Oman harjoittelukokemukseni perusteella useilla aikidon harrastajilla on suoranainen pelko vahingoittaa toista. Tämä näkyy hyvin ikävästi siinä, että ei hyökätä oikealla aikomuksella, kenties koska kuvitellaan että jos kämmensyrjä sattuisi oikeasti osumaan otsaan niin toinen siitä heti tipahtaa tatamiin. Satumaisella munkilla tositilanteessa tietysti niinkin voisi käydä, mutta se ylivoimaisesti todennäköisin vaihtoehto on, että lyönti/potku ei osu. Ja jos osuukin, sattuu itseen enemmän kuin toiseen. Säkkiharjoittelun ja pistareiden yms. pitäisi luontevasti kuulua myös aikidon harjoitteluun.
En tarkoita, että aikidokan pitäisi ensimmäisenä olla ottamassa senkkaa nenästä jos tilanne tulee päälle. Mutta jos siihen ei oikeasti edes kykene, niin silloin on pakko tehdä sitä mihin kykenee, ja mitään väkivallattomamman vaihtoehdon valintaa ei edes tapadu. Sama pätee myös aikidon tekniikoihin, ja siksi minusta nimenomaan filosofiselta kannalta pitäisi tietää mistä tekniikat tulevat, ja miten ne voisi tehdä jos haluaa tehokkaammin vahingoittaa. Uskoakseni tätä puolta enemmän tuodaan esille, erityisesti korkeammille vyöarvoille, muttei ehkä riittävän paljon.
Tästä sitten päästään Lassen ajatukseen: ideaalitilanteessa aloite on aina nagella, ja uken tasapaino (keskusta...) otetaan haltuun heti ensimmäisestä kosketuksesta. Jos osataan, itse en osaa. Tämän aloitteen takia se ranteesta tarttuminenkin on paljon mielekkäämpää, koska jos en jollain tapaa kontrolloi nagen kättä, saan miekasta/kepistä/nyrkistä. Uken kannalta kyseessä on siis klassinen lose-lose -tilanne
Toisaalta, jos nagella ei ole oikeaa, todellista aikomusta, ei ukellakaan ole syytä toimia. Eli nage omalla aikomuksellaan pakottaa uken toimimaan. Atemeilla on tässä kuviossa mielestäni kaksi roolia, joista ensimmäinen on harhauttaminen ja huomion kääntäminen hetkeksi, jotta saadaan joku toinen kohta tekniikasta paikoilleen, ja toinen rooli on se mistä aikaisemmassa sepustuksessa kirjoitin, eli osoittaa hyökkäjälle että voisimme hyökätä heikkoon kohtaan, mutta emme tee sitä koska emme halua käyttää väkivaltaa.
Vielä huomiona tuohon harmoniseen pyöriskelyyn ja omaan kokemukseeni siitä, ja tämä liittyy myös vahvasti siihen miksi Nishion tyyliin olen tykästynyt: harmonia syntyy oikeasta irimistä ja siitä eteenpäin mentäessä oikeasti sijoittumisesta koko tekniikan ajan. Oman kokemukseni perustella Nishion tyyliin kuuluu, että oikea sijoittuminen monesti tulee atemien kautta, eli jos on oikeassa paikassa atemia varten, myös tekniikka toimii vaivattomasti. Tätä kautta pystyy itsekin huomaamaan miksi joku tekniikka ei meinaa toimia, ja korjaamalla sijoittumista tekniikka paranee. Oman oppimiseni kannalta tämä on paljon tehokkaampaa kuin perus-aikikaissa kohtaamani opetus jossa tekniikkaa ei välttämättä pureta samalla tavalla osiin/vaiheisiin ja käydä läpi oikeita etäisyyksiä eri kohdissa tekniikkaa.