Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Koryû-videoita

Japanilaiset lajit

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Jussi Ekholm
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 590
Lauteille: Maaliskuu 2008
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Japanilaisten miekkojen tutkiminen
Sivulajit: Miekkojen keräily

Koryû-videoita

#16

Viesti Jussi Ekholm »

Voin vastata vaan omalta kohdaltani tuohon uneliaisuuteen. Harjoittelin muutaman vuoden modernia iaidoa, eikä se ollut minun juttuni.

Minulla ei ollut tarpeeksi tunnetta mukana, eikä uskoa siihen omaan tekemiseeni. Siksi ainakin oma iaidoni oli vetelää ja flegmaattista. Tuollainen modernin iaidon harjoittelutapa ei vain tuntunut minulle toimivalta tavalta. Olisin kaivannut vapaata höntsäilyä ja toisen suojapanssareiden sekä miekkojen kalistelua, vaikken edes koe itseäni kamppailuluonteeksi. Koen että noilla keinoilla sitä ainakin minun mielessäni saisi jotenkin kuvaa omasta tasostaan. Vaikka sitä tiedän ettei oma kamppailullinen tasoni ole mitenkään korkealla, niin kyllähän sitä olisi ihan kivaa joskus kokeilla miten esimerkiksi pärjäisi japanilaisen miekan kanssa "tositilanteessa". Todennäköinen lopputulos olisi varmasti minun kuolemani suurimmassa osassa kokeiluista, mutta sen kokeileminen olisi kivaa.

Monet iaido-katat ainakin ZNKR-iaidossa keskittyvät nopeaan miekanvetoon. Minä tiedän itse, etten tositilanteessa todennäköisesti olisi tarpeeksi nopea vetämään miekkaa. Minä ottaisin sen useimmiten jo etukäteen esiin enkä luottaisi omaan vetonopeuteeni. Onnistumisprosenttini olisi suurempi kun miekkani olisi jo kädessäni, saati yrittäessäni olla puolustajana miekka tupessa. Hyökkääjänä voisin pitää miekkani tupessa ja iskeä toisen selkään, raukkamaista? Niinhän se on, mutta kuten mainitsin niin minulla ei olisi tarpeeksi luottoa omaan kamppailukykyyni osaavaa vastustajaa vastaan...

Kyllä minä väliin vetelen ajankuluna teräviä miekkoja iai-tyyliin. Siinä sitä on paljon huolellisempi kuin tylsän iaiton kanssa touhuillessa. En silti tykkää mistään älyttömän nopeasta vetelystä kun en ole niin nopea luonne, lisäksi kun toiminnannopeus ylittää taitotasoni niin kontrolli laskee, ja se on terävillä miekoilla vähän riskihommaa.

Tuossa ylläpä oli selitys minun uneliaisuuteeni iaidossa. Täytyy tähän laittaa yksi videonpätkä, joka on ketjun aiheeseen. Nagamakia ja odachia ei niin hirveästi näe missään.

[video][/video]
Jussi Ekholm
tohtorismies
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 3905
Lauteille: Kesäkuu 2008

Koryû-videoita

#17

Viesti tohtorismies »

Kiitokset Jari R sekä Jussi Ekholm vastauksistanne.

Ehkäpä sitä laiskuuden ja "murhaamisen meiningin" eroa voisi kuvata sanalla intentio ennemmin. Laiska nyt on laiskaa vaikka olisi nopeaakin.

Tässä ei nopeus ennätyksiä tehdä mutta särmää touhua siltikin.

[video][/video]
45 neliön kämmpä oli täynnään lihaksikkaita ja äärimmäisen päihtyneitä voimmamiehiä
"My karate is as simple as walking up to somebody and hitting them, something I saw some 29 years ago." Dennis Jones
"Perkele, mä oon hyppiny narua pikkupojasta asti!" Meskus
"Gorgoroth on edelleen kuraa" TimoS
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#18

Viesti SamuV »

Hieno sarja videoita Yaguy Shingan Ryusta.

[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
[video][/video]
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#19

Viesti SamuV »

Varsinkin kolmas ja viimeinen ovat mielenkiintoisia. En ole noin lennokkaisiin heittoihin koryu-lajeissa ennen törmännyt. Viimeisessä niitä sitten tehdään haarniska päällä, kuvastaa hyvin etteivät nuo haarniskat ehkä rajoitakaan liikkumista ihan niin paljoa kuin monesti kuvitellaan.
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#20

Viesti SamuV »

[video][/video]

Tällainenkin tuli vastaan. Kuvanlaatu voisi olla parempikin, mutta kyllä tuosta selvän saa. Mielestäni mielenkiintoinen video, sisältää myös sellaisia juttuja mitä en ole aikaisemmin nähnyt, kuten yadomejutsua (nuolten torjumista miekalla) ja Katori Shinto Ryun shurikenjutsua.

Tuossa vielä esiintyvät koulukunnat kuten ne on videon kuvauksessa mainittu:
Ogasawara-ryu Kisha 小笠原流 騎射
Heki-ryu Ishido Chikurin-ha Kyujutsu 日置流 石堂竹林派 弓術
Heki-ryu Kudayajutsu 日置流 管矢術
Negishi-ryu Shurikenjutsu 根岸流 手裏剣術
Katori Shinto-ryu Shurikenjutsu 香取神道流 手裏剣術
Katori Shinto-ryu Naginatajutsu, Sojutsu 香取神道 流薙刀術・槍術
Tendo-ryu Naginatajutsu 天道流 薙刀術
Nen-ryu Yadomejutsu 念流 矢留術
Takenouchi-ryu Jujutsu Koshi-no-Mawari 竹内流 柔術腰廻
Shinkage-ryu Kenjutsu 新陰流 剣術
Kuvake
JariR
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 329
Lauteille: Lokakuu 2005
Paikkakunta: Espoo

Koryû-videoita

#21

Viesti JariR »

SamuV kirjoitti: Varsinkin kolmas ja viimeinen ovat mielenkiintoisia. En ole noin lennokkaisiin heittoihin koryu-lajeissa ennen törmännyt.
Tuossa lennokkaita heittoharjoituksia sisältävässä, ilmeisesti Yagyu Shingan ryun edustajien videossa näkyy hyvin eräs esimodernien japanilaisten lajien (koryu bugei) näytösten ja harjoitteiden erikoisuus. Ts. se miksi niiden tulkitseminen on joskus vaikeaa ilman taustatietoja.

Nuo vidolla nähdyt lennokkaat ja lähes ninjamaiset kiepahteluthan eivät itseasiassa edusta heittoja tai tekniikoita sellaisena kun ne on kyseisessä koulukunnassa tarkoituksena tehdä.

Joissain Yagyu Shingan ryun haaroissa on eräänä erikoistumisalueena haarniskassa käytävä aseeton ja pienillä tukiaseilla (kuten haarniskanpuhkomistikarilla) avustettu paini jonka heittojen pääideana on heittää kaveri korkealta pää edellä niskoilleen. Näin heiton liike-energia, haarniskan ja kypärän ominaisuuksilla avustettuna tappaa tai lamauttaa vastustajan. Niskan- ja selänkatkomiskiepautuksia, siis.

Se mitä noissa videoissa näyttäytyy lennokkaina heittoina on itseasiassa ensisijaisesti kyseisen koulukunnan tapa opettaa/valmistaa harjoittelijaa siihen että hän pystyy ottamaan niitä harjoiteltavia heittoja vastaan. Tai siis toimimaan opettavassa roolissa.

Eli luodaan harjoitusmalli jossa varsinaista harjoittelua tekevä oppilas (ts. heittäjä) pystyy tekemään heitot mahdollisimman realistisesti, kaikkien onnistumiseen vaikuttavien fyysisten pointtien osalta ilman että hänen täytyy muistaa hidastella tai varoa.

Harjoitustilanteessa sitten ilman haarniskaa oleva opettaja/vastaanottaja pystyy toisaalta tarjomaan eri tavoin realistisen tuntuista vastusta viime hetkeen saakka mutta kiepsahtamaan tilanteesta pois viimehetkellä, ennenkuin tulee niskoilleen alas.

Tuossa harjoittelun dynamiikassa on sitten paljon muitakin yksityiskohtaa jotka tekevät siitä hienostuneen ja tehokkaan harjoitusmenetelmän, jossa voi ikäänkuin "flirttailla" sillä rajalla jossa "ihan melkein sattuu Koistista otsaan" sitä pienemmillä turvamarginaaleilla mitä taitavampi harjoittelija on kyseessä.
Veepee
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1298
Lauteille: Tammikuu 2014
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Taido, Tenshin shōden Katori shintō-ryū
Sivulajit: Tachimura-ha Shuri-Te, 白眉, Shaolin
Takalajit: Judo, moderni taijiquan

Koryû-videoita

#22

Viesti Veepee »

Tässäpä jotain vähän harvinaisempaa: Takeda-ryu jinrajutsua. Kotilotrumpettien käyttöä kommunikaatioon sotatantereella. Löysin Redditistä. Melko sakeaa.

[video][/video]
Ville-Pekka Turpeinen

"If your unsoku is good, you can never be touched." -Kozo Kitamura, taido 8. dan hanshi, Suomen taidoliiton kesäleiri 2012

"Kun olet kiillottanut tekniikkasi ja saavuttanut liikkeiden vapauden, saat luonnostaan ihmeelliset voimat." -Musashi Miyamoto, Go Rin no Sho, Tulen rulla
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#23

Viesti SamuV »

[video][/video]

Tällainen pätkä tuli Kitō ryūsta vastaan. Aiemmin näkemäni Kitō ryūn nimellä kulkeneet videot ovat käsittääkseni olleet todellisuudessa Judoa. Osaako joku sanoa onko tässä videossa näkyvä ihan aitoa asiaa?

Bonuksena vielä pätkä Sōsuishi ryūsta.
[video][/video]
S.K
ilmaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 8
Lauteille: Heinäkuu 2016
Paikkakunta: Pori

Koryû-videoita

#24

Viesti S.K »

Alimmainen video olis sopinut suoraan vaikka aikido videoksi. Näytti aloittelijan tekemältä aikidolta, koska tekniikat tehtiin suoraan/kovaa ilman pyöreää liikettä.
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#25

Viesti SamuV »

Jaa, no voi kai sen noinkin nähdä. Omasta mielestäni suurin yhtäläisyys Aikidoon oli samankaltainen treeniasu. :) Esimerkiksi tuo 3:10 kohdalta alkavat muutamat katat, joissa hyökätään takaapäin pahaa aavistamattoman vastustajan kimppuun eivät ehkä olisi ihan Aikidon hengen mukaisia. :D

Mutta joo, ymmärrän että jos ei ole kauheasti tutustunut perinteiseen jujutsuun, se voi näyttää Aikidolta. Perustuuhan Aikidokin jujutsuun, tosin eri koulukuntaan kuin videolla nähty. Ja jos mentäisiin vaikka kiinalaiselle puolelle, niin itselläni olisi varmaan vaikeuksia erottaa esimerkiksi Baji ja Tang Lang toisistaan, vaikka niissä varmasti on vähintään yhtä suuria eroja kuin Aikidossa ja Sōsuishi ryūssa. :D
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#26

Viesti SamuV »

Ellis Amdurin Araki-Ryu- ja Toda-Ha Buko-ryu -näytös Aiki Expossa 2005:



Edit: Nyt kun katoin loppuun, niin ei tuossa ollutkaan kuin ensiksi mainittu.
Kuvake
Ikkyu
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 817
Lauteille: Huhtikuu 2008
Paikkakunta: Turku
Etulaji: Suiō-ryū iai kenpō
Sivulajit: Kendo
Takalajit: ZNKR iaido

Koryû-videoita

#27

Viesti Ikkyu »

Toinen tapahtuma jossa oli näytös molemmista:





Araki-ryu -videossa katkeava naginata tarjoaa hauskan tilaisuuden rikkoa muoto.
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#28

Viesti SamuV »

Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#29

Viesti SamuV »



Törmäsin tuollaiseen videoon kun etsin matskua sotaa edeltäneestä kendosta. En tiedä onko tuon lisäksi muita dojoja, jotka opettaisivat tuon tyylistä kendoa.

http://www.gekiken.org/haga/

Aloin tuon nähtyäni pohtimaan onko gekken/gekiken/shinai keiko/trsp vielä miten yleistä koryu -kouluissa. Ilmeisesti ainakin Hokushin Itto Ryuhun gekiken kuuluu osana curriculumia. Hokushin Itto Ryu oli käsittääkseni yksi nykymuotoisen kendon syntymiseen eniten vaikuttaneista koulukunnista.

Tuossa yksi lyhyt video Hokushin Itto Ryun Gekikenistä:


Ilmeisesti myös Tennen Rishin Ryuhun kuuluu tuon kaltaista harjoittelua:


(Hieno heitto muuten jälkimmäisessä videossa n. 1:26 :) )

Tuossa lyhyt video Kashima Shinden Jikishinkage Ryun shinai keikosta, tää on taidettu joskus aikaisemminkin postata tänne. En tiedä missä haaroissa tätä treenataan tai miten yleistä se on.


Maniwa Nen-Ryun curriculumiin kuuluu kiriwari jiai -niminen harjoitusmuoto, jossa käytetään fukuroshinaita ja jonkinlaisia suojia. En löytänyt muuta videota kuin tämän ja tässäkin vain muutaman sekunnin ajan n. 0:20 kohdalla:


Ellis Amdur on kirjoittanut artikkelissaan "Hiding in the Shadows of the Warrior" kokemuksistaan Araki-Ryun vapaamuotoisesta treenistä.
http://www.koryu.com/library/eamdur2.html
One day my instructor came in with shinai (bamboo sword) and kendo masks and gloves. No chest protectors. He said that as long as we clung to form practice as our mainstay and in freestyle practice had to pull our blows, we would never know if our techniques had any integrity at all. He conceded that we ran the risk, using "safety" equipment, of covering ground already walked over by modern martial sports like kendo, but he felt we could counter this with two things: maintaining our kata training and freestyle work with wooden weapons, and making the whole body a target. In addition, by minimizing our protection, with no body or leg armor, we would not lose our flinch reactions, because bamboo weapons promised pain if not minor injury. This would keep us honest, as unlike martial sports, there would be no designated target areas for strikes. Just as in a fight to the death, the whole body was a target.

Training in traditional martial arts, whether for the acquisition of power or self-perfection, is a harsh process. It is often difficult to distinguish whether one is resisting out of fear of what one needs to learn, or resisting what one finds oneself required to do, in spite of profound and sometimes quite appropriate misgivings. I often felt myself pushed in directions that I wasn't sure I wanted to go in this particular dojo, and this was one of those times. Practice was already so severe, as much on a psychological as a physical level, that out of possibly one hundred people who had joined at one time or another, there were now only four of us left, including my instructor.

One man and I had become very close. He was my senior by about a year. I will call him Maeda here. For a period of several years, he and I met every Sunday morning for an extra period of practice. He had a 4th dan in Yoshinkan aikido, a 6th dan in Hakko-ryu jujutsu, a 4th dan in kendo, and some level of certification in Kashima Shin-ryu kenjutsu. Nonetheless, he was, innately, a gentle man. In the roil of emotions which this martial study aroused in me, a combination of pure adrenaline intoxication, fear, resistance, pride, and joy, I had become increasingly irritated by his reluctance to push himself out to the edge over that past year or so. This irritation was, in fact, an excuse for me to avoid facing my own reluctance to approach some of those same edges. I was often afraid, and I was also ashamed--pushed, less by my own true desires than by a need to conform to my teacher's will and to have him approve of me.

We began to practice, and it soon grew very intense. Each match felt like a duel; everytime the shinai struck one's body, it was interpreted as a wound. This was not only experienced in the abstract. Any part of the body was a target, and the split bamboo sent jolts of pain whenever it slashed on unprotected flesh. My instructor and my other fellow student, whom I will call Kawashima, were in the thick of things. All of us were in alien territory here, and it was frightening, and yet exhilarating. On one level, at least, we were testing if our techniques worked, if we had the skill to execute these techniques, and if we had the courage to try.

A couple of hours went by, at once endless and very brief, and as Maeda grew fatigued, his fear began to master him. Called out to face me again, right after Kawashima and my instructor, he began to whine. My instructor curtly told him to take the floor. He complained again. This was ugly to me. "Amdur and Kawashima haven't practiced nearly as much as me. It's not fair," he said.

"Maeda-san," I roared. "Onegaishimasu!" (if you please!) And at that second, I came at him, slashing at his head. He blocked my weapon with his, but being much larger, I twisted and smashed him with my shoulder, sending him falling to the mat. He didn't get up, and said something about wanting to stop. Angry, I began to hit him, full force in the body with my weapon, again and again. I could hear the blows thud, then crack, depending on whether I struck bone or muscle. He somehow rolled and came to his feet, but I continued to rain crushing blows upon him, so powerfully that they smashed his own weapon into his face protected by the kendo mask. Once again he blocked me and I knocked him over. He rolled uncontrollably for a moment, and ended up crouched on one knee about ten away. I sprung forward to slash him with all my might. Like a cornered rat, curled protectively around himself, he suddenly leapt upwards, teeth bared and screaming, and swung his shinai up from the ground, whistling through the air. The very tip of it hit the very tip . . . of my penis. To say it hurt is meaningless under the circumstances. For a moment, I was in total shock, every nerve in my body screaming, no, gibbering in burning, scraping agony. I bent over myself, thinking that my instructor would stop practice. "I need a break," I thought, praying for release from the pain, (easy enough for me to say once I was the one hurting), but Maeda sighted along the line of my bent-over neck, and raised his shinai, rising on tip-toes to smash at right angles to my exposed spinal column, and my instructor yelled, "Maeda!"

This shout, so powerful, caused him to pause a fraction of a second (the whole exchange had only taken two or three) and I whirled and butted him under the chin, rammed him against a wall, and then down to the floor, me on top pinning him. I had lost any sense that this was practice.

He was a coward, I tried to help him by fighting him hard to bring him through his fear, he hurt me, and now I would destroy him. (No, these were not my thoughts. That was the curve of my rage.) I head-butted him several times, mask upon mask, and frustrated with this, ripped his mask off of his head.

He was absolutely helpless. His eyes, wide, were vulnerable as a baby. I raised the butt of my weapon to smash him between the eyes, and my instructor grabbed me from behind, hauling me off, yelling at me for losing control, as if to say "What's your problem, it's only training!" Yet I felt he approved of all I did, except for the moment I doubled over in pain. Maeda was more or less ignored.

We practiced a while longer, me against my teacher and against Kawashima, but the intensity was thankfully gone for that day.

This method of training became central for us over the years ahead. On one hand, what I learned was invaluable. I acquired knowledge about myself, my skills, my weaknesses, my own fears and strengths. I even had several wonderful experiences doing similar sparring with men from other schools. Not dojo invasions, but agreed upon, respectful training. Through this training, one man, Meik Skoss and I overcame years of rivalry and became more than friends. He is the godfather of my younger son.
E: Lisäsin lainauksen Amdurin tekstistä.
Kuvake
SamuV
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 17
Viestit: 119
Lauteille: Joulukuu 2012
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: KSSR

Koryû-videoita

#30

Viesti SamuV »

Tässä vähän pidempi video Maniwa Nen Ryun kiriwari jiaista (ainakin uskoakseni), jotenkin oli mennyt aikaisemmin ihan ohi silmien.

Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 40 kurkkijaa