Kyllä kuuluu. Oikeastaan lähes kaikissa tyyleissä (joissa on teräaseita) on vähintäänkin jotain aseetonta puolta mukana. Joissain tyyleissä (tai oikeastaan kouluissa/seuroissa) treenataan pelkillä kepeillä, yleensä esim. kilpailuja varten, mutta ne ovat aika marginaalinen osuus koko joukosta.Vlad Tepes kirjoitti: Nyybie kun on esittäytynyt, niin nyt se nyybie kysyy?
Kuuluuko perinteiseen Filippiinien puukottamiseen myös aseeton puoli tyyliin mitä näkee Dog Brothers clipeissä?
Tästä on kirjoitettu kokonaisia kirjoja, yksimielistä selvyyttä ei ole. Joidenkin legendojen mukaan taidot ovat siirtyneet Indonesiasta (missä yhteydessä täytyy muistaa että Indonesia on valtavan iso alue) Filippiineille. Varmaa on, että vaikutteita on tullut niin sieltä kuin muualtakin (Kiina, eurooppalaiset miekkailutaidot erityisesti espanjalaisten mukana, myöhemmin myös Japani/Okinawa). Lisäksi maassa harrastetaan monia muualta peräisin olevia lajeja, joista on joskus otettu osia perinteisten lajien kirjoon ja luotu kokonaan uusia lajejakin. Mutta on myös puhtaasti filippiiniläisiä tyylejä. Lisäksi Filippiineillä on omia silat-tyylejä (vaikka silatilla yleensä tarkoitetaan indonesialaisia lajeja).Vlad Tepes kirjoitti: Mitkä ovat yhtäläisyydet ja eroavaisuudet Indonesian taisteluperinteisiin? Ovatko samasta lähteestä?
Aika usein puhutaankin Maphilindo (Malesia, Philippines, Indonesia) -lajeista. Perinteisyys tarkoittaa muutenkin Filippiiniläisten lajein kohdalla vähän muuta kuin vaikkapa koryu-lajeissa. Pitkä sukupuu ei ole niin olennaista, tärkeää on, että lajia on käytetty menestyksellisesti taisteluissa. Toimivuudella on merkitystä, pitkä historia on toki bonusta, mutta maan historiasta johtuen harvinaista.
Filippiinien kulttuuri on vahvasti teräasekulttuuri. Vaikka teräaseiden kantaminen mukana on laitonta, varmasti suurin osa ihmisistä tekee niin. Aseilla tarkoitetaan yleensä teräaseita, ja vaikka ampuma-aseitakin toki on ja niitä käytetään, suurin osa murhista ja pahoinpitelyistä tehdään teräaseilla. Niiden käyttö tappeluissa ja ryöstöissä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tästä johtuen käytännöllisyys ja toimivuus käytännössä ovat ehdottomasti tärkeintä.
Yhtäläisyyksiä ja eroja indonesialaisiin lajeihin toki löytyy, mutta täytyy muistaa että niin filippiiniläisiä kuin indonesialaisia lajejakin (tai tyylejä, miten sen haluaa ilmaista) on kymmeniä, ellei satoja. Jossain tyylissä toinen osa-alue on tärkeää, toisessa toinen. Erityisesti Indonesiassa maantieteelliset erot vaikuttavat valtavasti. Vuoristoissa ja tulva-alueilla matalat asennot ovat yleisempi, tekniikoissa on paljon maakamppailua ja alasvientejä, tasankoaluiden tyyleissä taas on pystympiä asentoja ja potkuja... Myös aseissa on eroja, vaikkakin joitan perusaseita löytyy lähes kaikista tyyleistä, kuten pitkä keppi/keihäs, veitsi ja eräänlainen perusmiekka/viidakkoveitsi, sekä tietysti kris. Kris/keris on (yleensä) aaltoteräinen veitsi tai miekka, jonka pituus ja muoto vaihtelee jonkin verran, mutta pääasiassa eri variantit tunnistaa kyllä kriseiksi. Se on pistoase, joka ei ole kovin käytännöllinen, mutta sen historia ja käyttö onkin lähinnä uskonnollis-mystistä. Uskonto, erityisesti islam, onkin vahvasti sidoksissa indonesialaisiin lajeihin yleensä. Filippiinit taas on katolinen maa (pääosin), mistä johtuen silat-tyylejä esiintykiin lähinnä etelmäisellä Mindanaon muslimialueella. Paria hyvää kirjaa voisin suositella. Mark V. Wileyn Filipino Martial Culture ja Donn F. Draegerin Weapons and Fighting Arts of Indonesia(n Archipelago). Molempia saa Amazonista ja Suomesta Bookplus-kaupasta (jos ei omista luottokorttia):
Wiley
Draeger
(EDIT: Draegerin kirjan painos näyttää olevan loppu Bookplussasta)
Viitaten edelle, kyllä ja ei. Kyllä siksi, että aitoa ja perinteistä niissä on nimen omaan ajatus toimivuudesta, ei siksi, että ne ovat uudempia ja niissä on vaikutteita muista lajeista. Mutta kuten sanottu, se toimivuus on ainakin minun mielestäni se aitouden tae. Ja kun kuitenkin on kyse pääasiassa filippiiniläisten lajien elementtejä sisältävistä tyyleistä, ne voidaan mielestäni laskea samaan kategoriaan. Jos sen sijaan joku opettaa vaikka jujutsua ja ottaa veistä vastaan puolustautumiseen jonkun jipon filippiiniläisistä lajeista, niin kyllä se mielestäni silti on enemmän jujutsua.Vlad Tepes kirjoitti: Ovatko tälläiset uudemmat tyylit, kuten BIFF "aitoa ja perinteistä" tavaraa, vai uusia moderneja lajeja?
Joissain määrin kyllä. Esim. Pekiti-Tirsia Kalia opetetaan sotilas- ja poliisijoukoille ja heidän koulutukseensa kuuluvat myös ampuma-aseet. Kyseessä ei ole niinkään varsinainen perusaseenkäsittely- ja ampumakoulutus, kuin taktinen koulutus ja tilanteiden hallinta esim. aseistariisunnan yhdeydessä ja aseellista vastustajaa kontrolloidessa. Tuolla clippiosiossa on pari hyvää pätkää joissa näkyy tästä esimerkkejä (Pekiti-Tirsia -clipeissä).Vlad Tepes kirjoitti: Harjoitellaanko Filippiineillä samoissa piireissä myös ampuma-aseita?
Perinteisesti lajeihin on kuulunut 12 kategoriaa, jotka käytännössä ovat kattaneet kaikki henkilöaseet. Käytännössä kaikkia näitä ei juurikaan enää opeteta, koska niiden käytännöllisyys on vähentynyt melkoisesti (esim. puhallusputki on aika harvinainen ase, alunperinkin sitä on käytetty eniten lähinnä Palawanin saarella).
Tässä lyhyesti, kysele lisää jos tarvitset tarkennusta.
- Marko