Bubishi

[Jussi Häkkinen]

Valvomo: Siirretty ketjusta "Etsitään karateaiheista kirjaa" 5.12.2025.

Ainakin minusta Bubishi on mielenkiintoinen historiallinen teos.

Kovasti sitä on kehuttu muuallakin.

Patrick McCartheyn kääntämä Bubishi löytyi ainakin viime vuonna Helsingistä akateemisesta kirjakaupasta. Olisiko olllut noin 30 euroa.

Eli varmaan saa tilattua.

McCarthyn Bubishista on muistettava, että kyseessä on enemmän tulkinta kuin käännös. Aivan viivasuora käännös Bubishista olisi toki mielenkiintoinen (olkoonkin, että Bubishin merkitystä karatelle on liioiteltu aika huomattavasti - "karaten Raamattu" on aika huimakin liioittelu) ja olisin kiinnostunut löytämään sellaisen.

Suosittelen kuitenkin jokaista tutustumaan McCarthyn käännökseen. Hinta on halpa - Suomalaisessa maksoin suoraan hyllystä muistaakseni 21 €-ruplaa - ja sisällössä toki on moniakin mielenkiintoisia asioita. Voi kyllä olla osin sellaistakin tavaraa, joka saa aloittelevalle hojolukijalle "näinhän se onkin, tietenkin!" -oivalluksia, kun taas wanhemmalle parralle samasta lauseesta tulee "olisikohan ihan noinkaan..." -ajatus.


Jalamon Bushi no te -kirjaa unohdin suositella aiemmassa. Teos on kuitenkin suomalaista kamppailulajikirjallisuutta siitä paremmasta päästä, joten ostaminen on ihan hyvää tukitoimintaa. Virheitä on historiapuolelle päässyt muutama (tosin ei Jalamon takia - lähteenä todnäk. aiemmin mainitun Bubishin kääntäjä), mm. mainittaessa Itosu Kyanin opettajana (ei ollut). Sisältö on muutoin hyvin toteutettua perustavaraa.


Kaikkeen lukemiseen suosittelen kriittisyyttä, oli kirjailija tai kääntäjä kuka tahansa. Myös oma tulkinta kannattaa asettaa tarkkailun alaiseksi säännöllisin väliajoin.

[Vlad Tepes]

McCarthyn Bubishista on muistettava, että kyseessä on enemmän tulkinta kuin käännös.

Olisin kiinnostunut kuulemaan perusteluja. Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat mutta kuulisin mielelläni lisää.

[Jussi Häkkinen]

Olisin kiinnostunut kuulemaan perusteluja. Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat mutta kuulisin mielelläni lisää.

Kyseessä ei ole sanasta sanaan (tai lauseesta lauseeseen/kappaleesta kappaleeseen) -käännös vaan sisällön tulkinta ja selitys, jossa esitetään verrokkeja historiaan ja mm. länsimaiseen tieteeseen (etenkin lääketieteen osalta). Kyse on tutkimustyön tuloksesta joka pohjaa useisiin eri lähteisiin ja -henkilöihin, ei Bubishi-teoksen käännöksestä sellaisenaan. Tämä käy selväksi jo McCarthyn "Introduction" -osuudesta. Mielestäni "translation" -sanaa käytetään muutamassa kohtaa sangen väärässä merkityksessä, "interpretation" voisi olla sisällön suhteen lähempänä totuutta.


Kelpasiko perustelu?

[Vlad Tepes]

Kelpasiko perustelu?

Kiitos, kelpasi hyvin.

[kenttiensankari]

Valvomo: Otsikko "Arvostelu-kirja- Bubishi, the bible of karate" muutettu laajemmaksi 5.12.2025.

Patrick Mccarthyn kirjoittama versio bubishista, kirjasta joka sitten on hänen mielestään karaten raamattu. Kirjasta on erittäin vaikea luoda mielikuvaa, se sisältää paljon mielenkiintoista tietoa, ja mielenkiintoisia teorioita, mutta karaten raamatuksi en sitä kutsuisi.

Aluksi korkea-arvoiset kamppailulajiopettajat kilvan kehuvat Mccarthyä ja tätä bubishin versiota. Ja ovat luonnollisesti iloisia että ovat saaneet osallistua kirjan tekoon.

Aluksi kerrotaan historiasta, miten itsepuolustusmenetelmät siirtyivät Kiinasta okinawalla, ja miten bubishi siirtyi. 10 erilaista teoriaa esiteltiin ja yleistä tietoa karaten historiasta. Mukavaa luettavaa. Mukana oli myöskin juttua karaten modernisoinnista budoksi. Okinawan historia ja kiinalaisten vaikutuksesta okinawalaisiin itsepuolustusmenetelmiin oli mielenkiintoista ja sivistävää. Myöskin kiinalaisista lajeista kirja sisälsi esittelyä, aluksi white crane gong fusta ja kirjan loppupuolella oli juttua myös muista.

Kiinalaisia yrttimenetelmiä esittelevä osuus oli itselleni aika vaikeaselkoista. En tajunnut oikeastaan mitään, varsinkin kun kaikkien yrttien nimet oli kiinaksi ja eivät kertoneet minulle yhtään mitään. Mutta kaikkea mielenkiintoista ovat kyllä sekoituksiinsa laittaneet (mm. lapsien virtsaa). Juttua oli qi:stä, eri vuorokauden ajoista ja niiden vaikutuksista ihmiskehoon. Meridiaanit, akupunktio ja niiden ideat mainittiin myöskin, ja kuinka näitä kehitettiin ajan myötä.

Tämän jälkeen esittelyyn tuli "vital points" eli kehon heikot kohdat. Näillekkin löytyi selityksiä meridiaanesita ja qi:stä. Näiden kehon heikkojen paikkojen tutkiminen lähti aluksi akupunktiosta, siitä sitten kehittyi ihan omia vital point fighting juttuja joissa pyrittiin iskemään kehon heikkoihin paikkoihin. Heikot paikat myös esitettiin kuvien avulla ja kerrottiin myös miten osa vaikuttaa. Meni kyllä yli hilseen osa, mutta kertoi hyvin sen ajan ihmiskehon tuntemuksesta ja uskomuksista.

Tämän jälkeen tuli se osa jota itse eniten odotin, eli "fFghting Techniques". Aluksi kerrottiin yleistä quanista (Kata), ja Qin nasta(ilmeisesti bunkai), joskin ollut olemassa jo ennen gongfua. Itsepuolustustekniikoita jotka gong fussa tarkoittavat sovelluksia. Sitten esitettiin muutama gong fu tyyli, jotka kuulostivat vähintäänkin mielenkiintoisilta. Sleeping crane varsinkin, siinä huijataan hyökkääjää esittämällä puoliksi nukkuvaa.

Six Ji hands esiteltiin pintapuolisesti ja kerrottiin eri tekniikoiden hyvät puolet. Kerrottiin myös kuinka kättä tulee treenata jotta näitä tekniikoita voidaan käyttää. 48 paritekniikkaa oli vuorossa seuraavana, jokaisesta oli kuva, tekniikoiden nimet, ja sitten esittely. Osa tekniikoista vaikutti ihan käyttökelpoisilta, osa taas vähän vähemmän käyttökelpoisilta(tai ainakin todella paljon treeniä pitää saada taakse että toimisivat). Mukana oli lukkoja, iskuja heikkoihin paikkoihin, kaatoja ja muuta metkaa. Sitten oli kuvasarja alkuperäisesta gongfu quanista (katasta), joskin sen tarkoitusta ei enää tiedetä. Kuvien perusteella kyseisen liikesarjan treenaaminen on mahdotonta, silti ihan mielenkiintoista matskua. Kirjan lopussa on vielä Mccarthystä juttua.

Kirja on mielenkiintoinen teos joka on lukemisen arvoinen. Karaten raamatuksi en sanoisi mutta tutustumisen arvoinen on silti. Jos harjoittelee kiinalaista lajia niin tästä opuksesta voisi myös saada jotain irti, vaikkakin nimi saattaa "vähän" viekin karaten puolelle.

Pahoittelen mahdollisia asiavirheitä tekstissäni, tämä oli ensimmäinen englanniksi lukemani kirja, joka vielä sisälsi käsitteitä jota olivat tietämykseni ulkopuolella.

[Antti]

Valvomo: Siirretty ketjusta Kurki kung-fu eli He Quan 鹤拳 (ja muut kurkityylit)" 6.12.2025.

Eikös Bubishissa ole joku kurkihistoria, joten kyseisestä kirjasta merkityksiä löytävät varmaan kokevat senkin yhteyden merkitykselliseksi?

Täyttä varmuutta tuosta ei ole. Nykyään kun kaikilla on kännykässä internet, niin jopa Kiinassa aihe kiinnostaa, mutta lopullista varmistusta ei ole löytynyt. Kysyin aikanaan omalta kurkkiopettajalta asiasta, ja hänen näkemyksensä mukaan kirjan sisältö on pääasiassa luohan-tekniikkaa. Ylipäätään Bubishin kuvat ja materiaali ovat melko universaalia – ne voisivat yhtä hyvin kuulua mihin tahansa lajiin. Tekniikoiden nimien perusteella on yritetty jäljittää alkuperää, mutta sekään ei onnistu. Eräässä dokumentissa MingHe 鳴鶴 -tyylin edustaja kertoi, että juuri karatekoilla oli heidän kungfu-manuaali, mutta ei tarkentanut oliko kyseessä nimenomaan Bubishi vai jokin muu teos.

Mutta eikö Bubishissa siis ole ihan teksti, jonka käännetty otsikko on "Origins of White Crane Kungfu" tms.? Eli riippumatta siitä, mitä muut siihen kerätyt tekstit käsittelevät, ne, jotka pitävät Bubishia "Karaten raamattuna", varmaan kokevat yhteyden kurkityyliin merkitykselliseksi.

[Congi]

Mutta eikö Bubishissa siis ole ihan teksti, jonka käännetty otsikko on "Origins of White Crane Kungfu" tms.? Eli riippumatta siitä, mitä muut siihen kerätyt tekstit käsittelevät, ne, jotka pitävät Bubishia "Karaten raamattuna", varmaan kokevat yhteyden kurkityyliin merkitykselliseksi.

Kenwa Mabunin kirjassa Seipai no Kenkyō (1934) sivuilla 147–171 on käsinkopioituja Bubishista tuttuja tekniikkakuvia. Tämä julkaistiin yli 60 vuotta ennen Patrick McCarthyn englanninkielistä versiota. Kuvissa pääpaino on Luohan-, apina- ja lohikäärmetekniikoissa. Kurkitekniikkaa on mukana vain yksi, ja siinäkin kurjen tekijä jää alakynteen: sivulla 161 on otsikko 鶴開翼手敗, joka käännettynä kuuluu 'Siipeä avaava kurki häviää'. Tämä osoittaa, että vaikka Bubishissa on kurkeen viittaava osio, kokonaisuus ei ole yksiselitteisesti kurkityylin historiaa, vaan laajempi kiinalaisten kamppailutekniikoiden kooste. Kirjan PDF löytyy helposti hakemalla 'Kenwa Mabuni Seipai Kenkyo archive pdf' – tiedosto on noin 11 MB.

[Antti]

Tämä osoittaa, että vaikka Bubishissa on kurkeen viittaava osio, kokonaisuus ei ole yksiselitteisesti kurkityylin historiaa, vaan laajempi kiinalaisten kamppailutekniikoiden kooste.

Juu, Bubishin kokoomaluonteessa ei ole kai mitään epäselvää, eikä kukaan ole ainakaan tässä ketjussa muuta esittänytkään.

Sekään ei liene kellekään yllätys, että McCarthyn käännös ei ollut ensimmäinen Bubishi-julkaisu. Mabunin editio princeps ei liene niin salainen, etteikö sitä voisi linkittää tänne suoraankin:

https://archive.org/details/MabuniSeipa ... 1/mode/2up

Bubishi-osio alkaa siis sivulta 83 ja sisältää kuusi Shaolin-kättä (85–91), kamppailullisia iskulauseita (92), kuvia Shaolin-asennoista (93-127), kehon pisteitä yms. (128-146), suojelusjumalan kuvan (147), sitten tuon mainitun kuvasarjan (148–175) ja lopuksi Sunzin viisauksia (176).

Kiinnostavaa aiemman ajatukseni kannalta on ehkä se, että mukana ei tosiaan ole sitä kurkihistoriaa, vaikka Bubishi-otteiden tarkoitus lienee lähinnä osoittaa opin muinaisia juuria ja arvoa. Onkohan syy tekstitraditiossa vai Mabunin valikoinnissa? (Quastin essee McCarthyn uusimmassa laitoksessa kai käsitteli tällaisia kysymyksiä.) Millainen oli Mabunin suhde kurkeen?

[Antti]

(Quastin essee McCarthyn uusimmassa laitoksessa kai käsitteli tällaisia kysymyksiä.)

No niin, eli "Creation and Creator", joka sisältönsä kiinnostavuudesta huolimatta on kieliasultaan ja esitystavaltaan aivan käsittämättömän tuskallista luettavaa.

Seuraava on sivuilta 87–91. Mabuni Kenwan painettuna julkaisema versiossa (1934) ei ole mainintaa, että se olisi lyhennelmä. Sen pohjalla oleva käsikirjoitus, joka tuhoutui toisen maailmansodan aikana, oli kopioitu Itosu Ankōn sittemmin kadonneesta käsikirjoituksesta. Mabunin käsikirjoituksesta on kuitenkin olemassa Konishi Yasuhiron kopio, jonka osalta "no final evidence could be established that the contents of this edition exceed the 11 articles already found in the Mabuni Kenwa print edition of 1934". Mikäli ymmärrän oikein, yksinkertaisin päätelmä lienee se, että Mabuni julkaisi käsikirjoituksen kokonaisuudessaan. Hänen hallussaan kuitenkin oli ainakin jossain vaiheessa myös toinen, myös sittemmin kadonnut versio, joka sisälsi ilmeisesti "at least 29 articles" (s. 86). Harmi, ettei tekijä ole katsonut tarpeelliseksi laatia minkäänlaista taulukkomuotoista esitystä eri käsikirjoitusten sisällöistä tai edes jonkinlaista kaaviota niiden oletetuista suhteista.

[Valvoja]

Valvomo: Alla aiheeseen liittyviä vanhempia viestejä toisesta ketjusta, joita ei ollut järkevää siirtää tänne:

Oikeastaan viittasin siihen kiinalaiseen tekeleeseen. Kun vähän wikipediaa selasin, se mainitaan merkittävänä taistelutekeleenä, mutta en tokikaan tiedä tarkoittaako tämä että sitä on painettu paljon vai vain että se on kulkeutunut historiallisessa mielessä oikeilla henkilöillä ja vaikuttanut muuhun. Tästä olisikin kiva kuulla kiinalaistyypeiltä.

Eri kirja. Wu Maoyining Wubeizhi on sotateknologiaa ja -strategiaa käsittelevä tutkielma, vähän samanlainen kuin Qi Jiguangin Xijiao Xinshu, jota monet pohjoiskiinalaisten lajien nörtit lukevat suurella hartaudella. Minghen kirjanen - jota jotkut hassut karatekat kutsuvat "Raamatuksi" - puolestaan edustaa kiinalaisessa kamppailuskenessä yleisempää "pronssimieskirjallisuutta", joka käsittelee nyrkittelyn filosofiaa ja tyylikohtaista sisältöä, kiinalaista lääketiedettäkin.

Veepee, voisitko avata tuota käyttämääsi pronssimies-termiä? Saatan arvata, suunnilleen ainakin, mitä haet sillä, mutta parempi kuitenkin tarkistaa

Lainaan suoraan tätä artikkelia:

"While the authors never actually mention this (or any other) specific example, they begin by asserting that the Bubishi belongs to the genre of popular literature known as “Bronze Man Notebooks.” These works were the prized possessions of the sorts of physician/martial artists who were such a fixture in the towns, temples and marketplaces of southern China. [Nisan and Liu] note that by the 17th century it was becoming increasingly common to encounter discussions that mixed martial and medical knowledge. They argue that this was important as it allowed martial artists to both attend to the sorts of training injuries that naturally occur during vigorous practice, and to make a living while pursuing an itinerant lifestyle.

A “Bronze Man Notebook” recorded both the outlines and critical philosophy of boxing systems, as well as the prescriptions, herbs and theories of medical treatments. Together they comprised a unified medical/martial understanding. [---] As such it is not a surprise that the Bubishi reads more like a medical text that martial arts notes have been added to, rather than a fight book with a medical appendix. This is exactly the opposite of what most modern readers want and can be a source of frustration."

[Antti]

Harmi, ettei tekijä ole katsonut tarpeelliseksi laatia minkäänlaista taulukkomuotoista esitystä eri käsikirjoitusten sisällöistä tai edes jonkinlaista kaaviota niiden oletetuista suhteista.

Ajattelin nyt vielä listata Mabunin painetun Bubishin (1934) osat vastaavine McCarthyn (2016) "artiklanumeroineen" (en keksi nyt parempaa suomennosta sanalle "article"). Quastin esseessä mainittiin, että tässä versiossa olisi vain yksitoista artiklaa, mutta listasin kaksitoista kohtaa. Tämä johtuu siitä, että Mabunin s. 142 vitaalipistekaavio ei näytä sisältyvän mihinkään McCarthyn artiklaan vaan löytyy vitaalipisteosan selitysten seasta, jossa sen kuvateksti on "Original Thirty-Six Vital point Locations". Siksi sen kohdalla on sivunumero.

• kuusi Shaolin-kättä, McCarthy 20 = Mabuni s. 85–91

• kamppailullisia iskulauseita, McCarthy 16 = Mabuni s. 92

• Shaolin-asentoja, McCarthy 32 = Mabuni s. 93-127

• muinaisia kamppailuperiaatteita, McCarthy 14 = Mabuni s. 128

• kuolemankosketuskaavioita, McCarthy 21 = Mabuni s. 129–141

• kolmenkymmenenkuuden vitaalipisteen kaavio, McCarthy s. 216 = Mabuni s. 142

• lista seitsemästä kielletystä kohteesta, McCarthy 17 = Mabuni s. 143

• selostus neljästä parantumattomasta vammasta, McCarthy 18 = Mabuni s. 144

• kahdentoista tunnin yrttilääkintä, McCarthy 19 = Mabuni s. 145-146

• suojelusjumalan kuva, McCarthy 26 = Mabuni s. 147

• tekniikkakuvasarja, McCarthy 29 = Mabuni s. 148–175

• Sunzin viisauksia, McCarthy 15 = Mabuni s. 176

Kuten sanottu, Mabunin julkaisussa ei ilmeisesti ole kyse mistään valikoinnista, ja jos onkin, on vaikea nähdä mitään yhteistä nimittäjää sisällytettyjen tai poisjätettyjen artiklojen kohdalla.

[Antti]

Veepee, voisitko avata tuota käyttämääsi pronssimies-termiä? Saatan arvata, suunnilleen ainakin, mitä haet sillä, mutta parempi kuitenkin tarkistaa

Lainaan suoraan tätä artikkelia:

"While the authors never actually mention this (or any other) specific example, they begin by asserting that the Bubishi belongs to the genre of popular literature known as “Bronze Man Notebooks.” These works were the prized possessions of the sorts of physician/martial artists who were such a fixture in the towns, temples and marketplaces of southern China. [Nisan and Liu] note that by the 17th century it was becoming increasingly common to encounter discussions that mixed martial and medical knowledge. They argue that this was important as it allowed martial artists to both attend to the sorts of training injuries that naturally occur during vigorous practice, and to make a living while pursuing an itinerant lifestyle.

A “Bronze Man Notebook” recorded both the outlines and critical philosophy of boxing systems, as well as the prescriptions, herbs and theories of medical treatments. Together they comprised a unified medical/martial understanding. [---] As such it is not a surprise that the Bubishi reads more like a medical text that martial arts notes have been added to, rather than a fight book with a medical appendix. This is exactly the opposite of what most modern readers want and can be a source of frustration."

Siteerattu artikkeli on siis arvostelu 2016 ilmestyneestä Bubishi-julkaisusta, jonka päätelmiä siinä referoidaan. En ole saanut aikaiseksi hankkia kyseistä teosta, mutta sen ensimmäinen luku ilmeisesti on otsikoltaan "Martial Manuals and Bronze Statue Notebooks". Erotuksena eliitille suunnatuista kamppailuoppaista "[t]he Bubishi, in contrast, began life as a humble "Bronze Man Notebook."" Tähän liittyen samassa artikkelissa on erittäin relevantteja kysymyksiä, korostukset minun:

But what does that indicate? To answer this question the authors would need to provide readers with a much more detailed discussion of this critical genre. While we learned quite a bit about how these books were used, and their social function, we never saw any textually based discussions of other “Bronze Man Notebooks.” We were assured that, by their nature, all such notebooks were unique. But given the academic interest in traditional medicine (this is, after all, the sort of topic that university presses routinely publish books on), what sort of literature exists to describe this manuscript genre? How many examples of these notebooks are known to exist? What libraries or private collections can they be found in? Are discernible “lineages” detectable in these manuscript traditions? Or are they more personalized than the Bubishi as it came to be passed on in Okinawa? Were certain boxing styles more likely to appear in one region than another?

Eli määritys pronssiukkokirjaksi näyttää jäävän aika ratkaisevalla tavalla vajaaksi.

Pronssiukko (tóngrén) viittaa akupunktion opetuksessa käytettyihin pronssisiin ihmispatsaisiin, joihin akupunktiopisteet on merkitty. Ensimmäisenä sellaisia teetti Song-dynastian aikainen lääkäri Wang Weyyi (987–1067), jolta on säilynyt 1029 koottu aihetta käsittelevä teos Tóngrén shùxhué zhēnjiǔ tújīng 銅人腧穴鍼灸圖經. Pronssiukkokaaviot (tóngréntú 銅人圖) ovat kaiketi oma kirjallinen genrensä myös.

[Antti]

Siteerattu artikkeli on siis arvostelu 2016 ilmestyneestä Bubishi-julkaisusta

Jahas, lauantaina katsoin, että tätä oli Amazonissa vielä kaksi kappaletta, nyt ei yhtään...

[Antti]

Sain em. kirjan joka tapauksessa tilattua. Onko kellään muulla sitä?

[Antti]

No niin, hain tänä aamuna kirjan postista ja ehdin jo pikaisesti vilkaista vähän sisältöäkin.

Pronssiukko (tóngrén) viittaa akupunktion opetuksessa käytettyihin pronssisiin ihmispatsaisiin, joihin akupunktiopisteet on merkitty. Ensimmäisenä sellaisia teetti Song-dynastian aikainen lääkäri Wang Weyyi (987–1067), jolta on säilynyt 1029 koottu aihetta käsittelevä teos Tóngrén shùxhué zhēnjiǔ tújīng 銅人腧穴鍼灸圖經. Pronssiukkokaaviot (tóngréntú 銅人圖) ovat kaiketi oma kirjallinen genrensä myös.

Kirjan ensimmäisessä luvussa käsitellyt "Bronze Statue Notebooks" ovat siis tóngrén bù 銅人簿. Niiden kerrotaan ilmaantuneen vasta Ming- ja Qing-dynastioiden vaihteen aikoihin 1600-luvulla. Kiinalainen lääketiede ei tuntenut kamppailuvammojen parantamista, joten kamppailijat kehittivät tällaista tietoa itse luoden uuden kamppailija-lääkärien vaaliman kamppailulääkinnän alan.

Pronssiukkomuistikirjoista ei anneta tosiaan mitään kirjallisuusviittauksia, mutta luvussa on kolme kuvaa, joiden jollekin perinteisen kiinalaisen lääketieteen sivustolle johtavat URLit eivät enää toimi, mutta yksi löytyi Wayback Machinella:

"Dieda Tongren Bu or Fight Injuries' Bronze Statue Diagram", kansi:
https://web.archive.org/web/20170422014 ... hao/11.htm

"Dieda Tongren Bu", pronssiukkokaavio:
http://www.zhongyao.org.cn/daquan/shouchao/11_8.htm

"Mingjia Dieda Yuji Qizheng (A Famous Healer's Strategies for Treating Fight Injuries and Odd Symptoms", pronssiukkokaavio:
http://www.zhongyao.org.cn/daquan/shouchao/15.htm