Carl Cestari: Old School Series

[YJT]

Jokin aika sitten Potkussa oli puhetta Carl Cestarin tuotannosta, ja lupasin kirjoittaa arvostelun miehen filmeistä. Ohessa on Kontrolli -lehden syyskuun numeroon kirjoittamani arvostelu (tai itse asiassa arvostelun runko; joudun siistimään ja lyhentämään arvostelua hieman).


CARL CESTARI: OLD SCHOOL SERIES

Kun kyselee ”alan miesten” mielipiteitä parhaista itsepuolustusfilmeistä, usein vastaan tulee Carl Cestarin nimi. Cestarin tuotanto on käsittääkseni Suomessa varsin tuntematonta, joten tässä arvostelussa keskitytään yksinomaan tämän yhden kouluttajan pääteokseen, Old School Series –nimiseen koulutuspakettiin.


Taustatietoja kouluttajasta:
Carl Cestari aloitti kamppailulajien harrastamisen 7-vuotiaana, ja hänellä on yli 40 vuoden kokemus kamppailulajeista. Cestarilla on musta vyö seitsemästä eri budolajista ja hän on Tekkentyu jujutsu –tyylisuunnan perustaja. Cestaria pidetään merkittävimpänä World War II combatives -tyylisuunnan edustajana maailmassa..


Filmien esittely:
Old School Series on viiden DVD:n paketti, jossa opetettavat tekniikat edustavat niin kutsuttua World War II Combatives –tyylisuuntaa. Tavoitteena on luoda mahdollisimman tehokkaita ja helppoja tekniikoita, joita ei tarvitse opetella montaa erilaista pärjätäkseen lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Monet kamppailulajit kertovat pyrkivänsä samaan, mutta WW II Combatives –tyylisuunnassa oleellista on, että tekniikat voi todellakin opettaa hyvin lyhyessä ajassa, esimerkiksi sotilaan peruskoulutuskauden aikana ennen taisteluun lähettämistä.

Jos en filmiä ensimmäistä kertaa katsoessani olisi etukäteen tiennyt, että filmi on ulkoisesti erittäin karu, olisin ollut suorastaan järkyttynyt. Filmi on kuvattu ilmeisesti joskus 80-luvulla VHS-kameralla, ja muuntotyö digitaaliseen muotoon on tehty vasta äskettäin. Tuloksena on suorastaan surkea kuvan- ja äänenlaatu, josta on paikoitellen jopa vaikeaa saada selvää. Kuva on pehmeä ja ääriviivat ovat usein sotkuiset, kuvassa on toisinaan räpsähdyksiä ja paikoitellen kuva jopa rullaa pystysuunnassa. Äänessä on paikka paikoin voimakas taustakohina ja usein häiritsevää kaikua, ja äänen voimakkuus on liian alhaisella tasolla.

Muutostyö DVD-formaattiin on tehty helpoimmalla mahdollisella tavalla, ja jokainen filmi koostuu yhdestä kohtauksesta, joten DVD-formaatin hakuominaisuuksia ei ole hyödynnetty. Edes siirtyminen suoraan tiettyyn kohtaan filmissä ei ole mahdollista, joten oikeaan kohtaan siirtyminen on tehtävä kuvallisen pikakelauksen avulla. Tämän lisäksi jokainen filmi on yhtä pientä poikkeusta lukuun ottamatta kuvattu yhdellä otoksella, eikä kameran takana tunnu olevan ketään zoomaamassa ja kohdistamassa kuvaa. Filmit on kuvattu laajalla kuvarajauksella, jotta kumpikaan filmillä esiintyvistä henkilöistä ei vahingossa siirtyisi kuvan ulkopuolelle. Cestari siirtyy välillä tarpeettomasti keskemmälle kuvaa näyttämään jonkin yksityiskohdan, ikään kuin hän ei tietäisi miten kameran kuva on rajattu.

Kun Cestari alkaa esiintymään kameralle, filmin tekniset puutteet unohtuvat. Cestari puhuu energisesti ja innostavasti, hänen esiintymisensä on vakuuttavaa ja liikkeet salamannopeita. Cestari ei puhu paperista ulkoa opeteltua tekstiä, vaan hän puhuu omin sanoin kameralle, ja puhetta tulee lähes taukoamattomasti koko filmin alusta loppuun. Tällainen vapaa, omin sanoin kertominen on toisaalta mukavaa seurattavaa, mutta toisaalta Cestari ajautuu aika ajoin sivuun aiheesta, ja puhuu parikin minuuttia jostain mieleen tulleesta, sinänsä mielenkiintoisesta asiasta, joka ei kuitenkaan liity suoraan käsiteltävään asiaan, ennen palaamista kesken jääneeseen asiaan.


Osa 1: Fundamentals of Unarmed Combat
Cestari aloittaa kertomalla, että lähitaistelutaidot perustuvat kolmen perusasian: etäisyyden, liikkeen energian ja tasapainon hallintaan. Cestarin jatkaessa näihin perusteisiin palataan aika ajoin, jolloin katsoja todella ymmärtää, miksi ne ovat niin tärkeitä.

Cestari kertoo, että tasapainon kannalta ihmisen heikot kohdat ovat pää ja jalat, joten tasapainoa horjuttaakseen on tehokkainta hyökätä näiden kohtien kimppuun. Filmillä Cestari käy läpi tarkemminkin parhaat ihmiskehon hyökkäyskohteet, jotka sijaitsevat valtaosaltaan pään, kaulan ja nivusten alueella. Tasapainon horjuttaminen onnistuu parhaiten, jos hyökkäys kohdistetaan 90 asteen kulmassa vastustajan jalkojen muodostamaan linjaan nähden. Tämän lisäksi tasapainon horjuttaminen onnistuu parhaiten iskuja ja potkuja käyttämällä. Merkillepantavaa on, että Cestari kehottaa välttämään vartaloon hyökkäämistä paitsi hyvien kohteiden puuttumisen takia, mutta myös siksi että tositilanteessa vastustaja saattaa olla esimerkiksi pukeutunut paksuun toppatakkiin, joka vaimentaa iskujen vaikutusta. Tällaisista huomioista on helppo päätellä, että tekniikat on tarkoitettu nimenomaan tositilanteissa käytettäviksi.

Hyökkäysten teho perustuu liike-energian hallitsemiseen ja oikeanlaiseen hyödyntämiseen. Kaikissa lyönneissä käytetään drop step-periaatetta, eli samanaikaisesti kuin lyönti lähtee, etujalka nostetaan ilmaan, jolloin lyöjä alkaa kaatua eteenpäin. Lyönti osuu kohteeseen ennen kuin etujalka koskettaa maata, jolloin lyöntiin saadaan mukaan koko vartalon paino. Tällä tavalla jopa etukäden suorasta saa voimakkaan tyrmäyslyönnin. Tämä periaate kuvastaa hyvin Cestarin yleistä asennetta lähitaisteluun: liikeen suunta on eteenpäin, ja vastustajan kimppuun hyökätään, kunnes tämä ei muodosta enää uhkaa.

Lähitaistelutilanteessa osapuolten välinen etäisyys on merkittävä sen takia, että jos vastustaja ehtii tekemään aloitteen lyömällä ensin, tätä iskua ei ole käytännössä mahdollista väistää tai torjua riittävän tehokkaasti. Etäisyys vastustajaan on pidettävä niin suurena, että tämä ei pysty hyökkäämään liikkumatta lähemmäs. Tämän takia ympäristön havainnointitaito on Cestarin mielestä ensisijainen itsepuolustustaito. Valitettavasti Cestari tyytyy ainoastaan toteamaan, että havainnointitaitoa on pyrittävä kehittämään, mutta ei anna neuvoja asiassa. Jos kaikesta huolimatta osapuolet päätyvät liian lähelle toisiaan, on parasta lyödä itse ensin, eikä jäädä odottamaan vastustajan hyökkäystä. (Filmillä ei oteta kantaa tekniikoiden lainmukaisuuteen, mutta tosielämässäkin ennakoiva hyökkäys saattaa tietyissä olosuhteissa kuulua hätävarjelun piiriin, jolloin se ei ole rangaistava teko).

Ennen hyökkäystekniikoihin siirtymistä Cestari opettaa oikean valmiusasennon. Kuten tyypillisesti opetetaan, vartalon kuuluu olla kulmittain vastustajaan nähden. Cestari opettaa vielä, että hartialinjan on oltava samassa linjassa jalkojen kanssa, eli vartaloa ei kierretä vyötäröstä. Vartalo jännitetään tiukaksi sen takia, että tositilanteessakin ihminen jännittää vartalonsa jäykäksi, joten on järkevää harjoitella samalla tavalla. Paino asetetaan valtaosaltaan etummaisen jalan varaan ja takajalka on maassa vain päkiän varassa. Tällä tavoin pystytään parhaiten vastustamaan päin juoksevaa vastustajaa, joka pyrkii taklaamaan puolustautujan maahan. Valmiusasento ei saa olla liian aggressiivinen, ja omat kädet on pyrittävä pitämään vastustajan käsiä korkeammalla.

Cestari on ottanut ensimmäiselle filmille mukaan vain kaikkein tärkeimmät ja keskeisimmät hyökkäykset, joten filmillä opetetaan ainoastaan kolme lyöntiä, eikä lainkaan potkuja tai torjuntoja. Torjuntojen puuttuminen selittyy myös Cestarin asenteella itsepuolustustilanteita kohtaan: hyökkäys on paras puolustus ja torjuntoja ei tarvitse, jos vastustaja ei pysty hyökkäämään.

Ensimmäinen opetettava lyönti on kirveslyönti. Lyönti suoritetaan aukinaisen käden kämmensyrjällä, vanhoista toimintaelokuvista tutun ”karaten kämmensyrjälyönnin” tapaan. Etukädellä tehtäessä lyönti lähtee vaakatasossa suoraan eteenpäin siitä asennosta, jossa käsi sattuu lyöntihetkellä olemaan. Lyöntiä ei siis mitenkään ”ladata” tai haeta kunnollista lyöntiasentoa. Ensimmäisen lyönnin osuttua lyömistä jatketaan ensin lyhyillä lyönneillä pelkästään taivuttamalla kättä kyynärpäästä taaksepäin, mutta kun vastustajaa saadaan satutettua, kättä voidaan viedä enemmän taaksepäin, jolloin lyöntiin saadaan lisää voimaa. Takakädellä tehtäessä lyönti on pystysuora: käsi nousee lyöjän vartaloa pitkin ylös ja se kohdistetaan lyhyellä kaarella esimerkiksi vastustajan solisluuhun. Kirveslyönnin etuja ovat, että lyönti on tehokas jo vähäisellä harjoittelulla, se voidaan kohdistaa kaikkiin ylävartalon kohteisiin, ja riski oman käden vahingoittumiseen on pieni.

Kämmentyvilyönti on yksinkertaisesti takakäden suora, jossa osumapintana on kämmentyvi ja lyönti kohdistetaan vastustajan leuankärkeen. Tarkoituksena on, että lyönnin osuessa vastustajan leukaan, lyövän käden sormet osuvat vastustajan silmiin. Lyöntiä voi vielä korostaa esimerkiksi lyömällä vastustajaa kurkkuun vapaalla kädellä tai potkaisemalla polvella vastustajaa nivusiin.

Alakoukku kämmentyvellä alkaa siten, että lyöjä ottaa askeleen kohti vastustajaa niin, että vartalot ovat lähes kiinni toisissaan. Lyönti tehdään takakädellä siten, että käsi nousee vastustajan vartalon keskilinjaa pitkin, vastustajan näkökentän alapuolelta ja kämmentyvi osuu vastustajaa päähän. Lyönnin tehoa lisää, jos lyöjä pystyy tarttumaan vastustajaansa toisella kädellä ja estämään tätä ”karkaamasta” lyönnin voimasta. Molemmat kämmentyvilyönnit ovat kirveslyönnin tapaan tehokkaita ja nopeita oppia, ja riski käden loukkaantumiseen on pieni.

Filmin lopussa Cestari kertoo vielä lyhyesti lähitaistelutaktiikkaa: vastustajan kimppuun on hyökättävä jatkuvasti, kunnes vastustaja ei enää muodosta vaaraa. Hyökkäyksiä kannattaa vaihdella sen sijaan, että käyttäisi koko ajan samaa hyökkäystekniikkaa. Ensimmäisessä hyökkäyksessä käytetään drop stepiä, seuraavat hyökkäykset ovat aluksi nopeita ja kun vastustajaa on saatu vahingoitettua, voidaan hyökkäysten voimaa lisätä nopeuden kustannuksella. Aivan filmin lopussa Cestari esittää tavan torjua vastustajan lyönti: kun puolustautuja havaitsee että vastustaja on lyömässä, nopea isku lyövän käden olkapäähän vähentää iskun voimaa ja saattaa jopa suistaa sen kurssiltaan niin, että lyönti ei osu lainkaan.

Ensimmäisen osan pituus: 60 minuuttia.


Osa 2: Advanced Strikes
Filmisarjan toinen osa keskittyy esittelemään erilaisia iskuja ja potkuja. Edelleen tarkoituksena on esittää yksinkertaisia ja tehokkaita hyökkäyksiä. Koska Cestarin mielestä nyrkillä lyötäessä lyöjällä on suuri vaara loukata oma kätensä, yhtäkään lyöntiä ei tehdä rystysillä. Monien lyöntien yhteydessä Cestari antaa esimerkkejä sopivista hyökkäyskombinaatioissa, joihin kyseinen hyökkäys soveltuu erityisen hyvin.

Peukalonhankalyönti on lamauttava lyönti, joka tehdään takakäden peukalonhangalla vastustajan kurkkuun. Lyötäessä lantio kiertyy ja takajalka ponnistaa eteen, jolloin painopiste siirtyy eteen. Tämän seurauksena lyöjän tasapaino horjuu, mitä korjataan voimakkaalla polvipotkulla vastustajan nivusiin. Itse pidän hieman arveluttavana niin voimakasta oman tasapainon tahallista horjuttamista, koska tällöin on vaarana kaatuminen, jos polvipotku ei onnistukaan. Cestarin mukaan peukalonhankalyönti soveltuu erinomaisesti lyöntiyhdistelmiin jatkolyönniksi, esimerkiksi takakäden kämmentyvilyönnin jatkolyönniksi. Peukalonhankalyönnin voi suorittaa myös vastustajan sivulta kaulan sivulle, tai takaa kallonpohjaan.

Kämmentyvilyönti kahdella kädellä tehdään muuten samalla tavalla kuin ensimmäisessä osassa opetettu kämmentyvilyönti. Erona on, että lyönti tehdään molemmilla käsillä. Lyönnin yhteydessä sormet painetaan vastustajan silmiin ja vastustajaa potkaistaan polvella nivusiin.

Lyönti nyrkin kulmalla muistuttaa monista kamppailulajeista tuttua vasaralyöntiä. Erona on, että osumapintana voidaan käyttää nyrkin pohjan ohella pikkusormen rystysen muodostamaa 90 asteen kulmaa. Lyötäessä nopea, lyhytkaarinen lyönti, Cestari neuvoo käyttämään pikkusormen rystystä, ja tehtäessä isokaarinen, voimakas lyönti, käytetään nyrkin pohjaa. Jälkimmäinen lyöntiversio on parhaimmillaan silloin, kun vastustaja on taipunut vyötäröstä eteenpäin, ja lyönnit voidaan tehdä alaspäin vastustajan takaraivoon tai selkään.

Kämmenlyönti suoritetaan kupiksi muodostetulla kämmenellä joko yhdellä tai kahdella kädellä. Lyönti tehoaa parhaiten tehtynä vastustajan korvaan, jolloin korvakäytävään syntyvä ylipaine aiheuttaa kovaa kipua ja tasapainohäiriöitä, ja saattaa jopa aiheuttaa tärykalvon repeämisen. Tämä lyönti sopii parhaiten tilanteeseen, jossa vastustaja on saanut puolustautujasta syliotteen.

Cestari esittää filmillä useita eri variaatioita pääpuskusta, mutta kaikissa on yhteistä että päällä ei tehdä nyökkäyksiä, vaan pää ja vartalo on jännitetty tiukaksi paketiksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Cestari neuvoo pitämään silmät suljettuna. Tätä selitetään sillä, että suljetut silmäluomet antavat tukea silmille ja suojaavat silmiä pääpuskun aiheuttamalta tärähdykseltä. Jos silmiä pitää auki päällä puskettaessa, on vaara että silmien tärähtäminen aiheuttaa kaiken näkemisen kahtena, mikä luonnollisesti vaikeuttaa toimimista itsepuolustustilanteessa.

Myös kyynärpäälyönnistä esitetään useita eri variaatioita. Cestari kertoo, että kyynärpäälyönti on niin tehokas, että sen ei tarvitse osua kovin tarkasti tehdäkseen paljon vahinkoa kohteeseen. Useiden erilaisten lyöntivariaatioiden lisäksi Cestari opettaa, miten kyynärpäälyöntiä voi käyttää samanaikaisena torjuntana ja hyökkäyksenä.

Filmin lopussa Cestari esittelee erilaisia potkuja. Cestarin opettamat potkutekniikat ovat suurelta osin peräisin vanhasta savatesta, joka kehittyi nimenomaan katutappeluissa käytetyistä tekniikoista. Kaikki potkut kohdistuvat jalkoihin; Cestari toteaakin että ainoa tilanne jolloin vastustajaa voi potkaista päähän on silloin, kun vastustaja makaa maassa. Cestari varoittaa myös, että vaikka yleinen neuvo on potkaista vastustajaa nivusiin, tämä ei ole välttämättä kovin helppo maali, ellei vastustaja satu seisomaan suoraan puolustautujaa kohti jalat harallaan. Cestari opettaakin potkaisemaan nivusiin ainoastaan polvella.

Filmillä opetetaan useita erilaisia potkuja, joissa osumapinta on polvi, jalan sisäsyrjä, kantapää, jalkaterän kärki tai sääri. Pääasiallisina hyökkäyskohteina ovat reiden sisäsyrjä, sääri ja jalkapöytä. Cestari selvästikin pitää potkuja lyömistä vähempiarvoisena hyökkäystapana, koska lyöntejä käsitellään huomattavasti potkuja tarkemmin.

Filmillä esitellään edellä esiteltyjen lyöntien ja potkujen lisäksi myös joitakin harvinaisempia tekniikoita, kuten olkapäällä ja lantiolla tehtävät lyönnit.

Tekniikoiden opetus on melko vaihtelevan tasoista: joihinkin tekniikoihin paneudutaan kunnolla, mutta toiset käydään läpi melko ylimalkaisesti. Tekniikoiden läpikäyminen nopeutuu sitä enemmän, mitä pidemmälle filmiä katsoo. Tämä saattaa johtua siitä, että Cestari on sijoittanut tärkeimmiksi katsomansa tekniikat filmin alkuun. Itselleni tuli kuitenkin mieleen, että tämä johtuu ainakin osittain siitä että koko filmi on kuvattu yhdellä otoksella, ja Cestari halusi käydä tekniikoita nopeammin läpi filmin loppua kohden.

Kun Cestari esittää hyökkäyksiä ja niille jatkotekniikoita, hän korostaa että hänen esittämänsä hyökkäyskombinaatiot ovat vain esimerkkejä. Jokaisen on etsittävä hänelle oikeilta tuntuvat tekniikat ja niiden yhdistelmät, ja on varottava hyökkäysten etukäteissuunnittelua. Koskaan ei voi tietää varmuudella, miten vastustaja reagoi hyökkäykseen, joten ei ole järkevää harjoitella joitakin tiettyjä liikeyhdistelmiä, vaan valmiiden liikeyhdistelmien arvo on lähinnä harjoitustyökaluna. Cestarin suorittamat nopeat ja toisiinsa sulautuvat hyökkäykset taukoamattomine jatkohyökkäyksineen toivat mieleeni kanadalaisen Richard Dimitrin hyvin tehokkaan Shredder-konseptin.

Cestari ei arvosta ohjattua itsepuolustuskoulutusta, vaan pitää sitä lähinnä rahastuksena. Cestarin näkemyksen mukaan realistiset itsepuolustustekniikat ovat niin yksinkertaisia, että niiden oppiminen ei vaadi vuosien harjoittelua, ja jokaisen on joka tapauksessa kokeilemalla löydettävä itselleen parhaiten sopivat tekniikat. Näin ollen on turhaa maksaa vuosia jollekin opettajalle tai koululle, kun asiat voi oppia itsekin, ja huomattavasti nopeammassa ajassa.

Toisen osan pituus: 57 minuuttia


Osa 3: Ground Fighting
Sarjan kolmas osa alkaa yllättävästi: Kun aikaisemmissa osissa sekä Cestari että hänen harjoitusvastustajansa olivat pukeutuneet mustaan paitaan ja reisitaskuhousuihin, nyt Cestari seisoo yksin kameran edessä pukeutuneena farkkuihin ja farkkutakkiin ja hän on silminnähden vanhempi kuin aikaisemmissa osissa.

Cestari puhuu muutaman minuutin kameralle ja kertoo, miksi maahan menemisen ei pitäisi olla ensisijainen vaihtoehto. Cestari antaa perinteiset perustelut, joiden mukaan vastustajalla voi olla tovereita tai teräaseita mukanaan. Samalla Cestari näyttää, kuinka helppoa on kantaa useita veitsiä vaatteisiin piilotettuna siten, että ne ovat helposti tavoitettavissa maassa painittaessa. Vaikka Cestarin mainitsemat perustelut pitävätkin paikkansa, olin hieman hämmästynyt että hän ei esittänyt muita perusteluita maahan menemistä vastaan. Itse olen ajatellut asian niin, että maahan menemisellä ei tositilanteessa voiteta mitään: Siviilin tavoitteena väkivaltatilanteessa on päästä pakenemaan tilanteesta, ja kontrolliammattilaisen tulee pyrkiä ottamaan vastustaja kiinni ja rautoihin. Koska kumpikin tavoite on vaikea saavuttaa maassa painiskelemalla, tilannetta kannattaa välttää.

Tämän muutaman minuutin pituisen intron jälkeen filmi jatkuu totutun tapaisena: kaksi mustiin puettua miestä seisoo vastakkain valkoisen seinän edessä kameran rajatessa kuvan hieman liian suureksi. Filmin loppuosa on jälleen introa vanhempaa materiaalia, mutta ei kuitenkaan ehkä aivan yhtä vanhaa kuin kaksi ensimmäistä osaa. Myös kuvan- ja äänenlaatu ovat parempia kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, mutta kuva on edelleen huonosti valaistu.

Cestari palaa aiheeseen, että maahan menemistä tulisi välttää. Parhaita keinoja välttää maahan joutuminen on pitää etäisyyttä vastustajaan, jolloin tämä ei pääse yrittämään kaatamista. Mikäli vastustaja kuitenkin pääsee liian lähelle, Cestari neuvoo käyttämään edellisillä filmeillä opittuja tekniikoita maahanviennin välttämiseksi. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan jonkinlaista tekniikkaa, joka on tarkoitettu nimenomaan maahanviennin estämiseksi. Cestari kertoo, että maahan joutumista ei kuitenkaan aina voi välttää. Tällöin on tärkeää, että leuka painetaan rintaan ja hartiat köyryyn, mutta maahan kaatumista ei saa vaimentaa lyömällä kädellä maahan. Tätä hieman yllättävää neuvoa Cestari perustelee sillä, että kovalla alustalla kädellä lyöminen saattaa aiheuttaa käteen enemmän vammoja kuin mitä läpsäyttämällä voidaan estää. Ja jos käsi vaurioituu kaaduttaessa, se luonnollisesti vaikeuttaa itsensä puolustamista.

Cestari jakaa maassa tapahtuvan taistelun kahteen eri tilanteeseen: joko puolustautuja on maassa ja vastustaja on pystyssä, tai molemmat ovat pystyssä. Filmillä käsitellään ensin tilannetta, jossa hyökkääjä jää seisaalleen.

Jouduttaessa maahan siten, että vastustaja on edelleen pystyssä, toimintamalli muistuttaa ainakin krav magasta tuttua toimintaa: maassa maataan selällään, hieman kierähdettynä toisen kyljen päälle, kädet suojaavat ylävartaloa ja jalat pidetään kohti hyökkääjää. Cestari neuvoo käyttämään jalkoja samalla tavalla kuin käsiä nyrkkeilyssä: etummainen jalka naputtaa nopeita potkuja joilla vastustaja pyritään pitämään kauempana, ja takimmaisella jalalla potkitaan voimakkaita suoria.

Maassa ei pidä maata täysin selällään siksi, että tällöin vastustajalle saattaa avautua mahdollisuus päästä potkaisemaan puolustautujaa nivusiin. Lievä kallistuminen toiselle kyljelle estää tämän. Cestari muistuttaa myös vastustajan mahdollisista tovereista. Vaikka huomio kiinnitetäänkin pääasiassa hyökkääjään, on silti pyrittävä huomioimaan myös muut tilanteessa mahdollisesti olevat henkilöt, ja sen takia on tärkeää suojata ylävartaloa käsillä.

Cestari näyttää muutaman erilaisen tavan kaataa maasta käsin pystyssä oleva vastustaja. Kun vastustaja on saatu kaadettua, tämän kimppuun on hyökättävä mieluiten jalkoja käyttämällä. Kun vastustajaa on saatu vahingoitettua riittävästi, noustaan itse ylös ja joko paetaan paikalta tai hyökätään itse vastustajan kimppuun seisten.

Tilanne, jossa molemmat osapuolet ovat maassa, jakautuu kahteen erilaiseen lähtötilanteeseen: joko vastustaja on päällä, tai itse ollaan päällä. Cestari käsittelee jälkimmäistä tilannetta ensin.

Jos puolustautuja on päässyt painissa päällimmäiseksi, ensisijainen tavoite on vahingoittaa vastustajaa lyömällä ja päästä sen jälkeen turvallisesti ylös. Mikäli tämä ei onnistu, voidaan käyttää sidontaa, jossa itse pystytään lepäämään ja samanaikaisesti vastustajaa voidaan vahingoittaa esimerkiksi painamalla sormet tämän silmiin. Kun vastustaja on loukkaantunut riittävän vakavasti, voidaan nousta ylös ja joko paeta paikalta tai jatkaa taistelua potkimalla maassa makaavaa vastustajaa.

Jos puolustautuja on jäänyt alle, Cestari painottaa erilaisten lyöntien käyttämistä. Koska tositilanteessa on hyvin vaikeaa pystyä käyttämään mitään monimutkaisia tekniikoita, on parasta pitäytyä jo tutuiksi muodostuneessa suoraviivaisessa hyökkäämisessä. Cestari toteaakin, että todellisessa itsepuolustustilanteessa aggressiivisuus, itseluottamus ja verenhimo auttavat voittamaan vastustajan. Vaikka filmillä näytetäänkin pari erilaista sidontaa, Cestari painottaa että aggressiivinen hyökkääminen ovat ratkaisu tilanteeseen.

Tässä filmissä Cestarin ja hänen harjoitusvastustajansa asuvalinnat häiritsevät kaikkein eniten: kun kaksi mustiin pukeutunutta miestä painii maassa ja kamera kuvaa toimintaa liian kaukaa, yksityiskohdista on välillä vaikeaa saada selvää, vaikka kamera zoomaakin hieman lähemmäs siinä vaiheessa kun molemmat ovat maassa.

Kolmannen osan pituus: 59 minuuttia


Osa 4: Defense against grabs and holds
Sarjan neljäs osa keskittyy tilanteisiin, joissa vastustajaa ei ole saatu pysäytettyä ajoissa, vaan tämä on ehtinyt tarttua kiinni puolustautujaan.

Cestari toteaa aluksi, että monissa kamppailu- ja itsepuolustuslajeissa käytetty ”tiettyyn hyökkäykseen tietty vastahyökkäys” –ajattelu ei toimi tositilanteessa. Tämä pitää paikkansa, sillä stressin alaisena ihmisen päätöksentekokyky heikkenee oleellisesti, jolloin vastatekniikoiden tulee olla harjoiteltuna automaatiotasolle jotta ne toimisivat kunnolla. Automaation saavuttaminen vaatii kymmeniä tuhansia toistoja ja koska mahdollisia tilanteita on valtava määrä, jokaiseen tilanteeseen räätälöityjen tekniikoiden täydellinen opettelu vaatisi huomattavan paljon aikaa.

Cestari opettaa, että vastustajan tarttuminen kiinni esimerkiksi rinnuksiin ei ole varsinainen hyökkäys, vaan sen tarkoitus on ainoastaan valmistella tulevaa hyökkäystä. Näin ollen huomion kiinnittäminen kiinnipitävään käteen olisi virhe, ja oikea reaktio tällaiseen hyökkäyksen valmisteluun on oma hyökkäys ennen kuin vastustaja tekee omansa. Oikeastaan ainoa poikkeus tähän nyrkkisääntöön on, jos vastustaja on tarttunut kiinni puolustautujan käteen, koska tämä rajoittaa omia toimintamahdollisuuksia. Tosin Cestari näyttää, että tällainen käteen tarttuminen on hyvin helposti torjuttavissa omalla vastahyökkäyksellä, ja irrottautuminenkin on yksinkertaisesti käden riuhtaiseminen irti vastustajan peukalon suuntaan.

Oikea tapa reagoida vastustajan kiinnitarttumisyritykseen on tehdä vastahyökkäys siinä vaiheessa, kun vastustaja on lähestymässä ja aikeissa tarttua kiinni. Tällöin yksinkertaisesti esimerkiksi askel taaksepäin ja lyönti kyynärpäällä kasvoihin riittää estämään tarttumisyrityksen, ja omaa hyökkäystä jatketaan tästä tilanteesta kunnes vastustaja ei enää muodosta uhkaa.

Cestari näyttää esimerkinomaisesti muutamia tyypillisiä hyökkäyksiä (karhusyleily takaa, vastustaja tarttuu molemmilla käsillä ranteista jne.) ja osoittaa miten kaikista tilanteista voidaan vapautua samanlaisia hyökkäyksiä käyttämällä. Näin ollen ei ole tarpeellista opetella vastatekniikoita erilaisille hyökkäystilanteille, ja Cestari toteaakin että perinteisten budolajien vuosia ja vuosia kestävä opetus on paitsi turhaa, myös harjoittelijan huijaamista. Koska tehokas itsepuolustustaito ei vaadi laajaa tekniikkavalikoimaa tai monimutkaisia tekniikoita, se ei myöskään vaadi vuosien harjoittelua.

Cestari kertoo, että perinteiset budolajit erottaa realistisesta itsepuolustuksesta se, että realistisissa systeemeissä kehittäjillä on todellista kokemusta oikeista tilanteista, kun taas esim. perinteisissä lajeissa opettajat vain siirtävät tekniikoita eteenpäin ilman että olisivat välttämättä ikinä kokeilleet niiden toimivuutta tositilanteessa. Tämän takia perinteisten lajien systeemit eivät toimi todellisuudessa.

Harjoiteltaessa on tärkeää muistaa, että harjoitusvastustaja ei saa olla passiivinen eikä antaa valmiiksi periksi suorittajalle. Jotta harjoittelusta olisi hyötyä, harjoitusvastustajan on toimittava realistisella tavalla ja pistettävä oikeasti kampoihin. Tilanteet on vietävä harjoituksissa loppuun saakka; ei riitä että suorittaja pääsee hyökkääjän otteesta irti, vaan vastahyökkäystä on jatkettava kunnes vastustaja on maassa, ja sen jälkeen on vielä varmistettava että tämä ei pääse enää hyökkäämään kimppuun.

Neljännen osan pituus: 45 minuuttia


Osa 5: Bare knuckle boxing
Sarjan viimeinen osa käsittelee nyrkkeilyä paljain nyrkein. Filmin tekniikat on otettu vanhanaikaisesta nyrkkeilystä, joka oli suosiossa 1800-luvulla. Tällöin nyrkkeilyottelut muistuttivat nykyajan vapaaottelua, koska kyynärpäälyönnit, taklaaminen ja monet muut modernista nyrkkeilystä karsitut tekniikat olivat sallittuja.

Cestari korostaa, että paljaalla nyrkillä lyömiseen sisältyy aina riski käsien loukkaantumiselle, joten paljain nyrkein lyömistä on harjoiteltava huolellisesti, eikä nyrkillä lyömistä pidä käyttää ainoana itsepuolustusmetodina.

Aluksi Cestari opettaa, miten käsi puristetaan kunnolla nyrkkiin. Hän kertoo, että vaikka monissa budolajeissa neuvotaan lyömään etu- ja keskisormen rystysellä, todellisuudessa tarkka osumapinta ei ole läheskään yhtä tärkeä kuin se, että ranne on lukittu suoraksi. Todellisuudessa, varsinkin vartaloon lyötäessä, iskun voima vaimentuu koska vaatteet joka tapauksessa vaimentavat ja jakavat iskuenergiaa.

Lyönnin voi tehdä joko pelkästään kädellä, kädellä ja hartiolla ja koko vartalolla. Jokaiselle tavalle on oma paikkansa ja käyttötarkoituksensa. Nopeita, suhteellisen kevyitä lyöntejä käytetään esimerkiksi hämäämään vastustajaa jotta päästään riittävän lähelle. Vastustajan suojauksen murtamisessa voidaan käyttää lyöntejä, joissa ei ole koko vartalon paino mukana: Vastustajan suojaavaan käteen lyödään jatkuvia lyöntejä. Vastustajan käteen sattuu, ja vastustaja pudottaa vaistomaisesti suojaustaan, jolloin on aika lyödä voimakas koko vartalon lyönti drop stepiä käyttämällä.

Cestari neuvoo välttämään valmiusasennon käyttämistä taistelua edeltävässä tilanteessa, koska neutraali asento ei varoita vastustajaa tulevasta hyökkäyksestä, mutta siitä pystyy kuitenkin toimimaan nopeasti ja tehokkaasti. Tällä tavalla säilyttää itsellään yllätyksen suoman edun, jolla voi olla jopa ratkaiseva merkitys. Cestari toteaa, että lähes kaikki tappelut voittaa se osapuoli, joka saa ensimmäisenä aikaan kunnon osuman.

Cestari aloittaa opetettavat tekniikat etukäden suoralla. Lyöntiä varten ei ole tarpeellista (eikä edes suotavaa) asettua mihinkään tiettyyn valmiusasentoon, vaan lyönti alkaa siitä asennosta, jossa lyöjä sattuu lyöntihetkellä olemaan. Lyönti saa voimansa drop stepistä, ja se tehdään pystyssä olevalla nyrkillä. Pystyssä oleva nyrkki vaikeuttaa vastustajaa ennakoimaan lyöntiä, ja auttaa pitämään lyönnin liikeradan oikeana. Etukäden suoraa seuraa takakäden suora; Cestari opettaa lyömään nämä lyönnit aina yhdistelminä toistensa kanssa.

Cestari käsittelee oikeaa kamppailuasentoa vasta, kun filmiä on kulunut yli 20 minuttia. Etukäsi pidetään reilusti vartalon edessä niin, että käsi on vain hieman koukussa kyynärpäästä, ja takimmainen käsi on myös selvästi irti päästä. Asento eroaa siis huomattavasti nykyaikaisen nyrkkeilyn otteluasennosta, ja muistuttaa itse asiassa Lucky Luke –sarjakuvissa toisinaan nähtävää nyrkkeilyasentoa. Cestari kertoo, että etukäden paikka mahdollistaa hyökkäysten torjumisen paremmin kuin urheilunyrkkeilyssä käytetty asento, erityisesti jos vastustaja on aseistautunut teräaseella. Lisäksi etukäden asento pienentää riskiä oman käden loukkaantumiselle lyötäessä vastustajaa päähän.

Koukkulyöntejä tulee käyttää etupäässä suorien lyöntien yhteydessä, kun on päästy lähelle vastustajaa. Koukkuja on kahta laatua: suljettu, ”tiivis” koukku ja avoin koukku. Suljettua koukkua käytetään etäisyydeltä, jolta ylettyisi lyömään kyynärpäällä, ja Cestari kehottaakin tällaisissa tilanteissa käyttämään pääsääntöisesti kyynärpäälyöntejä. Jos etäisyys on hieman suurempi, voidaan käyttää avointa koukkua. Cestarin opettama koukku eroaa nyrkkeilystä tutusta koukusta etupäässä siinä, että liikettä jatketaan vartalolla pidemmälle kuin normaalisti. Liikkeen loppuvaiheessa lyöjän kylki osoittaa kohteeseen ja paino on siirtynyt selvästi alas. Tästä asennosta jatketaan lyömällä samalla kädellä palautuslyönti kyynärpäällä tai nyrkin pohjalla kohti vastustajan kasvoja tai vartaloa.

Myös uppercut-lyönnistä on kaksi variaatiota: lyhyt ja pitkä. Lyhyt uppercut on samanlainen kuin nykyaikaisessa nyrkkeilyssä käytetty lyönti. Pitkä lyönti lähtee takakädellä vartalolinjan takaa ja suuntautuu vastustajan vartaloon. Cestari kehottaa välttämään tämän lyönnin käyttämistä vastustajan päähän, koska se on liian hidas lyönti, ja lyömistä etukädellä, koska se jättää pään suojattomaksi. Pitkää uppercutia käytetään lyöntiyhdistelmien päätteeksi, kun vastustajaa on saatu satutettua riittävästi.

Cestari esittelee filmillä myös nykyaikaisessa nyrkkeilyssä tuntemattomia lyöntejä. Lapiokoukku on koukun ja uppercutin yhdistelmä, joka tehdään paljolti pelkällä kädellä. Lyönti lähtee takakäden puolelta, nousee noin 45 asteen kulmassa ylös, osuu vastustajaa leukaan ja päätyy lyöjän vastakkaisen hartian eteen. Filmillä opetetaan myös erilaisia heilahduslyöntejä, jotka ovat kiellettyjä nykyaikaisessa nyrkkeilyssä. Cestari esittelee myös ”kirveslyönnin”, joka on tavallaan lapiokoukun käänteislyönti. Lyönti tehdään esimerkiksi heti lyhyen etukäden suoran jälkeen, jolloin lyönti lähtee lyöjän korvan tuntumasta ja kiertää vastustajan suojauksen yli, osuu nyrkin pohjalla vastustajaa leukaan ja jatkaa lyöjän vartalon keskilinjan yli. Lyönti on erittäin vaikea torjua, koska se lähtee välittömästi toisen lyönnin perään ja kulkee vastustajan suojauksen yläpuolelta.

Lähellä filmin loppua Cestari esittelee oikeastaan ainoan torjunnan, jota koko 5 DVD:n sarjassa nähdään. Torjunta on yksinkertaisesti etukädellä tehtävä lyönti yläviistoon siten, että lyönnin linja leikkaa vastustajan lyöntilinjan. Samalla painoa siirretään hieman alas. Torjunnan onnistuminen edellyttää, että etukäsi on riittävän etäällä vartalosta, koska muuten torjunta ei ehdi ajoissa. Cestari kertoo, että tällainen torjunta on yksi harvoista torjunnoista, jotka ovat todellisuudessa tehokkaita voimakasta lyöntiä vastaan.

Filmin lopuksi Cestari käsittelee jalkatyöskentelyä ja väistöjä. Tässä osiossa esitellään mielenkiintoinen etukäden suoran ja askeleen muodostama lyöntiyhdistelmä: Takajalka tuodaan etujalan viereen ja samanaikaisesti lyödään etukäden suora. Välittömästi lyönnin jälkeen tehdään normaali lyönti etukädellä yhdistettynä drop stepiin. Tämä liike rikkoo perussääntöä, jonka mukaan jalat eivät saa olla yhdessä, mutta askel on nopea ja siihen yhdistetään kaksi etukäden suoraa, jotka pitävät vastustajaa kauempana.

Viidennen osan pituus: 59 minuuttia


Kokonaisarvio filmeistä:
Old School Collection on erittäin mielenkiintoinen filmisarja, jonka arvoa laskee huomattavasti sen karu ulkoasu. Koska kuvan- ja äänenlaatu jättävät paljon toivomisen varaa, kamera ei liiku lainkaan oikeastaan missään vaiheessa, kuvauksessa ei ole käytetty lainkaan lähikuvia ja filmi on muutenkin kuvattu liian kaukaa, sen katsominen on hieman työlästä. Lisäksi DVD-formaatin hakuominaisuudet on hukattu kokonaan, kun filmiin ei ole tehty lainkaan kappalejakoa. Jos elokuvat olisi kuvattu uudelleen nykystandardien mukaisesti, paketti olisi kokonaisuutena parempi.

Moitteeni kohdistuvat oikeastaan yksinomaan filmien tekniseen toteutukseen, sillä sarja on oikea realistisesta itsepuolustuksesta kiinnostuneen henkilön aarreaitta. Cestari puhuu vapaasti ja innostuneesti, ja hän tuo jatkuvasti esiin pieniä, tärkeitä yksityiskohtia. Näitä tiedon murusia on niin tiheässä, että filmiä on katsottava keskittyneesti ja huolella, jotta ei menetä mitään. Itse katsoin filmit tietokoneelta ja pidin samanaikaisesti avoimena Word-tiedostoa, johon kirjasin ranskalaisilla viivoilla tärkeitä yksityiskohtia. Muistiinpanoja syntyi noin 4 sivua jokaisesta filmistä.

Filmillä esitetyt tekniikat ovat realistisia ja toimivan tuntuisia. Olen näyttänyt filmejä useille poliiseille, jotka kaikki ovat olleet innoissaan näkemästään. On kuitenkin syytä korostaa, että opetetut tekniikat eivät ole mitään reilun pelin kamppailutekniikoita, vaan ne on kehitetty (ja niitä on käytetty) nimenomaan itsepuolustukseen tositilanteissa. Monta kertaa Cestarin esitellessä hyökkäysten ja jatkohyökkäysten kombinaatioita, mieleeni tuli Richard Dimitrin erittäin tehokas Shredder-konsepti. Filmiä voikin suositella lähes varauksetta kaikille tehokasta itsepuolustusopetusta haluaville, mikäli sarjan korkea hinta ei pelota.

[Ronin]

Kiitokset kattavasta arvostelusta! Minkä hintainen sarja on ja mistä sen sait ostettua? Itse olen metsästänyt jo jonkin aikaa laihoin tuloksin.

[YJT]

http://www.close-combat-video.com" onclick="window.open(this.href);return false;. Käsittääkseni settiä ei saa muualta.

Hinta on $197 + s&h. Sivuilla on muitakin settejä saatavilla.

[Jussi Häkkinen]

Cestarilla on musta vyö seitsemästä eri budolajista ja hän on Tekkentyu jujutsu –tyylisuunnan perustaja.

[YJT]

Cestarilla on musta vyö seitsemästä eri budolajista ja hän on Tekkentyu jujutsu –tyylisuunnan perustaja.

Kiitän huomiosta; lehtiarvosteluun voisin kirjoittaa vaikka "Internet-lähteiden mukaan Cestarilla on musta vyö..." Cestarin tausta on kyllä kieltämättä kiistanalainen, tosin en ole erityisemmin seurannut aiheesta käytyä keskustelua.

Minulla ei ole penniäkään kiinni Cestarin vyöarvoissa, mutta onko tuo 7 eri lajin mustaa vyötä mahdoton ajatus? Jos oletetaan, että väite yli 40 vuoden harrastuksesta pitää paikkansa, ja tiedetään että joissakin lajeissa ja kouluissa on täysin mahdollista (jos ei sentään nyt ihan tavanomaista) suorittaa musta vyö 2-3 vuoden harjoittelun jälkeen, niin kyllä tuo yhtälö toimisi.

Olenko väärässä siinä käsityksessäni, että jos on edistynyt kohtuullisen pitkälle jossain lajissa, uuden lajin aloittaminen ja siinä edistyminen on ainakin tietyiltä osin helpompaa kuin sellaisella henkilöllä, joka ei ole harrastanut mitään budolajia?

[Jussi Häkkinen]

Minulla ei ole penniäkään kiinni Cestarin vyöarvoissa, mutta onko tuo 7 eri lajin mustaa vyötä mahdoton ajatus

Ei, ihan mahdollinen juttu tuo on. Tunnen kyseisenlaisia henkilöitä itsekin. Lähinnä tuolle Tekkentyu (Tekkenryu?) jujutsulle hekottelin.

Olenko väärässä siinä käsityksessäni, että jos on edistynyt kohtuullisen pitkälle jossain lajissa, uuden lajin aloittaminen ja siinä edistyminen on ainakin tietyiltä osin helpompaa kuin sellaisella henkilöllä, joka ei ole harrastanut mitään budolajia?

Riippuu kovasti lajista. Esim. omalla kohdallani (helpoin verrata) menisi Wing C/T/Z/sunin opiskeluun enemmän aikaa kuin vasta-alkajalla, koska pitäisi poisoppia järjetön pino asiaa. Kobudopuolella taas karatetaustasta olisi vahvasti etua chinkuchin ja gamakun (kehonkäyttöjuttuja) tuntemisen takia.

[YJT]

Lähinnä tuolle Tekkentyu (Tekkenryu?) jujutsulle hekottelin.

Juu, siinä tuli kirjoitusvihre; Tekkenryu on oikea muoto. Tekkentyu tarkoittaa varmaan jotain härskiä?

[Jussi Häkkinen]

Tekkentyu tarkoittaa varmaan jotain härskiä?

Ei nyt niinkään, mutta "tekkenryu" on noin vapaasti käännettynä "rautanyrkkivirtaus" tai "rautanyrkkityyli". Nimi on tunnettu myös videopelien yhteydestä.

[Mika]

YJT, olisitko tiivistelmän sijaan voinut kirjoittaa vähän kattavamman arvostelun?

[YJT]

"tekkenryu" on noin vapaasti käännettynä "rautanyrkkivirtaus" tai "rautanyrkkityyli". Nimi on tunnettu myös videopelien yhteydestä.

Ah, tosiaan...

[falkoni]

Enää tarvitsee tietää, että oppiiko Tekkenryuta harjoittelemalla kovaksi tappelupelien pelaajaksi...