ep kirjoitti:
Ei heikennä. Tekniikan oppiminen on ainoastaan vaikeaa. Kiertopotku on vanhin ja luonnollisin potku. Sitä käyttää jopa humalaiset ukot nakkikiskoilla, vaikkei päivääkään ole dojolla viettänyt. Myös tuttu jalkapallosta.
Kyllä. Sinällään tukijalan käyttöön ei kannata hitsata kiinni mitään ehdotonta käännösmallia - kantapäällä tai päkiällä, tehoero on mitätön (mm. thainyrkkeilijät tekevät kiertopotkunsa päkiällä kääntyen ja heidän potkujensa teho on sangen riittävä). Jos tilanne suosii päkiäkäännöstä, hyvä niin. Jos taas kantapääkäännös on kohdallaan (vaikkapa esiaskelella tehdyssä kiertopotkussa), mikäpä siinä. Perustekniikka on vain perustekniikkaa - periaatteiden oppimista. Soveltuvuus on tärkeää.
Tasapainossa kyllä on eroja, johtuen siitäkin että varpaat nyt sattuvat olemaan ihmisen tasapainonhallinnan kannalta sangen tärkeät välineet. Kantapäällä kääntyessä varpaiden maakontakti on vähäisempi ja hetkellisesti tasapaino on hieman heikompi kuin varpaiden maassa ollessa - tätä ei voi kieltää, jos yhtään ihmisen toimintaa tuntee. Hetki on kyllä hyvin lyhyt ja voidaan ehkä todeta merkityksettömäksi. Perusharjoitusvaiheessa on kuitenkin mielestäni turhaa lisätä keinotekoista vaikeutta luonnollisen suorituksen sijaan.
Ei kiertopotku tarkoita ylärekisteriin suunnattua ilmalaivatekniikkaa.
Tässä voi todeta, että saarnaat kuorolle. Oma sovellusmuotoinen kiertopotkuni on yleisimmin joko isovarvas maata viistäen kulkeva sääriluupotku tai alaviistosta tuleva, n. 45° kulmassa tuleva "vino etupotku", osumapintana sääriluu, päkiä tai varpaiden kärjet. Jälkimmäisessä tukijalka kääntyy ehkä 45-90°.
Tulen kuitenkin jatkossakin opettamaan kiertopotkun perusmuodon päkiäkäännöksellä - vanhimman Suomeen päätyneen okinawalaisen tyylisuunnan mukaisesti.
Itse pystyn kyllä potkaisemaan k.o. potkun vaikka tukijalkaa kääntämättä (täydellä lantiokierrolla), ilman ylimääräistä polvirasitusta. Liikkuva lonkka, ainakin yhteen suuntaan. Käännän yleensä silti, ihan mukavuuden takia.