Peyton Quinn: Real Fighting

[YJT]

Julkaistu Kontrollissa.

Real Fighting

Kirjoittaja: Peyton Quinn
Kustantaja: Paladin Press, 1996
Sivumäärä: 176

Taustatietoja kirjoittajasta:
Peyton Quinn on harjoitellut perinteisiä budolajeja neljä vuosikymmentä ja hänellä on musta vyö judossa, karatessa ja aikidossa. Quinn on työskennellyt vuosia erilaisissa levottomissa baareissa järjestyksenvalvojana, ja on kerännyt kokemusta lukuisista tosielämän väkivaltatilanteista. Quinn on kirjoittanut kaksi kirjaa ja tehnyt muutaman koulutuselokuvan realistisesta itsepuolustuksesta. Hän on osakkaana koulutuskeskuksessa, jossa skenaarioharjoittelua käytetään pääasiallisena koulutusmetodina itsepuolustuksessa.

Kirjan esittely:
Real Fighting keskittyy esittelemään skenaarioharjoittelua ja perustelemaan, miksi skenaarioharjoittelu on välttämätöntä, mikäli itsepuolustustaitoja harjoitellaan todellista tilannetta silmällä pitäen.

Kirja alkaa itsepuolustustilanteen dynamiikan esittelyllä. Quinn tekee useita viittauksia aikaisempaan kirjaansa Bouncer´s Guide to Barroom Brawling, missä samaa aihetta käsiteltiin laajemmin. Quinn painottaa, että tekninen taito ei ole läheskään niin tärkeää kuin kyky toimia äkillisessä ja pelottavassa väkivaltatilanteessa, ja toteaa että ilman kontaktia tai kevyellä kontaktilla tehtävästä harjoittelusta voi olla itse asiassa jopa haittaa tositilanteessa, koska tällä tavalla harjoitellut henkilö on oppinut rajoittamaan iskujensa voimaa.

Quinn kertoo tarinan kansainvälisestä budolajiturnauksesta, jossa hän oli katsojana. Turnauksessa eräs kilpailijoista oli tyytymätön tuomarin päätökseen ja kävi tämän kimppuun. Seurauksena oli joukkotappelu, jossa oli osallisena toista kymmentä mustan vyön omaavaa eri budolajien harrastajaa. Yksikään tilanteessa mukana olleista ei kuitenkaan käyttänyt lajistaan tuttuja tekniikoita, vaan kaikki yrittivät lyödä toisiaan lähinnä ”nakkikioskiheijareilla”. Quinn selittää tilannetta sillä, että vaikka kaikki tappelun osanottajat olivat kokeneita ottelijoita, yhdelläkään tuskin oli kokemusta oikeasta tappelusta. Adrenaliini ja muut verenkierrossa olevat ”taisteluhormonit” estivät monimutkaisten budotekniikoiden käytön.

Ennen varsinaiseen asiaan pääsemistä Quinn käsittelee brasilialaisen ju-jitsun menestymistekijöitä vapaaottelukehissä. Quinn toteaa, että brasilialaisen ju-jitsun suurimpia vahvuuksia on harjoitusmetodi: painimaan oppii parhaiten painimalla, mutta lyönti- ja potkulajeissa samanlainen täydellä teholla harjoittelu ei ole mahdollista.

Hieman ennen kirjan puoliväliä Quinn alkaa käsitellä skenaarioharjoittelua. Kirjassa esitellään Quinnin koulussa käytettävää harjoittelutapaa ja perustellaan, miksi tällä tavalla annettu opetus antaa perinteistä tapaa huomattavasti parempia tuloksia. Quinn kertoo, että jopa yhden päivän mittainen koulutus antaa ihmiselle erittäin hyvät valmiudet toimia todellisessa väkivaltatilanteessa. Sen lisäksi, että skenaarioharjoittelusta hyötyvät kamppailulajeja harrastamattomat henkilöt, myös kokeneet budolajien harrastajat hyötyvät harjoitustavasta suuresti. Kirjan lopussa Quinn käsittelee vielä lyhyesti aseilla tapahtuvaa skenaarioharjoittelua.

Kokonaisarvio kirjasta:
Real Fighting keskittyy perustelemaan, miksi skenaarioharjoittelu on ylivoimainen harjoitustapa verrattuna perinteiseen liikesarjapohjaiseen harjoitteluun. Lukijalle, joka on tästä asiasta jo vakuuttunut, kirjan anti on melko vähäinen.

Kirjassa ei valitettavasti anneta oikeastaan mitään tietoja, joiden perusteella lukija voisi itse toteuttaa skenaariopohjaista harjoittelua. Tämä saattaa johtua siitä, että Quinn suojelee omaa liiketoimintaansa herättämällä kiinnostuksen mutta antamatta ohjeita omakohtaista harjoittelua silmällä pitäen. Tätä korostaa vielä se, että Quinn kertoo että hänen koulunsa käyttämä haarniska on vuosien tuotekehittelyn tulos eikä sitä saa hankittua mistään, ja muut vastaavat (esim. Red Man) eivät suojaa maalimiestä riittävän hyvin.