ATA Martial Arts

[Andy]

Kohdasta 5:44 alkaen ATAn MM-kisojen demotiimikilpailun voittajasuoritus. Ehkei nuo nyt Shaolin-munkkien tasolle pääse, mutta kyllä tuo amatööritoiminnaksi on ihan hyvää.

Suomessahan demotiimitoiminta ei ole koskaan ollut kovin suosittua. Hanmoodo nyt poikkeuksena. Jenkeissä se on kuitenkin hyvin yleinen kamppailulajiharrastuksen muoto ja varmaan siitä hyvä, että se tuo joukkuehenkeä salille.

Ihmisten nyrkittämisen kanssa tuolla toiminnalla ei tietenkään ole kovin paljon tekemistä, mutta varmaan kansanterveydellisesti positiivista toimintaa. Ja toki tuollaisen treenaamisen tuottama fysiikka auttaa aika paljon, jos vaikka haluaa tulevaisuudessa olla UFCn mestari.

[Kari Aittomäki]

Reipasta cheerleading-karatea.

Tosta varsin kuvaavasta UFC-kommentista tulikin mieleen että tuo voimistelu ja koordinaatio sopii oikein hyvin kiinalaisten ajoitukseen, jossa akrobatiaa tosiaan treenataan silloin kun on sen aika ja vasta sen ajanjakson jälkeen kovetetaan ja haetaan kaksinkamppailuominaisuuksia.
Juurikin sporttaamalla.

[Andy]

Entinen UFCn mestari Anthony "Showtime " Pettishän on treenannut lapsena jotain taekwondoa - en tiedä onko juuri ATA - ja se myös näkyy hänen tekemisessään.

[Kari Aittomäki]

Vapaaottelun vastine koriksen näyttäville donkkaustykeille.

Kwondo on vahva tausta juu mutta yhtä paljon tossa näkyy capoeiraa ja siis breakdancea ja parkouria.
Jesus mikä kondis sällillä on oltava, nuo temput syö todella rajusti energiavaroja.
Ja vaatiihan tuo tosiaan asennetta ja lujaa itseluottamusta.

Kiitoksia esittelystä, kiintoisa veikko muutenkin.

On tosiaan oletettavaa että AKA yms tuottaa tuollaisia näyttävyyteen ja viihdyttävyyteen pyrkiviä huippuottelijoita.
Kun se show-elementti elää vahvana heti lähdöstä.
Hyvä näkemys.

[Lasse Candé]

Uskon aika vahvasti trikaamiseen junnuiällä, mutta peruspelailua pitää treenata myös. Etäisyyksiä jne. Ja vanhaa kunnon perustekniikkaa.

En tiedä miten kamppailulajeissa valmennusohjelmat menee junnuissa, mutta karkeasti se meni fudiksessa omissa koulutuksissani niin, että ennen 12v pääpaino leikissä, siitä alkaen pari vuotta motoriikassa ja sitten 14-16 -eteenpäin voimahommeleita mukaan.

Ja jalkapallolliset sisällöt tähän sopiviksi.

Taktinen puoli jokseenkin eri raide, jossa voi nähdä eri tavalla vaiheita, mutta oli niin perustason valmennuskoulutusta, ettei näin vaikeisiin pedagogisiin kyssäreihin oikein voinut lähteä vaan siihen annettiin vain hyviä konkreettisia työkaluja harjoitteiden muodossa. (Oli mitä oli...)



Palauttaakseni pointtiini, sopii tähän, että kersat trikkailemaan! Ja siis että esim fudiksessa aikuisena aloittavaa ei todellakaan viedä tuota reittiä, vaan siitä tehdään pelaaja heti.

Perinnelajeissa reilusti yli kaksikymppisenä aloittavan tie on haasteellinen kun puuttuu taustat. Toisaalta taas ihan kersana aloittavan tie on haasteellinen, koska tyypillinen kurrikulumi on todella tylsä. Ei olekaan järkeä pidättäytyä siinä vaan leipoa sisään vaikka mitä hyppypotkuja ja sitten edellyttää peruskatasta täydellistä suoriutumista. Oletan BTW että takessa ymmärtävät tämän setin paremmin kuin meidän kakeilijoiden junnuvalkut.

Jopa Tetsuhiro Hokama karatemestarikaartista taisi Jalamon kirjassa peräänkuuluttaa tällaista. Että kun lapset tykkää ja haluaa hyppypotkuja, niin antaa niiden. Olen samaa mieltä, koska onhan nyt hyppypotkujen treenaaminen fyysisesti siinä tilanteessa kun ei jaksa hienovaraista tekniikkavalmennusta oikeasti ihan hemmetin järkevää. Se, joka osaa tänään fyysisen hyppypotkun karkeasti oikein, osaa tulevaisuudessa kuunnella ja oivaltaa aika paljonkin asioita potkimisesta.

[tapsaattori]

Nämä on yksilöjuttuja. Yleisurheilupuolelta löytyy junnuja, jotka vaan haluaa juosta. Päivästä toiseen samoja polkuja. Tai heitellään keppiä kentän laidalla ja tuumaillaan pikkuasioita joilla sen sais lentämään sentin pidemmälle. Ite löysin tiettyä viehätystä tämmöisestä pienenä. Mä väitän, että vaikkapa lätkäpuolella niistä tulee tähtiä, jotka vippailee kotipihalla kiekkoa verkkoon. Omalla ajalla, paljon.

Koordinaatiojutut luo mahtavan pohjan ja mitä pienempänä sen parempi. On se sitten hyppypotkuja, voimistelua, parkouria tai skeittailua. Ihan sama. Monipuolinen yleisliikunnallisuus pienenä, vahva erikoistuminen myöhemmin. Epäilemättä taekwondossa, olympialajina, ymmärretään monipuolisen urheilullisuuden kehittäminen pienestä asti.

[Eizei]

Joo meitä on moneksi. Mulla on tää ninjailujuttu vippaillu vapaa-ajalla maaliin paljon pienestä asti.

Aloitin 10-vuotiaana karaten. Siinä vaiheessa oli jo kärrynpyörät ja takakiertopotkut hanskassa leffapohjalta. Ainoa, mikä sai Cesar Mayerin Shotokanissa pysymään oli oma ninjainto ja kaverit. Vaikka koin olevani hyvä, tuntui kurinalainen ja muodollinen treenitapa todella puiselta.

Kuusitoistavuotiaana aloitin Hanmoodon. Periaatteet: "rentouden kautta" ja "there is no limit", mitsiä ylemmäs aina vaan ja kaikenlaista hyppypotkua yhdellä ja kahdella jalalla. Peruskurssilta saakka. Paljon myös akrobatiaa ja monipuolista potkutekniikkaa maan tasolla. Ja tosi monipuolista treeniä muutenkin, sparria, näytöstelyä, muodollisempaa. Pirusti lihaskuntovenyttelyjuttuja.

Teki aika höpöä mainitussa pohjamielessä. 40v tulee pikkuhiljaa täyteen ja pystyn tekemään kahden jalan ilmavia hyppypotkuja kylmiltään, vaikka niiden aktiivitreeni on jostain hyvin kaukaa. Tossa yks leiskautus tuomaritamineissa kevään Jyväskylä Openeista:

Luulen, että olisi riittänyt kyseisen karkelon voittoon kondis lämmittelemättä. (Kilpailumuoto ei ole ollut pinnalla enää pitkään aikaan ja heräteltiin sitä taas.)

Jokin aika sitten nämä erikoispotkut vetivät miehen ihan romuksi. Nykyään pystyy taas tekemään, kun tekee nykykondiksen ehdoilla. Ja nykykondiksesta viisastuneena, fiksummin. On helpompi isona kehittyä oivaltamalla, kun kroppa kykenee tulemaan oivalluksen mukana. Ja omassa hommassa kun tuo oivallus vie fiksumpaan eli taloudellisempaan, on se aikaisempi huonompi tapa tehnyt tehtävänsä: työstänyt sitä fysiikkaa (josta luopumalla ja liikettä kehittämällä sitten saadaan se suhteellinen taidollinen "pappaetu")

Kannatan pitkälle venyvää ninjailua junnuna. Vaikka olis pääkallo irti, on se jo huomenna takas. Into 110, paranemisvoima 120.

[Eizei]

Ehkä on väärin kuitenkin lukea, että fiksummin = kylmiltään. Vaikka siihen pystyisi, lienee silti ihan paikallaan ottaa ne perusteelliset lämmöt jos mahdollista. Joku päivä vielä setää sattuu...

[Eizei]

Luulen, että olisi riittänyt kyseisen karkelon voittoon kondis lämmittelemättä.

Varmasti, jos olit kerran itse karkelon tuomari.

[Eizei]

"Varmasti, jos olit kerran itse karkelon tuomari. "

Hahaha! Sekin vielä!

[Kari Aittomäki]

Hmmniin..

Ihailtava taidonnäyte iästä välittämättä.
Muttatuota..
Kuinka.. oletkos miettinyt eteenpäin menemistä?

Kokonaisvaltainen metodihallinta kun ei pysähdy vaan on jatkumo, virtaava joki.
Nelikymppinen akrobaatti on akrobaatti joka yhä pystyy.
Nelikymppinen lajikoskenlaskija on jättänyt akrobatian ja kropanhallinnan jo ylläpitävälle tasolle ja jo laskenut kovettavat kosket, tiukentanut olemansa ja käy sukeltelemassa syvätietoon, anatomian tuntemukseen ja luontevuuteen energianjaon suhteen.. joka tosin lie hahmottamisessasi tärkeällä sijalla muutenkin.
Erilainen reittivalinta mutta samaan mereen päättyvä.

Mä itte nelikymppisenä funtsailin ja kasasin näkemyksiani kokonaisvaltaisemmasta mättötoiminnasta, aivan sotatoiminnasta juttuja kurotellen.
Se ei ole kaikkien tie mutta katson että joukkoryhmittyminen ja -toiminta on tärkeä vaihe kokonaisvaltaisessa hahmottamisessa.

Nämligen, jos jää leijumaan johonkin osaamisensa huippukohtaan... puro kuivuu ja siinähän putsaat verkkoja nuoremmille ja koetat päteä järjestötoiminnalla ja muilla Vallan illuusioilla.

Niinkuin Ajattelija Elastinen sen kiteyttää:
"Nauraen kuljen kuin kuningas mä oisin/ elän täysillä hetkessä/ matkalla nauttien retkestä, hei!"

[Eizei]

Wau mikä kirjoitus!

Tottamaar. Tarkoitukseni oli tuohon tekstiin sisäänleipoa myös kasvamisen hedelmää, ei vain kerrata same old same old. Ulkoinen trikki on jäänne. Mutta liian pitkään on tulllut tehtyä myös asioita liian pitkään. Oon tykänny pystyä demoamaan asioita innostamismielessä.

Kokonaisvaltainen kyhäily on minullakin agendalla tässä elämänvaiheessa, mutta näkökulma tietysti on hyvin erilainen. Pöytälaatikko on niin täynnä, että pian läikkynee tai sitten palaa talo. Joka tapauksessa oma polku johtanee syvemmälle aina vaan, liikutaan sitten skenessä missä hyvänsä. Koen, että mun huippukohta on toistaiseksi nyt, ei missään nimessä menneisyydessä. Tuleva on mielenkiintoinen, muttei takaa mitään. Arki on oivalluksia. Katsotaan mitä valintoja tässä tekevi. Mutta juuri tuo kasvaminen ja eteenpäin meneminen, ilman sitä en tekisi.