fatman

[fatman]

Urheilukamppailullinen treeni antaa tällä hetkellä sekä fyysisesti että henkisesti enemmän.

Minunkin on vaikea kuvitella motivoituvani ihan puhtaasta ip-treenistä. Rehti vääntö vain on niin hauskaa.

Meikäläisen tuuliviirimäisen luonteen takia mieli taas jossain vaiheessa varmaan muuttuu, mutta nyt mennään näillä.

Sellainen isompi oivallus omista motiiveista tuli tässä taannoin, kun tajusin että tärkein syy kamppisteluun on yksinkertaisesti mielekkään liikunnan tarve. Haaveet jonkin tason tai yleensä minkään saavuttamisesta kamppailulajeissa olen vihdoinkin ymmärtänyt työntää tarpeeksi sivuun häiritsemästä. Nyt voi rauhassa keskittyä nauttimaan kaikesta kivasta! Turha egoilu - jota meikäläiselläkin on ollut ja on - on haitannut siihen olennaiseen keskittymistä.

[fatman]

Heitänpäs satunnaisen päivityksen parin vuoden tauon jälkeen.


Iltavuoroviikko ja aamupuntti. Sellainen yhdistelmä, jossa motivaatio on yleensä jemmattu todella hyvin jonnekin pimeään piiloon. Näin oli tänäänkin. Väsytti, kuten tietysti aina arkiaamuina. Niska-hartiaseutu oli juntturassa, jopa lievää jumipäänsärkyä oli ollut viime päivinä havaittavissa. Kaikkea muuta kankeutta en edes mainitse, koska se on normaalia. Enkä nyt tarkoita viidennen raajan jäykkyyttä. Ei oikein olisi haluttanut, mutta mentävä oli, kun itse olin homman näin aikatauluttanut.

Mavepäivä. Viisi minuuttia fillaria ja heiluvenyä vartti. Heiluveny tarkoittaa kaikkea mahdollista heilumista ja kiemurtelua, jolla keski-ikäisen pallerokääpion ruho saadaan sen verran eläväiseksi, että treenaaminen voidaan varovasti aloittaa.

Lämmittelysarjat ajatuksella niin, että tekniikka toivottavasti ratautuu.

Ja katso. Tuskan ja kauheiden epäilysten jälkeen työsarjat menivät selvästi odotuksia paremmin. Ei mitään mullistavaa, mutta hyvää perusvääntöä. Vähän tein ylimääräistäkin, kun tuntui että pysyy kasassa ja menee sinne minne pitääkin. Maven kanssa ollut viime aikoina vähän hakemista.

Ai hitto, kun tuli hyvä fiilis! Kyllä itsensä voittaminen on hienoa.

[fatman]

Satunnainen keski-ikäinen päivittelee satunnaista treenaamistaan.

Viikonloppuna oli taas PT-koulutusta. Eräs kurssin jampoista yllytti punnerrushaasteeseen edellisellä jaksolla. Tarkoitus olisi kolmen jannun voimin tehdä kolmessa minuutissa yli 300 etunojapunnerrusta. Yksinkertaistettuna vedetään niin, että joka uuno punnertaa minuutin ja tulokset ynnätään yhteen.

Jyrkästi kyvykkyyttäni epäillen lähdin kuitenkin mukaan. Sunnuntai 6.7. on viimeinen kurssipäivä ja silloin pitäisi pystyä punnertamaan melkolailla hyvin. Vaikka suhtaudunkin epäillen mahdollisuuksiini saada sata punnerrusta minuutissa, niin ei punnerrusten treenaaminen ainakaan voi huonontaa nykyistä tulosta.

Todella pitkään aikaan en ole edes etunojia tehnyt. Satunnaisesti kamppistreeneissä jotain läpsyjä yrittänyt nykiä.
Ennen sunnuntaita (25.5.) ehdin muutaman viikon nytkytellä lyhyempää ja pidempää sarjaa, noin kolmesti viikossa. Testasin reilu viikko sitten maksimin, joka oli hämmästyksekseni 61, melkein sivuten kaikkien aikojen parasta tulostani 63.

Sunnuntaina onnistuin kuitenkin tykittämään 70 punerrusta noin 55 sekunnissa. Sitten kirjaimellisesti liike loppui käsistä. Itse laskin 69, mutta kaverit kiven kovaan väittivät, että seittekööt meni.

Kyllähän tässä ihan kohtalaiset zäänssit on jopa siedettävään tulokseen, kun treeniaikaakin on vielä kuutisen viikkoa.

[fatman]

Vähän reilun kuuden vuoden tauon jälkeen voisin muutaman rivin raapustella tännekin.

Edellisen vihkomerkinnän jälkeen on käyty puntilla ja jotain lyömäpotkua on tehty siinä ohessa epäsäännöllisen satunnaisesti.
Useamman vuoden ajan on mieleen pulpahdellut ajatus karaten jatkamisesta tai uudelleen aloittamisesta. Vaikka mieli säilyy nuorena, niin ruumis kuitenkin koko ajan vanhenee. Sellainen kovempi ryskääminen ei oikein koskaan ole ollut vahvuuksiani ja näin vanhemmiten hyödyt suhteessa riskeihin eivät ainakaan parane. Jotain kamppisjumppaa kuitenkin tekee mieli tehdä.

Kun kutina takaraivossa kävi riittävä kovaksi päätin ryhtyä päättäväisesti toimeen, neuvoteltuani ensin kuitenkin Lopullisen sanan neuvoston eli vaimon kanssa. Sen verran hyvin parempi puoliskoni minut tuntee, että totesi olevan helpompaa antaa lupa, kuin kuunnelle jatkuvaa kitinää aiheesta.

Pohdin vielä muitakin lakanalajeja mm. Hokutoryu jujutsua, mutta älysin pitäytyä alkuperäisessä ajatuksessa palata karaten pariin. Karkkilasta on pitkä matka kaikkialle ja ajomatkan helppouden ja hyväksi tietämäni seuran takia valintani osui Lohjan Kamppailukeskuksen ja Wado ryu tyylisuuntaan.

Sen verran paljon Wado poikkeaa Kokondon ja Koryu Uchinadin tekemisestä, että kyseessä on todellakin uudelleen aloittaminen.
Koryu Uchinadista ei lihasmuistiin ihan kauheasti valitettavasti ehtinyt jäädä, joten meikäläisen karaten liikemallit ovat Kokondosta. Duunia saa tehdä, että edes jonkinlainen Wadomainen tekeminen alkaa näkymään.

Treeneihin ehdin 2-3 kertaa viikossa. Yritän olla ottamatta noistakaan mitään paineita. Jos ei jouda niin sitten ei. Palaa kuitenkin tatamille aina kun aika antaa myöten.
Käskivät pistää nykyisen sinisen (2. kyu) vyöni päälle. Vahvistan sen Wadovyöksi kun osaaminen alkaa siltä näyttämään. Oma arvioni on jossain kahden vuoden päässä. Sanoinkin jo, että käskette sitten vyökokeeseen kun siltä näyttää. Pidemmän aikavälin tavoite on suorittaa 1. dan ennen kuin 60 v. tulee mittariin. Tähän on nyt aikaa aika tasan 10 vuotta. Lopullinen tavoite on kuljettaa karatea mukana tai kulkea karaten mukana niin pitkään kuin kroppa kestää.


Säännöllisiä päivityksiä vihkoon tuskin alan tekemään. Jos jotain erityisen jännää tapahtuu niin saatan mainita.

[fatman]

Pikkuisen päivytystä, vaikkei mitään erityisen jännää olekaan tapahtunut.
Kuukauden verran on nyt yritetty Wadomaailmaan tutustua. Hauskaa on, vaikkei helppoa. Oikeastaan kaikki on erilaista. Treeneissä olen päässyt käymään kolmesti viikossa.
Eilen ensimmäistä kertaa Pinan Nidania, Shodania ja Sandania tehdessä pääsin sellaiseen "katafiilikseen". Se oli kyllä ihan jännää. Tekeminen saattoi olla jopa ihan Wadoksi tunnistettavissa.
Porukka on ollut odotetusti mukavaa ja jaksanut neuvoa. Paritekniikkaa on käsittääkseni tehty koronan takia normaalia vähemmän.

Lauantaisin olen aika hyvin päässyt oman seuran eli MMA Karkkilan treeneissä käymään. Seuralla on tällä hetkellä vain yksi treenivuoro viikossa. Osa porukasta tekee voimankäyttötreeniä, osa painii puvulla tai ilman ja osa tekee jotain potku- / thainyrkkeilytyyppistä pystykamppailua. Itse kuulun viimeksi mainittuun ryhmään.

Viikko-ohjelma on tällä hetkellä aika täyteen tungettu ja välillä on väsyttänyt ihan helvetisti. Täytyisi itse ymmärtää pitää välillä kevyempiä viikkoja ennen kuin on pakko keventää. Koivet ovat olleet aika väsyt. En ollenkaan tajunnut miten paljon kuormitus kasvaa karaten aloituksen takia. Pari viikkoa sitten maanantain treenissä molemmat takareidet kramppasivat. Onneksi aika lievästi kun ymmärsin himmailla kun alkoi tuntumaan. Treenimatkojen takia lisääntynyt autossa istuminenkaan ei asiaa paranna. Lisäksi venyttely on karaten aloittamisen jälkeen vähentynyt.

Punttijumppa on jäänyt aika vähille. Parhailla viikoilla olen ehtinyt tekemään kaksi treeniä. Useimmiten on jäänyt yhteen. Tämä vähän harmittaa.