Monta Karaten kataa vaiko vain muutama?

[Lasse Candé]

Täällä on ketju sille kuinka monta Karaten kataa osaa (kävellä läpi). Tässä ketjussa ei ole siitä kyse.

Tässä ketjussa on kyse varmaan noin tai yli sata vuotta vanhasta ajatuksesta että Karaten katoja ei pitäisi keräillä vaan vain muutama riittää. Samaan aikaan kuitenkin lukuisat mestarit ovat jo pidempään osanneet kymmenissä laskettavaa lukumäärää katoja ja nykyään se lienee kaikille mestareille normi.

Onko puhe vain muutamasta katasta pelkkä fraasi vailla merkitystä?

Miten kannattaa ratkaista määrän ja laadun ristiriita? Mitä edessään olevalle suurelle katalistalle kannattaa tehdä?

[Andy]

Jos on mestari, joka omistaa koko elämänsä täysipäiväiselle harjoittelulle ja lajin opettamiselle, on tietenkin edellytyksiä hallita asioita paitsi paremmin, myös paljon laajemmin kuin perustreenaajalla.

Kun treeniaikaa on enemmän, voi saada enemmän asioita sille tasolle, että niitä oikeasti voi käyttää kamppailutilanteessa. Jos taas treenaa vähemmän, kannattaa yleensä keskittyä pienempään määrään materiaalia, jonka saa toimimaan. Siis sen sijaan että opiskelisi vähän kaikkea, mutta ei mitään kunnolla.

Tämä nähdäkseni pätee riippumatta siitä, onko lajissa katoja vai jotain muita harjoitusmetodeja.

[Jorge]

Miten kannattaa ratkaista määrän ja laadun ristiriita? Mitä edessään olevalle suurelle katalistalle kannattaa tehdä?

Ellei ole tilanne - kuten Andy mainitsi - että harjoittelisi täyspäiväisesti ja tähtäisi sitä myöten lajin mahdollisimman laajaan ja täydelliseen hallintaan, niin kannattanee käydä tyylinsä katat lävitse tietyllä ajanjaksolla ja poimia muutama, jotka hioo oikein hyviksi.

Ajatus katojen "kävelemisestä läpi' on hivenen hassu muutenkin.

[injunjack]

Kauhea katalista, mua se vaivaa.
Ongelma on todellinen, ja sen ratkaisu on opettavalla henkilöllä se, että osaa ne katat ja aplikaatiot, ja pystyy antamaan niitä eteenpäin. Omassa harjoittelussa keskittyy sitten niihin muutamaan jotka katsoo itselleen ja omalle harjoittelulleen tärkeiksi ja hioo niitä kohti täydellisyyttä. (miten ylevä ajatus)
Eli ajatus muutamasta ( n.3 kpl) katasta jotka hallitaan ja ymmärretään hyvin, ei sinällään ole mielestäni fraasi.
Andy sen jo kerksesi sanomaan, miksi....

Katojen keräilystä.... noh, ne jotka tuntee mut, tietää mitä mieltä olen siitä.
Päästäisen jatkoa kaikille.

[Lasse Candé]

((Sanottakoon vielä sellainen asia, että tässä ketjussa ei ole kyse siitä miten katoja treenataan eri tyyleissä eikä täten tarvitse pohtia sitäkään, mikä tällainen tapa on oikea. Mutta sitä omaa tapaa voi olla ihan hyvä selventää, niiltä osin kuin se selventää mielipidettä.))



Minulla melko samanlaiset ajatukset kuin injunjackilla, vaikka Wadossa katan merkitys on erilainen kuin Seibukanissa.

Omassa treenissä kahta ensimmäistä kataa (Pinan nidan ja Pinan shodan) tulee melkeinpä pyöritettyä eniten. Ja Naihanchia olen varmaan vääntänyt eniten kaikenkaikkiaan. Mutta kaikkia pitää treenata sen verran paljon että pystyy kehossaan tuntemaan kuinka toteuttaa liikeperiaatteita.

Wadon tapaisessa tyylissä sitten fokusta voi vaihdella, mutta jo kolme kataa on aika paljon pidettäväksi siinä. Varsinkin kun meillä ei liene samanlaista linkkiä kumiten ja katan välillä kuin esim Seibukanissa, jolloin se on jossain määrin oma juttunsa. Omasta mielestäni tosin kumiteen ei tarvitse niin paljoa aikaa kuin kataan Wadossa, vaikka Wadossa kaikki kulminoituu meidän tärkeimpään sarjaan, Kihon kumiteen. (Kymmenen tekniikkaa.)



Siitä olen sitten taas "harvojen katojen koulukunnan" kanssa eri mieltä, etteikö katoja kannattaisi opetella pinnallisesti enemmänkin. Meillä on aika monta kataa, 15. Mielestäni ne kaikki kannattaa opetella siten että tietää miten liikkeet tulee suorittaa oikeaoppisesti ja sitten kerätä vähintään joitain kymmeniä toistoja niistä vähemmänkin keskeisistä katoista. Ihan riippuen siitä, miten resurssit riittävät.

Koska miksipä ei? Sitä kautta voi tulla oivalluksia ja tuleekin meidän keskeisempiin katoihin. Juuri tässä voi olla eroavaisuuksia tyyleihin joissa bunkai on keskiössä, mutta toisaalta voi myös olla yhteistä, mikäli eri katoissa on erilainen liike samalle bunkaille. Uskoisin tällaisen tilanteen olevan mielenkiintoinen ja opettavainen.

Mutta Veepee sanoi eräässä fb-ryhmässä hyvin, kun vertasi henkilökohtaista katakokoelmaa kirjahyllyyn: Ei siitä ole haittaa että hyllyssä on enemmän kirjoja joista voi löytää referenssejä. Tämä vertaus taisi olla alunperin jonkun muun. Olen itse ajatellut samoin heti siitä lähtien kun tuntui, että haluan opetella meidän vähemmän tärkeät myöhemmät katat.



Meillä Wadossa on 9+6 kataa. 9 ovat ns pääkatat ja 5 niistä Pinan-katoja, jotka opitaan tyypillisesti vajaassa kolmessa vuodessa. Loput 4 opitaan tämän jälkeen sitten parissa vuodessa. Ja sitten ne 6 mitä jää jäljelle treenaillaan eri yhteisöissä yhteisöstä riippuen. On seuroja ja järjestöjä joissa niitä ei opeteta ollenkaan ja perustaja lopetti itse niiden opettamisen about vuonna 1970.

[Jani Rantalainen]

Minun mielestä riippuu myös henkilöstä koska ihmiset ovat yksilöitä. Jotkut pitävät monien eri katojen harjoittelusta kun taas jotkut eivät ole kata-ihmisiä ollenkaan. Olen ollut itse aina hidas oppimaan uusia katoja mutta olen siitä huolimatta tähän mennessä saanut "kerättyä" melkein 20 kataa joita treenaan joka päivä kun niihen on kerran aikaa.

[Jussi Häkkinen]

Tämä riippuu.

Periaatteessa muutama kata - jos haetaan vain hyvää kamppailutaitoa - riittää hiton pitkälle. Seisan ja Gojushiho, Kusanku ja Naifanchi. Ja niin edelleen.

Käytännössä ihminen ei ole kuitenkaan idiootti. Eikä Bruce Leen sanonta siitä, että pitäisi ottaa vastaan, mikä on tarpeellista ja hylätä se, joka ei toimi (itselle), ole täysin tyhmä.

Tässä on myös käänteinen pointti. Oikeastaan pitää tuntea suuri määrä katoja ja sisältöjä, jotta voi valita itselleen oikeat. Minulla on "ydinkatalista", jotka ovat tapaa, jolla kamppailen (joo, on testattu jne.). Sitten on se lista, josta olen sen sortannut, eikä siinä kaikki ole edes "oman tyylin" katoja. Päälle muiden maiden kamppailulajeja, aseettomina ja aseilla. Syvällisehkö ymmärrys katan ideasta tallennusjärjestelmänä ja kohtalainen taju siitä, mitä kroppa tekee kun on tosipaikka vaikka aseenkin edessä.

Tässä on iso osa silläkin, että nykyajan ihmiset käsittelevät tietoa ja taitoa tyystin eri tavalla kuin 150-100v sitten eläneet. Suuria tietomääriä on mahdollisuus sortata, urheiluvalmennus on tiedettä ja kehot ovat valmiita oppimaan. On myös hemmetisti tehokkaampia tallennus- ja jäsentelytapoja kuin kata. Ihminen ymmärtää tiedosta enemmän. Toisaalta, jos ei tappele tai kilpaile, kokemusta väkivallanteoista saattaa olla vähemmän (tosin, epäilen Okinawan olleen lainvartijoita lukuun ottamatta suhteellisen rauhallinen yhteisö, joten "saattaa olla" on aika vahva). Kännitappeluita on rekisteröity ja niistä on karkotettu ihmisiä jopa autiolle saarelle. Toki punaisten lyhtyjen alueella on turpasaunottu.

Motobusta on sanottu usein, että hänen lempikatansa oli Naifanchi ja että hän käytti sitä kamppaillessaan. Kuitenkin, Naifanchin oikeasti tajuamiseen tarvitaan Kusanku, johon taas valtaosassa Shorin-koulukuntia - niitä karaten vanhimpia - kiivetään kaikkien muiden katojen kautta. Naifanchin todella tajutessaan siis tajuaa koko kyseisen tyylin ja sen toteaminen lempikataksi tai näyttäminen sellaisenaan on ihan helvetillinen pallienheilutus. "Mä niin tajuan tän". Toisissa lähteissä Motobun todetaan jutelleen Itosun kanssa ja myös tunteneen laajan valikoiman (Shorin) katoja.

Käytä sitä, mistä on hyötyä. Hylkää se, josta ei ole. Mutta opi ensin kunnolla, että voit erotella.

Toki nykyaikana on hemmetisti parempiakin tapoja oppia tappelemaan kunnolla. Karate vain hotsittaa minua eniten, koska tarina, historia ja kokonaisuus. Ja Karate-Kid kakarana.

[Lasse Candé]

Tykkään tuosta tarinasta ja taitaa olla niin ettei karatekipinän saanut oikein siitä pääse irti.

Napakkaa!
Karate!
KIAI!!



Enemmän aiheesta, tuossa on vähintäänkin mielenkiintoinen näkemys.

Minä olen käsittänyt että Kusanku on Shorinryu-Karaten suuri kulminaatio ja Naifanchi tässä jatkumossa peruste.

Vastaavasti kuin Gojussa Sanchin ja sitten heillä joku vaativa, ehkä Suparinpei. (?)



Tämä on virkistävä näkemys, että ikäänkuin tullaan suuremmasta pienempään. En itsekään näe Naihanchin tyhjässä takomisessa yhtään mitään järkeä, mutta jos sparraa ja tekee isompiliikkeisiä katoja, on ihan hemmetin bueno, että on kata johon kaikkea tätä pakataan.

Oletan sinun tarkoittavan vähän muuta kuin minun Wadomainen fysiikkalähtöisyys, mutta tarkoittanet joka tapauksessa että Naifanchi on silleen ns minimalistinen, että pitää olla melko vahva kommenttiraita muun kataosaamisen kautta?

Äkkiseltään pidän tätä silleen järkevänä, että miten tahansa pyörittää Naifanchi (shodan, eli eka, tietyssä mielessä kolmesta) on hyvin lyhyt muoto. Sen on pakko olla joko kulminaatio tai vahva peruste. Tai toki myös se mahdollisuus, että se on epäoptimoidusti vain säkällä neljäsosarelevantti johonkin.

[Mika Väyrynen]

Jussi puhuu asiaa.

Gojusta sen verran että sanotaan että ilman Sanchinia ei voi oppia Gojua. Kata on hxxvetin vaikea ja moniulotteinen enkä tosiaan voi sanoa osaavani sitä (toki liikkeet menee ja hiukan muutakin), mutta pieni käsitys mulla on siitä miksi se on se tyylin kivijalka. Suparinpei on se viimeinen opittava kata ja varmaan kaiken kulminaatio. Katat opitaan melkein joka järjestössä samassa järjestyksessä: Gekisai 1 ja 2 - Saifa- Seyunchin- Shisochin- Sanseiru - Seipai- Kururunfa - Seisan - Suparinpei. (Itse menen tuossa Kururunfan kohdalla joten noista kahdesta viimeisestä ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta). Sanchin otetaan varsin alussa. Tensho sitten kun senseistä siltä tuntuu Minusta Saifa ja Seyunchin on enemmän JU-katoja, Shisochin ja Sanseiru enemmän GO- katoja. Seipai ja Kururunfa molempia. Ja Suparinpei yhteenveto. Nämä vaan omia arvelujani. Mulla Shisochin ja Sanseiru on tällä hetkellä työpöydällä, eli enemmän treenin alla. (edit: minusta tuo Gojun katamäärä on varsin hyvä, 12 kataa kaikkiaan.)

[AriJ]

Itselleni Kata oli se mitä jäin karate-treeneistä kaipaamaan... mikä selittääkin varmaan sen miten nykytreeniäni lähestyn - muoto ensin, tutki sen anti, sitten käytä siitä saamaasi luonnollisesti....

[Kari Aittomäki]

- Mä osaan kakstoista kataa.

Näin eräs karatesankari aloitti keskustelun kerran seitkytluvulla.
Huisin pelottava sälli, rasvattu tukka takana, tiukka musta nahkarotsi jonka selässäa valkoisella KARATE.

Tämä asenne lie melkolailla kadonnut ja katan soolotreenipotentiaali on tiedossa ja käytössä?

Olen sataprosenttisesti samaa mieltä siitä että katojen detaljit ovat tutkielmia, tilanteessa kroppa vain tekee jotain oudon tuttua ja poka lentää tai mitä milloinkin. Analyysissä kroppa muistaa myös lähteen ja oudosti pakottuu toistamaan koko tanssin. Myös järjestyksessä alemmat että ylemmät versiot.
Eli tuo Jussin pyramidikiteytys on hieno ja pitänee täysin paikkansa.

En tiedä mikä ilmiö on se että nämä jostain tulevat tekniikat ja kropankäytöt sekoittuvat, mulla kun on kataolema rakentunut gojun ja shorinjiryun kautta. Kyseinen sulautuma lie varsin yleinen ja työkalunakin käytetty.

[airakti]

Mäkin taidan osata kakstoista kataa Katat on aina jäänyt helposti muistiin, vaikka paljon muuta en muistakkaan. Itse tykkään harjoitelle Seibukanin Naifanchia ja Seisania, niistä löytyy aika kattava valikoima työkaluja, Wadon Kusankua teen usein lämmitelyksi. Noilla oikeastaan mennään.