Puni kirjoitti:
EN tiedä. Ehkä valittaessa valmentajaa taekwondo joukkueelle tai esim jonkin urheiluliiton tai järjestön toimihenkilöitä tällä erityiskoulutusalalla on jotain merkitystä. Millä taas on suurempi merkitys, niin sillä, että urheilijat pääsevät harjoittelemaan täyspainoisesti ja ammattimaisesti koko yliopisto (ja jopa lukio) uransa ajan ja saavat opiskella ilmaiseksi urheilustipendillä. Tässähän on pelkästään hyviä puolia. EIkö niin?
Ah, katsotaan ehkä jossain määrin eri suunnasta taas, pitäisitkö käsittämättömänä sellaista ajatusta, että kun nappulaa lähdetään koulimaan lapsesta urheilijaksi, lajitaitoharjoitteet eivät ole missään edes likimain tärkeämpää päätä?
Tarkoitan siis tätä, muistikuvien perusteella ehkä jopa tutkittua juttua, että omissa lajeissaan kaikkien parhaiten menestyneet nuoret ovat treenanneet erittäin monipuolisesti useampaa lajia ja vastavuoroisesti yhden lajin ihmeet ovat drop out -ilmiössä korkeasti edustettuina.
Tiedän tämän suomalaisen huippu-urheilun tutkimuksen hyvinkin.
Siinä nimen omaan todettiin
lasten monipuolisen harrastamisen johtavan kansainväliseen menestykseen paremmin kuin liian varhainen erikoistuminen.
Lukioiässä erikoistumisen on viimeistään tapahduttava oli kyseessä laji kuin laji. Yliopistossa ollaan kuitenkin jo kansainvälisen menestyksen tiellä jos sinne ollaan menossa. Jos halutaan huippu-urheilijoita on heille luotava mahdollisuudet täyspäiväiseen urheiluun panostamiseen jo nuorena, eli viimeistään siinä lukio iässä. Tämä ei tietenkään tarkoita pelkän lajitekniikan opettelua tai saatika lapsesta asti tapahtuvaa yhden lajin lajitekniikan harjoittelua vaan systemaattista, ammattimaista ja järkevää huippuvalmennusta.
Puni kirjoitti:
Urheilu nimen omaan vaikuttaa siihen tavalliseen harrastajaan. Se vaikuttaa isten, että laji on pinnalla eikä uppoa. Vaikkakin se tavallisen harrastajan puuhastelu ei ole sitä huippu-urheilua tai välttämättä edes kilpaurheilua, niin voi hän kokea olevansa samaa porukkaa Moon Dae-Sunin, Steven Lopezin, Teemu Heinon ja Suvi Mikkosen kanssa ketkä edustavat omia maitaan Olympialaisissa.
Eikö siis BJJ ja moni muu muotilaji ole mielestäsi pysynyt pinnalla? Toki tarkkailuväliä säätämällä voidaan sanoa, että mikä tahansa tässä maailmassa tapahtuva on tuomittu katoamaan, mutta ilman filosofista katsantoa en näin väittäisi.
BJJ on ollut pinnalla 2000 luvun alusta eli noin kymmenen vuotta tai vähän allekkin. Taekwondo on esiintynyt Olympialaisissa ensimmäisen kerran 1988 ja virallisena ensimmäisen kerran 1996 ja virallisena lajina vuodesta 2000. Toki taekwondon "Kulta-aika" leinee jostain 70-luvulta tuonne 90-luvulle ja siitä harrastajamäärät ovat jatkaneet kasvamistaan tasaisemmin, mutta ilman kuhinaa ja tohinaa.
Väärin. Lähes jokaisella kwanilla oli kilpailutoimintaa, mutta se oli pienimuotoista (kuten laji siihen aikaan muutenkin) ja hajanaista (kuten laji siihen aikaan muutenkin).
Esim Jidokwan joka vanhana judokouluna oli hyvinkin kilpailu orientoitunut, mutta olen antanut ymmärtää, että lähes kaikki kwanit pitivät kilpailuita ja kävivät kilpailemassa.
Totta, saatoin ilmaista hieman epäselvästi. Hammurabin aikoinakin on kamppailu-urheilussa otettu erää osana lajeja, mutta _kilpalemisen_päälle_ rakentamista se ei mielestäni ole. Toki opimme jo vanhoista Kungfu-leffoista, että maan kiertäminen ja kilpailevien koulujen opettajien pieksäminen, astaloilla tai ilman, lisää myöhemmin perustettavan oman koulun suosiota jos sattuu hengissä säilymään sen perustamiseen asti... Mutta taas, irvailematta, voiko perustellusti sanoa, että se on pohja nykyiselle kamppailu-urheilulle?
ITFn puolelta en tiedä kilpailun päälleliimauksesta, mutta WTFn ja KTAn ensisijainen tarkoitus alunperinkin on ollut olla nimenomaan urheilujärjestö.
KTA:n nykyinen missio "Its goal is to promote the martial art taekwondo as a national sport within South Korea." on paljon uudempaa tekoa, kuin alkuperäisen KTA:n. Tästä on monia romantisoituja näkymyksiä olemassa, mutta itse olen taipuvainen ajatukselle, että KTA:n alkuperäinen missio oli vain saada Kwanien dirikat pysymään aisoissa, ehkä jopa Choi:n nerokas juoni omien tarkoitustensa sisäänajoon manipuloinnin kautta. Tämän suhteen en tekisi eroa ITF:n tai WTF:n väliin, samat konnat ne on sen riitelyn siellä pitäneet yllä.
Ei tarvitse mennä Hammurabin aikoihin vaan mennään Kwanien yhdistymiseen ja KTAn syntyyn. Se on syntynyt
urheiluorganisaatioksi.
Ja oikeastaan oli se KTAn alkuperäinent avoite paperilla mikä hyvänsä, niin eikö se heidän todellinen agendansa ole kuitenkin ollut se Olympia status ja huippu-urheilu. Nyt en voi kaivaa faktaa, mutta muistelen itselleni kerrotun, että KTAn perustamisen aikoihin tavoitteeksi olisi nimen omaan asetettu Olympia status. EIkö se jo kerro aika selvää kieltä mikä ko. puljun tehtävä ja suunnitelma lajin suhteen on alusta asti ollut. TOki nyt pitää musitaa, että tämän viimeisimmän väitteeni tueksi minulla ei ole antaa mitään konkreettista...
Miksi puhuisimme Suomesta, kun Taekwondon Olympiastatuksella ei ole merkitystä vain Suomalaisille harrastajille vaan koko lajille ja kaikille maailman taekwondoharrastajille yli 200 eri maassa?
Se miten Suomessa käytetään tukirahoja ja valmentajakoulutuksia sekä verkkoja ei liity mitenkään siihen pitäisikö lajilla olla Olympiastatus vai ei.
Jos liittyisi, niin millään lajilla paitsi hiihdolla ei pitäisi olla Olympiastatusta.
Siksi että Suomi on tyylisuuntien välisessä yhteistyössä, tai sen aloittamisessa, maailman terävintä kärkeä, liekö se tulosta siitä, ettei täällä ole liiemmin annettu korean pamppujen kurkoilla. Toki meilläkin on henkilöiden välisiin riitoihin perustavia typeriä riitaisuuksia, mutta ehkä kuitenkin vähemmän kuin alkumaassa.
Suomalaisten liittojen yhdistyminen ei ole hetkauttanut kansainvälistä tilannetta mihinkään suuntaan. Onhan ranskassakin kaikki kamppailulajit saman liiton alla eikä sikäläinenkään tilanne ole kansainvälistä tilannetta muuttanut mihinkään.
Tietenkin on aina mahdollisuus, että esim tällä hetkellä suomen taekwondoliittoon kuuluvat ITF tyylin seurat rupeavat treenaamaan ja kilpailemaan WTF tyylin mukaisesti ja täten ovat omalta osaltaan edes auttaneet liittojen ja tyylien yhdistymistä ja kaikkien yhteen hiileen puhaltamista.
Tässä voi olla myös väärinkäsityksen mahdollisuus, viittasin aiemmin lähinnä siihen, että suomessa ei ole osattu hyödyntää näitä mahdollisuuksia niin hyvin kuin monessa muussa maassa, jossa urheilu ja ennenkaikkea valmentaminen on hyvinkin ammattimaisella pohjalla.
Tämä on varmasti totta, mutta ei oikeastaan liity aiheeseen mitenkään.
Väitän siis edelleen, että olympia-statuksen menettäminen puraisee kaikkein koviten kansallisia lajiliittoja, urheilutoimintaa, valmentajia ja urheilijoita eikä niinkään perustreeniä ja perusopetusta suurimmalle osalle harjoittelijoita tarjoavien amatööri- ja/tai filosofisten mallien ihmisiä.
Ja perustuen ihan omiin havaintoihini, ei-kilpailu-orientoituneita harjoittelijoita on huomattavan paljon enemmän. Ehkä tämä on juuri se, minkä ammattimaisempaa urheilua halajavat kokevat ongelmaksi, mene ja tiedä.
Eli Olympiastatuksen menettäminen ei hetkauttaisi sitä massaa joka puuhastelee lajin perus ytimen vieressä menevillä poluilla? Tämä on totta. Tätäkin porukkaa toki tarvitaan myös näiden urheilupuolen ihmisten tukemiseen. Ihan vaikka vaan sen fanituksen ja henkisen tuen myötä.
Tuota ammattimaisempaa urheilua hlajavia koskevaa hajatusta en oikein ymmärtänyt...