Vanhat suomalaiset tappelutaidot

[Jasse]

Viispurin suojeluskutalehden kuvaus käsikähmästä sodassa. Painotetaan ennenkaikkea fyysistä ja fenkistä kuntoa, sekä pistimen käyttöä ja ryhmätyötä. Mutta myös tilapäinen PUUKON käyttäminen ja jopa aseeton käsikähmä mainitaan kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikak ... ään&page=7

[sikajudoka]

Sotilasottelu ja nyrkkeily olivat keskeisessä osassa suojeluskuntien antamassa lähitaistelukoulutuksessa, kertoo toissa vuonna tehty historiagradu.

http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201905302277.pdf


"Sotilasottelun lajeja olivat rynnäkköjuoksu, pistintaistelu, käsikranaatinheitto, ammunta ja poteronkaivuu. Sotilasottelun tehtävänä oli harjaannuttaa suojeluskuntalaisia lähitaistelutoiminnassa. Sotilasottelun viisi lajia olivat kirjoittajan mukaan ne ”tavallisimmat toiminnat, jotka taistelija joutuu suorittamaan taistelun siinä vaiheessa, joka alkaa etenemisellä sirpalerajalta ja päättyy käsikähmässä saavutetun menestyksen turvaamiseen...
...

Lähitaisteluun liittyvistä uusista lajeista nyrkkeily markkinoitiin piirin suojeluskunnille ensi kerran vuoden 1932 Pohjan Miehessä. Kirjoittajan mukaan se, että suojeluskuntaväen keskuudessa oli aiemmin kammoksuttu nyrkkeilyä, johtui ainoastaan tiedon ja lajin mainostuksen puutteesta. Suojeluskuntajärjestön urheiluohjelmaan nyrkkeily otettiin mukaan kansan moraalia kohottavan tekijän vuoksi, mutta
myös siksi, että nyrkkeily oli sotilaallisesti suojeluskuntalaiselle sopiva laji. Nyrkkeily kehitti muun muassa lähitaistelussa tarvittavia ominaisuuksia: nopeutta, kestävyyttä, harkitsemiskykyä ja tilannesilmää. Alkuun nyrkkeilyä vieroksuttiin suojeluskuntajärjestössä todennäköisesti sen vuoksi, että se nähtiin erityisesti ”työläislajina”, joka oli aloittanut voittokulkunsa TUL:n puolella jo 1920-luvun alussa."

[Antti]

Sotilasottelusta löytyy lisää toisesta ketjusta (etenkin pistintaistelun osalta):
https://www.potku.net/forum/viewtopic.p ... 32#p956732
Vertailun vuoksi vuoden 1926 saksalaisessa ohjesäännössä käsitellään lähitaistelulajeista pistintaistelu, säilämiekkailu, itsepuolustus ja aseenriisto (eli jonkinlainen "jiujitsu") sekä nyrkkeily. Nyrkkeilyn mainitaan vaativan (eli oletettavasti kehittävän) henkistä vireyttä, rohkeutta, hyökkäystahtoa ja nopeutta. Itsepuolustus ja nyrkkeily ovat vapaaehtoisia lajeja kuten myös paini ja pistomiekkailu upseereille, joita ohjesääntö ei käsittele sen kummemmin.

Tässä taas tullaan ohjesäännön ja todellisuuden eroon: samoihin aikoihin vahvistettu suomalainen jalkaväen harjoitusohjesääntö mainitsee käsikähmästä, että sitä on harjoiteltava kaikilla likitaisteluaseilla. Kuitenkin armeijan piirissä on 1920-luvullakin harrastettu mm. painia. Tietysti toinen juttu on se, mielletäänkö tällainen urheilu "lähitaistelun kuvaksi" vai lähinnä ruumiillisia ja henkisiä ominaisuuksia kehittäväksi voimailuksi.

[sikajudoka]

Jos puhutaan yleisesti, niin kyllähän paini on aina ollut suomalaisten ykköskamppailulaji. Kansatieteilijä, akateemikko Kustaa Vilkuna on kirjoittanut, että jo keskiajalla suomalaisten painitaitoa arvostettiin ja klassista yliheittoa kutsuttiin tästä syystä Finnkastiksi, josta löytyy hyvä kuva arkistoista.

[ka1]

Tässäpä jotain vähän harvinaislaatuisempaa, alkuperäistä härmäläistä rytkypolkkasävelmää eräältä tallenteelta.





Alkio, Santeri. Kuvat piirtänyt Federley A. (1894). Puukkojunkkarit - Kuvauksia nyrkkivallan ajoilta. WSOY. s. 55

"Rannanjärvi alkoi pian kyykähdellä ja hypähdellä kuin kyykkyryssää yritellen. Se oli Rannanjärven tappelutanssia, ja koko tupa oli paikalla tyhjänä." Paulaharju, Samuli. (1932). Härmän aukeilta. WSOY. s. 273