Larppaus

[FTale]

Eiköhän se lakanaviittatouhu ole muutenkin taaksejäänyttä aikaa. Aikanaan 90-luvulla, kun harrastus oli Suomessa kohtalaisen nuori ja harrastajakuntakin pääasiassa teini-ikäisiä, oli proppien ja rekvisiitankin tasossa joskus toivomisen varaa (myös itselläni;), mutta nykyisin, kun harrastajien keski-ikä on kasvanut, on ulkoisten puitteidenkin laatu kasvanut. Tai sitten käyn vain hyvissä peleissä.

Minullakin on kyllä sellainen kuva, että monella larppaajalla ja roolipelaajalla on kiinnostuksen kohteena kamppailu ja taistelu sen eri muodoissa. Mistä moinen johtuu, en kyllä osaa sanoa.

Itsekään en kyllä lähtisi väittämään, että bofferoimalla oppii miekkailemaan. Johan autenttisten aseiden ja boffereiden painoero tekee selvän pesäeron käyttökelpoiseen tekniikkaan ja toimintaan näiden kahden lajin välille. Lisäksi tuo diesel 64:n lainaama pointti siitä, että bofferointiin ei välttämättä liity muu fyysinen kontakti, tekevät siitä ns. rajoittuneemman lajin. Tämä on toki enimmäkseen turvallisuuskysymys.

Ei sillä, bofferointi on hauskaa ja siinä on omat kikkansa. Ei se miekkailua ole, mutta eipä sen tarvitsekaan olla.

[DeusVult]

Mistä sen tietää kuka "kuolee" kun otetaan matsia boffereilla? Joku mainitsi tuolla ylempänä myös teräsmiekkojen olevan suosittuja larpeissa nykyään. Voisi kuvitella että homma menee helposti sellaiseksi pikkupojat-leikkii-sotaa-takapihalla-meiningiksi, eli että "PAM PAM Sä kuolit!" "Et sä osunu, PAM ite kuolit" "No et säkään osunut!!" "Sä osuit vaa jalkaan, ei siitä kuole!!" "Kuoleepas!!! Iskä sano et kuolee!!!" "Sä oot ihan tyhmä!!"

Eli miten homma skulaa ihan käytännön tasolla vaikka noissa sotahuuto-jutuissa? Kuka tuomaroi osumat vai tuomaroiko kukaan, vai toimivatko kaikki pelaajat niin hyvässä yhteisymmärryksessä ettei mitään tuomareita tarvita, ja touhu ei mene miksikään huitomiseksi (mikä ei oikealla miekalla edes onnistuisi)?

[FTale]

Sekä Sotahuudossa että larpeissa yleensä homma toimii hyvin pitkälti pelaajien moraalin varassa. Käytetystä taistelumallinnuksesta riippuen kukin hahmo kestää tietyn määrän osumia ennen kuolemaa. Kunkin velvollisuus on sitten paitsi pitää mielessä kuinka monta iskua on saanut ja toimia sitten sen mukaan riippuen siitä, mitä oma hahmo kestää. Huijaamisen varaa siis toki on, varsinkin kun taistelun tiimellyksessä ei bofferinosumaa aina edes huomaa. Tämä ei tosin sinänsä ole ihme, kun ei oikean terän osumaakaan aina välttämättä adrenaliinin jyllätessä rekisteröi.

Itsekin olen huomannut sen, että bofferoidessa olisi kiusaus vähätellä tai jättää huomiotta saatuja osumia, varsinkin jos vastapuoli ei huomaa, että osuma tuli. Tätä kiusausta on peleissä pyritty minimoimaan esimerkiksi sillä, että taistelun häviämisen ei tarvitse suurimmassa osassa tapauksia johtaa kuolemaan (ja siten yleensä pelin päättymiseen ko. pelaajalta) ja että häviöstä voi saada yhtä paljon sisältöä peliin kuin voittamisestakin.

Jossain määrin tämä lienee myös ikäkysymys. Teini-ikäisenä se pehmomiekkamatsin voitto tuntui paljon tärkeämmältä kuin nykyisin.

Sotahuudossa on käsitykseni mukaan (korjatkaa joku paikalla oikeasti ollut, jos olen väärässä) jonkinlaisia erotuomareita, joille voi valittaa, mikäli joku pelaajista toistuvasti jättää huomiotta osumia tai käyttää liikaa voimaa tai muuten toimii sopimattomasti, mutta jälkipeliksihän se usein menee ainakin kyseisen tilanteen osalta. Sosiaalinen kontrolli lienee tässä se paras lääke.

Teräspeleissä taas omien kokemusteni mukaan taistelujen lopputulos sovitaan/arvotaan ennalta ja sitten se vain näytellään läpi. Turvallisuuskysymys tämäkin.

Bofferimättöä ongelmaisemmaksi olen itse asiassa havainnut simuloidut aseettomat kamppailut. Yleensä niissä ei ole lainkaan kontaktia (tönimistä ja painia lukuunottamatta) ja siten osumien todentaminen on hankalaa, varsinkin jos vastakkain on kaksi viuhtovaa wannabe-ninjaa, joilla päätarkoitus on omien mad-skillzien esittely, eikä vaikkapa hyvän pelin rakentelu.

[YJT]

Teräspeleissä taas omien kokemusteni mukaan taistelujen lopputulos sovitaan/arvotaan ennalta ja sitten se vain näytellään läpi. Turvallisuuskysymys tämäkin.

Omista larppausajoistani on siis viitisentoista vuotta aikaa, mutta minun aikanani ei juurikaan järjestetty larppeja joissa taistelut olisivat olleet näyteltyjä. Homma lähti alusta pitäen siitä, että kaikki mitä voidaan järjestää oikeasti, myös tapahtuu oikeasti. Koska taistelun toteuttaminen oli kuitenkin mahdollista, taistelut vedettiin oikeasti niin että taistelun lopputulos määräytyi vasta siinä taistelun aikana.

Muistan osallistuneeni yhteen peliin jossa taistelut hoidettiin kivi-sakset-paperi -tyylisesti, mutta silloinkaan taisteluja ei enää näytelty jälkikäteen, vaan homma jatkui suoraan tuosta arvonnasta.

Teräspeleissä taistelut hoidettiin yleensä noin 2/3 nopeudella täydestä nopeudesta; kun molemmat/kaikki osapuolet pitivät nopeuden samana, taitoerot tulivat varsin hyvin näkyviin.

Nykyajan tilannetta en tosiaan tiedä; uskallan kuitenkin väittää osallituneeni lähes kaikkiin Suomessa järjestettyihin avoimiin larppeihin muutaman vuoden aikana 90-luvun vaihteen tuntumassa.

[Nauses]

Mistä sen tietää kuka "kuolee" kun otetaan matsia boffereilla? Joku mainitsi tuolla ylempänä myös teräsmiekkojen olevan suosittuja larpeissa nykyään. Voisi kuvitella että homma menee helposti sellaiseksi pikkupojat-leikkii-sotaa-takapihalla-meiningiksi, eli että "PAM PAM Sä kuolit!" "Et sä osunu, PAM ite kuolit" "No et säkään osunut!!" "Sä osuit vaa jalkaan, ei siitä kuole!!" "Kuoleepas!!! Iskä sano et kuolee!!!" "Sä oot ihan tyhmä!!"

Eli miten homma skulaa ihan käytännön tasolla vaikka noissa sotahuuto-jutuissa? Kuka tuomaroi osumat vai tuomaroiko kukaan, vai toimivatko kaikki pelaajat niin hyvässä yhteisymmärryksessä ettei mitään tuomareita tarvita, ja touhu ei mene miksikään huitomiseksi (mikä ei oikealla miekalla edes onnistuisi)?

Suomessa(myös sotahuudossa) on ilmeisesti aika yhtenäinen sääntösysteemi. Käytännössä niin että kunnon osuma tekee osuman saaneen ruumiinosan käyttökelvottomaksi. Eli hipaisuja ei lasketa, muttei todellakaan pidä huitoa kuin pesismailalla. Metallihaarniskat kyllä aiheuttaa vähän säätöä kun kaaottisessa tilanteessa ei välttämättä huomaa edes kunnollisia iskuja. Yksi asia mikä vaihtelee on sormiosumat, eli joissain porukoissa ei lasketa sormille tulevia iskuja käden menettämiseksi, koska muuten matsit menee helposti siihen että kaikilta silpoutuu kädet turhan nopeasti.

Eli siis:
osuma päähän=pää pois pelistä aka kuolema

osuma keskivartaloon=myös kuolema, paha elää ilman keskivartaloa

osuma käteen=kättä ei saa käyttää, siitä kädestä saa kuitenkin vielä siirtää miekan toiseen käteen. Eli jos miekka+kilpi-mies saa osuman miekkakäteen, saa hän pudottaa kilven ja ottaa miekan siihen käteen jolloin on vielä mukana. Molemmat kädet on kuolema kun ei voi tehdä mitään.

osuma jalkaan=sitä jalkaa ei saa käyttää, eli käytännössä pitää seistä/hyppiä yhdellä jalalla. Molemmat jalat pois pelistä olevat saavat istua/olla polvillaan/maata, tosin joskus molemmat jalat menettäneet lasketaan kuolleeksi.


Lisäksi kuolleeseen käteen osuminen lasketaan vartalo-osumaksi. Sotahuudossa osalla on panssarit, joita ainakin viimeeksi on mallinnettu niin että ne suojaavat yhdeltä iskulta. Eli eka lyönti kypärään ei tapa, mutta "negatoi" sen, joten toinen isku päähän tappaa. Täyspanssaroitu tyyppi omaa siis käytännössä 2 kestopistettä kaikissa ruumiinosissa(jaoteltuna pää-keskivartalo-jalat-lädet).

Kilvellä saa tietty torjua niin paljon kuin huvittaa ja kilpi selkään kiinnitettynä vastaa haarniskaa, eli absorboi yhden iskun. Lisäksi on ns. "backstab" sääntö, eli jos pääsee vapaasti lyömään toista takaapäin, niin tämä kuolee yhdestä kevyestä iskusta. Eli jos pääset sniikkaamaan sen harniskatyypin taakse niin ei tarvitse huitaista kahta pesarilyöntiä niskaan. Tämä sääntö on luonnollisesti turvallisuuden takia.


Osumat otetaan tosiaan omantunnon mukaan, mistä tulee aina välillä pikkasen säätöä, mutta keskimäärin homma pelaa hyvin. Usein molemmat kyllä huomaavat sen osuman. Eihän nuo säännöt tietenkään täysin realistiset ole(porukka hyppii yhdellä jalalla huitoen ylikevyillä aseilla), mutta parempiakaan ei ole keksitty ja noi on selkeät ja ennenkaikkea ihan pirun hauskat. Teräslarppien säännöistä mulla ei ole mitään hajua(varmaan vaihtelee paljon) ja ilmeisesti rottinkimiekkailussa(SKA:ko se oli?) on aika samantyyppiset säännöt kuin boffauksessa, tosin todennäköisesti vaaditaan kovempi isku "kunnon osumaan".

[Mosa]

ilmeisesti rottinkimiekkailussa(SKA:ko se oli?) on aika samantyyppiset säännöt kuin boffauksessa, tosin todennäköisesti vaaditaan kovempi isku "kunnon osumaan".

SKA Suomessa, SCA on kansainvälinen kattojärjestö mutta joo, säännöt ovat hyvinkin samantyyppiset. Yksityiskohdissa on eroja, mutta ei suuresti. Iskun pitää olla kova, jotta niitä lasketaan.

[FTale]

Jotakuinkin näin. Joskin monissa boffopeleissä pääosumia ei lasketa, jotta niitä tulisi mahdollisimman vähän. Ovat kuitenkin vaarallisempia kuin vartalo-osumat, näin keskimäärin. Empiirisen tutkimuksen perusteella bofferimiekkailun vaarallisinta antia lienevät kuitenkin ketjuaseet. Ainoa bofferointiin liittyvä kuolemantapaus, josta olen kuullut, tapahtui Saksassa massataistelun yhteydessä, kun ketjukuulan "ketju" oli kietoutunut pelaajan kaulan ympärille. Nyt tosin, kun yritin etsiä, en löydä aiheesta mitään referenssiä. En siis pysty tuota todeksi vahvistamaan.

Teräspeleissä taistelut hoidettiin yleensä noin 2/3 nopeudella täydestä nopeudesta; kun molemmat/kaikki osapuolet pitivät nopeuden samana, taitoerot tulivat varsin hyvin näkyviin.

Nykyajan tilannetta en tosiaan tiedä; uskallan kuitenkin väittää osallituneeni lähes kaikkiin Suomessa järjestettyihin avoimiin larppeihin muutaman vuoden aikana 90-luvun vaihteen tuntumassa.

Näin kyllä varmasti onkin, vielä nykyisinkin. Ei ole vain käymissäni peleissä sattunut kohdalle, niin eipä tullut mieleen. Ja ehkä ne pelit, joihin viittasin teräspeleinä, eivät ole niitä olleet sanan varsinaisessa merkityksessä, ennemminkin pelejä, joissa ei odoteta syntyvän konflikteja ja mahdolliset harvat taistelut on sitten päätetty hoitaa noin.

Teräspelistä itselleni tuleekin ennemmin mieleen peli, jossa kalistelu on isommassakin roolissa ja sitä tekevät ne, joilla on siihen edellytykset. Tällöinhän mainitun kaltainen hidastettu taistelu on paitsi turvallista myös paljon mielekkäämpää kuin ennaltasopiminen.

Ja kävitkö siis etelä-Suomen peleissä vai ihan ympäri Suomea, pohjoisessakin? No, joka tapauksessa tunnustusta siitä, korttelin ympäri on mitä ilmeisemmin tullut kierrettyä pariinkin kertaan.

[Nauses]

Jotakuinkin näin. Joskin monissa boffopeleissä pääosumia ei lasketa, jotta niitä tulisi mahdollisimman vähän. Ovat kuitenkin vaarallisempia kuin vartalo-osumat, näin keskimäärin

Tuon tosiaan unohdin kun ei itse ole koskaan tullut otettua ilman pääosumia. Mielestäni se vääristää matsausta vähän liikaa ja opettaa niinsanotusti huonoja tapoja kun ei tarvitse varoa päätänsä. Hyvin tehty boffo on kuitenkin senverran pehmeä että kaikista järkyimpiä huitomisia lukuunottamatta naamaankin lyöminen on turvallista ja aika kivutonta.

Empiirisen tutkimuksen perusteella bofferimiekkailun vaarallisinta antia lienevät kuitenkin ketjuaseet. Ainoa bofferointiin liittyvä kuolemantapaus, josta olen kuullut, tapahtui Saksassa massataistelun yhteydessä, kun ketjukuulan "ketju" oli kietoutunut pelaajan kaulan ympärille. Nyt tosin, kun yritin etsiä, en löydä aiheesta mitään referenssiä. En siis pysty tuota todeksi vahvistamaan.

Flailit on tosiaan aika hasardeja jos ne on mallia "pallo pehmustamattoman puoltoistametrisen narun päässä". Lyhyellä(=myös realistisella) ja tarpeeksi pehmustetulla ja siten jäykällä ketjulla varustettu boffoflail on sitten taas ihan turvallinen.

[YJT]

Ja kävitkö siis etelä-Suomen peleissä vai ihan ympäri Suomea, pohjoisessakin? No, joka tapauksessa tunnustusta siitä, korttelin ympäri on mitä ilmeisemmin tullut kierrettyä pariinkin kertaan.

Pääasiassahan pelejä järjestettiin etelässä, mutta pohjoisin paikka jossa kävin oli Valtimo, Sotkamon kupeessa.

[sinappi]

Suomen suurimmassa bofferitaistelutapahtumassa, sotahuudossa, on ketjukuulien, varstojen yms. pituutta rajoitettu siten, etteivät ne yllä kaulan ympäri.

[Janne Oksanen]

Erään nauta-aiheisen kriittisen budo-forumin enemmistön mielestä minä ilmeisesti harrastan larppausta myös.

[Jere Rajaniemi]

[FTale]

Aiheeseen jollakin tapaa liittyen, oletteko itse kokeneet kamppailulajeista olleen koskaan apua pelatessa tai oletteko nähneet niiden olleen avuksi?

Peleissä kuitenkin käsikähmää näkyy verrattain usein, mutta se on näyttävyyteen ja dramatiikkaankin painottavissa peleissä yleensä aikamoista nyhjyämistä ja huitomista (mikä on toki täysin ymmärrettävää, tilanteet tulevat peleissäkin äkkiä ja tositilanteesta poiketen vastustajan minkäänasteista vahingoittamista pyritään välttämään).

Itselleni tulee oikeastaan mieleen vähän päinvastaisia kokemuksia. Eräässä vampyyriaiheinen peli sisälsi todella paljon mähinää ja se oli pääosin lennokasta, elokuvallista ja epärealistista. Mutta hauskaa ja messevän näköistä. Kunnes pari pelaajaa halusi esitellä Krav Maga -taitojaan keskellä pääasiallisen pelitilan lattiaa. Siinä kaverit sitten nyhjäsivät lusikka-asennossa aikansa muiden (niin hahmojen ja kuin pelaajien) vaivaantuessa ympärillä, kunnes peli jatkui "normaalina". Tarkoitus ei toki siis ole Krav Magaa mollata (enkä tosiaan osaa sanoa, kuinka tasokasta Magaa se ylipäänsä oli), vaan todeta, että ehkä peleihin sopii parhaiten juurikin elokuvameininki. Joskin, eipä siinäkään lajitausta varmaan haitaksi ole, muttei mielestäni kyllä missään määrin välttämätönkään.

Silti, saisihan siitä varmasti ihan komean näköisen episodin, jos kaksi toisensa tuntevaa ja samaa/samankaltaista lajia treenaavat vetäisivät rankaisua näytöstyyliin. En vaan ole tällaiseen vielä törmännyt.

[MikaR]

Molemmat kädet on kuolema kun ei voi tehdä mitään.

Heh, meillä on tavattu tehdä niin, että taistella saa vielä ilman käsiäkin, vaikka peli toki onkin jo menetetty. Ja mitenkö taistellaan? Lähinnä potkitaan ilmaan aiemmin kuolleiden aseita vastustajia päin.

Tai painitaan*

Molemmat jalat pois pelistä olevat saavat istua/olla polvillaan/maata, tosin joskus molemmat jalat menettäneet lasketaan kuolleeksi.

Meidän sovelluksessa saa vielä tuossakin tilanteessa nousta seisomaan noin sekunniksi kerrallaan ---> mahdollistaa hyökkäämisen vielä jalattomanakin.

* Ihan omana sääntönä ollaan käytetty paini-sääntöä, että kädettömänä saa käydä painiin, ja painiessa saa käyttää myös menetettyjä raajoja. Ongelmahan toki on, että kuinka pääset painiin metrin miekalla varustautunutta vastaan, mutta hauskoja taisteluita syntyy. Parhaana esimerkkinä minulta lyötiin ase kädestä, heti syöksyin vastustajan käsiin, ettei pääse nuijimaan minua hengiltä. No, vastustaja lopulta pudotti aseen maahan, etten saa sitä haltuuni, ja paini jatkui. Painimme maassa, sain tilanteen hallintaani, vastustaja kurkottelee aseen haltuunsa ja huitaisee sokkona minuun päin. Kuolema tuli
[/quote]

[Scalier]

Itse olen nyt noin vuoden harrastanut Boffausta, ja osallistuinkin sotahuuto 08 tapahtumaan.
Voin sanoa että lähes poikkeuksetta taitavammat ja vaarallisemmat boffaajat omaavat taistelulaji taustaa. Monet harrastavat näiden lisäksi vielä airsoftausta. Tämän lisäksi sotahuuto ryhmien komentajat ovat usein armeijan käyneitä, aliupseeri tai kersantti arvon saaneita aikuisia.

Minulle boffaus on merkinnyt mahdollisuutta käsittää ja oppia vanhojen aseiden käytöstä ja toimivuudesta niin kaksintaistelussa kuin sotakentällä. Olen oppinut että esimerkiksi kahden miekan menetelmälle ei löydy mitään hyödyllistä paikkaa suuressa sotakentässä, jossa kaikki vastustajat kohtaavat laajoissa riveissä. Sensijaan kysyin opettajaltani Lü:lta apua ja hän opetti minulle muutaman Bajiin kuuluvan keihästekniikan, joiden avulla tänäkin päivänä nujerran toisia keihäsmiehiä vaivatta.

Taistelulajien harrastajien kesken kyllä useammin syntyy eripuraa iskujen autenttisuudesta sekä kalibraatiosta. Tämänhetkiset säännöt ovat että mikä tahansa haarniskamateriaali tarjoaa saman yhden pisteen panssarisuojan. Tästä johtuen esimerkiksi nuolet ja keihäät menettävät paljon alkuperäisestä tuhovoimastaan, koska gambesonikin riittää suojaamaan. Toinen sääntöongelma on iskujen kovuus. Kevyt lyönti on yhtä hyvä kuin kova, joten monille optimoijille kehittyy taktiikka taistella menemällä kyykkyyn ja naputtamalla jalkaan lyhyellä miekalla. Oikeasti sellaista ei sodassa ole tehty useasta syystä - pääsyynä siksi ettei se tapa. Voi olla että suosion kasvaessa Bofferointi yhteisö kehittää toisen tapahtuman, joka ajaa takaa autenttisempaa taistelua uudistetuin säännöin.

Joo, tästä tulee sangen nörtti fiilis, mutta mistä tahansa erikoistumisesta johonkin vähemmän suosittuun tulee sama olo.