Mielestäni tuon basic sinawalin (tai yleensä perusharjoitusten ja -tekniikoiden) oleellinen hyöty ja ilo on siinä, että tahkotaan sitä omaa motoriikkaa tekemään tietyt perusjutut automaagisesti ja oikein. En tosiaankaan ole kovin ahkerasti treeneissä käynyt, mutta joka ainoa kerta kun tuota sinawalia tehdään, ihmettelen sen yksinkertaista nerokkuutta juuri siksi, että se taipuu niin moneen. Keppien lyömistä (siis niin että nimen omaan tähdätään keppeihin) ei kannata mielestäni edes opetella, vaan lyödään kohti, mutta sen verran hitaasti että kaveri ehtii myös lyödä kohti ja "blokata" (lainausmerkeissä siksi, että sehän ei ole varsinainen blokki, vaan vastahyökkäys) omalla lyönnillään. Ulihan kertoi viime keväänä että hän oli sotilasjoukkoja kouluttaessaan opettanut heille vain tuon, juuri siksi että se on helppo oppia ja omaksua ja monikäyttöinen. Jos aikaa on viikkoja tai maksimissaan kuukausia, ei ehdi opettaa hienouksia.
Omalta osaltani opin ainakin mieluummin perusteet hyvin kuin paljon hienouksia, joten tahkoan tuota mielellään vaikka lopun ikääni aina silloin tällöin.
Samaa ajatusta kuin siis esim. karaten katoissa, ei opetella jotain valmista liikesarjaa ja kuvitella että tapahtuu juuri tietynlainen hyökkäys, johon voidaan soveltaa sitä kataa (tai edes sen liikkeitä), vaan opetetaan ruumiille ja reflekseille tiettyjä asioita, jotta osattaisiin vastata hyökkäykseen oikein refleksinomaisesti, ei ajatellen ja analysoiden, koska siihen ei ole aikaa.
Ja kyllä varmaan monimutkaisemmillakin drilleillä paikkansa on, mutta kun esim. Dog Brothersien otteluita katselee, siellä on aika helvetin monta vuotta treenanneita tyyppejä, ja kuitenkin tekevät ottelussa juuri niitä juttuja, joita ovat eniten treenanneet ja nimen omaan perusjuttuja. Tähänhän perustuu esim.
cinco teros (viisi lyöntiä), kulmia ja lyöntejä voi periaatteessa olla vaikka kuinka monta, mutta jos nuo viisi hallitsee, siitä tulee hyvä perusta.
Itse asiassa koko FMA:n toimivuuden idea (sikälin kun minä sen olen hahmottanut) on, että opetellaan perusteet, jotka toimivat aina ja niiden päälle rakennetaan sitten kerros kerrokselta hienouksia. Perusteet oppii nopeasti ja helposti, niitä pitää vain toistaa loputtomia tunteja, mutta hienouksiin meneekin sitten aikaa. Tämä sopii minulle, koska olen hidas hahmottamaan asioita, mutta muistan ne hyvin sitten kun olen toistanut niitä riittävästi.
Löytyykö tuosta heaven 6:stä animoitua giffiä? Onko tämä sama:
http://www.andy-guettner.de/angles06-b.html" onclick="window.open(this.href);return false;
- Marko