskunnassa.
Vertailun vuoksi japanilaisten lajien ammattiopettajat ovat jo 50-luvulta lähtien voineet määrätietoisesti edistää ja levittää lajejaan kansainvälisesti.
Mikäköhän olisi Karaten ja Aikidon tilanne, jos Ueshiba ja Funakoshi olisivat tehneet elämäntyönsä Toyotan liukuhihnalla ja treenanneet aamulla puistossa ennen työpäivän alkua?

Vaikka nykyäänhän tilanne Kiinassa on parantunut valtavasti, on Maon aika edelleen arka aihe Kiinassa.

No ehkä Feng Zhiqiang oli sitten huono esimerkki tässä suhteessa. Oletin hänellä olleen virallisempikin rooli, koska itsellänikin on Feng Zhiqiangin ja Chen Xiaowangin yhdessä Kiinassa kirjoittama chen-tyylin taijiopus. Hieman hämmentävä tuo sinun väitteesi tai tietämyksesi Kiinan tilanteesta verrattuna Japaniin. Juuri sitähän yritin tuoda esille, että Kiinassa wushun tutkiminen, opettaminen ja kehittäminen on ollut ammattilaisten käsissä käsittääkseni jo 1920-30-luvulta lähtien ja erityisesti 1950-luvulta lähtien. Jossain mielessä nykyään länsimailla on helpompikin päästä ammattilaisten wushuopettajien oppiin kuin Kiinassa, jossa opettajat ruohonjuuritasolla ovat (edistyneitä)harrastajia. Tietysti myös modernissa wushussa on sama ongelma kuin perinteisessä, eli laadukkaan opetuksen vaaliminen ja kehittäminen.

[KungFuMiäs]

Juuri sitähän yritin tuoda esille, että Kiinassa wushun tutkiminen, opettaminen ja kehittäminen on ollut ammattilaisten käsissä käsittääkseni jo 1920-30-luvulta lähtien ja erityisesti 1950-luvulta lähtien.

Tuota noin... Se on ollut tiettyjen tahojen käsissä, tietyt agendat mielessä. Ammattilaisia sielä on kyllä ollut mukana, mutta mitä osaa siitä ammattitaidosta on sitten käytetty.