They never come back

[Andy]

Otsikon sanontahan on siis tarkoitettu kuvaamaan nyrkkeilymestareita, mutta ei nyt tällä kertaa heistä sen enempää. Sanonta sopii myös tavallisiin harrastajiin. Useimmat ovat varmaan huomanneet, että taukoa pitäneen perusharrastajan on käsittämättömän vaikea palata lajin pariin.

Mitä vähemmän treeniä on takana, sitä lyhyempi tauko riittää katkaisemaan treenin. Peruskurssilaisen voi yleensä katsoa menetetyksi, jos häntä ei näy kahteen viikkoon treeneissä. Usean kuukauden tauoista selviävät vain selkeästi vakiintuneet treenarit.

En ole koskaan pystynyt käsittämään tätä vaikeutta. Tosin itselleni ei treenauksen alkuaikoina tullut pidempiä taukoja ja nyt asiaan osaa suhtautua hieman eri tavalla. Yleensä kun taukoa pitäneiden kanssa juttelee, he ilmaisevat asian siten, etteivät enää "viitsi" tai "kehtaa" tulla treenaamaan tauon jälkeen. Tuntuu myös, että monet uskovat heitä "katsottavan pitkään", jos he ilmaantuisivat treeneihin. Näinhän ei tietenkään ole, mutta jostain syystä tällainen käsitys on erittäin yleinen.

Mutta mistä tämä oikein johtuu?

[kamppaaja]

En tiedä, vaikka tuosta syystä itse lopetin pikkupoikana judon, josta pidin tosi paljon.

[susitar]

Jospa henkilö huomasi, ettei ollutkaan niin kiinnostunut lajista ja vaihtoi toiseen. Kyseessä ei siis ehkä ollut tauko vaan lopettaminen. Sen myöntäminen edes itselleen ei ole kaikille helppoa. On ihmisiä, jotka eivät pysty tekemään määrätietoisia ratkaisuja vaan ajautuvat tilanteesta toiseen ja tässä tapauksessa harrastuksesta toiseen.

[J. Suojanen]

itselläni tuli muinoin pitkäkin tauko treenaamiseeni kulkuyhteyksien takia. Noh treenikaverit ihmettelivät, että missä olen ja rohkaisivat jatkamaan treenaamista aina kun näkivät minut. Sitten pystyinkin jatkamaan treenaamista ja treenasin vuoden päivät ja sitten alkoi treenaaminen taas takkuilla ja olin puolisen vuotta treeneistä poissa...
Sen jälkeen kun jatkoin treenaamista taas, huomasin ettei minuun suhtauduta enää samalla tavalla kuin ennen.
Kun kysyin miten joku asia tehdään, treenien vetäjä ehkäpä vain vilkaisi tyhmänä ja jatkoi matkaa ja hänen kiertäessä pitkin salia ja neuvoessa, olin sadan varma, että teen asian väärin ja kun asiaa kysyin totesi hän vain "joo se on hyvä" ja jatkoi matkaa... minut siis tavallaan hiillostettiin silloisesta lajista pois jättämällä suurempi neuvominen ja kommunikointi välistä.
Tämä lienee toivottavasti vain harvoja poikkeuksia, mutta tykkäsin lajista ja harrastaisin sitä varmaan vieläkin jos tuollaista väliepisodia ei siihen olisi sattunut. Silloin minä selvisin pitkästä tauosta, mutta nähtävästi seura ei selvinnytkään?
Tällähetkellä olen ilman seuraa ja harjoittelen yksikseni ja olen kohtalaisen tyytyväinen tämänhetkiseen asemaani, kunhan vakituinen treenipari jostakin löytyisi.

[mronkain]

Minä olen pitänyt pitkiäkin taukoja, mutta ehkä minulle sopisi paremmin "he keeps coming back". Syitä on moninaisia, osa ihan päteviä, osa ihan silkasta laiskuudesta johtuvia. Joka tapauksessa, treenaaminen ei ole minulle niin henki ja elämä ettenkö välillä priorisoisi jotain muuta sen edelle. Suurin todellinen vaikeus treeneihin paluussa on se, että oma taso on niin heikko, että on vaikea pysyä menossa mukana.

- Marko

[Simpanssi]

Minullakin on ollut ja tulee olemaankin pitkiäkin taukoja. Motivaatio, loukkaantumiset yms vaikuttavat ja esim. työ/perhe asiat vaan aina menevät harrastusten edelle. Jos nyt ihan henkisesti lopettaa niin silloinhan on kyseessä pahempi asia. Ja tietysti kannattaa katsella sitä kuinkan kauan on harjoitellut. 20 vuotta on niin pitkä aika elämässäkin, että ei sitä sillä tavalla voi nollata varmaan koskaan.

[Andy]

Nämä "henkisesti lopettaneet" ovat minusta pikemmin niitä, jotka innoissaan selittävät, kuinka kyllä tulevat ensi kuussa treeneihin, kun se ja se asia on hoidettu, mutta joita ei koskaan näy.

Mutta sitten on tämä toinen tyyppi, jota oikeasti harmittaa, että on tullut taukoa ja jostain syystä ei kehtaa enää tulla treenaamaan.

[Mouhi]

Ehkä vähän asian vierestä mutta kuitenkin:
Kun aloitin peruskurssin, oli jengiä mukana varmaan parikymmentä. Kurssin aikana luku tippui, osa lopetti kokonaan, joku kävi kerran kuussa. Vyökokeessa oli sitten kymmenkunta henkilöä, jotka suorittivat keltsin hyväksytysti. Näistä KUKAAN minun lisäkseni ei ole käynyt sen jälkeen ohjatuissa reeneissä. Itse olen tahkonnut lähes kaikki.
Tämä on käsittääkseni yleinen ongelma, että peruskurssin jälkeen kynnys tulla treeneihin kasvaa rajusti. Syitä voisivat olla esim. että ei ole vakkarivetäjää eikä aina tuttua ryhmää, ja mukana on myös ylempiä vöitä (jolloin omia kykyjä "ujostelee"). Itse ainakin koin, että omasta harjoittelusta tuli itselle suurempi vastuu, kun ei ollut enää sitä kurssin vetäjää joka seuraa kehitystä ja neuvoo mihin kiinnittää huomiota. Onko tällaista peruskurssin jälkeistä katoa muualla?
Ilmeisesti syksyllä alkaa omia treeniryhmiä vyöarvoittain, ehkäpä vanhoja kurssilaisia vääntyy sinne. Epäilen.
Kamppailulajin harjoitteluhalu on mielestäni sisäsyntyistä, eikä sitä oikein voi ulkopuolelta kenellekään antaa, mutta olisiko ideoita millä treenikynnystä voisi alentaa?

[Kristian Hyvärinen]

Nyt kun oli Shifun, jonkinasteisen mestarimme leiri ja reenejä tällä viikolla enkä niihin päässyt kun rahaa ei ollut niin on ollut viikko ilman reeniä (toki kotona yksikseni pohdin ja harjoittelen) niin on vähän hankalan oloista mennä reeneihin takaisin. Totta kai menen, en jättäisi mistään hinnasta menemättä mutta se on silti kiusallista. Tulee vain sellainen 'osaamaton' ja vähän jumiutunutkin olo jostakin syystä.

Pahus, nyt tuli hinku reenaamaan.

[Kari Aittomäki]

Loistava aihe, joka myös hienosti kuvaa tätä miten erilailla hahmotamme tätä maailmaamme.

Minä näen asian niin, että harva jonkinkaan aikaa treenannut varsinaisesti koskaan lopettaa.
Toki se harjoituksissa käynti loppuu siihen tai tuohon syyhyn, mutta kontaminoituminen on tapahtunut. Se kontakti ja mielenkiinto, ehkä jopa jonkinlainen kosketuspinta lajeihin jää ja kutittaa.

Jos nyt ottaa lähestymistavaksi vaikkapa segmentoinnin, kyseessä on jo merkittävä vaikutuskeino.
Jokainenhan voi tahollaan todistaa sen asian, että säännöllinen treenaaminen, edes lyhyt, tekee dramaattista jälkeä ihmislapseen?

Eli jos tarkastelee asiaa voimavarana, edes lyhyt pistäytyminen lajiessa korvamerkitseee melkoisen määrän väestöä, eller hur? Ja siitä merkityksellisimmästä päästä, ei sinne oudostiliikkumaan ihan vähin eväin hakeuduta.

Näin asiasta ajattelen mä.

[riku]

Minulla on aika vahvasti tuota jojoilua hojoilussa. Selkeää, järkeen käyvää syytä omalta kohdaltani on vaikea sanoa, enemmän se on varmaan jokin tunnepuolen juttu. Nolottaa, jos ei ole ollut mitään kunnon syytä jättää harkkoja väliin pariksi kuukaudeksi ja silti ei ole tullut mentyä.

Riku Ylönen

[taifuuni]

Minä kyllä sujuvasti palaan taukojen jälkeenkin lajeihin ilman ongelmia, taukojen syitä on vuosien saatossa ilmaantunut moniakin, suurin syy kuitenkin treenattavien lajien vaihtelu, kuitenkaan aikaisempiakaan lajeja hylkäämättä.
En ole minkään yksittäisen lipun alla niin sanoakseni.

[flammee]

Ehkä vähän asian vierestä mutta kuitenkin:
Kun aloitin peruskurssin, oli jengiä mukana varmaan parikymmentä. Kurssin aikana luku tippui, osa lopetti kokonaan, joku kävi kerran kuussa. Vyökokeessa oli sitten kymmenkunta henkilöä, jotka suorittivat keltsin hyväksytysti. Näistä KUKAAN minun lisäkseni ei ole käynyt sen jälkeen ohjatuissa reeneissä.

Olen tuumaillut että josko tähän auttaisi jos peruskurssin puolenvälin jälkeen alkaisi lisäämään perusharrastajista porukkaa alkeiskurssille, aloittaen vaikka jostain peruskurssin vähiten aikaa sitten suorittaneista.. Niin ei tulis mitään yhtäkkisiä kynnyksiä.

Ite en oo kyllä mitään lajia lopettanut tälleen heti peruskurssin jälkeen. Eikun taidon, 5 vuotta sitten. Ei kyllä ollut vaikea palata, oli aikasta hyvä vastaanotto, oli jopa pari erillistä "paluu" -treeniäkin..

[joksanen]

Shaolinilla oli joskus erillinen harjoitusvuoro keltaisille vöille, joilla tätä syvään veteen siirtymistä kaiketi pyrittiin helpottamaan. Sitten siellä alkoi käydä oransseja vöitä ja seuraavaksi vihreitä. Ja sitten siitä tulikin ihan täysmiehitetty vuoro. Hyvä idea kuitenkin.

Itsellä ei ole nyt minkäänlaista erillistä alkeiskurssiryhmää vaan uudet harjoittelijat tulevat saman tien muun porukan mukaan. Aika moni soittaja on jättänyt kuitenkin tulematta. Jotkut ovat jopa soitelleet monta kertaa, mutta eivät kertaakaan ilmestyneet paikalle. Ihminen on omituinen eläin.

[Sylvesteri]

Pisimmät treenitauot tulevat tietenkin luonnollisesti joulun ja kesäloman aikoihin. Mutta jos jätetään nämä luonnolliset lomatauot pois niin pisin treenitön kausi viimeisen vuoden aikana on tainnut olla kolme viikkoa ja se oli työkiireiden takia. Viimeisen parin kkn aikana olen taas käynyt kaikki treenit kun töissä on vähän helpottanut.

Omalta peruskurssiltani lopetti kaikki muut paitsi minä ja kolme naista.