Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Aleksi T

Potkulaisten julkiset harjoituspäiväkirjat

Valvoja: Valvoja

Vastaa
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#61

Viesti Aleksi T »

31.10.2012 TSM

Harjoitin ensin mieltä 2 tunnin fysiikkasessiolla ja sitten kehoa 2 tunnin kungfu-sessiolla.

Sahaukset 1-7. 7 oli uusi ja 6 on muistaakseni ennenkin tehty, mutta ei ainakaan kovin paljoa. Reenit läheni jo Taekwondoa, kun potkuja tehtiin milloin mistäkin asennosta ja tilanteesta. Ottaa päähän tuo aikoja sitten poikki mennyt vasen jalka, kun on koordinaatio paljon pjaskempi kuin oikeassa. Maratonin sillä juoksi, mutta puolikuupotkut ei mene (siis vielä :evil: ).

Oli hauska tehdä yhden kokeneemmankin kanssa yhtä noista sahauksista. Oli pakko keskittyä täysillä tekemiseen, kun kaveri tulee hyvällä intensiteetillä ja tekniikalla päin näköä. Jalkablokit sujuu paljon paremmin, mutta kyynärpäällä lyönnin ohjaaminen oli taas vähän hukassa. Näitä molempia käytiin kyllä sunnuntaina aika perusteellisesti läpi. Pääasia että viime kerran opeista ainakin osa jäi päähän ja toisaalta nyt jäi mieleen taas uutta parannettavaa.

Lauantaina reenit jääkin välistä, kun olen viikonlopun Lapin Stadissa eli Pellossa.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#62

Viesti Aleksi T »

Mietin tuossa vähän noita tavoitteita, mitä kirjoittelin kun päiväkirjaa uudelleenkäynnistin. Nyt on oikeastaan prioriteetti nro 1 pitää TSM:ssä hyvä rutiini ja panostaa siihen mahdollisimman paljon. Convict Conditioning -juttuja olen tehnyt jonkin verran, mutta vielä siinä menee että saan järkevästi sen liitettyä kalenteriin ja opeteltua liikkeet sekä setit, ettei tarvitse aina pläräillä PDF:ää kesken toistojen.

Ruokapäiväkirjaa pidin kyllä jonkin aikaa ja enimmäkseen ne kalorimäärät pyörivät siellä 2600-2800 -akselilla. Sinänsä ihan hauskaa, että on enemmänkin kuin vain perstuntuma siihen, kuinka paljon oikeasti syö, mutta ei mulla ole oikeastaan enää mitään syitä pitää sitä. Mitään epäterveellistä en rehellisesti sanottuna syö juuri ollenkaan ja kehon rakennekin on luokkaa "Auschwitzin pakolainen", että varmasti tulee kulutettua syödyt kalorimäärät ihan helposti.

Mitään muita lajeja en aio yrittää ottaa mukaan. En usko, että siitä olisi mitään hyötyä saati että jaksaisin edes kulkea paikasta toiseen ottamassa turpaan ja vieläpä maksamaan siitä. TSM:ssä on kyllä loputtomasti opeteltavaa ja jo pelkissä perusteissakin menee vielä pitkään. Tänään reenien jälkeen fiksummat puhuivatkin siitä, että TSM:ssä tai kungfussa yleensä oppilaat eivät välttämättä pärjää yleisesti kovin hyvin, mutta korkeammalla tasolla tapahtuu suuri loikkaus siinä pärjäämisessä eli menee ehkä muita lajeja hieman kauemmin ennen kuin saavuttaa serious skills. Onhan potkussakin puhuttu paljon mm. krav magan ja urheilukamppailun nojalla siitä, kuinka tietyt lajit antavat nopeasti peruseväät kamppailuun ja toiset ovat sitten pitemmän linjan juttuja jne.

Jahka tässä taas elämä vakiintuu ja löytyy se uusi harjoittelupaikka ja jostain varastan itselleni pyörän, niin on reeneihinkin kulkeminen mycket jätte bra också helpompaa. Samaten kunhan saan raha-asiat kuntoon, niin ei tarvi pelkkiä banaaneja ja vettä vetää 2 tunnin reenien jälkeen.

Huvikseni pidin tänään kirjaa siitä, miten aikaa kului mihinkin opiskelu- tai reenijuttuun. Näyttää tältä:

Matematiikka 1h 15 min.
Fysiikka 2 h.
Kitara 45 min.
Tai Shin Mun 2h
Saksa 1 h

Ihan mukavasti sain tyhjän päivän täytettyä ja pidin itseni aktiivisena. Harmi vain etten ole rikas aristokraatti, jolloin voisin päivät pitkät opiskella ja tehdä mitä huvittaa.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#63

Viesti Aleksi T »

5.11.2012 TSM

Heh, tuli juostua reilu tunti ja käveltyä reilu vartti. Aluksi ajattelin, että ehdin hölkkäillä kaverin tykö viemään parit jutut ennen reenejä, mutta huomasin n. 10 min. ennen reenejä, ettei siitä tule mitään. Juoksin sitten täysiä reeneihin, jotta ehtisin ja missasin lähinnä alkutervehdykset. Oli kyllä mahtavaa alkaa vetämään samantien lämmittelyjä melko reippaassa tahdissa, kun hengitys ei ollut vielä tasaantunut juoksemisesta. Parempi tehdä kuitenkin enemmän kuin vähemmän.

Tänään oli aika kovat reenit. Hauskinta oli, kun testailtiin kuinka kovia potkuja saa otettua vastaan ilman, että paikat hajoaa. Samalla kokeiltiin oikeaa tekniikkaa joko liukua sen potkun mukana tai mennä sitä vastaan. Lähdettiin siis ihan kevyistä vedoista ja edettiin sen mukaan, mitä ottava osapuoli halusi ja kesti. Aluksi otettiin reiteen alapotkuja ja sitten kylkeen kiertopotkuja. Kerran kaveri osui jotenkin täydellisesti, että tunsin kuinka vähänkin kovemmalla voimalla sama isku olisi tyhjentänyt keuhkot ihan varmasti.

Paljon tehtiin potkuja ja venyteltiin kohtalaisesti. Vedettiin puolikuupotkuja vuorotellen vapaavalintaiseen kohtaan ja kaverin tuli blokata. Sitten mukaan otettiin kiertopotkut ja piti vetää kahden potkun sarja, jonka kaveri blokkasi. Tässä vaiheessa olin puolustaessa ihan hukassa, mutta hyökätessä sujui ihan mukavasti. Tulee enemmän elävyyttä potkimiseen, kun pitää vähän miettiä mitkä potkut toimivat sarjana. Ideana oli nimenomaan se, että ne potkut tulee peräkkäin eikä välissä vaihdeta asentoa tms. Lopuksi lisättiin vapaavalintainen lyönti mukaan (suora, backfist, alakoukku tai kämmenen sisäsyrjä). Tämän jälkeen tehtiin harjoitusta, jossa vedetään vuorotellen etupotku kaverin lantioon niin nopeasti kuin vain pystyy ja se pitäisi ohjata perustorjunnalla sivuun.

Päivän kohokohta oli, kun sahauksia tehdessä mulla sattui käteen mukava tälli ja totesin kaverille, että sillä on kyllä kovemmat kädet, mutta kaveri oli sitä mieltä että mulla on ehdottomasti kovemmat kädet ja sattuu ihan pirusti blokkailla ja lyödä. :smt003 Pääasia on, että kaikkia sattuu. Potkut sujuivat taas vähän paremmin ja vasempaan jalkaankin on tullut itseluottamusta ja hallintaa enemmän. Saman jalan sääri kyllä kipeytyi aika äkkiä, joten keskitin hieronnan siihen lopussa.

Huomasin myös, etten osaa kirjoittaa kauhean lyhyesti asioita. Mulla on joku ADHD:n vastakohta, kun yhteen asiaan on pakko keskittyä mahdollisimman tehokkaasti ja hinkata se täydellisyyksiin asti. Missassin kerran reenitkin, kun piti pikaisesti kirjoitella matematiikasta muistiinpanoja, mutta laskinkin 3 tuntia putkeen niitä laskuja, kun jäi vaivaamaan asiat, joita en ymmärtänyt. Joskus tulee kirjoiteltua Potkuun tai muuallekin viestejä, jotka kuitenkin jätän lähettämättä, kun en ole täysin tyytyväinen niihin ja tuntuu ettei mulla ollutkaan mitään sanottavaa asiasta.. :oops:
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#64

Viesti Aleksi T »

6.11.2012

Venyttelin sellaiset hyvät yleisvenytykset 40 minuutin ajan Prometheusta katsoessa uudemman kerran.

7.11.2012 TSM

Käytiin aika reippaasti paritekniikkaa ja vähän monimutkaisempia juttuja. Blokkaillaan, isketään, kurkkuun kiinni, potku polvitaipeeseen ja kaveri tonttiin. Sujui kyllä ihan mukavasti osa jutuista, joitain ei kauheasti ehtinyt edes reenata ja jotkut menivät ainakin aluksi yli hilseen ja piti oikein parin kanssa pähkäillä. Naureskeltiin kuinka minua on hauska hakata ja minut pitäisi ripustaa seinälle seuran viralliseksi nyrkkeilysäkiksi. :p Puolivapaaehtoisesti sain hierontaa jalkaan, kun otin siihen esimerkkinä mukavia osumia. Lopuksi hierotutin toisenkin jalan ihan vapaaehtoisesti ja yritin rentoutua ja unohtaa kivun. Itsekseni hinkkasin sääriä ja käsivarsia oikein antaumuksella.

Niin ja otettiin ensimmäisen kerran kunnon sparria. Spoiler alert: Kävelin päin nyrkkiä ja valuttelin veret ulos nenästä hetken verran. No ei se oikeasti ollut edes paha osuma ja en voi syyttää kuin omaa vajavaisuuttani, että kävelin suoraan toisen iskuun. Vaihdettiin hetkeksi hanskoihin, mutta todettiin ettei hanskojen kanssa tappele Erkkikään ja otettiin ne taas pois. Imuroin iskuja kaikilla mahdollislla ruumiinosilla, mutten tainnut itse saada yhtään perille. Se vähäinen aikani potkunyrkkeilyn parissa sujui suunnilleen samoissa merkeissä, ettei tässä mitään uutta ole. Ei ota päähän se, että sattuu todella paljon, vaan se ettei osaa. Noh kukaan ei kuitenkaan kuollut, eikä pahoja vammoja tullut kellekään vaikka sparrattiin ILMAN SUOJIA JA VEDETTIIN TÄYSILLÄ TURPAAN.

Pitäisi kuulemma hyökätä paremmin molemmilla käsillä tai nopeasti yhdellä esim. ensin alas ja heti perään ylös. Toisaalta myös pitäisi lyödä paremmin ihan perille asti, eikä vain heilutella käsiä. Jotenkin mulla on vielä suht. korkea kynnys oikeasti lyödä toista turpaan. Otin tänään koviakin iskuja ennen sparriakin ja edes tuo yksi "nenä poskelle"-lyönti ei nostanut minkäänlaisia tunteita pintaan, mutta kun itse lähden hyökkäämään, niin en millään uskalla tai viitsi vetää täysillä (ei siis täydellä voimalla, vaan niin että oikeasti yrittää lyödä kaveri eikä vain heilutella käsiä).

Noh lauantaina sitten uudelleen (ellen ole vaihtanut lajia vaikka sukkien kutomiseen). Paikat ovat itse asiassa paremmassa kunnossa kuin edellisten reenien jälkeen, vaikka nenää ehkä hieman särkee ja tässä on myös pari välipäivää, jolloin ehtii venytellä ja palautua henkisesti.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#65

Viesti Aleksi T »

9.11.2012

40 minuutin reipas lenkki ja 20 minuutin venyttelysessio siihen päälle. Ensin otti päähän ja väsytti, mutta kun vähänkin saa vauhtia alleen, kaikki asiat unohtuu ja tuollaista lenkkiä ei edes huomaa ennen kuin jo kaivaa avaimia taskuista kämpän ovella. Meinasin tehdä myös lihaskuntoa, mutta se jääköön toiselle päivälle.

Sitten ruokaa viiniä ja joku leffa tai kirja. Ihan sama mitä kunhan pääsee rentoutumaan vaihteeksi.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#66

Viesti Aleksi T »

11.11.2012

Lihaskuntoa eli Convict Conditioning -juttuja.

Wall PushUps 25, 30, 25
*ShortBridges 30, 30, 50
Vertical Pulls 20, 20, 20
*Shoulderstand Squats 25, 30, 50
*KneeTucks 40, 40
WallHeadStand n. 50 sek * 2

Kävin kaikki liikkeet läpi ja yritin hakea sopivia toistomääriä. Tähdellä merkityissä ajattelin hypätä ainakin yhden tason ylöspäin, ei nimittäin tuntuneet liikkeet juuri missään. Useimmissa sarjoissa ekat 1-3 liikettä ovatkin enemmän terapeuttisia ja elimistöä totuttavia kuin varsinaista reeniä kohti helvetillisempiä liikkeitä. Jatkossa pitäisi suunnitella ohjelma paremmin tietyille päiville jaoteltuna. Meni tässäkin reilusti yli tunti tehdä kaikki, kun vielä jouduin PDF:ää pläräämään, että mikä nyt oli se ja se. Loistavaa kuitenkin, että sai kaikista liikkeistä kiinni ja alkaa hahmottumaan ohjelma paremmin. Vielä kun kehittyisi kunnon rutiini tekemiseen, niin ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä asioita uudestaan.

Lopuksi vielä reilu tunnin lenkki kohtalaisella tahdilla. Eiliset reenit jäi välistä, kun oli niin heikko olo. Nukuin jopa yhdeksään asti ja heti meni pää ihan sekaisin. :D

Also ajattelin sinne tänne heittää vaikka noista Ross Enamaitin kirjoista jotain painoilla tehtävää noeampaa settiä, jottei kävisi reeni liian tylsäksi. Ja pitäähän sitä reenata välillä kovallakin temmolla, vaikkei mikään kilpailija olekkaan.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#67

Viesti Aleksi T »

12.11.12 TSM

Paljon ilkeitä nivellukkoja ja kaatoja. Periaate oli, että kaveri hyökkää jabille, suoralla, etupotkulla tai näiden yhdistelmällä ja siitä sitten napataan raajoja ja väännetään ne hajalle ja potkitaan vielä varmuuden vuoksi päähän. Pointti oli oikeasti siinä, että saadaan hyökkäävä tyyppi mahdollisimman vaikeaan asentoon, jotta tämä ei voi enää hyökätä joko ollenkaan tai sitten hyökkääminen johtaa vielä pahempiin lukkoihin ja nivelten hajoamisiin. Kohokohtana oli kaverin päälle istuminen, käden hallitseminen jaloilla, kun samalla voi vaikka haukotella tai soitella poliisit paikalle.

Käytiin myös 1-3 sahaukset läpi, mutta jokaisen jälkeen jotain edistyneempää juttua mukaan. Kohtalaisesti myös Sticky-handsia, mutta nyt opetettiin asiaa syvemmin. Lyhyesti: Ei tarvitse luottaa aina samaan käteen ja puoleen, jolla tekee tekniikan, vaan osataan fiksummin reagoida hyökkäykseen. Käytännössä jos etukäsi on painettuna alas, niin takakäsi on aina oman naaman tasolla ottamassa vastaan iskun.

Päivän kohokohtana opettaja on maassa ja itse yritän hyökätä muka paremmasta asemasta. No lopputulos on se, että itse makaan maassa olkapää toisen hallinnassa ja ähkin kivusta. En ehtinyt tajuta mitään tapahtuneesta, mutta on aina mielenkiintoista nähdä miten ne asiat oikeasti tulisi tehdä ja mitä kungfu parhaimmillaan on. Kuulemma matalat apinat on viddumaisia tuosta syystä, että vaikka ne on maassa, niin ei kannata luottaa pätkääkään, että se olisi sulle eduksi tai että silloin kannattaisi hyökätä. Sain myös omakätisesti tuntea, kuinka nenää painamalla hallitaan toista ja ohjataan vaikka maahan. Inhottavia mutta tehokkaita juttuja.
Kuvake
Pyrkele
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 12
Viestit: 1999
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Rovaniemi
Etulaji: Tai shin mun
Sivulajit: Pena
Takalajit: Mave

Aleksi T

#68

Viesti Pyrkele »

hih. Tuli tuosta matalasta apinasta mieleen. Antti on joskus potkaissut minua kantapäällä maksankärkeen niin että minä seisoin ja hän oli kyykyssä. Periaatteessa se taisi olla etujalan puolikuupotku mutta aika erikoisesta asennosta.
Että I hear you
"Homoläppä on parasta. Ja tissit"
-Pyry Parviainen; Kulttuurivaikuttaja ja älykkö.

Meidät löytää myös instasta https://www.instagram.com/taishinmun/
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#69

Viesti Aleksi T »

14.11.2012 TSM

Tämä soi päässäni aina reeneihin hölkätessä.
[youtube][/youtube]

Mitäs me tehtiin? Potkujapotkujapotkujapotkujapotkuja.... Sahauksia ja niistä sitten jonkin verran sovellusta, enimmäkseen potkupainotteisesti. Sitten tehtiin ovelia potkuja, joissa jalkaa ikään kuin käännetään vasta lopussa, jolloin on vaikea nähdä mistä se oikeasti tulee. Näyttää etupotkulta lantioon, mutta iskeekin vatsaan. Lämmittelyjen ohessa tehtiin molemmilla käsillä piiskamaisia lyöntejä. Ideana on heittää kädet olkapäiden voimalla ihan rentona ja jännittää ne vasta lopussa. Sama tapa kuin noissa potkuissa. Kuulemma menee hieman aikaa ennen kuin tuon tavan hiffaa oikeasti.

Juteltiin sitten reeneistä ja alkeiskurssin päättymisestä. Tämän kuun lopulla hengissä olevista alkeiskurssilaisista pitäisi tulla virallisesti koulun oppilaita ja sitten saa kulkea kaikissa reeneissä eli 6krt/vko. Siinä vaiheessa opetetaan sitten aseita ja aletaan oikeasti kovettamaan paikkoja ja opettaja katselee mitä kullekin kannattaa opettaa ja mitä kunkin kannattaa reenata.

Perushölkkäilyt reeneihin ja takaisin + palauttavaa venyttelyä jonkin verran.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#70

Viesti Aleksi T »

Viikonloppuna tuli lähinnä pelattua uutta X-Comia veljen kanssa. Meni sen takia unirytmikin vähän persiilleen, mutta tänään heräsin 7:00, vaikka onkin vapaapäivä. Nyt väsyttää sopivasti, että pystyy nukahtamaan aikaisin ja heräämään viimeistään 6:00.

Tänään vedin simppelin reenin. Aluksi 15 minuuttia kuntopyörällä lämmittelyksi sitten erilaisia staattisia liikkeitä. Aluksi käsilläseisontaa niin pitkään kuin jaksoin. Tokan liikkeen improvisoin lennosta ja hyppäsin kuntopyörän selkään, mutta pidin penkistä kiinni vain käsillä ja tein pieniä punnerruksia hitaasti käsien varassa. Lopuksi nappasin käsillä rappusten kaiteista ja pyrin pitämään kehon L-asennossa mahdollisimman pitkään ja sitten jalat koukussa lähinnä käsiä rasittaen, kun keskikeho väsyi.

Tein kyllä kaikenlaista pientä venyttelyä pitkin viikonloppua, mutta sekavan unirytmin vuoksi en oikein pysty tekemään mitään, kun keho tuntuu niin pöhnäiseltä. Toki esimerkiksi juokseminen onnistuu ihan helposti, mutta venyttely vaatii vähän enemmän keskittymistä ja kehon kuuntelua, eikä sitä viitsi puolivaloilla tehdä.

Nappasin lainaan Suzanne Martinin Stretching-kirjan ja ajattelin siitä napata ainakin aamurutiinin ja 3 viikon ryhtiohjelman. Mennään nyt venyttelyssäkin ihan perusasioiden kautta kuten teen lihaskunnonkin suhteen.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#71

Viesti Aleksi T »

TSM

Käytiin aika jännän tuntuista pehmeää tekniikkaa läpi. Ensin muodostetaan käsillä kohtalaisen löyhä ympyrä tai soikio ja kaveri nappaa ranteista kiinni alkaen työntämään voimalla kaverin yläkehoa. Ideana on olla täysin rentona ja ohjailla sitä voimaa sivuille, ettei kaveri saisi mitään kunnollista kiintopistettä, josta pukata ja kaataa. Samaa homma tehtiin suorille käsille istun maassa seizassa. Aika hullun näköistä,kun kaveri pukkaa seisaaltaan täysillä voimilla istuvaa tyyppiä, mutta silti istuva nousee siitä ihan muina miehinä ja työntää kaverin hevon kuuseen.

Sitten käytiin monenlaisia sarjoja, nivelmanipulaatioita ja kehon heikkoja kohtia. Sain potkutyynyn läpi kokea oikeasti kovan lyönnin opettajalta ja voin kertoa, että tuntui aika höpöltä. Käytiin läpi myös sitä, miten esimerkiksi paljon 1-2 -sarjaa käyttävä vastustaja voitetaan. Ideana on rikko se sarja heti ekasta lyönnistä, niin että toiseen lyöntiin ei saa enää ollenkaan voimaa tai se ei yletä. Vaihtoehtoisesti rikotaan kivekset, nilkka tai sitten nivelukoilla hallitaan vastustajaa ja tehdään mitä nyt sattuu huvittamaan. Lopuksi vielä kaikki sahukset läpi. Ihan mukavasti alkoi löytymään jo jotkut tekniikat ja yleisesti ottaen on jotenkin luontevampaa liikkuminen. Painopiste ainakin on paljon alempana kuin mitä se alussa on ollut.

Kahdet reenit vielä ja sitten loppuu alkeiskurssi. 8-)

E: Nyt elämä risaiseksi. Juon kaljan.
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#72

Viesti Aleksi T »

Piti postata tämä jo aikoja sitten, siis yhtenä kuvana kaikki nuo Convict Conditioningin liikkeet ja toistomäärät.
Kuva

Tänään tuli tehtyä:
Wall Pushups 25, 30
Flat Knee Raises 10, 10
Wall Headstand 1min.

Toka liike tuntui yllättävän pahalta, kun ei laskenut jalkoja maahan ollenkaan ja pyrki pitämään jatkuvan jännityksen vatsalihaksissa.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 93834
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Aleksi T

#73

Viesti Mika »

Hyvä kuvasarja :peukku:
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#74

Viesti Aleksi T »

On se hemmetin kätevä, kun katsoo pikaisesti liikkeet ja progressiot, eikä tarvitse plärätä 200 sivua.

Tänään oli taas kovat reenit, ainahan meillä kyllä on. :badgrin: 4 iskun sarjaa, mutta liikkeet sai valita vapaasti eli piti reagoida siihen, mitä kaveri keksi tehdä. Sitten kaikenlaista lukottelua suorista lyönnistä, kaatoja maahan ja lukkoja siellä. Pikaisesti käytiin läpi oikeata kaatumistekniikkaa. Leuka edellä ei ole kovin järkevä tapa, kuten eräs sai huomata. Sticky Handsia, munille potkimista ja kaikkea kivaa. Sparrasin kevyesti vetäjän kanssa. Halusi katsella, miten reagoin tiettyihin iskuihin ja pitääkö jotain korjata. Kuulemma hyvin osaan etenkin vetäytyä fiksusti askeleilla, mutta ongelmana on se oman agressiivisuuden puute ja että antaa vastustajan pommittaa ihan vapaasti. No parit hyvät kikat opin siitä, miten blokata ja iskea itse. Seuraavissa sparritreeneissä vedän kaikkia turpaan ja munille.

Sain lopuksi ilmaisen selkähieronnan. Tuntui ihan hiton hyvältä.

CC -setit sen jälkeen:
Short Bridge 50,50,50
FullSquats 20,30
Flat Knee Raises 15, 20, 20

Ainakin siltaamisessa voi edetä ihan huoletta seuraavaan liikkeeseen. Kyykyissä otin melkoisen harppauksen 5-liikkeeseen, mutta ihan turha sitä on veivata jotain kevennettyjä kyykkyjä, kun tuota liiketta on tullut tehtyä aikamoisesti viimeiset muutamat vuodet.

Nyt sitten soijasuikaleita kasvisten, makaroonien ja chilikastikkeen kera + litra vihreää teetä. :p
Kuvake
Aleksi T
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 82
Viestit: 2189
Lauteille: Kesäkuu 2009

Aleksi T

#75

Viesti Aleksi T »

Vatsalaukun laajennusharjoituksia Raxissa 10 euron lahjakortin turvin. Tuli syötyä roskaruokaa ihan tarpeeksi seuraavan vuoden ajaksi. Jännä miten sitä ei enää edes tee mieli syödä tai juoda mitään totaalista roskaa, kun on jo niin monta kuukautta vetänyt aika tiukalla ruokavaliolla ja kehokin tietää heti, mikä on hyväksi itselle ja mikä ei. Yhtenä esimerkkinä vehnäleipää tai -sämpylöitä en syö kirveelläkään, vaikka joskus vedin niitä joka päivä.

40 minuutin juoksulenkki. Taas piti vetää vain mukava lämmittelyhölkkä eli joku 15-20 minuuttinen, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Joku joskus sanoi, ettei kenkiä kannata edes sitoa alle 10 kilometrin lenkkejä varten. Ei mulla ihan niin extreme-asenne sentään ole, mutta en vain osaa juosta lyhyesti, kun se on niin hauskaa hommaa. :lol: Reidet oli kyllä aikamoista betonia lauantain reenien jälkeen, mutta muuten mieli oli taas jossain Andromedan ja Alpha Centaurin välillä.

CC:
Straight Bridges 20, 20
Wall Pushups 30, 40
Wall Headstand 50 s.

Päivän virallinen treenibiisi.
[youtube][/youtube]
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 50 kurkkijaa