Meillä on kyllä melko hyvin mahdollista opetella tekniikoita pinnallisesti niin että näyttää vyökokeessa hyvältä. Varsinkin paritekniikoissa; jos sopii paritanssin. Suurin osa näyttävätkin paritekniikat sellaisen kanssa jonka kanssa on voinut harjoitella. Eikä kaikki tästä syntyvät ongelmat välttämättä erotu kun on monta paria samaan aikaan tekemässä.
Minulle ei ole mitään väliä tuollaisella. Mieluiten teen sellaisen kanssa jolla on about sama ruumiinrakenne ja joka on about yhtä nopea kuin minä. Ja joka osaa tekniikat. Jos toinen tekee kaiken oikein, niin sittenhän minun ei tarvitse sen kummemmin "sovittaa yhteen" mitään vaan teen vain sen mitä pitää.
Hyvin usein teen vain jonkun kanssa jonka löydän paikan päältä ja minua kysytään vastaavasti melkein joka kerta jonkun pariksi. Tällä kertaa pariksi sattui suht nopea ja vähän lyhyempi tokan danin kokelas. Treenattiin kahdet treenit yhdessä ja tämän lisäksi tehtiin vain ne paritekniikat mitä ei ehditty kyseisissä treeneissä tekemään tauoilla. Ja sitten kokeeseen. Jengi ihmetteli että miten pystyy noin vähällä treenillä menemään vyökokeeseen. No siten, että se tyyppi oli nopea oppimaan ja korjasi kaikki ne etäisyys-, kohdistus-, ajoitus- ja muut virheet mistä minä kokeneempana sanoin. Ja me ei turhia häsläilty. Tekniikat kovaa ja muuten liikutaan niinkuin japanilaisessa katassa usein liikutaan rauhallisesti "western-tyyliin".

Oli kivaa kun sai hyvän yhteyden. Ja sitten ryypättiinkin baarissa hyvässä hengessä illalla! (Myös hän läpäisi! (mikä selvisi muutaman päivän vyökokeen jälkeen))
Niin siis tuosta pinnallisesta opettelusta oli kyse... Sitä pystyy jossain määrin ulottamaan myös kataan ja peräti perustekniikoihin, jos sillä pystyy huijaamaan vyökokeen arvostelijoita. Ja tietenkin heidän parissaan näkemykset vaihtelevat. Luulisin että missä tahansa löytyy muihin arvostelijoihin verrattuna oikeellisuutta painottavat ja "atleettisuutta" painottavat. Itse en niin piittaa... näen asian niin että pitäisi läpäistä molemmilla tasoilla, joten aina saa syyttää itseään. Jos sitten se oma "hyvyys" jää "ikävästi raadilta näkemättä", niin "vähänkö sitten on hyvä" kun tekee sen oman hyvyytensä mukaisesti ja vielä samassa saavuttaa myös raadin tasovaatimukset.
Olen kyllä huomannut että se ei yleensä ole kovin vaarallista jos saa rakennettua jonkin korkeatasoisen pinnallisen osaamisen. Yleensä siitä pystyy parissa vuodessa muokkaamaan kovalaatuisen syvällisen osaamisen, kun törmää sopivaan opettajaan. Eli ei tarvitse aloittaa läheskään nollilta, kuten usein väitetään, vaan siirtymä on jopa melko suoraviivainen.
Ei tuo opettajan kutsuminen opettajaksi silleen ihmetytä.

Minä seuraan mitä tahansa käytäntöä mikä on tarkoituksenmukainen ja auttaa tilannetta. Täälläkin joskus näkynyt vääntöä asiasta. Jotenkin asia ei ainakaan itselle näyttäydy äkkiseltään kovin paljoa väännön arvoisena. En toki japania tunne ja vähemmän kielenkäyttöä, mutta ihme on jos opettajuus ei ole sellainen asia että voi sanoa että "meillä kutsutaan opettajiksi..." eli liopulta täysin yhteisö-/tilanneriippuvainen juttu. En ole tuota kolmannen danin juttua missään kovin virallisessa tyylimme kirjoituksessa nähnyt. (Perkule... olisinkohan kuitenkin jonkun opettajan omassa materiaalissa...)
Mutta siihen törmäilee karatemaailmassa laajemmin aika usein ja taitaa olla sellainen vähän tyylirajat ylittävä japsikaratejen parissa näkyvä sumea käytäntö. Olkoon sitten näin.
Tosin on syytä mainita että Wadokailla on nykyään kyu-dan -asteikosta erillisiä instructor-lisenssejä (joilla ei sellaisenaan tee käytännössä mitään, ellei jokin taho aseta kyseisiä lisenssejä rajaamaan jotakin... ne avaavat toki ovia dan-koearvostelijan lisensseihin). Siinä mielessä yksi luonnollinen rajanvetohan olisi (nyky-)Wadokaissa että jonkin instructor-lisenssin omaavaa kutsuttaisiin opettajaksi, eli senseiksi. En vain tiedä millä japaninkielen sanalla se instructor-lisenssi kulkee.
Ajattelin mennä alimman tason lisenssin kokeeseen heti kun mahdollisuus avautuu. Kyseessä on kuulemma täysin vyökokeeseen verrattavissa oleva tilaisuus, jossa tosin tehdään huomattavasti vähemmän tekniikoita, kuin systeemissä jossa itse suoritan vöitä. Syyt menemiselle ovat toisaalta haasteessa ja toisaalta sosiaalisia. Sitten kun jonain päivänä valmistun ja ehkä löydän vakituisen työpaikan ja ehkä aloittelen seuratoimintaa, on parempi mitä paremmat diplomit kaikennäköiseen on. Haastepuoli taas on se, että kehitys helposti lakkaa, ellen joudu näyttämään osaamistasoani.