Vuonna -82 syntynyt, keskipituinen ja vähän liian laiha koululiikuntatraumaatikko olen. En ole oikein koskaan ollut hyvä minkäänlaisessa liikunnassa. Lähes ainoa paikka missä sitä nuorena harrastin oli koululiikuntatunnit, ja ne olivat tietenkin täyttä tuskaa. Lopulta teini-ikäisenä löysin lajin, jossa en ehkä ollut kauhean hyvä mutta josta nautin todella, nimittäin tanssimisen. Jostain kumman syystä sen ikäisille vaan ei ole mitään peruskursseja tarjolla. Yhden musikaalin taustajoukoissa olin mukana, mutta sen jälkeen sekin harrastus jäi omassa huoneessa heilumiseksi kun vaihtoehdot olisivat olleet pyöriä 10-vuotiaiden kanssa tai astella kantrimusiikin tahtiin keski-ikäisten seurassa.
Pari vuotta sitten tapasin nykyisen aviomieheni ja muutin häntä lähemmäs päästäkseni Ouluun opiskelemaan. Mieheni on aikoinaan harrastanut Tai Shin Mun Kung Futa ja hehkutti sitä minulle kovasti. Viime talvena huomasin mainoksen alkeiskurssista, kävin katsomassa näytöksen ja lähdin innoissani treeneihin mukaan. Se oli ainakin yhtä mahtavaa kuin tanssiminen. Aivan hemmetin vaikeata, mutta mahtavaa. Reidet tuntuivat olevan tulessa viiden minuutin mapussa seisomisen jälkeen, puolessa välissä tuntia henki tuskin enään kulki, ja en oppinut millään tekemään liikkeitä oikein, useamman liikkeen yhdistelemisestä puhumattakaan. Mutta koskaan minuun ei turhauduttu, koskaan ei sanottu "tämähän on ihan helppo juttu, kyllä kaikki tämän osaa", aina uudestaan tultiin neuvomaan, muut alkeiskurssilaisetkaan eivät katsoneet kieroon ja kumma kyllä, välillä huomasin oppineeni jotakin! Liikkuminen tuntui mukavalta ja mielekkäältä ja joka kerta kun selvisin tunnin loppuun, tunsin ylittäneeni itseni. Olin aivan myyty heti ensimmäisten treenien jälkeen.
Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Suunnilleen kuukauden ehdin käydä treeneissä ennen kuin aloin sairastella. Minulla oli pientä kuumeilua ja puhti oli täysin poissa. Lopulta minun piti mennä appivanhempien hoivattavaksi (missä miehenikin asuu hoitamassa appivanhempien maatilaa) kun en jaksanut itse käydä edes kaupassa saatika kokata ja tiskata siihen päälle. Varsinaista diagnoosia en koskaan saanut (vaikkakin erilaisia teorioita mistä moinen voisi johtua) ja lopulta parin kuukauden jälkeen vaiva hävisi itsestään. Tässä vaiheessa ei enää ollut oikein järkeä mennä takaisin treenaamaan. Jos alkeiskurssia vielä oli jäljellä niin olisin ollut auttamattomasti jäljessä muista.
Nyt yritän kohottaa kuntoani ihan itsekseni odottaen seuraavaa alkeiskurssia (jonne ehkä miehenikin tulee mukaan
). Yritän käydä lenkillä aamuisin ja venytellä perään. Lisäksi kolme kertaa viikossa teen hieman vatsalihaksia ja punnerruksia ja muuta sellaista. Elän siinä toivossa, että seuraavalla alkeiskurssilla kunto on sen verran parempi, että en ole ihan puolikuollut joka treenin jälkeen En tiedä johtuuko moninaiset vaivani liikunnan puutteesta vai liikunnan puute monenlaisista vaivoistani. Minulla on astma, ei kovin paha sellainen mutta selvästi elämää haittaava kuitenkin. (Ihanat treenien vetäjät jopa jättivät suitsukkeiden polttamisen alkeiskurssin treenien ajaksi ihan vain astmani takia.
) Niveleni ovat vissiin hieman yliliikkuvat tai jotain, ja rasitus usein tuntuukin nivelissä. Sen kuulemma pitäisi alkaa helpottaa 25. ikävuoden jälkeen, odotan jännityksellä... Minulla on myös hieman huono näkö, joka oli joskus ongelma kun yritti parin kanssa harjoitella. Olen vähän likinäköinen, mutta sen lisäksi silmissäni on jokin toinenkin ongelma jonka takia en kuulemma koskaan voi saada 100% näköä. Etenkin ilman lasejani hahmotan todella huonosti etäisyyksiä, mikä tekee toiseen osumisen hankalaksi ("ai, hups, siinäkö se sinun pääsi jo olikin" tai useammin "ensi kerralla täytynee yrittää kaksi senttiä lähempää niin voisi jopa osuakin"). Pieni mutta häiritsevä asia on myös se, etten pysty tekemään vatsalihaksia kovalla alustalla. Uskoisin että sitä pientä nystyrää kutsutaan häntäluuksi, ja se rutisee ja muljuu jos yritän. Kerran päätin, että kyllä minä pärjään ja tein kivusta huolimatta treenien lopussa vatsalihakset muiden kanssa, ja sitten olikin viikon verran hankala istua kun sattui.Huh. Tulipas pitkä sepostus. Lienee parempi lopettaa itsestäni puhuminen ja siirtyä puhumaan siitä lenkkeilystä
Ehkäpä käyn alkeiskurssin kahteen kertaan, oppisinpahan ainakin asiat kunnolla 
Nukuin huonosti ja näin painajaisia ja heräsin niin huonotuulisena, että teki mieli tehdä jotakin tuhmaa. Yleensä se olisi sipsipussin ostaminen kaupasta, mutta kun en ole menossa kauppaan vielä useampaan tuntiin, niin lenkin pois jättäminen oli helpompaa. Tuhma olen.