Kiinalaisten lajien kehitys

#1

Olen miettinyt tätä asiaa treenatessani thai nyrkkeilyä ja MMAta. Jos sinä alkaisit opettamaan lajiasi niin opettaisitko tarkalleen samoin tavoin kuin opettajasi on sinulle opettanut, vai kehittäisitkö opetusta eteenpäin jollain tavalla? Eli mitä voisi mielestäsi tehdä paremmin?

Itse olen sitä mieltä että kiinalaiset lajit yleisesti tekevät liian vähän vapaata tekniikka harjoittelua. En nyt puhu sparraamisesta vaan ihan yksinkertaisesti siitä että otetaan 1-2 tekniikkaa ja tehdään niitä kaverin kanssa hieman liikkuen ja vastustaen että ei tuu sellaista robottimaista toistoa, hieman realisimia. Heti kun oppilaat ovat saaneet jotain otetta lajin liikkumiseen ja kehonkäyttöön niin hankitaan hanskat ja aletaan tekemään tekniikoita toisillemme, oppilaat tottuvat kontaktiin ja saavat hieman otetta käytäntöön heti alkuun että ei tarvita sitä 10 vuotta että pystyy käyttämään lajiansa. Tätä tehtäisiin siinä sivussa kun kehitetään kehon käyttöä, kun kehonkäyttö alkaa olemaan aika hyvin halussa porukoilla niin voi jo alkaa tekemään vapaata sparria. Porukat osaisivat otella jo ihan hyvin 2 vuoden treenamisen tuloksena. En ole kovinkaan iso fani kahden miehen formeihin, ne ovat ihan hyviä tekniikka kirjastoja mutta ei niillä sitä kamppailutaitoa kehitetä yhtä hyvin kuin vapaissa drilleissä.

#2

Nyt voisin avautua oikein urakalla, mutta pidättelen itseäni

Olen nimittäin aivan samaa mieltä kanssasi - kun siis puhutaan yleisellä ja ehkä siis vieläkin selvemmin Suomen ulkopuolisella tasolla. Ja siis vain henkilökohtaisesti, mitä "ainoata oikeata" tapaahan ei ole.

Mutta tästä mainitsemastasi syystä oma lajini, Qixing Tanglang, on yksinkertaisuudessaan ja perinteisessä opetusmetodologiassaan melkeinpä harras kokemus.

Tietysti kaikki riippuu tavoitteista. Jos pitää liikesarjoista, sitten kannattaa treenata niitä. Nykypäivänä, kun väkivallan uhka ei monessakaan Suomenkaan kaupungissa ole välitön ja henkeä koetteleva uhka, voi lajeille kaiketi sallia enemmän vapauksia.

Riippuu mitä hakee...

#3

no eikö me ny kaikki sitä taistelutaitoa haeta ku me kuitenkin treenataan perinteisiä lajeja. Jos haluaa hyppiä kuin ballerina niin suomen wushu seuralla on ovet avoimena.

pales · #4

KungFuMiäs kirjoitti: Itse olen sitä mieltä että kiinalaiset lajit yleisesti tekevät liian vähän vapaata tekniikka harjoittelua. En nyt puhu sparraamisesta vaan ihan yksinkertaisesti siitä että otetaan 1-2 tekniikkaa ja tehdään niitä kaverin kanssa hieman liikkuen ja vastustaen että ei tuu sellaista robottimaista toistoa, hieman realisimia. Heti kun oppilaat ovat saaneet jotain otetta lajin liikkumiseen ja kehonkäyttöön niin hankitaan hanskat ja aletaan tekemään tekniikoita toisillemme, oppilaat tottuvat kontaktiin ja saavat hieman otetta käytäntöön heti alkuun että ei tarvita sitä 10 vuotta että pystyy käyttämään lajiansa. Tätä tehtäisiin siinä sivussa kun kehitetään kehon käyttöä, kun kehonkäyttö alkaa olemaan aika hyvin halussa porukoilla niin voi jo alkaa tekemään vapaata sparria. Porukat osaisivat otella jo ihan hyvin 2 vuoden treenamisen tuloksena. En ole kovinkaan iso fani kahden miehen formeihin, ne ovat ihan hyviä tekniikka kirjastoja mutta ei niillä sitä kamppailutaitoa kehitetä yhtä hyvin kuin vapaissa drilleissä.

Tuo kuvaus taitaa sopia Krav Maga:n?
Ainakin kun itse kävin kokeilemassa...
Se vaapaa harjoittelu tehtiin alkeiskurssilla "puolella nopeudella",
en tiedä miten se on edistyneemmillä...
Jäi tosin kalliiden harjoitusmaksujen ja pitkien matkojen takia.

#5

Tämä kuvaus pitäisi sopia melkein tuollaisenaan suurimpaan osaan taistelulajeista joilla on realistisuus mielessä, eikä kehä tai jumppakilpailut.

Aki Äijälä · #6

KungFuMiäs kirjoitti: Tämä kuvaus pitäisi sopia melkein tuollaisenaan suurimpaan osaan taistelulajeista joilla on realistisuus mielessä, eikä kehä tai jumppakilpailut.

Kyse onkin siitä, että useiden vanhojen perinteisten lajien ja tyylien tarkoitus nykypäivänä on opettaa sitä vanhaa perinteistä laija/tyyliä, siis tavoite EI ole tehdä realisti-supertaistelijaa. Maailma muuttuu, uhkakuvat muuttuvat mutta kulttuuri ei muutu vaan siitä vain tulee sitten vanhaa kulttuuri, lopulta kulttuurihistoriaa.

Jos haluat oppia haiku-runojen kirjoittamista tai impressionistista maalaustaidetta, niin menet opettelemaan niitä. Ja niitä sitten opetellaan niiden opettelun menetelmillä ja tavoitteilla. Ei siitä tule mitään, että heti kun osaa kirjoittaa, alkaa tehdä kaikenlaisia runoja. Tai heti kun oppii maalaamaan, alkaa tehdä ties minkälaisia maalauksia. Se juttu jota opetellaan on Se Juttu, ja se toimii omilla säännöillään ja tarkoitusperillään.

Tässä oikeasti nähdään länsimaisen kiireisen mulle-heti-kaikki-nyt-ajattelun vaikutus harjoitteluun, samoin kuin nimenomaan itsekeskeisen mä-mä-mä-mämä-ajattelun vaikutus. Heti pitää saada Minusta hyvä taistelija keinolla millä hyvänsä, sen sijaan että olisi harjoittelija joka pyrkiii harrastamaan sitä kulttuurinmuotoa jonka on valinnut. Yksilön tavoite on siis ristiriidassa lajin tavoitteen kanssa. Ei siinä sen kummempaa.

#7

Hau!
Kyllä sekin on vanhaa perinnettä, että mahdollisimman nopeasti pyritään opettamaan mahdollisimman tehokas taistelija. Näin ainakin kiinalaisissa lajeissa on toimittu historiassa useinkin. Muutenkaan en ymmärrä Aki sitä, että pitäisi ikäänkuin hioa taitoja pitkän aikaa, ennenkuin sovelletaan käytäntöön. Oppimisprosessissa joka tapauksessa edetään vaiheittain, joten jokaisen uuden tason soveltaminen käytäntöön on tosi tärkeää. Luulen, että sellainen "treenataan vuosi yhtä asentoa ja hiotaan tekniikkaa kuntoon" -tårta på tårta on enemmänkin eksotiikan tavoittelua. Ei sillä tavalla olla missään koskaan treenattu. Tai jos ollaankin, niin kyllä siinä sitten on suu ymmyrkäisenä, kun joku heti soveltamaan oppinut panee turpaan. Siinä eivät hienot periaatteet, filosofia, mystiikka tai jalot päämäärät juuri auta. Ja voisin kyllä lisäksi väittää, että uhkakuvat joita tavallinen jamppa kohtaa eivät ole juurikaan muuttuneet. Nyrkeillä tai korkeintaan veitsellä sitä tapeltiin ennenkin.

Mikä ihme muuten estää kirjoittamasta ruonoja heti kirjoittamaan opittuasi?

Tapani

Aki Äijälä · #8

En väittänytkään, että minun mielestäni tuo kulttuurin säilyttämisen periaate olisi yksittäisen harrastajan kannalta mitenkään hyvä juttu. Se voi olla vain eri juttu kuin mitä se yksittäinen harrastaja on hakemassa. Itse näkisin, että kumpikin on omalla tavallaan hyvä. Osin kumpaakin lähestymistapaa yhdistämällä saatanee paras kompromissi. Eri asia on, onko kompromissi mahdollinen toteuttaa harjoittelupaikkaa vaihtamatta eli mitä mieltä se laji on asiasta.

#9

Mikä kontaktipainotteisessa harjoittelussa estää lajin "kulttuuri puolen" esiin tulemista? Ei se mielestäni hävitä mitään kiinalaisten lajien hienosta perinnöstä, oikeastaan se vaan vahvistaa meidän juuria koska se tuo käytännöllisyyttä joka on meidän lajien tarkoitus alunperin muutenkin.
Onhan se totta että tälläinen hardcore kontaktiharjoittelu ei sovi kaikille, mutta heille on sitten tarjolla modernia wushua, yogaa, meditaatio kursseja sun muuta, on se ikävää kun hienoja perinteisiä kiinalaisia lajeja täytyy vääntää "tai chi hippien" tarkoituksiin sopiviksi kun tälläisille ihmisille löytyy kaikenlaisia muita hyviä harrastuksia.

Pidetään porkkanat porkkanoina ja tomaatit tomaatteina.

Kikudo · #10

Aki Äijälä kirjoitti:
KungFuMiäs kirjoitti:Tämä kuvaus pitäisi sopia melkein tuollaisenaan suurimpaan osaan taistelulajeista joilla on realistisuus mielessä, eikä kehä tai jumppakilpailut.
Kyse onkin siitä, että useiden vanhojen perinteisten lajien ja tyylien tarkoitus nykypäivänä on opettaa sitä vanhaa perinteistä laija/tyyliä, siis tavoite EI ole tehdä realisti-supertaistelijaa. Maailma muuttuu, uhkakuvat muuttuvat mutta kulttuuri ei muutu vaan siitä vain tulee sitten vanhaa kulttuuri, lopulta kulttuurihistoriaa.

Tota, tää ei ole totta. kyllä lajien tarkoitus on nimenomaan tehdä taistelijoita. pullamössökulttuuri vaan mahdollistaa sen ettei näin aina käy. mutta oikein se ei ole. se on kuin ottais autosta renkaat pois ja kutsuis silti porukkaa kyytiin.

Aki Äijälä kirjoitti: Jos haluat oppia haiku-runojen kirjoittamista tai impressionistista maalaustaidetta, niin menet opettelemaan niitä. Ja niitä sitten opetellaan niiden opettelun menetelmillä ja tavoitteilla. Ei siitä tule mitään, että heti kun osaa kirjoittaa, alkaa tehdä kaikenlaisia runoja. Tai heti kun oppii maalaamaan, alkaa tehdä ties minkälaisia maalauksia. Se juttu jota opetellaan on Se Juttu, ja se toimii omilla säännöillään ja tarkoitusperillään.

hä? mutta jos Se Juttu on tarkoitettu toimivaks heti. ei ehkä täydellisesti, mutta kuiteski. mikä tää odottelupakkomielle oikein on?

Aki Äijälä kirjoitti: Tässä oikeasti nähdään länsimaisen kiireisen mulle-heti-kaikki-nyt-ajattelun vaikutus harjoitteluun, samoin kuin nimenomaan itsekeskeisen mä-mä-mä-mämä-ajattelun vaikutus. Heti pitää saada Minusta hyvä taistelija keinolla millä hyvänsä, sen sijaan että olisi harjoittelija joka pyrkiii harrastamaan sitä kulttuurinmuotoa jonka on valinnut. Yksilön tavoite on siis ristiriidassa lajin tavoitteen kanssa. Ei siinä sen kummempaa.

kulttuurimuotoa? mitä ihmettä tarkoitat tällä? lähes kaikkien lajien tarkoitus on alunperin ollut kouluttaa nopeasti hyviä taistelijoita, joista sitten myöhemmin on tehty vielä parempia taistelijoita. nykyään ei tarvi, kun ei ole sotia. mutta just siks se olennaisin on kadonnut. ei niin että lajit ovat muuttuneet ja se on ok. ei se ole ok. se on :bs:

henkiset arvot ja muut on sivutuote. mitä siis tarkoitat että ei pitäis heti tulla hyvä taistelija? vai onks tää siis gaeshidon filosofia?

Potku.net

Potku.net