tabitha

[Paappa]

Ikävä kuulla että sinulla on ollut noin rankkaa, mutta on ihanaa että olet taas tässä virtuaaliyhteisössä. Mielelläni tapaisin ihan livenäkin.

Olet selvästikin käynyt itsesi kanssa pitkän ja vaikean tien. Luin äskettäin Ben Furmanin kirjan "Jossakin on ilo", jossa käsiteltiin depressiota. Luulen että siinä käsitellyt asiat voisivat olla sinunkin kannaltasi oleellisia.

Joka tapauksessa, voimia ja voit olla varma, että on ihmisiä joiden kanssa voit jakaa tunteita ja kokemuksia.

[Alioppilas]

Tsemppiä.

[PDC]

PDC: olen käynyt lääkärissä. Verikokeeni ovat normaalit. Vanhemmillanikin on sormi suussa, suosittelevat spirometriaa. Ensi kuussa menen vihdoin tarkempiin tutkimuksiin. En ole oikein jaksanut mennä, kun pelkään, että minuun suhtaudutaan yliolkaisesti, kun mitään objektiivisia oireita ei ole paitsi jatkuva suorituskyvyn aleneminen. Ja tämä siis etenee levosta huolimatta. Vastustuskyky on myös heikko, pienet naarmut sormissa paranevat monta viikkoa, jos saan flunssan tai oksennustaudin, se ei tahdo lähteä millään ja kunto jää sinne suohon minne se on taudin seurauksena painunut. Koko ruumiissa on selittämättömiä lihaskipuja, jonkinlainen yleistynyt särky, varon tärähdyksiä ja minkään painavan ottamista kannettavaksi. Koko ajan tuntuu, että reservini ovat niin vähissä, etten mielelläni tee mitään. Jokainen liike tuntuu menemiseltä uimaan kylmään veteen, pelottavan epämiellyttävältä.

Joku syy tälle on tietenkin pakko olla. En tiedä, voiko ylikunto kroonistua niin, ettei parane vuodenkaan levolla. Eikä ylikunto koskaan tuntunut tältä, ei se tuntunut siltä, että koko elämä alkaa kallistua ehtoopuolelle. Voin opiskella viisitoista minuuttia, sitten on pakko panna pitkäkseen ja levätä puoli tuntia. Suoraan sanottuna, minua pelottaa.

Kauhea valitus mutta lähetän silti, koska pitää lähteä töistä kotiin.

Täytyy sanoa, että aika yks yhteen nuo kuvailemasi oireet mun kaverin oireisiin. Ei jaksanu mitään, paikat oli kipeenä ja maitohapoilla pienestäkin kävelystä. Kuntotesteissä keho vastasi 65 vuotiasta, ikää oikeasti 25 ja kestävyysurheilija. Oli pois töistä varmaan yli puolivuotta eikä tehnyt mitään, mutta ei kunto muuttunut, vaan huononi.

Urheilulääkäri muistaakseni sanoi kaverille, että ylikunto voi kestää vuosiakin, eli ei ihan pienestä jutusta ole kyse. Ja jos on mykoplasma bakteeri niin sei ei välttämättä edes ilmene normaaleissa verikokeissa, vaan se näyte kuulemma todellakin pitää tutkia heti. Olisiko ollut 2minuuttia aikaa, muuten se häviää näytteestä.

Näin muistasin.

http://professorinajatuksia.blogspot.co ... lasma.html" onclick="window.open(this.href);return false; Tuolla jotain juttua ja kommentteja, jossa aika lailla samoja tuntemuksia ja oireita

Ja ei ole ihme jos pelottaa. Mutta olet varmaan puhunut näistä peloistasi, mikä on aina hyvä. Jaksamisia

[Tyttö]

[fatman]

Tervetuloa takaisin!

Kovia olet kyllä kokenut. Toivotan voimia ja jaksamista sekä uskoa parempaan huomiseen!

[tabitha]

Ei, kun yhdeksään saa hakea, niin ajattelin että ns. haulikko-metodi tuottaa parhaan tuloksen. :evil:

Mutta eikö kaikkiin noihin ole sitten kuitenkin eri valintakokeet ja sitä kautta eri kirjat? Vai valitaanko noihin ohjelmiin pelkästään papereitten perusteella?

Bilsaan, kemiaan ja fysiikkaan ei erikseen ole pääsykoekirjoja, vaan pääsykokeissa käsittääkseni kuulustellaan lukion oppimäärää. Kunnianhimoista sinänsä, kun en ole lukiossa lukenut mistään näistä kuin pakolliset.

Saksaa en jaksa lukea, mä osaan sitä niin hyvin. Korkeintaan virkistän muistia lukemalla Spiegeliä ja katsomalla krimisarjoja. Antiikista olen kiinnostunut muutenkin ja lukenut paljon kaikenlaista.

Mutta en ota paineita mistään. Opiskelu on hauskaa, mutta osaaminen yliarvostettua. Joskus on kivaa olla taukki.

[bob]

Hienoa että olet vielä olemassa! Ja vielä hienompaa, että jaksat yrittää kaiken kamaluuden jälkeen.

[Timko]

Vaikea keksiä mitä sanoisi. Rankkaa tekstiä. Osaan pystyn samaistumaan, osaan en.

Jos se yhtään lohduttaa, niin muistan sinut vielä erittäin hyvin sellaisena kuin olit kolmisen vuotta sitten. Muistan yhteiset treenit yhteisessä seurassa, yhteiset keskustelut yhteisistä aiheista. Olin jo silloin näkevinäni asioiden menevän huonoon suuntaan, aivan kuten itsellänikin ne menivät. En siis puuttunut asioihin, enkä usko, että kenenkään muunkaan puuttuminen tilanteeseen olisi sitä sen kummemaksi tehnytkään. Olit täynnä päättäväisyyttä ja itsevarmuutta oman älykkyyden tiedostamisen johdosta, ihan niinkuin minäkin. Luulen että sen huomaa nettikirjoittelun sävyn samankaltaisuudesta.

Älä pelkää uskoa omaan älyysi. Ei ole mikään rikos sanoa itselleen olevansa älykäs jos kerran on. Äläkä pelkää sanoa ääneen, että tiedät jostain jotain kun kerran tiedät. Tuon pystyy toteuttamaan olematta ylimielinen tai kaikkitietävä. Näkökulmia on loputon määrä, jokainen niistä omalla tavallaan mielenkiintoinen. Ei se tarkoita kuitenkaan sitä, ettei mikään olisi totta tai varmaa. Ainakaan en itse suostu uskomaan niin.

Mitä tulee fyysisiin oireisiin, en voi toivoa muuta kuin täydellistä paranemista, mitä nopeammin sen parempi. Suomessa osaaminen terveydenhuollon saralla on kuitenkin keskivertoa parempaa, joten yritä jaksaa vielä. Tuskinpa olisit enää tässä vaiheessa luovuttamassa, kaiken tuon jälkeen?

Pari kertaa ollaan satunnaisesti törmätty, aikaa ei ole yhdelläkään kerralla ole kummallakaan tainnut olla pidempiin jutusteluihin. Viime kerralla tosin jo hiukan säikähdin, sillä muutos siihen vanhaan yhdeksän kertaa viikossa treenaavaan tabbyyn oli mittaamaton.

En usko, että olisit yhtään sen huonompi ihminen kuin aiemmin, vaikket pystyisikään kaikkeen samaan. En myöskään usko, että olisit kokenut mullistavan valaistumisen ja kaikki olisi nyt hyvin, koska kaikki ei taida olla hyvin... Minulle olet vielä kuitenkin se sama hyvä treenikaveri, jonka kanssa oli hyvä treenata ja viihdyttävä jutella. Nyt vain paljon enemmän kokeneena. Niin hyvässä kuin pahassakin.

[tabitha]

Timko, sinulla oli tosi hyvä pointti. Nimittäin se, että on uskallettava katsoa jostakin näkökulmasta. Luulen että oma persoonani on vielä sen verran hauras, että luulen näkökulman ottaessani muuttuvani itse täksi näkökulmaksi. Siksi soudan ja huopaan jatkuvasti sekä ajatuksissa että puheessa ja perun kaiken, minkä sanon. En uskalla ajatella kokonaista ajatusta. Tekstin tuottaminen on minulle hyvin vaivalloista. En enää tunne kirjoittamaani oman persoonani osaksi, kuten tunsin aiemmin. Näen sen sirpaleisena ja hämmentävänä.

Muutenkin pelko on minulle iso ongelma, tai en nyt tiedä onko se ongelma, mutta se on hallitseva osa luonnettani. Pelkään tuskallisesti olemista, olemisen tunnetta, koska tuntuu kuin olisin vain puolittain syntynyt. Pelkään nettiä, ihmisiä, näkemistä, kuulemista, koskemista. Pelkään muistoja. Pelkään sanoja. Pelkään melkein kaikkea. Olen niin arka ja säikky, että vaikka tiedän, että minulla on mahdollisuus toivoa, en oikein tiedä, mitä toivoisin. Jos alan toivoa jotain, ajatukset kilpailusta, arvostelevista ihmisistä, lyijynraskaasta arjesta, joka vie kuitenkin kaikesta maun, ajatukset siitä että kaikesta kuitenkin joutuu luopumaan, että kaikki innostukseni olikin kurjaa ja haisevaa ja sai surkean lopun, pudottavat heti kalterit eteen. Siten elän periaatteessa vapaana, mutta kuin vankilassa, koska joka kerta kun lähden liikkumaan, oman mieleni mekanismit lyövät ristikon eteeni.

En tiedä. Voimaa vaativaa tämä kirjoittaminen.

Kiitos kaikille ihanista viesteistä. En ollut oikeasti muistanut teitä. Psykoosin yhteydessä menetin valikoivasti muistini parin vuoden ajanjaksolta, siis muistin nimet ja tapahtumien rungon, missä olin ollut koulussa ja mitä olin tehnyt, mutta se oli pelkkä sanallinen runko. Muistoja ja kasvoja ei ollut. Tietenkin se vähän sattuu, kun ne palaavat, mutta se on parantumista. Joka hetki tunnen olevani vapaampi.

[Janne Manninen]

Huomasinpa kanssa poissaolosi, kerran yritin tsekata miten nyt menee kun muistin erinäisiä psykoanalyytikoiden kirjoja lukiessa sen harjoittelusi. Kaatumisharjoitus pesuhuoneen laatoitukselle, ehkä jokin 'lehtipudotus' tai vastaava oli nimi.

Rohkenen olla nyt karkea ja sanoa, että enempi se aiempi suorittamismeininkisi vaikutti psykoottiselta.. Kun taas tämä nykyinen kirjoituksesi näyttäis minulle enemmänkin siltä, että oot nyt heränny sekä henkisesti että emotionaalisesti, oikeilla ja aidoilla tunteilla, ihmettelemään omaa olemista ja elämääsi. Se on terveyden merkki, joskin toisenlaisen terveyden kuin se, mitä mitataan kuntotesteillä. Pirullista että tuon piti tapahtua sekä henkisesti että fyysisesti rankan syöverin kautta.

Mut, tervetuloa maailmaan.

Meitä on täällä monia.

[MariaL]

Tervetuloa takaisin! On ollut ikävä

[tabitha]

En nyt tiiä... psykoanalyysi ei kuulu suurimpiin ihastuksiini

No kirjoitin tästä jotain juttua mutta kumitin sen, koska on täysin mahdotonta selittää, millaista on olla psykoosissa. Se on tila, jossa todellisuus muuttuu. Enempää en saanut puristetuksi aivoistani.

Kuolleenlehden ukemien tekeminen kylppärissä voi olla hieman ylilyötyä kompensointia tai sitten neuroottista, mutta tuskin psykoottista sentään. Jos sellaiset jutut ovat psykoottisia, en koko elämäni aikana muussa ole ollutkaan kuin psykoosissa

Mutta viestisi perusajatuksesta olen samaa mieltä. Olen nyt terveempi kuin aiemmin. Se vahvuus, joka minua kantaa, on oma heikkouteni, se etten välitä olla paras. Ehdoton ihminen ajautuu lopulta umpikujaan oman ehdottomuutensa uhrina. Jos hän vielä silloinkin on ehdoton, on kaksi vaihtoehtoa: hän voi tehdä itsemurhan tai hänen terve puolensa ottaa vallan ja ajaa järjestelmän alas. Minulle onnekseni kävi jälkimmäinen. Pidänkin nykyään arvokkaimpina puolinani niitä, joita en "omista" ja jotka toimivat minusta riippumatta. Se osa, jota ohjaamme tietoisuudellamme, on kai lopulta hyvin pieni osa meistä ja tietoiset toimintomme aika lailla pelkkää näpertelyä. Olemme vahvempia kuin uskommekaan.

Hirveää tajunnanvirtaa

[tabitha]

En minä sentään treenaamista kokonaan ole lopettanut. Tämä on viime perjantailta (?)

" onclick="window.open(this.href);return false;

[TimoS]

Keskittynyt ilme

[tabitha]

Voihan per, se on muuten totta että tuo asento ja zanshin ei ole ihan huono.

Enkä edes yrittänyt, olin vain pirun väsynyt.