Viime vuoden marraskuussa Saara Hilpinen väitteli aiheesta "Kunnia, maine ja miehisyys - Aatelin miehisyyden mallit ja muutokset 1700-luvun lopun ja 1800-luvun Suomessa". Yksi artikkeliväitöskirjan artikkeleista koskettelee tämän ketjun aihepiiriä:
Hilpinen, S. (2025). Kaksintaistelukulttuuri kustavilaisessa ja jälkikustavilaisessa Suomessa. AURAICA. Scripta a Societate Porthan Edita, 15(2), 87–109.
https://doi.org/10.33520/aur.157035
Suhtaudun artikkeliin hieman varautuneesti. Vaikka siinä puhutaan paljon kunniasta, jostain syystä kunnian käsitettä ei lainkaan pyritä määrittelemään tai muutenkaan kunnolla käsittelemään. Sen sijaan siellä on esimerkiksi tällaista (s. 98):
1800-luvulla huomattiin, että kunniakoodin ylläpitäminen kaksintaisteluiden avulla oli problemaattista: itävaltalaisen kirjailijan Arthur Schnitzlerin mielestä, ”jos mies puolustaa kunniaansa ainoana tavoitteena esiintyä kunniallisena, kunniakoodi ei enää täytä tavoitettaan, vaan se muuttuu sen irvikuvaksi”.67 Toisin sanoen mies, joka kaksintaisteli vain täyttääkseen maskuliiniset ihanteet, ei ollut pyyteettömästi hakemassa oikeutta eikä siten onnistunut täyttämään miehisiä odotuksia.
——
67 Arthur Schnitzler, Lemmenleikkiä (Liebelei, 1895), viitattu teoksessa Mosse, The Image of Man, 21.
Tässä annetaan siis hyvin selvästi ymmärtää, että Arthur Schnitzler olisi sanonut lainausmerkeissä olevan asian. (Vaikka jos sitaatti löytyisikin alaviitteessä mainitun näytelmän tekstistä, olisiko sitä mielekästä pitää Schnitzlerin "mielipiteenä"?) Joka tapauksessa viitattu teos, Mossen
The Image of Man, sanoo seuraavaa:
But here an even deeper change in direction took place than an increased emphasis upon justice and equality. It was best voiced toward the end of the nineteenth century—a time when many duels were fought: “If a man defends his honor for the sole purpose of appearing honorable, the honor code ceases to fulfill its original function and becomes a travesty.”20
——
20 Brenda Keiser, Deadly Dishonor: The Duel and the honor Code in the Works of Arthur Schnitzler (New York, 1990), 13.
Eli Mosse ei anna ymmärtää, että lainaus olisi Schnitzleriltä tai olisi edes tämän mielipide vaan että kyseessä on suora lainaus Keiserin teoksesta. Viitattu kappale alla:
Demeter's "internal factor" poses problems that are difficult for each of Schnitzler's characters involved in a duel. Influenced by a long baroque tradition, fin-de-siecle Viennese writers were further plagued by the difference between Schein and Sein. Arthur Schnitzler questions this aspect of the honor code on a social and a personal level. If a man defends his honor for the sole purpose of appearing honorable, the honor code ceases to fulfill its original function and becomes a travesty.
Eli artikkelin kirjoittaja suoraan lainaa Keiserin tulkintaa toisen käden lähteen kautta mainitsematta häntä nimeltä ja laittaa hänen sanansa Schnitzlerin suuhun vastuuttaen tästä Mossen. Hmm.
Edellä mainitulle voi kohauttaa kulmakarvoja, mutta lopulta sillä ei ole hirveästi merkitystä itse asian kannalta. Vastaavaa suhtautumista löytyy kuitenkin myös keskeisempiä alkuperäislähteitä käsiteltäessä. Carl Johan Aminoffin (1733–1809) kaksintaistelusta preussilaisen upseerin kanssa (s. 91—92):
Hän ei itse edes käytä ensimmäisestä kaksintaistelustaan sanaa kaksintaistelu, vaikka tapahtuma ilmiselvästi sellainen oli. Aminoff oli kutsunut preussilaisen upseerin aamunkoitteessa Hampurin Jungfrudansen ulkopuolelle tapaamiseen, jossa molemmilla oli mukanaan pistoolit ja sekundantit. Aminoffin kirjoittamasta tapauskuvauksesta on luettavissa kaksintaistelujen formaali rakenne: Varhainen alkamisajankohta tarjosi sekä yksityisyyttä, koska aamuvarhaisella oli vähän kulkijoita, että näkösuojaa, koska aurinko ei vielä valaissut kaikkea. Sekundanttien läsnäolo taistelun valvojina ja sääntöjen toimeenpanijoina korosti tapahtuman eroa spontaanista tappelusta.26
En ihan hahmota kappaleen alun ja lopun merkitystä: kyseessä oli ilmiselvästi kaksintaistelu, ja kai nyt ihmiset voivat kirjoittaa vaikka sotimisesta käyttämättä sanaa "sota". Haluaako kirjoittaja sanoa, että Aminoff yritti peitellä tapahtuman luonnetta seurausten pelossa? Tämä jää lukijan arvattavaksi. Sitten:
”Minun sisääntuloni nähtyään toinen preussilainen alkoi kertoa, kuinka sinä aamuna hän oli kuullut julistuksen, jossa fransmannien sotamarsalkka oivallisesti paukutti piiskaansa kaupungin sikalaumojen kanssa”,27 Aminoff kirjoittaa muistelmissaan. Preussilainen yritti loukata Aminoffin kunniaa kutsumalla ranskalaisten armeijaa sikalaumaksi, jota marsalkan oli kuritettava. Aminoff pyrki oman kertomansa mukaan poistumaan paikalta, koska preussilainen oli selvästi ”caffehus bruteur”, kahvilaöykkäri. Preussilainen ei kuitenkaan ollut antanut periksi, vaan oli jatkanut Aminoffin ärsyttämistä lyömällä tätä olkapäähän: ”Te minun herrani, joka kannatte ranskalaista uniformua, lienette heidän palveluksessaan. Voitte tunnustaa, että minä olen oikeassa.”28
Aminoff muistelee harkinneensa preussilaisen lyömistä tainnoksiin, mutta läsnä olevan toisen upseerin vuoksi hillinneensä itsensä. Aminoff ei voinut jättää asiaa sikseen, vaan palvelemansa Ranskan armeijan kunnian vuoksi hän oli päättänyt haastaa preussilaisen.
(Ensimmäinen kappale ei siis kuvaa kaksintaistelua, kuten sitä edeltäneen kappaleen perusteella voisi odottaa, vaan kaksintaisteluun johtaneita tapahtumia.)
Preussilainen "oli kuullut julistuksen, jossa fransmannien sotamarsalkka oivallisesti paukutti piiskaansa kaupungin sikalaumojen kanssa", siis oikeammin "ranskalaisten sotamarsalkan epätoivoista tykkitulta, tarkoittaen kaupungin sikopaimenta, joka oli piiskallaan tehnyt kovia pamauksia", mutta mitäpä pienistä...
Pikkuhuomiona Aminoff ei kirjoita jättäneensä antamatta isällistä tillikkaa "toisen upseerin vuoksi" vaan muiden, eri maista kotoisin olevien upseerien (monikko) vuoksi. Oleellisempaa kuitenkin on, ettei ole syytä otaksua, että hän olisi haastanut preussilaisen "Ranskan armeijan kunnian vuoksi". Hän nimittäin itse kirjoittaa sanoneensa preussilaiselle, ettei ole ranskalainen eikä hänen tarvitse pitää ranskalaisten puolta, koska he voivat tehdä sen yhtä hyvin itsekin (viitaten kaiketi niihin muihin läsnä oleviin upseereihin). Aminoff kirjoittaa sanoneensa myös, että mikäli hän oli tietämättään loukannut preussilaista, mitä hän ei uskonut tehneensä, koska onnettomuudekseen tapasi tämän juuri ensimmäistä kertaa, olisi preussilaisen pitänyt hoitaa asiansa upseerille sopivalla tavalla. Preussilainen kävi kuitenkin röyhkeämmäksi, mikä pakotti Aminoffin haastamaan hänet kaksintaisteluun pistoolein. Emme siis itse asiassa Aminoffin ilmoituksen perusteella voi tietää, mitä sellaista preussilainen sanoi, joka johti kaksintaisteluun. Siteeratut päänaukomiset eivät selvästikään siihen vielä riittäneet.
Kaksintaistelukuvauksessaan Aminoff painottaa taistelusääntöjen mukaista toimintaansa ja omaa urheuttaan, kun hän seisoi hievahtamatta aloillaan. Toisen osapuolen kunniattomuutta Aminoff korostaa kuvailemalla, kuinka tämä ei ollut noudattanut kaksintaistelusääntöä, vaan ampunut luotinsa peräkanaa. Luodit eivät olleet osuneet Aminoffiin, joten seuraavaksi oli tullut hänen vuoronsa ampua: ”Menin häntä lähemmäs muutaman askeleen ja käskin häntä laskemaan oman sielunsa Jumalan käsiin, jos hän uskoi hänellä sellaisen olevan, koska oli minun vuoroni näyttää hänelle hänen mennyt arvoton käytöksensä.”29 Aminoff antoi näin omissa kirjoituksissaan teoilleen jumalallisen oikeutuksen. Hänen perusteluissaan voi nähdä piirteitä perinteisestä germaanisesta jumaltuomiosta, jossa oikeassa olevalle ei käy huonosti, koska Jumala varjelee häntä.30 Mielestään Aminoff ei ollut edes rikkonut kaksintaistelut kieltävää lakia, koska hän ei ollut laukaissut pistooliaan. Taistelukentällä vastapuoli oli nöyrtynyt ennen sitä:
On totta, että preussilainen ampuu kaksi kertaa peräkkäin, mutta Aminoff huomauttaa kuvauksessaan vain siitä, että hänen olisi loukattuna osapuolena pitänyt saada ampua ensin. Tässä kohden odottaisi viittausta alkuperäislähteeseen pistoolikaksintaistelun säännöistä. Käsilläni olevassa Gustav Hergsellin
Duell-Codexissa (1897) kuvatussa pistoolikaksintaistelussa "etenemisen kanssa", mistä tässä näyttäisi olevan kyse, taistelijoiden välissä olevalla linjalla on kummankin edessä kymmenen askeleen päässä oleva "este" (keppi tai nenäliina), joiden väli on viidestätoista kahteenkymmeneen askelta. Luvan saatuaan molemmat saavat halutessaan tähdätä paikaltaan, ampua paikaltaan tai edetä haluamansa määrän askelia aina esteeseen (eli vähimmäisvälille) asti. Ammuttuaan on seistävä ja odotettava, kunnes toinen ampuu.
Aminoff tosiaan mainitsee paikallaan seisomisensa (vaikkei hän ollutkaan ampunut) mutta tuntuu korostavan sillä lähinnä sitä, että preussilainen oli huono ampuja, vaikka tämä ampuukin verrattain kaukaa (ensimmäisen laukauksen 50 askeleen päästä): "hän tuli muutaman askeleen lähemmäs ja ampui toisella pistoolilla, joka osui minuun yhtä vähän kuin ensimmäinen, vaikka seisoin aivan liikkumatta." En löydä
alkutekstistä kohtaa, jossa Aminoff pohtisi kaksintaistelun laillisuutta oman ampumattomuutensa valossa.
”Tämä kurjimus, kuin raakalainen, joka lipsauttaa sanoja vahingossa, tunnusti, että oli tehnyt väärin ja että hänen elämänsä riippui nyt minusta. Pyysi minulta anteeksiantoa ja vetosi minun jalomielisyyteeni… Kunnia on pakottanut minut tähän epämiellyttävään
askeleeseen. Laki lahjoittaa teille elämän, vaikka laki ei opeta tekemään Suurelle monarkille mitään palvelusta sen säilyttämiseksi.”31]
Etenkin lainauksen loppuosan käännös niin omituinen, että ihmettelen, ettei kirjoittaja itse (tai vertaisarvioijat) ole tullut ajatelleeksi sen tarkistamista. Oikeampi käännös: "Tämä roisto, yhtä paljon pelkuri kuin raakalainen, tunnusti, että oli tehnyt väärin" —— "Lahjoitan teille elämänne, vaikken näytäkään tekevän suurelle kuninkaallenne palvelusta säästäessäni sen".
Artikkelissa ei jälkiseurauksista puhuta, mutta preussilaisen suunsoittajan sekundantti onnitteli Aminoffia voitosta ja sanoi, että tapauksesta ilmoitetaan Preussin kuninkaalle. Preussilainen joutui lisäksi suljetuksi ulos muiden upseerien seurapiiristä ulosheittämisen uhalla. Ilmeisesti häntä pidettiin kunniattomana kaksintaistelun aikaisen toimintansa vuoksi.
