Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Syvän kuopan kaivaminen

Kiinalaiset lajit

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Alioppilas
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 5053
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Syvän kuopan kaivaminen

#31

Viesti Alioppilas »

KungFuMiäs kirjoitti: Lähdin puhumaan tuosta ajatuksestani sen vuoksi koska olin näkeväni ajatuksen että systeemeissä itsessään olisi se ratkaisu tähän tilanteseen. Että lähtemällä uuteen systeemiin ja oppimalla uuden kasan standardisoituja asioita niin oma henkilökohtainen taito paranisi siitä. Tietenkin tämä uusien asioiden hakeminen muista järjestelmistä on myös toisaalta hyvä asia sen henkilökohtaisen kehityksen kannalta, mutta riippuen siitä millä ajatuksella sitä tekee. Onko ajatus jonkun oman henkilökontaisen prosessoidun asian eteenpäin vieminen vai onko vain "oppimassa uusia juttuja". Ja miten pystyy prosessoimaan uusia asioita siihen omaan kontekstiin.
Uuteen systeemiin siirtymällä tuskin ratkaisee tilannetta juuri siksi, että taito ei varsinaisesti kasva standardisoituja asioita oppimalla. Ne ovat vain treenivälineitä, joiden käyttäminen on pitkälti harjoittelijasta itsestään kiinni. Ne ovat monesti myös hyvin systeemispesifejä ja rakennettu tietyn kaavan tai järjestyksen mukaan - toisaalta, kuten Häkkinen totesi, ne treenaavat usein samoja periaatteita ja tapoja käyttää vartaloaan. Tällöin henkilö, joka on jo kolunnut useampia systeemeitä, ei välttämättä hyödy suuriakaan uuden aloittamisesta, ellei kyse ole aivan eri alueella operoiva järjestelmä.

Olet siis varmasti oikeassa siinä, että systeemien "keräily" ei ratkaise mitään.
KungFuMiäs kirjoitti: Systeemin opettama kamppailutaito onkin mielenkiintoinen konsepti. Onko se systeemi joka opettaa sen kamppailutaidon vai näyttääkö vain systeemi miten kamppailutaidon saa itselleen kehitettyä? Oma ajatukseni on näistä vaihtoehdoista toka. Pystyykö harjoittelija suhtautumaan tekniikoihin, formeihin ja opetuksiin tiennäyttäjinä, vai tuleeko niistä opetuksista se itse asia (dogmatisointi).


Minä ajattelin näiden eron olevan lähinnä semanttinen. Systeemit sisältävät erilaisia harjoitteita, joilla treenataan kamppailussa (kunkin systeemin omasta viitekehyksestä) olennaisia juttuja. On tietenkin totta, että kaikista systeemeitä treenaavista ei tule kovia kamppailijoita, ja jotkut ovat kovia kamppailijoita ilman että treenaavat mitään systeemiä. Niin kuin monet totesivat, kamppailutaidon kehittyminen riippuu varmaan loppujen lopuksi paljon yksilön omista tavoitteista ja siitä, mitä harjoittelulta hakee.
Tapani
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 1996
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Turku

Syvän kuopan kaivaminen

#32

Viesti Tapani »

Olennainen juttu on myös se, että ainakin Tanglangin näkökulmasta kaikki mikä tapahtuu harjoituksissa tai vaikka kilpailuissakin on harjoittelua. Myös esim täysvoimainen matsaaminen. Periaatteessa näin pitäisi olla muidenkin Wuguanin lajien kohdalla. Harjoittelun ohessa syntyvä kamppailutaito sijaitsee siis jossain muualla kuin salilla.
Kuvake
joksanen
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 3170
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Turku

Syvän kuopan kaivaminen

#33

Viesti joksanen »

Hyvin sanottu!
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 20822
Lauteille: Joulukuu 2007

Syvän kuopan kaivaminen

#34

Viesti Lasse Candé »

Nyt puhun kiinalaislajeja laajemmin..

Kun puhutaan perinnelajeista, tai ehkä tähän yhteyteen paremmin sopivasta termistä "opetusjärjestelmälajit", ne ovat tietenkin opetusjärjestelmiä tarkoitukseen. Näissä tarkoituksissa on tapahtunut joissain lajeissa muutosta kun alkuperäiset tarkoitukset ovat muuttuneet esim modernin sodankäynnin takia ja nykyinen tarkoitus on arvokkaan perinteen säilyttäminen. Lähes itsetarkoituksellista toimintaa siis. Kuitenkin jos olisi kyse täysin itsetarkoituksellisesta toiminnasta eikä sovelluspotentiaalia olisi, en usko että lajit olisivat säilyneet sisältönsä puolesta. Sisällön säilyminen kun edellyttää fiilistä sovelluksesta, jos setti on vähänkään ihan alkeellisinta tavaraa kehittyneempää.

Niinpä esim perinteisissä japsilajeissa täytyy roolipelata menneessä ajassa, eurooppalaisten osalta vieraassa maassa. Silti, on harrastajien parissa koettu että jutulla on riittävästi arvoa jotta tätä asiaa kannattaa treenata. Näissä kai kuitenkin melko tyypillisesti ei piitata siitä mitä harrastaja saa vaan kaikki laittavat fokuksen siihen mitä laji saa harrastajasta. Ja näin sitten harrastajakin saa.



Aina kun on laji, on kuitenkin kyse siitä että se laji on ainoastaan se kokoava voima. Sen tulkinta käytännöllisesti taas on individuaalinen prosessi. Hyvä laji-ihminen kehittää itseään yksilönä riittävästi ja on riittävän lajiuskollinen kokoontumisissa. Näiden painopisteet varmasti vaihtelevat lajista toiseen.

Koska itselleni on käytännössä hyötyä sosiaalisen kanssakäynnin paranemisesta, ihmisenä kasvamisesta ja terveydellisistä vaikutuksista, vierastan puheita tappelutehosta kovinkin pitkällemenevänä kantavana ajatuksena. Ymmärrän tosin sen, että jotkut haluavat dyykata syvemmälle sen välineen kautta, jotakuinkin samoista lopullisista motiiveista kuin itselläni on. Ne ketkä väittävät että motiivi on defacto tappelemisessa mutta eivät juurikaan tappele, eivät osaa ajatella rehellisesti. Minulla on tosin sikäli tässä esiteltyjä lajiajatuksia helpompaakin, että lajini tähtää modernimpiin arvoihin kuin kanssaihmisten telomiseen ja budon tulkinta on "kamppailun tien" sijaan "elämäntiessä harjoitellen kamppailua".

Näitä pohtivalle, lajikansallisuuksista piittaamatta, suosittelen edes alkeellista tutustumista "budo"-käsitteen etymologiaan.


Mutta siis..
Laji on kokoontumista ja opetuksellista - kehitys yksilöllistä.
Opettajan pitää olla hemmetin hyvä ja alla olevan treeniporukan hyvin organisoitua, jotta yksilöllisyys ja tehokkuus saadaan paremmin toteutettua kuin lajiformaatilla. Tällöin myös helposti käy niin, että opettajan omat mieltymykset ja näkemys eivät kohtaa harrastajan omia, vaikka mantra "tappeluteho" molempia yhdistäisikin. Ellei tätä tajua, ei tajua paljoakaan.
Silti, jos opettajan näkemykset hyvällä tuurilla ja kenties juttuun kasvamisen myötä vastaavatkin omia, voi ainakin yhdelle sukupolvelle kenties tarjota jotain "parempaa" kuin lajin. Seuraavasta sukupolvesta en olisi kovinkaan varma.

Suosittelen "kehittyjille" että teroittavat näkemyksiään niin kehityksestä kuin lajeistakin, alkaen kunnioittamaan molempia enemmän kuin eilen. Ja "perinteen säilyttäjille" että myös he teroittavat molempia puolia. Perinne ei säily toistolla ilman haasteita tai sitten se on melko köyhä.



(Pointtien numerointi ja kappalejako lisätty..)
Lohikäärmepallo kirjoitti: (1) Ainakin minusta tuntuu, että mestarin tapaamisen jälkeen omakin harjoittelu on paljon intensiivisempää, kunnes se sitten ajan kanssa taas vesittyy sille tasolle mitä se oli ennenkin.

(2) Kuitenkin ajatuksena on myös sellainen vähän syvällisempi päämäärä, että kamppailutaito ei ole vain sitä että voittaa tappeluita (mikä voi olla harjoittelun sivutuote) ne ns. katutappelijat ovat monesti sellaisia yhden hitin ihmeitä, jotka osaavat jollain tempulla tai ominaisuudella tehdä jotain, mutta kun se ainut puolivillaisesti opittu kuristus tai luonnon suoman suuren koon tuoma etulyöntiasema on purettu, ei jäljelle jää kauheasti mitään.

(3)Kunfussa minua kiinnostaa se ajatus, että harjoittelemalla taistelutaitoa voi tehdä itsestään kaikin puolin paremman ihmisen, moraalisemman, fiksumman, vahvemman, nopeamman jne. koska kaikki ovat ominaisuuksia, joita tarvitaan kamppaillessa.
Ensimmäisestä sanoisin että treeni elää koko ajan. Jos muka palaa entiselle tasolle eikä mikään ole kehittynyt, ei ole käyttänyt koko potentiaalia siitä innostuksesta minkä on saanut mestarista. Se työ tehdään tyypillisesti suurimmaksi osaksi jo etukäteen, mutta itselleni on toiminut hemmetin hyvin että kirjoittaa hyvät muistiinpanot (joka pakottaa kehittämään ajatuskuvioita harjoitteiden järjestyksestä ja koherenssista ja antaa samana iltana kertauksen) sekä sitten treenailee asioita noin viikon, mikäli näkee opettajaa esim muutaman kerran vuodessa. Jos on jotain itselle hiton uutta, treeniprojekti on huomattavasti suurempi. Sama koskee tilannetta että uutta on paljon ja muuta treenattavaa vähän. Osa tästä tosin koskee vain tilannetta että vetäjä on miettinyt hyvin treenisisällön, mikä ei aina ole tilanne silloinkaan kun opittu setti on ihan hiton hyvää. Tällöin joutuu tekemään vielä enemmän työtä, mutta se ei valu hukkaan.

Toka laittaa juuri pohtimaan edellä mainitsemaani yleisen "tappelutehokkuus-mantran" surkeutta. Se on surkea sen takia että ajatusmaailmallinen lähtökohta-asetelma on aina olemassa. Ellei tiedostetusti, niin sitten tiedostamattomasti. Hyvän opetuksen kannalta ideaali olisi että tämä olisi tiedostettua niin opettajalla kuin oppilaallakin. Se miten taktiikka sopii elämäntilanteeseen ja minkälaiset tappelut tulisivat kysymykseen on heti treeni-intensiivisyyden jälkeen tärkein kysymys, sillä se muuttaa totaalisesti sen mitä asioita treenataan. Toki tällainen jaarittelu ei ole yhtä raflaavaa kuin "meitä kiinnostaa vain kuinka voi tapella tehokkaasti".

Ja tuo kolmas osuu tässä viestissä edellä kirjoittamaani settiin. En tiedä kuinka paljon lajeissasi on noita tavoitteita. Ellei ole, kuinka paljon saat itse niihin asioihin? Jotkut saavat paljonkin myös lajeista joiden fokus on muualla, mutta joutuvat ikäänkuin pitämään sen itsellään palatessaan lajin pariin muitakin kasaaviin kokoontumisiin (mitä siis lajit raa'asti katsottuna ovat), koska eivät halua venyttää lajin fokusta siten että lisätavara lopulta syrjäyttää jotakin mikä oikeasti kuuluisi lajiin. Juuri tästä syystä sekä lajiarvostusta että henkilökohtaista kehittymisajatusta pitää teroittaa symbioosissa sekä erottaen että näitä yhdistäen. Tästä foorumista on ollut hemmetisti hyötyä itselleni tässä asiassa, vaikka kyseinen ajattelutapa oli jo itselläni ennen lukemista. Pohdinta kun on loputon.
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 19092
Lauteille: Helmikuu 2005

Syvän kuopan kaivaminen

#35

Viesti Jussi Häkkinen »

Ei taistelutaitoa harjoittelemalla tule paremmaksi ihmiseksi. Se on ihan suoraan sonnanjauhantaa. Siitä tulee paremmaksi taistelijaksi ja - no - yhteiskunnan kannalta huonommaksi.

Paremmaksi ihmiseksi tulee rentoutumalla, miettimällä missä ajassa elää ja sen myötä panostamalla paljon opintoihin, töihin ja rakkaimpansa kanssa ajan viettämiseen. Ohessa tulee ylipäätään paljon relaamista, ruohikolla makoilua ja sen oppimista, miten levätä kun arkena on kaikki liian kiireistä.

Älä nyt jumalauta kungfua tässä virallisessa liikunta-ammattien häpeävaltiossa lähimmäksi kupeeseen ota. Täällä ei pärjää kuin douppaamalla tai kansainvälistymällä. Jälkimmäiseenkin voi kuulua napinotto.

Harrasta hojoa. Elä elämää. Opiskele työtä. Siinä se. On yksi ja ihan hiton sama, kuinka hyvä hojo-opettaja sinulla on.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 20822
Lauteille: Joulukuu 2007

Syvän kuopan kaivaminen

#36

Viesti Lasse Candé »

Jussi Häkkinen kirjoitti: Älä nyt jumalauta kungfua tässä virallisessa liikunta-ammattien häpeävaltiossa lähimmäksi kupeeseen ota. Täällä ei pärjää kuin douppaamalla tai kansainvälistymällä. Jälkimmäiseenkin voi kuulua napinotto.
:D

Ei taistelutaitoa harjoittelemalla tule paremmaksi ihmiseksi. Se on ihan suoraan sonnanjauhantaa. Siitä tulee paremmaksi taistelijaksi ja - no - yhteiskunnan kannalta huonommaksi.
Pidän tätä mahdollisena joissain tapauksissa, mutta en suinkaan välttämättömänä. On toki täysin mahdotonta verrata mihinkään, koska vertauksen henkilö on vanhentunut ja jos taas vertaa lajiharrastajia ei-lajiharrastajiin, uskon jo lähtökohtaisen persoonallisuuseron painavan niin paljon että koko juttu sotkeentuu.

Omassa tapauksessani koen harrastamisen olleen erittäin hyödyllistä. Kun painopiste siirtyi jalkapallosta kakeen, tietynlainen kilpailuhenkisyys kaikessa turhassa väheni ja alkoi tajuamaan että tilanteita pitää aistia, milloin pitää vetää ja milloin pitää seurata. Milloin pitää hillitä itsensä ja milloin pitää teeskennellä suuttumusta. Ja ettei edes oikeasti suutu. Esim työelämässä ja kaverijutuissa. Näistä voi seurata työstä riippuen pieni, mutta yhteen henkilöön nähden suuri, hyöty yhteiskunnalle. Ihmisenä kehittymiseksi lasken myös sen että tekee Babel-kierroksen (*) maailman turvallisuuden katoamisesta takaisin sen löytämiseen. Jos ei tutustu maailman pahuuteen, se iskee pahemmin sitten kun iskee. Tämä kehitys on samalla itsestäänselvästi myös normaalia kypsenemistä, mutta fiilis on vuosien itsekriittisen pohtimisen jälkeenkin että myös treenifokuksen muuttumisella on ollut näppinsä pelissä.

Kaikki tämä varmasti toteutuu vain osalla. Riippuu lajista, henkilöstä ja oikeastaan kaikesta muustakin. Uskon että about mikä tahansa hyvin valittu harrastus parantaa ihmistä. Yhtä paljon kiitosta, ellei enemmän, menee allekirjoittaneelta jalkapallon suuntaan. En ehkä ole hyvä ihminen, mutta kuvitelkaa miten huono olisin ilman harrastuksia. :)


(*) Babelista: (leffa) (sisältää tietyssä, ehkä pahimmassa, mielessä spoilerin)
paljastus:
Tulkitsen Babelin pointtina sen että turvallisuus jne revitään auki ja kasataan uudestaan, jolloin lähdetään toiselle kierrokselle. Vastaavat kierrokset ovat elämässä tärkeitä ja todellisia opetuksia. Kivuliaitakin kuin helvetti, mutta tunnelin päässä on sitä entistä särkyvää kauniimpi valo.
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 23 kurkkijaa