Hallintaotteiden opettelu

[Kari Aittomäki]

Jussi, sä olet kyllä kulkenu aika samankaltasta polkua.

Mun paras koukutus tapahtu Rinnehemmetissä Espoossa, olin ylimääräsenä yökkönä kun sinne miltei-itekseen-pärjäävien osastolle tuotiin yks arvaamaton. Väkivaltanen ja vahva, teki metsätöitä.
Olin toki ollu Rinnekodissa aiemmin, 1986 taisi olla..

Se sai sitte kilarit ja pisti hyrskynmyrskyn, täyden tunnin mä sitä koukutin.
Kolme kertaa otin tajun pois vaanse ei kehitysvammasella pelitä kuten.

Onneks olen vahva ja osaan koukuttaa.
Niveliä en ikinä ois ajatellutkaan lähestyväni.
Se piru vielä yritti purra.

Mukava kun oli kokenut hoitsu avustajana, se toi mulle tuttipullossa vettä ja pyyhki hikee.
Muualtaki ku ottalta.

Eli silkassa taltuttamisessa painilajit on kyllä hyvä työkalu.

[Pyjamasankari]

Jussi, sä olet kyllä kulkenu aika samankaltasta polkua.

Johtuu suurimmaksi osaksi siitä seikasta, että olen saanut suurimmat inspiraationi muiden opettajien lisäksi sinulta Kari. Muistan lukeneeni kaikki mahdolliset artikkelisi nuorena just karaten alottaneena nelitoistiaana ja siitä eteenpäin. Se on oikeastaan muokannut elämästäni sen mikä se on. Innostuin muunmuassa IBA-kuvioista osittain artikkelien kautta, osittain Jimin opissa oltuani joillain ju-jutsuleireillä.

Toki moni muu opettajani on vaikuttanut asiaan. Ehkä eniten J.K.A shotokan karate sensei Juha Leppänen joka oli ensimmäinen varsinainen kamppailulajiopettajani, toki olin nyrkkeillyt hieman ennen sitä. Hänen kauttaan ajauduin myös Tampereelle ja sensei Ortizin salille, jossa luonteeni muokkaus jatkui. Sensei Leppäsen opeista mieleeni on jäänyt erityisesti tekniikkasovellusten realistisuus ja tekemisen asenne, onhan hän rautainen turva-alan ammatilainen, ammatikseen eri alojen ihmisille itsepuolustuskursseja ohjannut ja mm Guatemalan erikoisjoukoissa koulunsa käynyt erikoismies. Harjoittelussa korostettiin Do-ajattelua, budolajien harjoittelua elämäntienä kohti parempaa ihmistä ja henkistä kehitystä.

Hänen salillaan muistan ottaneeni ensimmäisen kontaktin Kari Aittomäen artikkeleihin, salilla oli tuolloin valtavat varastot Budo Expressejä, budokoita, Black Beltejä sun muita lehtiä. Karin artikkelit olivat kuitenkin sitä herkkua jota etsin tietoisesti käsiini, mm antikvariaateissa valitsin ostamani sillä perusteella.

Se sai minut ajautumaan myöhemmin Australiassa ollessani myös Shihan John Taylorin (9.dan) ja Shihan Gary Viccarsin (7.dan) kyokushinkai-saleille ja onpa tullut aikaa vietettyä Göteborgissakin Shihan Collinsin salilla pikku pätkiä. Pyrin edelleen sivulajina harjoittelemaan aina kun satun maahan, jossa lajia on tarjolla, mm Sri Lankassa Shihan Nandan salilla.

Nykyiset opettajani ovat Pattayalla salia pitävät kyokyshinmörköt Shihan Robert McInnes 8.dan ja kovimpana kyokushinfanaatikkona pitämäni uskomattoman hieno tyyppi Judd Reid 4.dan, Mas Oyaman entinen uchi-deshi. Asui IKO:n pääsalilla Tokiossa 6 vuotta. Ystävällisin tapaamistani opettajista, ikinä se pieni hymyn pilkahdus ei jää sieltä OSU:n ja kumarruksen lomasta. Mainittakoon ykstyiskohtana, että Sensei Judd on Pattayan salilla (World Kumite Organizationin eli WKO:n pääsali) tavallisena rivitreenaajana asuen salin yhteydessä olevassa asunnossa. Hän ohjaa vain alkulämmittelyt ja lopun aikaa rivin edessä möykkää herra McInnes. Sensei Juddin kanssa harjoittelemme usein kaksin varsinaisten harjoitusten jälkeen, varsinkin makiwara-harjoittelun ideaa hän on ohjannut minulle paljon kuluneena vuotena.

Piti jo aiemminkin kirjoittaa aiheesta kun kävitte keskustelua toisaalla:

Eli opettajani on edelleen Mas Oyama, vaikken häntä koskaan tavannut.
Mutta uchideshinsa vaikutuspiiriin pääsin.

Tässä ehkä taas jokin näkemyksellinen ero, mutta itse en... uskaltaisi... kutsua ketään opettajakseni, ellei tämäkin henkilö tunnustaisi minua oppilaakseen.

Innoittaja, varmaan, juu, mutta opettaja....

Eli kyllä väittäisin lukevani herra Aittomäen yhdeksi opettajistani koskaan tapaamattani häntä. Lähinnä se oikea asennoituminen, elämän moninaisuuden ymmärtäminen ja innostuneisuus kaikkiin maailman asioihin on niin helposti poimittavissa sieltä opeista.

Kiitos Kari Aittomäki. Olet tehnyt elämästäni hyvin todennäköisesti huomattavasti sisältörikkaamman ja minusta ihmisenä sen mikä nykyään olen. Tosin monta kutinaa on vielä raapimatta. Matka eli Do on vielä pahasti kesken. Siinäpä ehkä suurin syy miksi mimmit ei ole perässä pysyneet ja perhe saa odottaa vielä. No, 31 vasta olenkin..onhan tässä aikoo.

Eli Sensei Aittomäelle,

[Kari Aittomäki]

...
Olen kyllä sanaton.

Kiitos itelles ja mäen edelleenkään ole sensei.
Mä oon sempai, isoveli.

[Jussi Häkkinen]

Kiitos itelles ja mäen edelleenkään ole sensei.
Mä oon sempai, isoveli.

Jokainen opettava/opettanut on sensei.

[Pyjamasankari]

Kyllä me Häkkisen Jussin ja wikipedian kanssa nyt päätettiin tehdä susta elämäntaiteilusensei, halusit tai et:

"Sensei (jap. 先生, sensei) on japanilainen nimitys, jota käytetään puhuteltaessa muun muassa opettajia, lääkäreitä, poliitikkoja ja muita auktoriteetteja. Sitä käytetään osoittamaan kunnioitusta minkä tahansa alan arvostetulle taitajalle. Esimerkiksi piirtämistä harrastava saattaisi kutsua kuuluisaa taiteilijaa senseiksi, vaikka tämä ei opettaisi ketään missään.

Nimityksen käyttö on yleistä erityisesti japanilaisissa kamppailulajeissa, joiden harrastajat kutsuvat ohjaajaansa senseiksi. Varsinaisesti nimityksellä tarkoitetaan dojon johtajaa, mutta melko yleisesti kaikkia dan-arvon saavuttaneita ohjaajia kutsutaan senseiksi. Ohjaajaa, joka ei ole dojon johtaja tai ei ole saavuttanut dan-arvoa kutsutaan sempaiksi."

Ymmärrän kyllä isoveli-ajatuksen.

[Jussi Häkkinen]

Kyllä me Häkkisen Jussin ja wikipedian kanssa nyt päätettiin tehdä susta elämäntaiteilusensei, halusit tai et:

"Sensei (jap. 先生, sensei) on japanilainen nimitys, jota käytetään puhuteltaessa muun muassa opettajia, lääkäreitä, poliitikkoja ja muita auktoriteetteja. Sitä käytetään osoittamaan kunnioitusta minkä tahansa alan arvostetulle taitajalle. Esimerkiksi piirtämistä harrastava saattaisi kutsua kuuluisaa taiteilijaa senseiksi, vaikka tämä ei opettaisi ketään missään.

Nimityksen käyttö on yleistä erityisesti japanilaisissa kamppailulajeissa, joiden harrastajat kutsuvat ohjaajaansa senseiksi. Varsinaisesti nimityksellä tarkoitetaan dojon johtajaa, mutta melko yleisesti kaikkia dan-arvon saavuttaneita ohjaajia kutsutaan senseiksi. Ohjaajaa, joka ei ole dojon johtaja tai ei ole saavuttanut dan-arvoa kutsutaan sempaiksi."

Ymmärrän kyllä isoveli-ajatuksen.

Tuossa on mielestäni vähän liikaa tuo dan-arvon korostaminen - sillähän ei ole senseiaseman kanssa mitään tekemistä.

Senpaiksi nimitän itse lähinnä saman lajin/tyylin ihmisiä. Aittomäki olisi siis hypoteettisessa opetustilanteessa meikäläiselle nimenomaisesti sensei, enkä edes harkitsisi muita nimitystapoja.

[Clancy B.]

ettekös juukos Kari ja Jukka ole Sokeja, combat karaten osalta?

[Kari Aittomäki]

Miten tämä liittyy hallintaotteisiin?

Mä en ole koskaan ikinäkoskaan ollut isoaherraa, ainoastaan vanhempi treenaaja.
Kokeneempi tapaus.
Ainoa tapa mielestäni, sääty-yhteiskunnat on kokemani mukaan tahkeita paikkoja eikä sitä tapakulttuuria ole syytä korostaa.
Syystä mistään.

[Lasse Candé]

Menee vieläkin asian vierestä ryminällä, mutta nimittelyasiat voi ottaa rennostikin (molemmin puolin) vaikka sitten pyrkisikin oikeaoppisuuteen, mitä se sitten yhteisössä tarkoittaakaan. Opetuksen voi hoitaa muutenkin kuin sotilaallisesti jäykistellen vaikka muodollisuuksissa pyrittäisiinkin oikeaoppisuuteen.

Olen kuullut että joissain lajeissa esim menisi raja kolmannessa danissa, että mistä eteenpäin kutsutaan senseiksi. "Opettaja":han voi olla niin kuvaus roolista kuin tittelikin. Ymmärrän ettei kaikissa yhteisöissä pidetä kaikkia vetäjiä opettajina. Jos minä autan jotakuta läksyissä olenko opettajansa? Tuohon ei ole oikeaa vastausta kait... Toisaalta opettaja ei ole missään määrin niin vahva sana, että asiaa tarvitsisi mitenkään jännittää mikäli itseensä sanalla tai sen japanilaisella vastikkeella viitataan.
(Tuo Mikan jännittämishokema on muuten aika hemmetin käyttökelpoinen... )

Toisaalta täällähän siitä tulee vahva sana, koska se ei ole suomea. Kuitenkin sen titteliroolista tai ainakin opetustilanneroolista kertoo jotain se että täällä Suomessakin yksi suomalainen sanoo toista suomalaista senseiksi eikä opettajaksi, samaten kuin englanniksi opettavaa sanotaan senseiksi eikä teacheriksi, vai mikä tuohon nyt sitten sopisikaan... Sana on tuotu tänne tarkoituksella ja jätetty. Tässä ei yhtenäistämisargumentti ole mielestäni kovin vahva, ellei tunnusteta "titteliulottuvuutta", paitsi niissä kohdissa kun on jokin kansainvälinen lausahdus, kuten "sensei ni rei".

Oma mielipiteeni on se ettei "jäykistelyihin" kannata ruveta laatimaan nöyryyspoikkeuksia omille kohdilleen (kuten olen monesti nähnyt tehtävän) sillä se nimenomaan vääristää näitä ns jäykistelyjä ja laittaa ne liialliseen herroittelumeininkikontekstiin. Asiaan pätee sama oppi kuin kaikkeen muuhunkin että sieltä muodon sisältä pitää löytää rentoutta ja mukavuutta. Se, että opettaja teettää kaikki rutiinit kuten on tapana (esim että häntä kumarretaan opettajana), tarkoittaa että hän ottaa vastuun paikassaan yhteisössä, totuutta välttelemättä. Turha siinä on mitään häpeillä. On kaksi eri asiaa hoitaa asiat nöyrästi kaavan mukaan tai luulla olevansa joku. Itseasiassa monesti juuri "joustamisessa" on hieman sellainen noista kahdesta jälkimmäinen sävy.


Tämä ei tietenkään liity Aittomäkeen (kuten ajoituksestani voisi luulla), koska CK:ssa saavat valita japaninkäyttönsä määrän ja tavan tietenkin ihan oman mielensä mukaan. Kirjoitan muut tilanteet mielessä ja muutenkin hieman sellaista ilmapiiriä vastaan missä noihin asioihin kiinnitetään liikaa huomiota.

[Pyjamasankari]

Miten tämä liittyy hallintaotteisiin?

Sikäli että sempain ja kohain suhde harjoitellessa hallintaotteita on hyvin tärkeä. Asioita pitää päästä tuntemaan. Sen mekaanisen osan näkee, mutta sitten sielä voi olla jotain takana vielä.

[n0k]

Tarvitsee ne portsaritkin harrastuksia

Näinhän se on

Ja BJJ on paljon trendikkäämpää kuin paini

Tyyli ennen tarkoitusta, senhän tietää meistä jokainen!

[Daddy]

Mä olen ollut kovin skeptinen hallintaotteita kohtaan, itse olen suhteellisen rääpäle niin jonkin oikean kokoisen miehen, kiukkuisen sellaisen vieminen paikasta a pisteeseen b tuntuu aika nahkealta aatokselta. Mitä tekniikoita suosittilisitte? Nosehook on hyvä jos haluaa kaverin ylös tuolista (toinen käsi niskavillaan, toisen käden peukalonpuoleinen kämmensyrjä nenän alle ja nosto ylöspäin) ja hanhenkaula tuntuu periaatteessa ihan fiksulta. Onko muita?

Meikä kun on ihan vihreä vielä näissä jv-hommissa, niin tuossa tuli kysymys johon olisi kiva saada kokeneimmilta vastauksia.

[n0k]

Mä olen ollut kovin skeptinen hallintaotteita kohtaan, itse olen suhteellisen rääpäle niin jonkin oikean kokoisen miehen, kiukkuisen sellaisen vieminen paikasta a pisteeseen b tuntuu aika nahkealta aatokselta. Mitä tekniikoita suosittilisitte? Nosehook on hyvä jos haluaa kaverin ylös tuolista (toinen käsi niskavillaan, toisen käden peukalonpuoleinen kämmensyrjä nenän alle ja nosto ylöspäin) ja hanhenkaula tuntuu periaatteessa ihan fiksulta. Onko muita?

Meikä kun on ihan vihreä vielä näissä jv-hommissa, niin tuossa tuli kysymys johon olisi kiva saada kokeneimmilta vastauksia.

En nyt itseäni sanoisi kokeneeksi laisinkaan, mutta koita päästä selkäpuolelle vahvoja ja voimakkaita.
Naamasta kun saa kunnolla kiinni, niin isompikin mies liikkuu ihan näppärästi, vaikea selittää internetissä

[Daddy]

En nyt itseäni sanoisi kokeneeksi laisinkaan, mutta koita päästä selkäpuolelle vahvoja ja voimakkaita.
Naamasta kun saa kunnolla kiinni, niin isompikin mies liikkuu ihan näppärästi, vaikea selittää internetissä

Ah, tämä kikka tuli tutuksi kun pari vuotta sitten kävin vielä Krav Magaa. Toimiihan tuo edestäkin päin, ja sivulta. Takaa lienee turvallisin/helpoin. Emmentaaliksiko tätä kutsutaan ammattislangilla?

[Poista käyttäjä 6113]

Naamasta kun saa kunnolla kiinni, niin isompikin mies liikkuu ihan näppärästi, vaikea selittää internetissä

Puhutko nyt jonkinlaisesta crossfacesta tai niskalukosta?