Väkivalta terveydenhuollossa

[WJT]

Kävin tuossa muutama viikko takaperin Hollanninmaalla työnpuolesta ja jututtelin siellä paikallisia lanssikuskeja aiheen tiimoilta. Pojat oli kohtuu kypsiä nyrkinheilutteluun. Kertoivat sen olevan siellä päin (Amsterdamissa) aika yleistä touhua. Paljon tilanteita, joissa joutuu ensin taltuttamaan ja sitten hoitamaan.

Itse olen aika marginaalipaikassa töissä koko työnkentän suhteen, koska väkivaltaa esiintyy lähes päivittäin jossakin muodossa.

Mitäs tuumaatte? Mimmonen kuva teillä on väkivallan kohdistumisesta hoitoalan ihmisiin?

[Mika]

Miten terveydenhuoltoalan työntekijöitä koulutetaan väkivaltatilanteiden varalta?

[Geezer]

Arkipäivää se väkivalta oli,kun psyk.puolen osasto töitä teki. Nyt kun on avopuolella, niin se on sitä uhoamista. Kerran oon reilun vuoden aikana joutunu vääntään.

Siinä on kyllä melkoista ristiriita,kun yrität auttaa ihmistä ja vastaan tulee monoa tai kättä. Sitä Florence Nightingalen-henkeä, joutu aina välillä etsiskelemään itsekin
Voin vaan kuvitella,kuinka mukavaa lanssikuskin duuni on Damissa. Toinen toistaan sekavampaa asiakasta. Itse oon käyny muutaman kerran paikan päällä ja onhan se pöllyssä kohkaaminen aivan uskomatonta. Brittejä aivan helvetisti, isoissa porukoissa ja nehän pojat ei päihteissä säästele.
Noh, toisaalta Tallinnan poliisilla ja terveydenhuollolla ois varmaan monta mukavaa tarinaa kerrottavana finskeistä.

[Geezer]

Miten terveydenhuoltoalan työntekijöitä koulutetaan väkivaltatilanteiden varalta?

Kokeneemmat neuvoo,tämä on minun kokemus.
Ehkä sen takia ,itse noi Jutsu-jutut aloitin aika nopeasti,kun duunit aloitti.
Hoitsukoulussa ei asiaa juurikaan sivuttu.

[Mjölnir]

Olen ollut itse pitämässä turvallisuuskoulutusta sosiaali- ja terveydenhoitoalan henkilöstölle useampiakin kertoja, ja oppilailla oli kyllä varsin realistinen kuva väkivallasta ja siihen suhtautumisesta.

Kulttuuri on näemmä muutoksessa, sillä tapaamani parikymmentä vuotta vanhempien saman alan työntekijöiden keskuudessa, liian paljon on vielä sitä asennetta, että pitää antaa hoivaa oman terveytensä kustannuksella. Ja asiakkaalle ei saa sanoa pahasti. Ja jos asiakas käy väkivaltaiseksi, niin se on hoitohenkilöstön vika. Tällaiseenkin asenteeseen olen törmännyt.

Viimeksi pidin eräässä hoitoalan oppilaitoksessa neljän tunnin paketin väkivaltaisen henkilön kohtaamisesta sekä siitä, miten tehdään oma työympäristö turvallisemmaksi. Miten tunnistetaan uhkat ympäristössä ja aggressiivisessa asiakkaassa, sekä miten näitä riskejä voidaan vähentää. Käytännön harjoittelu suoritettiin hoitoluokissa, joissa joko vuodeosastolla tai toimenpidehuoneissa katseltiin käytännön järjestelyjä oman istumapaikan sijoittelussa, instrumenttien paikoista (ei saksia pöydällä, jne..) ym. Lisäksi vielä harjoittelimme uhkaavan tilanteen tunnistamista, rauhoittamista tai irtautumista ja avun hälyttämistä.

[WJT]

Miten terveydenhuoltoalan työntekijöitä koulutetaan väkivaltatilanteiden varalta?

Aika vaihtelevasti. Toiset on ottanut jonkun systeemin omakseen. Mapa, Hfr, Avekki... Näitä on monia. Toiset organisaatiot on käyttäneet ihan ip-kouluttajia jotka ovat sitten opettaneet erinäisiä juttuja. Ei ihan tarkkaa tuntumaa maanlaajuisesti ole.

Kouluttamisen kinkkinen juttu on terveydenhuollon lainsäädäntö, joka on aika tarkka kuinka potilaita/asiakkaita voi rajoittaa jos väkivaltaisiksi herkeävät.

[Geezer]

Mjölnir, kuulostaa aivan helvetin hyvältä. Hommat näköjään menossa oikeaan suuntaan. Kyllä se vääntäminen itselle ainakin yllätyksenä tuli, kun siihen ei juurikaan koulussa huomiota kiinnitetty, mutta parempi myöhään,kuin ei milloinkaan.

[Mjölnir]

Kouluttamisen kinkkinen juttu on terveydenhuollon lainsäädäntö, joka on aika tarkka kuinka potilaita/asiakkaita voi rajoittaa jos väkivaltaisiksi herkeävät.

Koska pyrin olemaan hyvä kouluttaja, niin selvitin ennen koulutusten pitoa näitä asioita alan ammattilaisten ja lakikirjan kanssa.

Mielenterveys- ja tartuntatautilaki ovat kai ainoat, joiden perusteella voidaan määrätä tarkkailuun ja pakkohoitoon, ja näin ollen tuovat mahdollisuuden jopa voimakeinojen käyttöön.

Yleisin tilanne kuitenkin on hätävarjelu, eli välittömästi uhkaavan tai jo alkaneen oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tehtävä puolustusteko, jossa käytettävät voimakeinot tulee suhteuttaa hyökkääjän ja hyökkäyksen vaarallisuuteen jne. Eli ainakin em. koulutuksissa porukat olivat aika tarkkaan samaa mieltä siitä, että jos potilas esim ensiavussa alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti, hän luopuu oikeudestaan hoitoon. Tosin asia ei ole niin yksiselitteinen, sillä hän saattaa olla tilassa, että ei pysty tekemään järkipäätöksiä. Joka tapauksessa, voimakeinojen käytössä tulee tietysti pyrkiä aina minimiin, ylivoimaan ja enemmän fyysiseen hallintaa, kuin "vaarallisempiin" voimakeinohin. Mutta aivan samalla tavalla sosterv-henkilöstöllä on hätävarjeluoikeus kuin kellä tahansa kansalaisella. Eikä kenenkään tarvitse sietää väkivaltaa.

[Paappa]

Sukulaisnainen, sellainen 25-v. tekee parhaillaan työtä vaikeasti kehitysvammaisten parissa. Lyhyessä ajassa hänet pahoinpideltiin kahdesti.

Kun ihmisellä on kokoa ja voimia kuin aikuisella eikä harkintaa enempää kuin pikkulapsella voi tulos olla aika vaikea. Ensimmäisellä kerralla tuloksena oli mustelmia ja verta vuotava purema käsivarressa, toisella kerralla mustelmia ja sijoiltaan väännetty peukalo. Rankkaa työtä. Suosittelisin kyllä hänelle jotain koulutusta asiasta.

[WJT]

Asennekasvatustahan se kouluttaminen pitkälle on. Meillä täällä valtion lomakohteessa on käytössä Avekki - systeemi joka puutteineen nyt kuitenkin kattaa aika hyvin noi ennaltaehkäisyn konstit. Aikalailla iso ongelma on se, että resurssit henkilökunnan kouluttamiseen on monessa paikassa aika pienet. Yleensä n. yksi koulutuspäivä vuodessa on aika vakio monessa paikoin. Meillä tilanne on siinä mielessä hyvä, et hoitajat treenaa kerran kuussa ja talossa on päätoimisia väkivallanhallinnan kouluttajan virkoja kolme. Itse aikoinaan kävin kouluttautumassa kyseiseen hommaan ja jatkanut sitten homman kehittämistä vastamaan oman työpaikan tarpeisiin.

[WJT]

Somatiikan puolella esim. ensiavussa hätävarjelu ja itsensä suojaaminen ovat juuri mitä siellä yleisesti ottaen tarvitaan.

Pakkohoitoon voidaan tosiaan määrätä mielenterveyslain tietyin pykälin ja myös tartuntatautilaki antaa siihen oikeuden. Itse pakkohoidossa ollessaan potilas ei voi edes luopua oikeudestaan hoitoon ja varsinkin psykiatrisessa pakkohoidossa olevia potilaita joudutaan fyysisesti rajoittamaan etteivät vahingoita itseään tai muita.

Tällaisissa tilanteissa kohtaavat sekä potilaan, että hoitajien oikeudet ja joskus hyvinkin ristiriitaisesti. Varsin tarkkoja ovat jos potilaisiin tulee vammoja rajoitettaessa ja ryhtyvät tutkimaan asiaa.

Joissakin instansseissa on vallalla vahva olettamus, että hoitopojat klaaraavat tilanteen kuin tilanteen hymyillen ja turvautumatta mihinkään joka etäisesti edes muistuttaa väkivaltaa.

[Rami]

Oman koulutukseni ohella lähi- sairaan- ja terveydenhoitaja. Aihetta sivuttiin muutamilla teoriatunneilla.
Työskennellyt olen melko laajasti eripuolilla mm. lasten/nuortenkodissa, katkaisuhuoltoasemalla, päihdekuntoutuksessa ja erinlaisissa psyk.yksiköissä. Missään näistä paikoista ei ole ollut aiheeseen liittyvää kongreettista koulutusta. Itse joissan paikoissa olen ehdottanut voivani järjestää sellaista, osaavalta tasolta. Ilmeisesti maksullisuus ja haluttomuus on ollut esteenä.
Eri paikoissa loppujenlopuksi hyvin vähän ollut todellisia vaaranpaikkoja n.10-vuoden aikana. Joskin väkivallalla uhkailua on riittänyt omiksi tarpeiksi.

[WJT]

Väkivallan tilastointi on myös hyvin kirjavaa eri paikoissa. Jonkun verran törmänny myös siihen et ihmiset persoonastaan riippuen suhtautuu hyvin erilailla tilanteisiin. Meidän laitoksessa tais olla n.250 henkilökuntaan kohdistuvaa eriasteista väkivaltaa viime vuonna. Uhkauksista päällekäymisiin.

[Tapani]

Kaiketi ainakin päivystyksissä on nykyään yleensä vartijat? Tällaisessa työssä työskentelevän ystäväni puheiden perusteella ainakin väkivallan uhka on aika yleinen juttu, mutta harvemmin hoitohenkilökuntaan kuitenkaan kiinni käydään. Ehkä kiitos juuri noiden vartijoiden.
Lansseissa meno onkin sitten ilmeisesti astetta karumpaa, lanssikuskit kun on usein pahoinpitely tms paikoilla ensimmäisinä.

Tapani

[embo]

Sukulaisnainen, sellainen 25-v. tekee parhaillaan työtä vaikeasti kehitysvammaisten parissa. Lyhyessä ajassa hänet pahoinpideltiin kahdesti.

Kun ihmisellä on kokoa ja voimia kuin aikuisella eikä harkintaa enempää kuin pikkulapsella voi tulos olla aika vaikea. Ensimmäisellä kerralla tuloksena oli mustelmia ja verta vuotava purema käsivarressa, toisella kerralla mustelmia ja sijoiltaan väännetty peukalo. Rankkaa työtä. Suosittelisin kyllä hänelle jotain koulutusta asiasta.

Monet kehitysvammaiset voivat todellakin olla hyvin helposti "aggressoituvia" (onko tuo edes sana...) ja täysin ymmärtämättömiä siitä mitä omista toimista seuraa toisille / miten toinen kokee kivun.

Itse olen ollut kehitysvammaisen nuoren henk. koht. avustajana ja sitä kautta myös kehitysvammaisten leireillä ja tekemisissä muiden kehitysvammaisten sekä heidän ohjaajiensa kanssa ja suoraan sanottuna itseäni välillä hirvitti se, että todella suuri osa työntekijöistä oli naisia joilla ei olisi ollut / eikä ollut, fyysisesti uhkaavissa tilanteissa muuta tehtävissä kuin paeta. Itse omakohtaisten kokemusten perusteella pitäisin edellä mainitun alan työntekijöille lähes pakollisena vaikkapa eri hallintaotteiden ja sidontojen säännöllistä harjoittelua. Varsinkin kun usein erityisesti lapsenikäisillä kehitysvammaisilla vartalokontakti rauhoittaa kohtalaisen nopeastikin (tietysti tapauksesta riippuen), ja vanhemmilla taas pahantuulisuus voi säilyä hyvinkin pitkään.