Ympäristön tarkkailu, vaihtoehtojen miettiminen?

[A.L]

Joskus voi käydä niinkin, että ympäristö yllättää täysin ja tulee havainnoitua aivan vääriä asioita.
J. Huusko voisi kertoa vielä tästä kokemuksiaan. Erityisesti siitä mitä tapahtui ja miltä tuntui kun täysin yllättäen lyödään viinapullolla naamaan.

Tiedän, että tästä tulee jossain vaiheessa kuitti, mutta kestän sen

[Pyjamasankari]

Joskus voi käydä niinkin, että ympäristö yllättää täysin ja tulee havainnoitua aivan vääriä asioita.
J. Huusko voisi kertoa vielä tästä kokemuksiaan. Erityisesti siitä mitä tapahtui ja miltä tuntui kun täysin yllättäen lyödään viinapullolla naamaan.

Tiedän, että tästä tulee jossain vaiheessa kuitti, mutta kestän sen

Oonkin meinannut laittaa tän johonkin ketjuun, mutta ei ole ollut juuri sopivaa saumaa käyttää esimerkkinä.

Eli hieman tilanteen taustoja. Tapahtui Kaakkois-Aasiassa, jossa osa baareista auki aamu 06 asti ja kyseinen discontapanen paikkakunnan suosituin jatkopaikka, kun muut sulkevat 02 tai 03 aikoihin. Kerää koko kattauksen paikalle siispä. Huumeiden käyttäjiä ja myyjiä paljon. Prostituoituja, jotka eivät ole saaneet asiakasta ja lähteneet metsästämään mahdollista asiakasta vielä. Halpaa alkoholia ja myyvät kokonaisia viski- ja vodkapullojakin pöytiin. Suuri osa ulkomaisista asiakkaista vaihtuu viikottain, koska ovat tavalla tai toisella turisteja ja erilaisia matkamiehiä. Ja paikan päällä asuvista huomattavan suuri osa erilaisia vempuloita, jotka rahoittaa oloaan eri rikoksia tehtailemalla. Erittäin miellyttävä mesta siispä.

Olin siellä myöhällä liikkeellä yksin, melkein ainoa paikka joka on auki siinä kaupungissa tuohon kellonaikaan ja oon aiemmin siellä tehny joitain duunejakin. Menin katselemaan josko näkyisi vanhoja tuttuja, kun en hetkeen ollut paikkakunnalla käynyt.

Koko illan juopottelleena ja erittäin päihtyneenä huomiokyky rupesi olemaan todella heikko, vaikka sijoitunkin sillain aina, että selkäni takana on joku tuttava tai seinä ja näen ovelle/sisääntulevat ihmiset. Ahtaassa baarissa alkoi kiivas tappelu erittäin nopealla temmolla kahden länsimaisen miehen välillä, ilmeisesti jostain hutsuista tappelivat.. Olin siirtymässä väljemmille vesille tilanteesta, kun toinen miehistä otti viinapullon pöydästä ja yritti heittää sillä toista osapuolta. Minun naama vaan sattui väliin ja pullo hajosi kasvoihini. Useampia tikkejä eripuolille ja nenä murtui.

Kun asia ei muhun liittynyt, eikä millään tavalla ollut tahallinen, ohjasin tämän miehen tutulle portsarille, joka oli jo paikan päälle kerennytkin ryntäämään. En edes huomannut tarvitsevani sairaalahoitoa, ennen kuin tuttu tarjoilija tuli sanomaan, että tappeluseurueeseen kuulunut tyttö on tarjoutunut kuljettamaan mut paikalliseen sairaalaan ja maksamaan laskuni siellä. Sekä vakuutteli haavojen tikkauksen olevan tarpen. No, ei muuta kuin likan autoon ja tikattavaksi.

Mitä tuntoja tuo herätti, niin positiiviselta puolelta:
+ toimin hyvin rauhallisesti, enkä menettänyt hermojani tilanteessa
+ en tuntenut pelkoa, enkä vihaa
+ rauhallinen ja määrätietoinen käytös rauhoitti hermostuneen osapuolen välittömästi, kun osuman jälkeen otin hänet kiinni tilanteen selvittämistä varten, tosin hän myöhemmin pääsi juoksemaan karkuun portsarilta
+ muistin tekijän ja seurueensa tuntomerkit huomattavasta päihtymystilasta huolimatta, ikäänkuin selvisin sekunneissa humalatilasta täräyksen jälkeen
+ henkilökunta toimi erittäin ripeästi ja hienosti tilanteessa, varsinkin tuttu tarjoilija, joka neuvotteli kyydin ja maksajan sairaalareissua varten
+ en joutunut maksamaan sairaalamaksua itse
+ opin toimimisesta osumaa ottaneena, useinhan tilanne vasta alkaa ensimmäisen osuman saamisen jälkeen, kuinkas paljon muuten tähän kiinnitetään huomiota harjoitellessa itsepuolustuslajeja?
+ sain minut sairaalaan kyydittäneeltä mimmiltä (puhelin numeron)
+ harkitsen jatkossa tarkemmin päihtymykseni tilaa julkisilla paikoilla liikkuessani
+ aiempien (töissä kohtaamieni) väkivaltatilanteiden vuoksi tilanne "ei ollut ihmeellinen", eli jälkikäteen ei ole ollut minkäänmoisia jälkistressin oireita ja tilanteen aikana ajattelin selkeästi
+ reagoin mielestäni tilanteeseen oikealla tavalla osuman jälkeen
+ tutustuin jatkossa baarin henkilökuntaan entistäkin paremmin

Negatiivisia puolia tapahtuneessa:
- perhana, mutta sehän sattui, varsinkin kun puudutusaineena käyttämäni alkkomaholi oli haihtunut
- luottoni paikallisiin viranomaisiin (poliisiin) väheni entisestäänkin, pyynnöistäni huolimatta eivät tulleet sairaalaan käymään
- ilta jäi kesken (tosin se oli kyllä jo lopuillaan)
- lyöntitreenit hanskoilla oli jonkun aikaa hankalia nenän murtumasta johtuen
- en reagoinut ajoissa tappelun lähistöltä poistumiseksi päihtymyksen vuoksi
- tapahtuma aiheutti perättömiä/turhia huhuja paikkakunnalla

EDIT: saman baarin pihalla muuten puukotettiin tuttu mimmi hengiltä noin viikko tämän jälkeen, paljon kaikenlaisia hässäköitä tuolla aina

EDIT 2: portsarit kyseisessä paikassa todella taitavia, mm taskulampulla häikäisyä oon seurannu ilolla useasti käytössä tuolla

[Lohikäärmepallo]

Tänään tuli jälleen muistutus siitä, että ympäristön tarkkaileminen ei ole pelkästään vainoharhaista ylibudoilua. Näillä nurkilla, joille ole päätynyt asumaan, asuu hyvä määrä juoppoja, narkkareita, entisiä ja tulevia linnakundeja ja ties mitä vilperttejä. Olin tulossa luistelukentältä hakemaan esikoiseni pulkkaa, koska olivat menossa äidin ja pikkuveljen kanssa laskemaan mäkeä. Onneksi perhe oli mennyt edeltä, koska rappukäytävässä ensimmäisenä tuli vastaan huutava ja mekastava nelihenkinen seurue, jonka pari jäsentä kierrätti vahvasti liuottimilta käryävää rättiä haisteltavana. Päätin olla provosoimatta, koska en olisi välttämättä pärjännyt paljain käsin neljälle ihmiselle, jotka ovat ties miten päihtyneinä ties mistä. Poliisin soittaminen kävi mielessä, vaikka kynnys vasikoimiseen on korkea (tällä kertaa se oli liian korkea).

Asunnostani hain pulkan lisäksi kättäpidempää, jonka sain piilotettua vaatteisiini siten, että käyttäminen silmänräpäyksessä olisi mahdollista. Pukeudun käytännöllisesti ja tiedän olevani harmittoman, ehkä jopa hieman yksinkertaisen näköinen sellaisen silmiin, joka etsii "katu-uskottavia" vihjeitä toisten pukeutumisesta. Päätös ottaa ase mukaan ja käyttää sitä aiheutti aika mielenkiintoisen muutoksen omassa olossa, ikään kuin olisi kertaheitolla saanut oman stressin haltuun. Rapussa kuulostelin seurueen liikkeitä, olivat menossa erään juopon luo kylään, mutta eivät päässeet sisään. Ohitin porukan hissillä, ulkona oli ilmeisesti heidän kuskinsa auto, jonka rekisterinumeron katsoin. Tilanne meni ohi, porukka meni menojaan ja päätellen siitä etten ole heitä ennen nähnyt on todennäköistä, etten näe heitä enää. Kenenkään ei tarvinnut turvautua väkivaltaan.

Mieleen tuli taas, ettei missään voi olla varmasti turvassa. Nämä tänäiset narkkarinalut olivat tuskin muusta kiinnostuneet kuin päidensä sekoittamisesta. Silti sitä toivoisi joskus, että voisipa tuollaisista päästää vähin äänin ilmat pihalle ja upottaa tuonne läheiseen suohon. Muuttuisi tämäkin slummi vähän paremmaksi paikaksi.
Pelon muuttuminen tappelunhaluksi on aika hurja tunne, aikaisemmin olen muutaman kerran tuntenut pelottomuutta, joka on ollut lähinnä sellaista halua lopettaa uhkaavat tilanteet ilman että kellekään käy mitenkään. Tänään tajusin, että pahimmassa mahdollisessa tapauksessa olisi pitänyt hyökätä ensin ja niin röyhkeästi ja raa'asti että tilanne olisi ollut kerrasta poikki.

Mieluummin olen yhden kerran liian varovainen, kuin yhtäkään kertaa varomaton.

[Aihki]

Hmmm. olen tehnyt toistakymmentä vuotta töitä Virossa (suunnittelua ja valvontaa) ja olen onnistunut jollain ilveellä selviämään ilman mustelmia. Kaksi kertaa on uhattu tappaa ja kerran hakata (yksi näistä tappouhkauksista olisi ehkä ollut todellinen uhka).

Ensimmäisen uhkan jälkeen oli seuraavat pari viikkoa aika rasittavia, mutta sitten siihen jatkuvaan varuillaoloon tuntui tottuvan. Oppi rutiinisti seuraamaan jokapuolella liikkuvia ihmisiä, ennakoimaan kadunkulmat ja porttikäytävät, tulemaan asuinpaikkaan milloin miltäkin suunnalta ym. Koska kävin suhteellisen vakiopaikoissa niin nopeasti automaattisesti tarkkaili kuka katselee ympärilleen tai kuka nimenomaan ei katsele minua.

Nämäkin uhkat sitten ratkasivat itsensä ilman sen kummempaa, mutta tuo tarkkailutapa jäi ja se ilmeisesti sitten pari kertaa tuotti tulostakin. Ainakin kaksi tapausta on kun olin kaverin kanssa aika myöhään Tallinnan vanhassa niin tuli huomattua jonkinlainen seuranta ja kun poistuttiin niin pari (venäjänkielistä) ryhtyi seuraamaan, toisen kerran ne hävitettiin helposti muutamalla mutkalla kapeille kujille (osaan kai vieläkin vanhan melkein ulkoa) ja yhden kerran pieni jälkeen jättäytyminen aiheutti hemmetinmoisen huolen seuraajissa kun tajusivat minun olevankin takanaan (kaverini meni kokoajan edellä). Jäbät hyppäsivät selvästi irti maasta kun aikani seurailtuani totesin heidän olevan (suhteellisen) vaarattomia humalaisten rullaajia, tuo "buu" sai todellakin hypyn aikaiseksi ja salamannopean häviämisen.

Viimeaikoina sitten on vähemmän vierailtu Virossa ja Myyrmäki tuntuu suorastaan rauhalliselta kun siellä käy ostoksilla. Viimeinen uhkailu sai kumminkin aikaiseksi kamppailulajien uudelleen aloituksen vuosien tauon jälkeen, yhdessä kohden kun tuntui, että en ollut aivan varma selviämisestäni eräässä tilanteessa. Nyt suorastaan nautin Kaapelilla nuorempien kiusana olosta, joka tapauksessa kiitos Tessalle ja Timolle, työkaluja on pakissa aika tavalla aiempaa enemmän.

Aihki

[nomad]

Pelon muuttuminen tappelunhaluksi on aika hurja tunne, aikaisemmin olen muutaman kerran tuntenut pelottomuutta, joka on ollut lähinnä sellaista halua lopettaa uhkaavat tilanteet ilman että kellekään käy mitenkään. Tänään tajusin, että pahimmassa mahdollisessa tapauksessa olisi pitänyt hyökätä ensin ja niin röyhkeästi ja raa'asti että tilanne olisi ollut kerrasta poikki.

Toi onkin jännä fiilis, soisin tulevan helpommin- itselläni kun on paha tapa jäädä arkailemaan pelätessään liiallista voimankäyttöä. Se kun itsessään hohkaa ulospäin sillä tavalla, että naapurikin sen huomaa ja sitäkautta voi tappaa hyökkäyshalut kokonaan.

Mieluummin olen yhden kerran liian varovainen, kuin yhtäkään kertaa varomaton.

M.O.T.

[Lasse Candé]

Meditaatioketjussa oli hyvää settiä ympäristön tarkkailusta. Täytyy vain muistaa että se on sinne kirjoitettu joten näkökulma on hieman toinen, mutta varmaan viesti voisi puhuttaa täälläkin.

Laitan toisesta ketjusta (turpaan otto) versonneen vastaukseni tänne, kun homma meni taas vaihteeksi tietoisuuden käsittelyksi.

En kerkeä nyt linkittää ketjuja ristiinsä, tunti alkaa just..


Kmies sieltä päräyttikin sen mistä on kyse. Ja Karikin osaltaan, luontohavainnoinnin suhteen.

Olen vaan sitä mieltä, että tuo 'peli' ei ole pelaamisen arvoista; ei ihmisten keskuudessa, arkielämässä.
Jos mennään syvälle tutkimaan aihetta, niin vertauksen voisi löytää tuosta Karin puu-esimerkistä: kun näkee tuollaisen yksinäisen ja ylpeän puun seisovan keskellä peltoa, voi ottaa vastaan sen tuoman kauneuselämyksen. Ja sen jälkeen voi joko antaa asian mennä, tai takertua siihen: alkaa miettimään, vaikkapa, mahtoiko se olla käytännön vuoksi siihen jätetty, vaiko esteettisistä syistä. Eli alkaa kaivelemaan syy-seuraussuhteita, jotain selittävää tekijää, jotain muuta, jotain lisää. Sen sijasta, että antaisi asian vain olla.

Sama juttu ihmisten kanssa. Jos arvioi toisia ihmisiä heidän potentiaalisen uhkan perusteella, tai sen suhteen mitä kaikkea pahaa/ikävää voi tapahtua, se on takertumista moiseen, nykyään mielestäni negatiiviseen ajattelumalliin.

Silloinkun onnistuu olemaan välittämättä ihmisten (tai käytännössä miespuolisten ihmisten) arvioinnista tuolta osin, voi nähdä vastaantulijan ihan toisella tavoin. Tavallaan niin, ettei ole asettanut mitään havaintoa vääristävää kalvoa itsen ja toisen väliin, kun ei lähde mistään ennakkoasetelmista arvioimaan kanssaihmistä.

Probleema toisten havainnoinnissa on se, että mielikuvat tunnetiloineen vaikuttavat ihmisen fyysiseen olemukseen. Suhtaudun suurella epäilyksellä siihen, että joku voisi tarkkailla toista nimenomaan kamppailullisen kykeneväisyyden osalta ilman, että toinen sitä vähintäänkin alitajuisesti aavistaisi ja tuntisi oloaan arvioiduksi sekä tarvetta alistua tai petrata olemustaan. Samaan perustuu toisten virheellinen havaintoarviointi: miten erotat, onko se vastaantuleva jamppa poissaolevan näköinen doupeista - joka havaintona saisi sinut varuilleen - vai siksi, että on mielessään taistelemassa WoWin lohikäärmettä vastaan?

Jos edellämainittu tuntuu oudolta, niin miettikääpä, tunnistatteko kun joku vastakkaisen sukupuolen edustaja luo teihin sen tietyn arvioivan katseen? Entä silloin, kun joku katsoo teitä halveksuen? Jne jne.

Kokeilemalla voi selvitellä asiaa lähtemällä ulos kaupungille, illan pimennyttyä. Sen sijasta että mietit, mitä muut voisivat tehdä sinulle, tee toisinpäin: jokaisen vastaantulijan - oli sitten nuori, vanha, mies tai nainen, iso tai pieni - mieti, mitä voisit tehdä hänelle. Fyysisesti, pahasti. Tämän kautta selviää, kuinka naurettavan helppoa on toiseen ihmiseen suunnattu spontaani väkivalta - ja kuinka hämmästyttävän rauhallisia ja kuuliaisia me ihmiset olemme, kun näin hyvin pärjäämme sopusoinnussa, tiheästi yhteen pakattuinakin. Ja viimeiseksi selvinnee se, että toiset ihmiset huomaavat, mitä ajattelet, vaikkei niin haluaisi uskoakaan: jos kävelee vastaan, ja mielessään pitää vain odotusta sitä hetkeä kohden, jolloin olisi oikein ja otollisin aika hyökätä vaikkapa lyönnillä toisen kasvoja kohden. Jos tosissaan ajattelet tätä, niin että mieli ja keho olisi valmis toimimaan, niin uskon sen näkyvän toiselle osapuolelle - riippumatta siitä, onko se mies tai nainen, iso tai pieni. Sama tapahtuu 'ip' tai 'peli'-valmiudessa. Kun mieli on tunteella mukana, on kroppakin valmiina, ladattuna. Tämän näkee helposti erilaisista neuroottisista ihmisistä sekä esim. kamppailulajien harrastajista, jotka ovat 'kokoajan varuillaan' - tosin käyttänevät itse ilmaisua 'tietoisia ympäristöstään' tms. vähemmän neuroottisenkuuloista ilmaisua.

Toisen reaktio tähän empiiriseen mielikuvatestaukseen on sitten se mielenkiintoisin osuus. Vaihtoehtoina käytännössä joko jokseenkin lasittunut ja fiksoitunut katse sekä ylikorostunut, jännittynyt olemus, tai rehellinen epävarmuus ja piilotettu pelokkuus.

Olen siis tämmöisiä havaintoja ollut tekevinäni nyt, kun olen pyrkinyt täysin eroon awareness-tyyppisestä ajattelusta. Koska sen ajatteleminen, että 'älä ajattele punaista elefanttia' on sama kuin 'ajattele punaista elefanttia' eli molemmissa mieli on tietoinen aivan samasta kohteesta. On jokseenkin mahdotonta olla ilmaisematta aggressiivista ja uhkaavaa olemusta silloin, kun tietoisesti niin yrittää tehdä. "Älä näytä fokusoituneelta, älä näytä itsetietoiselta, älä näytä mitenkään epäilyttävältä, älä näytä mitenkään uhkaavalta, älä näytä siltä että kiinnität huomiota" toimii mielessä itselle, mutta jos realistisesti arvioi omaa olemustaan joko toisten kautta peilaamalla, tai tuntemalla itsensä omien ajatusten ja mielikuvien harhaverhon takaa, pääsee käsiksi siihen mitä on. Sen sijasta, että kuvittelee olevansa.

Oikotie onneen on 'olla vain normaalisti', mutta tällöin ei kyseenalaista omaa normaaliuden käsitystään. On siis sokea omalle toiminnalleen. Toinen tapa on keskittää mieli johonkin, joka pitää sen kiireisenä, mutta tämä on puolestaan tilanteesta pakenemista mielikuvan tasolla. Samoin kuin henkilö, joka menee uhkaavaan paikkaan ja hokee mielessään "ei ole mitään hätää, ei ole mitään hätää, ajattele auringonlaskua, jees auringonlasku ihana auringonlasku" pakenee tilannetta mielensä avulla pitäen itsensä kiireisenä ja siten välttelee tilanteen kokemista ja tuntemista, samoin tekee henkilö jonka mieli täyttyy ajatuksista "tuo näyttää epäilyttävältä; tuo on selkeästi treenannut, se ois ykköspahis jos tulee jotain; menenpä tästä pari askelta vasemmalle että saan etäisyyttä tuohon".


Osaltaan tämä minun herännyt skeptisyys kamppailu-/ip-lajien muassa tulevaa, joko tarkoituksellisesti haettua tai sitten sivuoireena seuraavaa, mutta kuitenkin lisääntynyttä aiheeseen liittyvää arkielämän tiedostusta kohtaan perustunee tähän: olen huomannut ainakin oman toimintakykyni olevan parhaimmillaan silloin, kun 'se' toimii 'itsestään'. Luulen että kaikki tietävät mistä on kyse, kunhan muistaa jonkin kokemuksen, jolloin on toiminut 'täysin ajattelematta, vaistonvarassa, refleksistä' - mutta kuitenkin täydellisen tarkoituksenmukaisesti. Samalla tavoin kuin esim. putoavan esineen nappaaminen ennenkuin on kerennyt sitä putoamista varsinaisesti tiedostamaankaan. Kamppailujutut menevät puhtaimmin silloin, kun onnistuu olemaan ajattelematta mitään ja 'vain toimimaan'. Tähän mielentilaan pääsy ei tietoisesti onnistu - ainakaan minulta - mutta se on nimenomaan se mielentila, jonka toivoisi tulevan 'ip'-tilanteessa. En tiedä voiko tuota reagointia tarkemmin harjoitella (ehdollistaa) mitenkään, ehkä se on sitä mitä toistoilla saadaan aikaan..? Mutta jos tuohon voisi luottaa, että tämä 'reaktiivinen minä' herää toimimaan tilanteen niin vaatiessa, ei ole tarvetta eikä syytä huolehtia mistään muusta aiheeseen liittyen, right?

(ellei sitten ympäristö ole nimenomaisesti selviytymis-awarenessia vaativa eli todellisuudessa uhkaava - paikka jonne ei ole mitään järkeä mennä, mutta jonne on jostain syystä joutunut menemään)

Elikkä: miksi harjoittaa sitten arkielämässään muuta, kuin tilanteen (oikeammin koko elämän) ottamista juuri ja vain sellaisenaan kuin se kulloinkin on - oli se sitten mikä tahansa. Ne kamppailutaidot tulevat sitten avuksi, kun tilanne niin vaatii, ja pysyvät 'varastossa', kun niitä ei tarvitse. Vähän sillä asenteella taidan kirjoittaa, että 'ennakointi on ajan tuhlausta' - sen ajan vois käyttää paremminkin, vaikka taivaan sinen katselemiseen, tai lintujen liitomanöövereiden ihasteluun. Ja näin tekisin, jos vain uskoisin kunnolla tähän mistä kirjoitan - mut jotain on vielä tiellä enkä tiedä mitä. Tai no, tiedän kyllä; se on pelkoa siitä, että jos jättää asiat niiden itsensä varaan niin jotain ikävää tapahtuisi 'hetimmiten', jonka sitten jälkikäteen olisi voinut kuvitella olevan vältettävissä ennakkovarautumisella - eli 'pelin' pelaamisella (joka on yhtäkuin pyrkimys kontrolliin). Nämä ovat mielestäni yhtäkuin varautuneisuus ja varuillaan olo - siis yksi este läsnäololle ja elämän todelliselle kokemiselle.

[n0k]

Löytyhän joku joka ajattelee tätä aivan erillailla kuten itse.

kysymys:
-Jos kuvitellaan tilanne, että joku ihminen kadulla päättää yllättäen hyökätä ilman mitään syytä, niin mitkä ovat selviämisprosentit, verrattuna ihmiseen joka tarkkailee ja ihmiseen joka ei tarkkaile?
HUOM! Uskallan väittää, että ihminen joka harjoittelee kamppailulajeja ja tulee aivan täysin yllätetyksi, jähmettyy todennäiköisemmin kuin sellainen joka kl lajeja harrastava, joka tarkkailee.

Tuo vertauksesi älä ajattele sinistä jääkarhua on hieno, mutta se menee tämän asian kanssa aivan metsään.
Sillä omaa ulkoista käyttäytymistään ja muitten tarkkailua, voi kaikkien muidenkin taitojen tavoin harjoittaa, miltä näytän ulospäin, miten katsella ihmisiä heidän tietämättään.

Osaan itse ainakin näytellä rentoa ja itsevarmaa, harjoittelen sitä jatkuvasti ns "jännittävissä" tilanteissa joissa olen. Tarkkailua olen harjoitellut myös huvikseni, jos joku huomaa että olen tarkkailut häntä ja tuijottaa takaisin niin yleensä olen vastannut leveällä ja vilpittömällä hymyllä laukaisee tilanteen.

Vastaan myös tänne sen mitä olen vastannut ja muitten vastauksia lukenut.
Tarkkailu ei ole kokonaisuus vaan osa kokonaisuutta. Silloin se ei aiheuta neuroottisiuutta tai stressitiloja.
awareness tilan vastakohta on blindness. Ennemmin tilanteen tasalla kuin hieman myöhässä.

Jos ihmiselle aiheuttaa mielenrauhaa se että ei huomioi ympäristöään, niin go ahead. Olen itse taivaanrannan maalari, mutta silloin kun liikutaan paikoissa joissa on pääsääntöisesti tuntemattomia, olen tarkkaavaisempi. HUOM! En jäkitä baaripöydässä muita ihmisiä tuijottaen! jos tarkkailen, teen sen huomaamattomasti ja annan itsestäni rennon ja itsevarman kuvan. Ei löysäniskainen, muttei agrekaan.

Jos haluaa testata tätä, niin seuraavan kerran kun pääset meren ääreen etelässä. Niin mene seisomaan mereen kasvot kohti aaltoja, koita sitten samaa niin että olet selkä kohti merta. Voin kokemuksesta luvata että jossain vaiheessa olet naamallasi, kun et osannut ennakoida tilannetta.

kirjoitit:
miksi harjoittaa sitten arkielämässään muuta, kuin tilanteen (oikeammin koko elämän) ottamista juuri ja vain sellaisenaan kuin se kulloinkin on - oli se sitten mikä tahansa?

Koska voit joutua tilanteeseen jossa lukuisat ihmiset ovat päivittäin ympäri maailmaa, spontaanin väkivallan ja/tai ryöstän uhrina. Näitä harjoitellaan jotta ei tarvitsisi turvautua väkivaltaan.
Taito taistella fyysisesti on vain yksi osa toimivaa itsepuolustusta. Turvallisuus on ennakointa, kaikessa.

Turvallisuus on tunne ennenkuin ymmärrät jonkin olevan vialla ja silloin on jo liian myöhäistä.

[Lasse Candé]

Olen Jannen kanssa pääasiassa samaa mieltä, mutta minullakin tökkii jotkut sanavalinnat. Voi tietenkin olla ettei asiassa ole erimielisyyttä, mutta kuitenkin...

Eli asioita oppiakseen kaava menee monesti niin että ensin tekee tiedostaen ja sitten tiedostamatta. Tarkkailussa "havaintomäärä" eli saavutettu hyöty ei ole pelkästään verrannollinen siihen miten paljon asiaan käyttää vaivaa. Itse havainnoin automaattisesti enkä näe enää vaivaa ollenkaan. Käytännön tekoja on esim hidastaminen ajoissa kun edessä on tukos mistä pääsen samaan aikaan kuitenkin ja nurkkien kiertäminen hieman kauempaa ja hidastaminen niissä jne jne. Eli yllättävien suunnanmuutosten välttäminen ja samalla hyvän asennon ja havaintokyvyn säilyttäminen. Nämä asiat tulevat nykyään jo täysin luonnostaan ja juuri näistä syistä voin kokea maailmasta enemmän.

Siinä mielessä se väriskaala-ajatus ei ehkä ole hyvä malli ettei se kerro valppauden määrää suhteessa maailmaan vaan ehkäpä enemmän sisäisenä mielenmaisemana. Ja jotkut voivat hypätä keltaisesta punaiseen nopeammin kuin toiset oranssista. Mutta varmasti näitä asioita toisaalta tarkennetaankin sen teorian puitteissa. Pointti on vain siinä että tarkkailu erittäinkin valppaana voi muuttua kevyemmäksi.

Toinen juttu on fyysiset tekijät. Jos on fyysisesti hyvä olo havainnointi on pienellä vaivalla huomattavasti tehokkaampaa ja laajempaa kuin huonolla ololla vaivaa nähden. Esim hartiahieronta tekee joskus ihmeitä.

Pidin pointista takertumisen suhteen. Tässä vain täytyy erottaa ammatti-ihmiset joiden on hyvä toimia myös yksityiskohtien kautta. Siviili-ihmisen täysin vapaalla täytyy vain vetää fiiliksellä. Muuten tosiaankin helposti saa sitä mitä yrittää välttää. Eli on tarkkailua ja tarkkailua.

[Mars]

kysymys:
-Jos kuvitellaan tilanne, että joku ihminen kadulla päättää yllättäen hyökätä ilman mitään syytä, niin mitkä ovat selviämisprosentit, verrattuna ihmiseen joka tarkkailee ja ihmiseen joka ei tarkkaile?
HUOM! Uskallan väittää, että ihminen joka harjoittelee kamppailulajeja ja tulee aivan täysin yllätetyksi, jähmettyy todennäiköisemmin kuin sellainen joka kl lajeja harrastava, joka tarkkailee.

Silmälaput päällä raahustava valikoitunee hyökkäyksen uhriksi helpommin kuin valppaamman oloinen. Ja mahdollisesti myös erilaisen hyökkäyksen. Tämä ei ole vastaus kysymykseen, mutta asia varmaan vaikuttaa tuohon lopulliseen "selviymisprosenttiin".

[meht]

Joskus vuosia sitten oli netissä jonkun poliisina toimivan henk koht sivusto jossa yhtenä osana käsiteltiin ympäristön tarkkailua. Tuolla sivulla oli hyviä vinkkejä kuinka kehittää ympäristön tarkkailukykyä, löytyneekö keneltäkään mitään näppäriä niksejä ?

[Kari Aittomäki]

Uteliaisuus on hyvä asenne.
Mitäs-ketäs-mitä-hä?

Mä olen saanu ostetuksi vallan helevatan hyvän kautinsetin vaan näyttämällä avoimelta, myyjä tuli viiskulmassa suunnilleen hihaan kiinni ja kerto jotta tollaset ois ja halvalla lähtis.
Oli pirun ruma ilma, räntäärätki ja tuulikin oli melkoinen.
Minä lohkoin bootseillani reikää atmosfääriin ja otin vastaan mitä tuli, itekseni virnuillen.
Arabihuivi ja kommandopipo ja el Gatto anto suojaa.
Treeneistä tulossa eli postitiivisella mielellä.
Kattelin jotta tossapa pakussa on sennäköstä osastoa joilla onjotain mielessä.
Nuoria, laihoja ja aktiivisen olosia, ei vaarallisia mutta vikkeliä. Pari kundia ja kuskina joku mimminretale, tutunolonen. Varkaita.

Annoin viestin eli katsoin suoraan kohti, rennosti ja avoimesti.
Jep, sälli ponkas ulos ja alotti esileikittä myyntipuheen. Mulla sattu oleen paalua kunnolla päällä, Skipi oli just hoitanu telakkaliksat.
Tsekkasin tarjonnan ja jep, ammattilaistason kajarit.
Kaupat tuli, maksoin enemmän kuin pyysivät koska pyysivät vähemmän ku ois pitäny.
Jonka kerroin.
Silti kärsin vain 20% vehkeitten varsinaisesta arvosta.
Myöh tutustuin pinnallisesti tohonkin osastoon, hyvää porukkaa.

Eli mun mielestä katulukemisessa ei ole kyse turvallisuudesta, pelkästäänkään.
Vaan.. synkopoinnista, painottoman iskun painotuksesta.
Nyansseista. Sanattomasta viestinnästä. Kyvystä lukea pikkujuttuja.

Niinku silloin kumä Brixtonissa menin treeninjälkeiselle ja silmien totuttua huomasin olevani ainoa valkonen neekerismiesten kansottamassa paarissa.
Hehe.

[Antti_X]

...Oli pirun ruma ilma, räntäärätki ja tuulikin oli melkoinen.
Minä lohkoin bootseillani reikää atmosfääriin ja otin vastaan mitä tuli, itekseni virnuillen...

Näissä jää kyllä moni ammatti-ruuneperi toiseksi

[Kalle Koskinen]

Joskus vuosia sitten oli netissä jonkun poliisina toimivan henk koht sivusto jossa yhtenä osana käsiteltiin ympäristön tarkkailua. Tuolla sivulla oli hyviä vinkkejä kuinka kehittää ympäristön tarkkailukykyä, löytyneekö keneltäkään mitään näppäriä niksejä ?

Olen yläasteajoista lähtien tehnyt sellaista harjoitetta, että kun astun pihalle aamulla ulos, katson että mikä on tänä päivänä erilaista. Vastaavasti myös tuttujen matkojen aikana on hyvä katsoa, että mikä poikkeaa aiemmasta. Kyllä minun ympäristön tarkkaileminen on kehittynyt jonkin verran tuon ansiosta.

Tarkkailua helpottaa tietysti se, että minä olenkin helvetin hyvä(n)näköinen.

[tohtorismies]

Minä yritän lähinnä vain olla, huomioimisen annan tulla lähinnä itsestään. Samaan tapaan olen treenannut sitä huomioimista kuin muutkin eli ne perusvaaran merkit ynnä muut.

Mutta kyllähän sitä silmä on kehittynyt hiukkasen erilaiseksi kuin monella muulla joka ei tietoisesti ole asiaan paneutunut.

Yksi kaunis päivä olin menossa treenaamaan ja välittömästi huomasin minua "arvioivan" katseen, yli 185cm leveät hartiat, support your local 81 mc club huppari. Naama sen näköinen että on muutakin vedetty kuin pulkkaa.

Se on muuten hauska nähdä miten sen huomaa kun joku ihan puhtaasti arvioi että oisko tuosta, pystyskö se? Olisikohan? jne.

Mutta huomio kyky todellakin kehittyy treenatessa todella paljon, mulle aika paljon sitä huomiointi kykyä on siunaantunut ihan koira juttujen tiimoilta.

Vuosia ja vuosia kun on pyrkiinyt juurikin havainnoimaan ihan ulospäin miltään monen silmään näyttämättömiä juttuja sekä puuttumaan noin koiran kannalta hyvällä ja huonolla niihin siinä sekunnin murto-osassa niin se huomiointi toki kehittyy ikäänkuin itsestään.

Mutta tottahan toki sitä hiukkasen laput silmillä päiviä tulee itse kellekkin aika ajoin että aivan kaikkea ei jaksa yrittää arki elämässä spotata/tai spottaa automaattisesti.

Raaimmilta havainnointi virheiltä olen toistaiseksi välttynyt vaikka kuinka väsyttäisi, sen verran automaattista se perustason havainnointi on.

Eli en ole onnistunut käppäilemään kertaakaan esimerkiksi sille puolelle katua vahingossa jossa joku vetää piriä suoneen sekä samaan aikaan nykii husqvarnaa käyntiin.

[meht]

Joskus aikanaan, reilu kymmenkuntavuotta sitten tuli Totti Karpelan kansalaisen turvakirjan luettuani alettua kiinnittämään enemmän huomiota ympäristöön. Ajoittain tuo tuntuu hieman unohtuvan kun päässä liikkuu jotain sillä hetkellä tärkeää mietittävää.

Jotenkin tuosta on vuosien mittaan tullut automaatio jota en kyllä koe mitenkään rasitteeksi, päin vastoin. Ympäristöä alitajuisesti tarkkailemalla bongasin kerran tyttöystäväni kanssa Kotkassa yöllä kadulla kävellessäni vastaantulijalla kädessä olevan leipäveitsen. Pimeydestä johtuen matkaa heppuun oli noin 2m, kun keskustelun lomassa tuon jotenkin alitajuisesti huomasin. Jalat alle ja karkuun, heppu tuli hetken aikaa perässä kunnes hyytyi.

Myös monelta muulta mahdolliselta ongelmalta olen välttynyt sen avulla että kuljen yleensä ns "silmät auki". Alitajuisesti arvioin yöaikaan kulkiessani onko kadulla vastaan tulevien toimesta jotain ongelmia tiedossa ja mikäli näin on, vältän kohtaamista. Samaa harrastan myös autojen kanssa, kuten myös varmaan jokainen liikenteessä liikkuva.
Hyvällä ennakoimisella välttyy monelta epämielyttävältä tilanteelta, liittyi tämä sitten kaupungilla liikkumiseen, liikenteeseen, terveyteen tai talouteen.

Ammattini puolesta joudun havainnoimaan jatkuvasti ja arvioimaan tilanteita etukäteen mikä myös kivasti harjoittaa pelisilmää.

Valitettavan paljon näkee ihmisiä kaupungilla liikkuvan kenellä ei ole mitään hajua mitä ympäristössä tapahtuu.

Pienellä tarkkailulla voi kummasti vähentää todennäköisyyksiä joutua onnettomuteen tai rikoksen kohteeksi, ei sitä turhan vakavana leikkinä kannata mielestäni ottaa.

Edelleen kaipailen vinkkejä ympäristön tarkkailukyvyn parantamiseen, mikäli joltain löytyy.