Suio-ryu iai kenpo

[Ikkyu]

Tuo on kyllä sähäkkä näytös. Matsumura-sensei, joka menehtyi tässä muutama vuosi sitten, oli menkyo kaiden Shintō Musō-ryū jōjutsussa, mutta mielenkiintoisesti hänellä oli myös menkyo Suiō-ryūn jōssa ja naginatassa - mutta vain niissä - edelliseltä sōkelta Katsuse Mitsuyasulta. Hänet näki männävuosina mm. koden taikain näytöksissä. Oppilaistaan en tiedä ovatko enää missään yhteydessä Suiō-ryūhun.

Lisäksi Matsumura oli oppinut Gōha-ryū (強波流) bōjutsua, jonka päämies Mitsuyasu-sensei myös oli sen lisäksi, että oli ainakin Tenshin Shin'yō-ryū jūjūtsun menkyo kaiden ja harjoitteli myös muita perinteitä elämänsä aikana. Myös nykyinen sōke on näitä harjoitellut, mutta päätti jo vuosikymmeniä sitten keskittyä koryū-puolella Suiō-ryūn ja sen liitännäisen Masaki-ryūn välityksen varmistamiseen.

Toinen hiukan saman tyylinen tapaus on Matsui Kenji, myös jōdō-opettaja, joka oppi Mitsuyasu-senseiltä Suiō-ryūn kogusokua ja wakizashia.

[Ikkyu]

Aiemmissa viesteissä on ollut puhe Suiō-ryūn jäsenyydestä ja arvoista. Molemmista muutama sana. Systeemit eroavat jonkin verran tunnetummista moderneista budolajeista, sillä kyseessä on kuitenkin vanha perinne, jonka välityksen tavasta halutaan pitää huolta.

Aloittaminen ei vaadi mitään ennakkotietoa tai -taitoa, joten mukaan voi hyvin tulla vain kokeilemaan olisiko treenaaminen oma juttu vai ei. Jos kuitenkin haluaa päästä perusteita syvemmälle, pitää liittyä Suiō-ryūn jäseneksi. Tällöin sitoudutaan olemaan osa porukkaa, harjoittelemaan tosissaan ja noudattamaan tiettyjä ehtoja. Jäsenen ohjenuorat liittyvät eritoten perinteen välitykseen (tärkeimpänä: ei saa esiintyä edustajana tai opettaa edelleen ilman valtuutusta) ja millä mielellä harjoittelua pitäisi lähestyä. Jäseneksi liitytään kun opettajan mielestä on tutustuttu riittävästi ja tällöin pääsee kirjoittamaan nimensä perinteen Suomen haaran rekisterikirjaan.

Jos koko yhteisöön liitytään jäsenyyden kautta, Suiō-ryūssa oppiminen ja kehittyminen taas on hyvin henkilökohtaista, opettajan ja oppilaan välistä hommaa. Siksi arvojakaan (menjō, todistukset) ei ole pohjimmiltaan tarkoitettu ränkkäämään harjoittelijoita organisaation sisällä eri tasoille määrättyjen kriteerien mukaan ja suhteessa toisiinsa, kuten moderneja vyöarvoja, eikä niitä suoriteta tasokokeilla. Ne ovat tunnustuksia kunkin edistymisestä omalla polullaan, Katsuse-sōken opetusten edustajana. Itse menjōt ovat suoraan sōken myöntämiä ja käsin kirjoitettuja ns. kirigami-tyyppisiä paperitodistuksia, jotka sisältävät tärkeänä elementtinä opetuslinjan listauksen, koska ne ovat nimen omaan välityksen dokumentteja.

Todistusten tasot eri koryū-perinteissä noudattelevat usein samoja linjoja, mutta ovat silti melkein kaikissa erilaiset. Meillä tasot ovat Shoden, Chūden, Shōmokuroku, Chūmokuroku, Daimokuroku ja Menkyo Kaiden.

Shoden (alkutason välitys) tarkoittaa suurin piirtein, että perusteet on välitetty ja tekemistä voi kutsua Suiō-ryuksi, ja tästä edetään taitojen karttuessa Chūdeniin (keskitason välitys). Mokurokun ("luettelo", pieni, keskisuuri ja suuri) haltijalla taas on kykyä ottaa vastuuta muiden ohjaamisesta. Menkyo Kaiden on todistus oppien täydestä välityksestä, kuten monessa muussakin perinteessä. Seuraavan vastuullisen perijän nimitys tapahtuu kuitenkin vielä erikseen Inka-todistuksella. Korkeimmilla tasoilla vastaanotetaan myös opetuksia kirjallisesti kääröinä.

Tärkeä pointti koko hommassa on se, että vain tietyn näköisten tekniikoiden kopioiminen ja suorittaminen ei ole Suiō-ryuta. Vain perinteen kokonaisuudessaan ja vahvistetusti perinyt "oikeudenhaltija", sōke, voi viime kädessä arvioida ja todistaa jonkun edustavan sen oppeja niin kuin ne on välitetty hänen kauttaan. Jos jäsen eroaa tai erotetaan (mitä ei tehdä kevein perustein) yhteys perinteeseen katkeaa ja esimerkiksi saadut arvot, jotka siis todistavat opetussuhteesta ja luottamuksesta, eivät tietenkään enää päde.

[Ikkyu]

Suomen shibuun kuuluvat nykyisin ryhmät Helsingissä, Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Savonlinnassa, Tampereella ja Turussa.

Lisätään listaan uusi kaupunki! Suiō-ryūta nyt myös Rovaniemellä. Myös muiden ryhmien yhteystiedot löytyvät sivujemme kautta: www.suioryu.fi

[Ikkyu]

Tämä näytös on ikivanha (eli siis varmaan 30 vuotta; olisikohan ollut kuuluisan Shindō Musō-ryūn dōjōn Renbukanin 30-vuotisjuhlatapahtuma 1995) ja kuvan laatu on sen mukainen, mutta muuten aika kiva setti. Katsuse-sōke ja honbun harjoittelijoita näyttää kogusokua, jōhōta, kusarigamaa, kumi-iaita ja iaijutsua.

[Ikkyu]

Todistusten tasot eri koryū-perinteissä noudattelevat usein samoja linjoja, mutta ovat silti melkein kaikissa erilaiset. Meillä tasot ovat Shoden, Chūden, Shōmokuroku, Chūmokuroku, Daimokuroku ja Menkyo Kaiden.

Hienoja uutisia Japanista. Katsuse-sōke on myöntänyt Jukka Helmiselle Suiō-ryūn Daimokuroku-arvon pääsalilla vierailun yhteydessä. Kyseessä on ensimmäinen Japanin ulkopuolelle myönnetty Daimokuroku, ja ansaittu tunnustus paitsi pitkästä harjoittelusta, myös työstä Suiō-ryūn eteen Euroopassa.

Samalla reissulla tuli myös ensimmäinen Chūmokuroku Suomeen (Kai-Mikael Karvonen, Savonlinna) sekä yksi uusi Shōmokuroku ja Chūden. Onnittelut kaikille. Suomen haaraa voi kuvailla jo todelliseksi Suiō-ryūn powerhouseksi, ja selvästi luottamus toimintaan on kova myös Japanin päässä.

[Ikkyu]

Lisää uutisia. Katsuse-sōke myönsi pari päivää sitten myös Jyväskylän dōjōn Taneli Takalalle chūmokurokun honbulla vieraillessa.

Itse olen myös samalla reissulla, Japanissa taas viiden vuoden tauon jälkeen. Takana on viisi helteistä ja sateista päivää treeniä sōken opastuksessa. Hyvä fiilis.

Ensi viikolla to-su taas on Espanjassa Euroopan Suiō-ryūn kesäleiri. Opettajaksi saapuu Japanista Gotō-sensei, menkyo kaiden, ja osallistujia on Espanjasta, Portugalista, Puolasta, Ranskasta ja Suomesta.

[Ikkyu]

Euroopan kesäleiri Madridin liepeillä on tosiaan nyt leireilty. Itse en ollut tällä kertaa mukana Japanin reissun takia, mutta Suomesta oli toki porukkaa paikalla. Neljän päivän aikana treenattiin iaita, kumi-iaita ja jōta Gotō-sensein johdolla.

Leirin yhteydessä järjestettiin myös 2. Euroopan Suiō-ryū -taikai, eli katakilpailu (myös tauon jälkeen, sillä ensimmäinen pidettiin Helsingin kesäleirillä 2018). Taikain voitti Arttu Nieminen Tampereen Seigikaista

Lisäksi Gotō-sensei toimitti Japanista kolmannen chūmokuroku-arvon Suomeen, Jyväskylän Jussi Jussilalle.

[sinappi]

Runsas vuosikymmen sitten Japanin yleisradioyhtiö NHK tuotti dokumenttisarjan Samurai Spirit, jossa karate- ja K-1-hemmo Nicholas Pettas vieraili tutustumassa eri budolajeihin. Yksi jaksoista keskittyi klassiseen budoon (kobudō), ja siitä kului iso osa Suiō-ryūn pääsalilla Hekiunkanilla Shizuokassa. Jakso löytyy varmaan jossain muodossa vielä internetistä kokonaisuudessaankin, mutta siitä löytyy myös pari irrotettua pätkää joissa on kivasti näytetty eri tekniikoita.

Palasin lukemaan Ikkyun mainioita lajiesittelyjä. Yksi asia jäi askarruttamaan. Videon selostuksessa sanotaan: "Demostrations in the Suio-ryu tradition take on the real edge. They use actual swords." Tehdäänko parikatat näytöksissä siis terävällä shinkenille? Ennen vanhaan ei tietenkään ollut mitään alumiinisia leikkimiekkoja, eikä samurain arsenaaliin kaiketi tylsää teräsmiekkaakaan kuulunut. Lienee hiomakivelle töitä, jos tekee ahkerasti tuollaista kataa, jossa lyödään terää vasten terää.

[Ikkyu]

Tehdäänko parikatat näytöksissä siis terävällä shinkenille?

Yleensä tylsytetyillä (habiki) shinkeneillä, joten selostaja ehkä hiukan paisuttelee. Muita teräsmiekkojahan Japanissa ei oikein saa hankittua, ja esim. ns. kendokatamiekat, jotka ovat hiukan paksumpia versioita alumiiniseoksisista iai-miekoista, eivät kestä tarpeeksi kontaktia.

Katsuse-soke on itse ainakin käyttänyt antiikkimiekkaa, koska sanoo voivansa luottaa siihen että se ei katkea. Ne tosiaan silti menevät täysin sahalaitaisiksi ennen pitkää.

EDIT: tästä terästä oli kuvakin yhdessä lehtiartikkelissa:

[Ikkyu]

Tuore video tämän vuoden Meiji Jingun näytöksestä. Viimeisenä muutama tekniikka shinken shirahadori -setistä, jota en ole tainnut julkisissa näytöksissä nähdä aiemmin. Kyseessähän on pieni setti tekniikoita aseettomana miekkaa vastaan, ei mitenkään harjoittelun keskiössä, mutta hyvin opettavaisia.

[Ikkyu]

Vuoden loppuun ehdittiin pitää vielä yksi leiri (ja Suomen porukan bōnenkai, vuodenlopetusjuhla) Jyväskylässä 27.-29.12.



Treeni keskittyi iaihin (normaaliin tapaan soolona ja paritekniikkana) ja ai-jō (jō vastaan jō) -tekniikoihin, mutta aikaa ja ohjaajia oli riittävästi jotta voitiin myös jakautua ryhmiin vapaampaa treeniä varten, jolloin väki pääsi tekemään kenpōta, ai-naginataa, kogusokua ja kusarigamaa. Muutama uudempi treenaaja kirjasi nimensä perinteen jäsenkirjaan.

Leirillä toimitettiin perille Japanista myös vielä yksi Chūmokuroku, jonka sōke oli myöntänyt lokakuussa allekirjoittaneelle.

[Jussi Ekholm]

Onnittelut Ja kiitos päivittelystä tänne, näitä on aina kiva lukea.

[Ikkyu]

Maaliskuun lopussa järjestimme Turun seuran toimesta kerrankin leirin täälläkin päin. Paikalla oli hyvin porukkaa ympäri Suomen, ja poikkeuksellisen lämmin ja kaunis viikonloppu tuli vietettyä mukavasti sisätiloissa. Lauantaina ohjelmassa oli ensin iaita, perussetit yhdessä ja sitten vapaasti, jonka jälkeen jakaannuttiin kiinnostuksen mukaan ryhmiin treenaamaan jōta, kenpōta, tai ai-naginataa.

Sunnuntaina keskityttiin aamupäivällä iain Kuyō-sarjaan tarkemmin. Lopputreenin ajaksi mukaan tuli myös ryhmä Turun seuran kendon ja/tai jōdōn treenaajia, jotka pääsivät kokeilemaan hieman perinteen miekka- ja jō-tekniikoita. Samalla aikaa muu porukka treenasi näytökseen, joka sitten pidettiin lopuksi. Tässä pointtina ei ollut vain harjoitella katoja näytettäväksi pienen paineen alla, vaan myös koko näytöksen prosessia jotta se sujuu tarpeen vaatiessa.



Näytöksistä puheen ollen, Turun pääkirjastolla pidetään sunnuntaina 4.5. Japani-päivä, johon kuuluu budonäytöksiä. Myös meidän paikallinen porukkamme esiintyy siellä.

Seuraava tiedossa oleva tapahtuma onkin jonkin verran isompi, sillä 24.-27. heinäkuuta pidetään Helsingissä Vuosaaressa Euroopan perinteinen kesäleiri. Pääopettajaksi saapuu Japanista Gotō-sensei (Suiō-ryū Menkyo Kaiden, 7.dan ZNKR jōdō, 7.dan ZNKR iaidō, 5.dan kendo). Osallistujia on odotettavissa kaikista Euroopan ryhmistä.

Valvomo: Linkki upotettu.

[Ikkyu]

Kesäleirikin pidettiin. Lämpötilan lähestyessä kolmeakymppiä joka päivä ja salin kuumentuessa iltapäivää kohden tuli ihan riittävän hiki. Treeni oli hyvää, Goto-sensei ja avustajansa olivat molemmat hyviä ja selkeitä opettajia. Erityisesti iaihin ja jōhon tuli paljon hyviä pointteja. Oli myös kiva nähdä pitkästä aikaa tuttuja muualta Euroopasta.

Turussa olimme myös iloisia kotiin viemisistä: kaksi kakkossijaa Taikaista (normaalissa ja mokuroku-sarjassa) sekä uudet chūden- ja shoden-arvot.

[Ikkyu]

Kaikkihan tietävät, että Kozure Ōkami (Lone Wolf and Cub) -mangasarjan, elokuvien ja TV-sarjojen päähenkilö Ogami Ittō on Suiō-ryūn mestari (sarjan luoja tosin poimi perinteen nimen sattumalta eikä yhtäläisyyksiä käytännössä ole). Joitain vuosia sitten julkaistiin elokuvasarja uusina levyinä, joiden mukana oli lisämateriaalina mm. Katsuse-sōken haastattelu. Tämän on nyt joku ladannut youtubeen.

Haastattelu on hyvä (ja välillä raflaava) tiivistelmä sōken näkemyksistä Suiō-ryūsta ja bujutsusta yleisesti. Liitän tähän suomenkielisen käännöksen.

Minusta muut taistelutaidot (bujutsu) ovat turhauttavia, koska ne ovat puutteellisia. Miksi näin; koska ne keskittyvät liikaa muotoon, eikä sisältöä pysty tuntemaan. Sisältöä voi olla monenlaista, mutta minulle se tarkoittaa “pelastaakohan tämä minut?” “hoiteleeko tämä vastustajan?”; elämän ja kuoleman ratkaisemista. Nykypäivänä ei löydy yhtään bujutsua jossa tämän näkisi. Nyrkkeily ja potkunyrkkeilykin, vaikka ne ovat lähellä oikeaa taistelua, käyttävät valitettavasti hanskoja. Lisäksi kaikkia lajeja harjoitellaan sääntöjen puitteissa. “Montako minuuttia on aikaa, tähän ei saa lyödä, tähän voi lyödä”. Ei taistelutaito voi olla tällaista. Jos vaikkapa päällä on haarniska, minusta bujutsussa tähdätään suojattomiin paikkoihin vastustajan voittamiseksi.

Suiō-ryū luotiin Sengoku-kaudella. Se oli aikaa, jolloin oikeasti taisteltiin elämästä ja kuolemasta, vai mitä? Perustajana pidetty Mima Yoichizaemon Kagenobu syntyi Tenshō-kauden viidentenä vuonna, eli 1577. Sanotaan, että Mima Yoichizaemon näki harjoitellessaan järvessä kelluvan lokin ja tämän vuoksi nimeksi tuli Suiō-ryū (Vesi-lokki -tyyli). Mutta tämä on vain perimätietoa, legendaa. Kaikki on välittynyt vain perimätietona tai kirjoituksina, joten emme tiedä mikä on “aitoa”, oikeasti totta. Koska haluan tietää itse millainen tämä “totuus” on, harjoittelen nyt. Enkä tule koskaan löytämään sitä. Miksi en? Koska jos jokin vastaus löytyisi, tämä bujutsu loppuisi siihen. Tämä kulttuuriperintö loppuisi. En usko, että se enää selviäisi vanhana Japanilaisena kulttuurina. Se jatkuu, koska vastausta ei saada.

Suiō-ryū luotiin Shingon-buddhalaisuuden pohjalta. Monenlaisia siihen liittyviä asioita löytyy opetusten lomasta. Uskonnollisia, siis. Esimerkiksi meillä on rituaali (harai) kehon puhdistamiseksi, jonka sanamuodot ovat suurelta osin peräisin esoteerisesta Shingon-buddhalaisuudesta (Shingon Mikkyō).

[pätkä Suiō-ryūn Kiyome no gyōhō -rituaalista]

Koska kyseessä on kattava taistelutaito (sōgō bujutsu), välitys sisältää kaikkea. Esimerkiksi kenpō (miekkailu), iai (miekan veto), kumi-iai (pari-iai), kogusoku (aseellinen lähitaistelu), wakizashi (sivumiekka), naginata, jōjutsu (pitkä sauva); nämä välittyvät yhdessä. Lisäksi matkan varrella yhdeksännen päämiehen Fukuhara Shinzaemonin aikana kusarigama (ketjusirppi) liittyi mukaan.

Oli sinulla aseita tai ei - vaikkapa tilanteessa jossa ase löytyy, pitää sitä käyttää vaikka se olisi millainen. “Tämä on liian vaikea käyttää, tätä ei voi käyttää, ei onnistu”; nämä eivät ole hyväksyttäviä vastauksia. Jos taas ei ole asetta, pitää silti tehdä jotain. Tätä on bujutsu. “Hävisin koska minulla ei ollut asetta” ei käy. Jos ei ole mitään, pitää taistella sen mukaisesti. Niinpä olen harjoitellut myös jūjutsua ja judoa, erilaisia aseettomia taitoja - ja suoraan sanottuna, jos joku joka ei ole harjoitellut tällä tavoin sanoisi näin, se olisi valetta. Täällä on esimerkiksi nyt erilaisia telineitä. Olen itse arvioinut mihin pystyn yltämään. Joten jos tuo kuvaaja loikkaisi kimppuuni, taistelisin tällä. Ei siis hätää.

Voiko tappelun alkaessa sanoa että “odota, en ole lämmitellyt”? Ei tietenkään. Mutta nykyään taistelutaitoja harjoittelevat, budoa harrastavat aloittavat aina lämmittelyliikkeistä. Jo siitä lähtien kaikki on pielessä. Ei pitäisi olla mitään lämmittelyliikkeitä. Siispä bujutsussakaan ei voi sanoa “odota hetki” kun jotain yhtäkkiä tapahtuu, vaan pitää tehdä jotain asialle. Joten, mitä taisteluhenkeen tulee, en aio hävitä kenellekään. Taistelullisessa asenteessa. Mutta voitanko vai häviänkö, sitä en tiedä. Se on hetkellisestä sattumasta kiinni.

Käytetäänkö harjoituksissa oikeita miekkoja? Kyllä. On olemassa termi “taistelu” ja toisaalta “taistelullinen”. Taistelu on tietty oikeaa taistelua. Taistelussa täytyy toimia tosissaan. Ei ole väliä vaikka vastustaja loukkaantuu tai joutuu sairaalaan. Mutta “taistelullisessa” pysähdytään juuri ennen sitä. Juuri ennen. Mutta tähän ei pysty ilman itseluottamusta. Kuten sanoin, taistelussa voi leikata loppuun asti, mutta pitää pysähtyä vain ihan pikkuisen ennen sitä. Niinpä mielestäni tähän ei pysty jos ei varmuudella ole riittävää taitoa siihen.

Vaikka itse harjoittelenkin paljon näin, sanon oppilailleni että joskus minunkin käteni lipsahtaa. Totta puhuen, silloin tällöin osun juuri ja juuri vaikkapa hiuksiin ja oppilas valahtaa kalpeaksi. Silloin sanon vain rennosti “leikkasin sinua”. Sitten oppilas ei pystykään tekemään seuraavaa tekniikkaa. Aivan kalpeana.

Ei vaan. Me teemme tällaista aivan normaalisti, mutta… minä voin vahingoittua. Opettaja voi loukkaantua. Oppilasta ei saa vahingoittaa. Se ei käy.

Teemme parhaamme vastustajan lyömiseksi. Tätä varten käytämme erilaisia aseita, ja esimerkiksi miekasta mietimme kuinka nopeasti se on mahdollista vetää. Tämä ei ole sarjakuvaa tai elokuvaa, vaan haluamme vetää nopeasti todellisuudessa. Tarinoiden kirjoittajille riittää, että lukija on tyytyväinen. Elokuvantekijöille, että katsoja on tyytyväinen. Ei siinä ole minusta ongelmaa, mutta eikö 90 prosenttia siitä ole perätöntä? Kyllä, ja niin se toimii. Mutta minulle se ei toimi. Minä en voi kertoa valheita.

Kozure Ōkamissa (Lone Wolf and Cub -sarja) ihan kaikki ei ole perätöntä. Silloinen elokuvien taistelukoreografi, joka suunnitteli miekkailukohtaukset, hän tuli viikoksi tänne harjoittelemaan. Se oli tosin isäni aikaan, joten katselin sivusta, mutta… jos sitä pidetään Suiō-ryūna, se on minusta harmillista. Tosin, kaikenlaisia asioita harjoitellessa ne voivat välillä valitettavasti alkaa muistuttaa elokuvia, jos totta puhutaan. En ole siitä iloinen, vaan pikemminkin se on surullista. Haluaisin nimittäin että ihmiset tietäisivät mitä on aito bujutsu, jos sitä näytetään elokuvissa. Siksi puhun tästä, koska kannan Suiō-ryūn nimeä harteillani.

Mitä tulevaisuuteen tulee, teen vain sen mitä itse pystyn tällä hetkellä tekemään. En lainkaan ajattele tulevaa. Haluan vain opettaa isäni opetustavan myös pojalleni. Se on - ja tämä on hämmästyttävää - ettei opeta mitään. En saanut isältäni mitään opetusta. Miksei hän opettanut? “Harjoittele itse.”

On helppoa tulla opetetuksi, mutta tätä ei saa ymmärtää väärin. Se mitä oppii näin, kuuluu opettajalle. Se ei ole sinun omaasi. Minusta siis opetustapa on käsky sisäistää omat oppinsa itse, mutta se mitä itse pähkäilee ja saavuttaa on aitoa. Perimme jotain yrittääksemme ymmärtää sen. Se minkä minä olen perinyt on nyt vain Suiō-ryūn nimi. Vastaus siihen pystyinkö perimään myös sisällön saadaan vasta vuosia kuolemani jälkeen. Niinpä isänikin sanoi, “kun ymmärrät mitä et ymmärrä, se on aitoa”. Minusta tuntuu, että nyt kun kuolema alkaa lähestyä, alan vihdoin ymmärtää tämän.