Magan paini

[Mjölnir]

Temput on temppuja. Mikään temppu ei kanna kauas, mikäli kokonaisuus ei ole hanskassa.

Pureminen, silmien kaivaminen ym. ovat kaikki työkaluja, jotka kannattaa hallita, että niitä voi hyödyntää. Mutta minkään yksittäisen jutun varaan ei mielestäni voi laskea. Kokonaisuus ratkaisee. Pitää olla kyky tunnistaa tilanne, havaita alkava tai uhkaava hyökkäys, pitää olla kykyä käyttää työkalujaan, ja vaihtaa työkalua, mikäli haluttua vaikutusta ei saada. Mitkään puremiset tai simien kaivamiset tai genitaaleille potkimiset eivät ole autuaaksi tekeviä, jokainen näistä työkaluista vaatii käyttäjän, joka on mentaalisesti valmis käyttämään niitä riittävällä teholla, harjoitellut niiden käyttämistä riittävän realistisesti ja omaa tappelusilmää nähdä tilanteen kehittyminen ja kykyä arvioida vastustajan seuraavaa siirtoa. Ja kestää tekojensa seuraukset. Mielellään järjissään.

[Kari Aittomäki]

Jumalauta mutta siinä se tuli!
Koko jutun ydin.

Mjölnir, my hat is off.

[Mjölnir]

Jumalauta mutta siinä se tuli!
Koko jutun ydin.

Mjölnir, my hat is off.

Kari (suo anteeksi tuttavallinen lähestyminen, vaikka ei virallisesti ollakaan etunimituttuja), olen jo useamman vuoden luullut, että olen nähnyt valon. Ja lähipiirini ihmistensatuttamislajeissa myös on sen nähnyt. Koen kommenttisi ehkäpä merkittävimpänä positiivisen palautteena, mitä olen ainakin nettifoorumeilla saanut. Varsinkin, kun se tulee niinkin kokeneelta taistelija-kamppailijalta kuin sinä.

[AriJ]

Olenko jotenkin sinisilmäinen, kun olen luullut että tuo Mjölnirin kuvaama olisi itsestään selvyyttä kamppailulajissa kuin kamppailulajissa

Hyvin tiivistetty, kylläkin!

[Mjölnir]

Olenko jotenkin sinisilmäinen, kun olen luullut että tuo Mjölnirin kuvaama olisi itsestään selvyyttä kamppailulajissa kuin kamppailulajissa

Minäkin olen luullut, mutta tosiTV (katurealismi) osoittaa toista.

Tai ei varmasti ole monenkaan lajin vika, vaan niiden ihmisten. jotka ei vaan tajua sitä oikeaa olemusta, ja LUULEE tietävänsä, mistä on kyse.

Joissain idän filosofiaan perustuvissa lajeissa on se ongelma, että jonkun valaistuneen eurooppalaisen pitää ensin selittää eurooppalaisille, ja vielä ehkäpä erillä tavalla pohjoismaalaisille, miten se sopii meidän elämänfilosofiaan. Olen valitettavan paljon tavannut sellaisia henkilöitä, jotka kuvittelee, että näissä lajeissa, jotka on tehty tappamista ja itsepuolustusta varten olisi jotain hienompaa. Ei niissä ole. Turpaan lyönti on turpaan lyönti, kutsuttiin sitä sitten millä kielellä tahansa, tai kuinka se naamioitaisiin "korkeamman henkisen yhteyden tavoitteluun maailmankaikkeuden ja kanssaharrastajien kanssa"

[Mika]

Mjölnir, minustakin olet onnistunut tämän ketjun parissa viimeisessä viestissäsi erinomaisesti. Kaikki tärkein kiteytetty muutamaan virkkeeseen.

Hyvä että aiemmin noita lausunut, olisi muilta jäänyt monta tuhatta viestiä kirjoittamatta, varsinkin muutamassa todella pitkässä ketjussa.

[Mjölnir]

[kilpitorjunta]

Temput on temppuja. Mikään temppu ei kanna kauas, mikäli kokonaisuus ei ole hanskassa.

Pureminen, silmien kaivaminen ym. ovat kaikki työkaluja, jotka kannattaa hallita, että niitä voi hyödyntää. Mutta minkään yksittäisen jutun varaan ei mielestäni voi laskea. Kokonaisuus ratkaisee. Pitää olla kyky tunnistaa tilanne, havaita alkava tai uhkaava hyökkäys, pitää olla kykyä käyttää työkalujaan, ja vaihtaa työkalua, mikäli haluttua vaikutusta ei saada. Mitkään puremiset tai simien kaivamiset tai genitaaleille potkimiset eivät ole autuaaksi tekeviä, jokainen näistä työkaluista vaatii käyttäjän, joka on mentaalisesti valmis käyttämään niitä riittävällä teholla, harjoitellut niiden käyttämistä riittävän realistisesti ja omaa tappelusilmää nähdä tilanteen kehittyminen ja kykyä arvioida vastustajan seuraavaa siirtoa. Ja kestää tekojensa seuraukset. Mielellään järjissään.

Täysin samaa mieltä että kokonaisuus ratkaisee. Tässä omakohtainen tarina eräästä Tampereen huonomaineisesta lähiöpubista jossa olin kaverini seurassa ja itsekkin sieltäpäin kotoisin. En osannut vieroksua pubia vaikka tiesin sen huonon ja pahan maineen. No pöydässä oli pientä vääntöä jostain ja itse ei niin kauheasti nahistelu kiinnostanut. Jossain kohtaa tokaisin että lähden kotiinpäin. Eikös tästä porukasta toinen seurannut ulos nurkan taa odota jätkä sanatarkkaan muista mitä sanoi mutta tyylillä että senkin nössö lähdit meneen et uskalla ottaa matsia tapan sut saatana. Yritin sitten puhumalla että ei ole siitä kiinni ei ole tarvetta vaan tapella koska miksi mitättömästä asiasta. ym. Jossain kohtaa tarttui rytkyistä kiinni ja seinälle. Silloin iski paniikki. Eräässä itsepuolustus seurassa saamoilla opeilla käytin Paul Vunakin kikkaa ja pamautin kämmenillä korviin tai korvaan hyvin vaikea muistaa. Sitten päivääkään treenaamatta lajia Senshido Kaivosen puolustaudu dvd videoita sopivasti lähiaikoina katselleena jostain tuli mieleeni lähin kohde silmät/kurkku. Sormet silmään ja seuraava siirto purin korvaan ja vielä kyynerpäälyönti silmäkulmaan ja karkuun. Tärkein kuitenkin mikä jäi mieleeni pelon ja stressin hallinta on puolet kaikesta koska silloin pelotti ihan saatanasti.

[Nommo]

Kun aloitin KM:n syksyllä 2018, olin tuotapikaa varsin lyöntikeskeinen ja katsoin että olen muuta ennemmin pysty- kuin mattotreeni-ihminen. Jos pystypuoli olisikin pääasiassa nyrkkeilytyyppistä käsipainotteista toimintaa, niin sitten suurin ongelma olisi pyörrytys. Nyt jos ajattelee tositilannetta, senhän ei edes pitäisi antaa jatkua niin pitkälle että ehtii alkaa pyörryttämään. Jossainmäärin olen myös yrittänyt sisäistää sen että parempi olisi tintata kämmenen lihaisalla alaosalla jos siis tosi on kyseessä, koskapa nyrkiniskussa voi kuulema teloa oman kätensä. Jotenkin se nyrkki vaan lähtee minulta niin itsestään. Mutta kun ei ole koskaan ollut tarvis täysillä vetää, ei tiedä omakohtaisesti miten voi käydä.

Mutta kun nyt kuitenkin pystysparreissa mukana ovat milteipä aina potkut, niin sitten päästäänkin sekopäisyyteen potenssiin kaksi, koska jalkatyöskentely minulla oli varsinkin alussa aika onnetonta. Nyt jos teen rauhallisesti vähemmän aikaa mukana olleiden parina, niin ihmeekseni pystyn kyllä torjumaankin potkuja, vaikka välillä minulla oli miltei "kuollut" koko vasen puoli niin että siellä tuli aina potkut läpi sparrissa.

Mutta asiaan. Pitkään kammosin mattotreenejä, koska koin mattotekniikat todella vaikeiksi ja vihaan yli kaiken mokaamista. Pääkin kun on kuin teflonia, ettei sinne oikein tartu mikään, niin satunnaiset mattoilut ei ihan asiaansa aja. Aivan kuten toisaalla taisin mainitakin, muuan ohjaaja sanoi että mattoa pitäisi tehdä pari kertaa viikossa vuosi että siitä jotain ymmärtäisi. Tietenkään en ollut noin paljon tehnyt kun vuosi oli kulunut, kun kyseessä on KM eikä paini, mutta jotenkin jännästi aloin vaan kiinnostumaan mattotekniikoista kovastikin. Jotenkin se kai viehätti kun parin kanssa pohdittiin että mitä tapahtuu kun veivaan tuosta tai teen niin tai näin. Tämä fundeeraaminen on oikeastaan yksi niistä syistä mikä tekee KM:sta minulle niin rakkaan. Se on ongelmanratkaisua. Ja minulla kun ei mitkään kauhean nopeat reaktiot ole, niin nämä rauhalliset pähkäilytuokiot ovat aika vapauttavia kun ei tarvitse riehua kuin viimeistä päivää.

En tiedä onko naisena otettava erityisesti mattopuoli sellaisena asiana että sparreissa tuskin voi odottaa kovin suurta sukseeta. Olen aikoinani pari kertaa nujertanut hauraan oloisen oranssivöisen miehen (itselläni ei silloin vyötä). En nyt tiedä onko sillä joku hienokin nimi tällä asennolla että makaat vaan rähmälläsi toisen päällä niin ettei hän pääse liikkumaan. Poikittain maaten olen tainnut voittaa pari kertaa naisen. Taannoin onnistuin kuristamaan yhtä naista. Mutta siinäpä ne sitten melkein onkin. Parempi tämäkin kuin ei mitään. Tekniikoiden kunnolliseksi sisäistämiseksi haluan tosiaan käydä BJJ:n alkeiskurssin, koska meillä KM:ssa on nykyään mattoa todella harvoin ja jos on sparria, se on puoleltani herkästi voimalla vääntämistä eikä tekniikasta tietoakaan. Ja minähän en kyllä mikään amatsoni ole, keskikokoinen vain. Käsivarsissa toisaalta ilmeisesti on jonkinlaista muskelia, koska muutama ihminen sukupuolesta riippumatta ei ole noin vain kuristusotteistani irtautunut.

[skuukeli]

Painiessa pitäis muistaa, ettei tee siitä itse liian raskasta. Itse yritin alkuun vääntää ja kääntää hirveellä vimmalla kaveria joka suuntaan, lopputuloksena olin itse aivan puhki. Nyt oppinu et pysyttelee ite mahdollisimman rentona ja hakee positioita mistä pääsee tekemään temppuja mitä omasta hihasta löytyy, antaa kaverin riehua ittensä loppuu ja sen jälkeen homma helpottuu omalta osalta.

[Nommo]

Vaikken paljoa tiedäkään, niin se on käynyt selväksi että pitäisi se tekniikka olla hallussa ja siihen panostaa, eikä vääntää voimalla. Sillä todellakin saa itsensä puhki ja pähki.

Tästä herääkin kysymys että jos ihminen on sellaista tyyppiä että hänellä on valtavasti massaa, niin käykö helposti niin että hän ei tekniikkaa sisäistä kun on oppinut luottamaan voimiinsa...?