Kuntosaliharjoittelun perusteet

Keskustelua kamppailulajien oheisharjoittelusta, harjoitteluun vaikuttavista terveysongelmista sekä liikuntaravitsemuksesta
Vastaa
Kuvake
Point
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 34
Viestit: 6820
Lauteille: Tammikuu 2009
Tykännyt: 10 kertaa
Tykätty: 13 kertaa

Kuntosaliharjoittelun perusteet

#1

Viesti Point » loka 2, 2012, 13.37

Itselläni on vierehtänyt vuosia kuntosalilla käymisestä, mutta nyt olisi tarkoitus aloittaa pitkästä aikaan jumppaaminen ihan rehellisellä raudalla. Vuosien tauon jälkeen perusteet ovat päässeet unohtumaan ja enkä ole varma treenasinko silloinkaan järkevästi, joten lienee tarpeellista palauttaa mieleen perusasiat. Pakkotoiston puolella on kyllä hyviä ohjelmia, mutta ko. foorumilla taidetaan enemmän keskittyä lihasmassan hankkimiseen, joten ne eivät välttämättä täysin vastaa tarvettani. (Lisäksi olen tottunut siihen, että Potkussa saa järkeviä vastauksia tyhmiinkin kysymyksiin, joten kysytään täältä :) )

Eli perusteista sen verran, että miten kannattaa harjoitella (Toistojen määrä x sarjojen määrä, monta kertaa viikossa, monta viikkoa putkeen ennen ohjelman vauhtoa sekä mahdollisia hyviä perusliikkeitä jne), jos haluaa?

a) Lihasmassaa
b) Voimakestävyyttä
c) Räjähtävää voimaa
d) "kiinteytyä/poltaa rasvaa"

Tietenkin jos mielessä on joku hyvä ohjelma joka sopii jonkun lajin oheisharjoitteluun, niin sen voi jakaa tässä. Mainitse vaan mihin lajiin ko. ohjelma on soveltuva.


Itsellä on tällä hetkellä tarkoitus hankkia voimaa (lähinnä voimakestyvyyttä). Jos siinä sivussa rasvaa palaa ja haba kasvaa, niin ei siitä haittaakaan ole. :)
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.

Kuvake
Mjölnir
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 22516
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Scandinavian Defendo
Sivulajit: Krav Maga, Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Tykännyt: 17 kertaa
Tykätty: 82 kertaa
Viesti:

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#2

Viesti Mjölnir » loka 2, 2012, 13.58

Minulla itselläni on aikamoinen aikakapeikko, eli en pysty ylläpitämään tavoitteellista ohjelmaa, joka olisi säännöllistä ja perustuisi tiettyjen lihasryhmien optimaaliseen harjoittamiseen, enkä ole liikunta-alan ammattilainen.

Joten itselläni on seuraavia treenejä, joita vedän fiilispohjalta:

1) rinnalleveto (ja työntö)
-alkulämmittelyksi rinnallevetoja ja työntöjä pelkällä tangolla
-muutama toisto keskikevyillä painoilla koko suoritus
-muutama toisto raskailla painoilla koko suoritus
-yksi tai kaksi maksimia, koko suoritus
-maastavetoa
-pystysoutua / tikkuunvetoa
-etukyykkyä
-pystypunnerrusta

2) tempaus
-lämmittelyt kahvakuulaheilautuksilla ja samanaikaisella kyykyllä sekä kahvakuulatempauksella
-muutama sarja pelkällä tangolla
-muutama toisto keskiraskaalla
-maksimi
-maastavetoa
-pystysoutua / tikkuunvetoa
-yhden käden tempauksia pelkällä tangolla tai pienillä painoilla (maks 40 kg)

3) kahvakuula
-heilautusta
-tempausta
-rinnallevetoa ja työntöä
-tuulimyllyä

tai jos on ulkotreenit
-flippauksia ja
-heittoja

harjoituksen kesto on yleensä 20 min (painonnosto) - 1 tunti (kahvakuula). Toistomäärät ovat painonnostossa yleensä 5 tai alle / sarja, sarjoja ehkä kolme maksimissaan. Kahvakuulassa 10 - 20 toistoa / sarja, sarjoja vaikkapa neljä.


noilla on saatu aikaan kaikkia mainitsemiasi; lihasmassaa, voimakestävyyttä, räjähtävää voimaa ja rasvaakin on palanut.

Tosin, et välttämättä saa tällaisen seniorijäähdyttelijän ohjelmasta juuri mitään irti, kun multa puuttuu selkeä tavoitteellisuus ja säännöllisyys. Kunhan yritän pitää harjoittelun työtehtäviä ja harrastuksia tukevana, mahdollisimman monipuolisena.
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi

Kuvake
MarkkuT
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 22
Viestit: 6407
Lauteille: Maaliskuu 2005
Tykännyt: 2 kertaa
Tykätty: 7 kertaa

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#3

Viesti MarkkuT » loka 2, 2012, 14.16

Tuo kirja on aloittelijalle melkoisen hyvä paketti:

http://www.amazon.com/Starting-Strength-3rd-Mark-Rippetoe/dp/0982522738

Löytyy Kindle-versionakin. Kirjan ohjelmaa tehdään niin kauan kunnes lineaarinen kehitys ei enää onnistu. Tyypillisesti kai jotain muutaman kuukauden luokkaa. Itse jaksoin viitisen kuukautta ennen kuin vaihdoin leppoisamman tahtiseen ohjelmaan.

Ja ei, Rippetoe ei maksa mulle provikkaa mainostamisesta, jos jollekin tuli semmoinen mieleen. :D
Ain't no one.

Kuvake
Elina
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 19
Viestit: 16300
Lauteille: Joulukuu 2004
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#4

Viesti Elina » loka 2, 2012, 14.59

NSCA suosittaa, että aloittelijan kannattaa treenata 2-3 kertaa viikossa, kokenut voi treenata 4-7 kertaa viikkoon (tässä kannattaa huomioida ohjelmasuunnittelu, eli mitä treenataan). Perussääntönä on, että jos jotain ominaisuutta haluaa kehittää, sitä pitää harjoittaa ainakin 2 kertaa viikossa. Yhdellä kerralla viikkoon hoituu ylläpito. Luonnollisesti kuntosaliharjoittelussa on variaatiota - esimerkkinä vaikka niin kuormittavat harjoitukset, että palautuminen vaatii viikon.

Toistomääristä ja tauoista sekä kuormista voi lukea vaikka täältä: http://musclenet.fi.customer.axxion.fi/artikkelit_voimaperusteet.php" onclick="window.open(this.href);return false;

Noista löytyy vähän erilaisia lähdetietoja, mutta simppelisti sanoen voima = toistot 6 tai vähemmän; nopeusvoima = toistot 1-5; lihasmassa = toistot 6-12; lihaskestävyys toistot yli 12.

Kuvake
Point
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 34
Viestit: 6820
Lauteille: Tammikuu 2009
Tykännyt: 10 kertaa
Tykätty: 13 kertaa

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#5

Viesti Point » loka 2, 2012, 15.13

Elina kirjoitti: NSCA suosittaa, että aloittelijan kannattaa treenata 2-3 kertaa viikossa, kokenut voi treenata 4-7 kertaa viikkoon (tässä kannattaa huomioida ohjelmasuunnittelu, eli mitä treenataan). Perussääntönä on, että jos jotain ominaisuutta haluaa kehittää, sitä pitää harjoittaa ainakin 2 kertaa viikossa. Yhdellä kerralla viikkoon hoituu ylläpito. Luonnollisesti kuntosaliharjoittelussa on variaatiota - esimerkkinä vaikka niin kuormittavat harjoitukset, että palautuminen vaatii viikon.

Toistomääristä ja tauoista sekä kuormista voi lukea vaikka täältä: http://musclenet.fi.customer.axxion.fi/artikkelit_voimaperusteet.php" onclick="window.open(this.href);return false;

Noista löytyy vähän erilaisia lähdetietoja, mutta simppelisti sanoen voima = toistot 6 tai vähemmän; nopeusvoima = toistot 1-5; lihasmassa = toistot 6-12; lihaskestävyys toistot yli 12.

Kiitos Elina.

Tätä tietopläjäystä hainkin.

Mikäs on muuten teidän mielipide jalkojen treenamiseen: Riittääkö yksi kerta viikossa, jos juoksee 2-4 lenkkiä viikossa? Joista yhdellä kerralla muutamia mäkivetoja.

ts. Kun tarkoituksena on käydä 3 kertaa viikossa salilla, niin riittäkö, että kahtena kertana jumpataan yläkroppa ja yhtenä jalat? Ja mavea tietenkin joka kerta :)

Ja saa "mainostaa" omia treeniohjelmiaa. Varastan sieltä sitten hyviä ideoita.
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.

Kuvake
Kalle Koskinen
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 4217
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Iisalmi
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#6

Viesti Kalle Koskinen » loka 2, 2012, 15.17

Minä en anna mitään vinkkiä ohjelmaan, haluan vain muistuttaa parista asiasta. Hengitys, säännöllisyys, hyvät toistot (laatu). Joskus on joillekin aloitteleville pitänyt vinkata paria asia kun ovat esim. hirveällä hosumisella veivanneet ja pompautelleet painoja rintakehästä (penkissä). Jos itse treenaan voimaa, niin alaslasku on parisen kertaa hitaampi kuin työntövaihe ja hengitys on selkeästi mukana. Esim. yhden jalan kyykyt nykyään teen hyvin keskittyneesti ja hallitusti.

Ja paikan päällä on aina hirvittävän hyvä kysellä niitlä pidempään nostaneilta, voimakkailta miehiltä vinkkejä. Asiallisesti kysyy, eikä mene kesken sarjan häiritsemään, niin aika monesti saa perusteellisen vastauksen. Monet kumminkin tykkäävät kertoa asiasta mistä tietävät ja mikä on itselle rakas. Hyödynnä sitä! Lisäksi muista kuunnella omaa kroppaa. Testaile ja tunnustele, yhdelle sopiva ohjelma ei ole välttämättä sinulle sopiva. Mutta suosittelisin ohjelmia kokeillessa tekemään yhdenlaista esim. yhden kuukauden ajan, jotta saa siitä ja sen toimivuudesta paremman kuvan. Eli ei viikottaista ohjelman vaihtoa, niin kuin eräs aiemmin tuntevani heppu teki, heh heh.

Minun ohjeitakin voi luonnollisesti kyseenalaistaa, en ole mikään tieteellinen treenaaja. Mutta olen aina pyrkinyt ajattelemaan asioita joten viimeisenä vinkkinä olkoon: aivot mukaan :)

EDIT: Jalkojen räjähtävyyteen ei muuten burpeet ole ainakaan yhtään pahaksi. Itse sain niiden ja yhden jalan kyykkyjä tehdessä aika lailla voimaa lisää, mitä oman kropan räjähtävään liikkeeseen tulee. Tsekkaa tuubista Ross Enamaitin mallia burpeista, ovat ainakin hyvin suoritettuja.

Kuvake
PDC
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 26
Viestit: 3966
Lauteille: Syyskuu 2008
Paikkakunta: Kokkola
Etulaji: Aikido
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#7

Viesti PDC » loka 2, 2012, 15.25

http://lihastohtori.wordpress.com/2012/10/01/treenijako-tikka/" onclick="window.open(this.href);return false;

Kuvake
PDC
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 26
Viestit: 3966
Lauteille: Syyskuu 2008
Paikkakunta: Kokkola
Etulaji: Aikido
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#8

Viesti PDC » loka 2, 2012, 15.42

Point kirjoitti: ts. Kun tarkoituksena on käydä 3 kertaa viikossa salilla, niin riittäkö, että kahtena kertana jumpataan yläkroppa ja yhtenä jalat? Ja mavea tietenkin joka kerta :)

Ja saa "mainostaa" omia treeniohjelmiaa. Varastan sieltä sitten hyviä ideoita.
Älä tee MaVea joka kerta. Kerran viikkoon on täysin riittävä. Teet sen jompana kumpana päivänä kun et tee jalkoja. Itse alotin MaVettaan about näin, ja aikavälillä 14.1.2012 - 15.8.2012 nostin 90kg ykkösistä -> 130kg x 3 seen.

Kokeilet mikä on sun 1RM (yhden toiston maksimi) hyvällä formilla. Eli ei mitään selkä kaarella 10 sekunnin nostoja. Eli hyvä hallittu nosto, että ei satu mitään. Jos sun maximi ykkönen on vaikka 100kg (hyvä tasanen luku, helpompi laskee ;) ) niin sitten otetaan siittä pois 5%. Eli 95kg.

Tolla 95kg nostat sitten niin monta ykköstä kun menee. Eli 1 nosto ja 2-4 minuuttia taukoa. Taas ykkönen jne. Jos menee vaikka 3 tai 34, niin OK. Seuraavalla kerralla (eli seuraavalla viikolla) nostat sitten enemmän sillä maksimi ykkösellä kuin viimeks (joka oli 100kg) eli vaikka 102.5 tai 105 jne. Sitten siitä taas pois 5%. Ja taas sama juttu.

Pointti on kuitenkin joka nostokerralla nostaa enemmän rautaa. Joku 2.5 tai 5kg (jos jaksaa) on hyvä nosto.

Tota 3-5viikkoa, kerran viikkoon, ja sitten miten oot menny eteenpäin niin joko alusta niillä ykkösillä, isommilla painoilla (105 esim) tai sitten vaikka kakkosia jossa katot sun 2RM ja siitä pois 5%.

Kuvake
Elina
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 19
Viestit: 16300
Lauteille: Joulukuu 2004
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#9

Viesti Elina » loka 2, 2012, 15.59

Kalle Koskinen kirjoitti: Jos itse treenaan voimaa, niin alaslasku on parisen kertaa hitaampi kuin työntövaihe ja hengitys on selkeästi mukana. Esim. yhden jalan kyykyt nykyään teen hyvin keskittyneesti ja hallitusti.
Tämä huolellinen ja hallittu suorittaminen on muuten hyvin tärkeää. Sen takia eristävät liikkeet eivät ole aloittelijalle mikään huono juttu, jos on vaikeuksia esimerkiksi aktivoida joitakin lihasryhmiä töihin. Meillä kun kroppa tuppaa kuormittamaan niitä lihaksia, jotka jo ovat vahvoja, ja ne heikoimmat lenkit huilii, jos ei pidä varaansa.

Kuvake
Point
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 34
Viestit: 6820
Lauteille: Tammikuu 2009
Tykännyt: 10 kertaa
Tykätty: 13 kertaa

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#10

Viesti Point » loka 2, 2012, 16.01

PDC kirjoitti:
Point kirjoitti: ts. Kun tarkoituksena on käydä 3 kertaa viikossa salilla, niin riittäkö, että kahtena kertana jumpataan yläkroppa ja yhtenä jalat? Ja mavea tietenkin joka kerta :)

Ja saa "mainostaa" omia treeniohjelmiaa. Varastan sieltä sitten hyviä ideoita.
Älä tee MaVea joka kerta. Kerran viikkoon on täysin riittävä. Teet sen jompana kumpana päivänä kun et tee jalkoja. Itse alotin MaVettaan about näin, ja aikavälillä 14.1.2012 - 15.8.2012 nostin 90kg ykkösistä -> 130kg x 3 seen.

Kokeilet mikä on sun 1RM (yhden toiston maksimi) hyvällä formilla. Eli ei mitään selkä kaarella 10 sekunnin nostoja. Eli hyvä hallittu nosto, että ei satu mitään. Jos sun maximi ykkönen on vaikka 100kg (hyvä tasanen luku, helpompi laskee ;) ) niin sitten otetaan siittä pois 5%. Eli 95kg.

Tolla 95kg nostat sitten niin monta ykköstä kun menee. Eli 1 nosto ja 2-4 minuuttia taukoa. Taas ykkönen jne. Jos menee vaikka 3 tai 34, niin OK. Seuraavalla kerralla (eli seuraavalla viikolla) nostat sitten enemmän sillä maksimi ykkösellä kuin viimeks (joka oli 100kg) eli vaikka 102.5 tai 105 jne. Sitten siitä taas pois 5%. Ja taas sama juttu.

Pointti on kuitenkin joka nostokerralla nostaa enemmän rautaa. Joku 2.5 tai 5kg (jos jaksaa) on hyvä nosto.

Tota 3-5viikkoa, kerran viikkoon, ja sitten miten oot menny eteenpäin niin joko alusta niillä ykkösillä, isommilla painoilla (105 esim) tai sitten vaikka kakkosia jossa katot sun 2RM ja siitä pois 5%.
Kannattaako tuolla samalla metodilla treenata muitakin perusliikkeitä? Esim jalkakyykky, prässi, askelkyykky, penkki, Kulma/pysty soutu jne? Vai ovatko nämä muut liikkeet sellaisia, joita kannattaa tehdä hieman isommilla toistoilla (2-4?

(nyt kun ollaa ilmeisesti hakemassa maksimi voimaa?)
Detox ei ole pelkkä dietti. Se on elämäntapa.

Kuvake
MarkkuT
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 22
Viestit: 6407
Lauteille: Maaliskuu 2005
Tykännyt: 2 kertaa
Tykätty: 7 kertaa

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#11

Viesti MarkkuT » loka 2, 2012, 16.03

Tuossa alkuvuodesta kun aloittelin voimajumppaamaan, niin en olis kyllä uskaltanut mitään 1RM:ää heti kärkeen mennä kokeilemaan, enkä uskaltaisi oikein vieläkään. Mulle toimi hyvin mainitsemastani kirjasta semmoinen metodi, että pistetään tankoon esim. maven kohdalla 60 kg ja aletaan tekemään viiden toiston sarjoja, joka sarjaan painoa sopivasti lisäten (esim. 10 kg kerralla). Se paino, jolla sarjan viimeiset toistot alkavat selvästi hidastumaan, on aloituspaino. Kerran viikkoon muutaman lämmittelysarjan jälkeen 1 x 5 toiston työsarja ja joka treenissä lisätään painoa tankoon.

Itse aloitin 5 x 90 kg:sta ja lisäilin joka treenissä painoa, aluksi 5 kg ja melko pian 2,5 kg/treeni. Tätä tahtia jatkoin sen 5 kk, jonka jälkeen sarjapainot mavessa olivat 5 x 137,5 kg.

Prosenttien laskeminen 1RM:stä on vähän hankalaa alkuvaiheessa, kun joka kerta salille tullessaan on vahvempi kuin edellisellä kerralla.

Edit: Tämä tuon PDC:n vaikeaselkoisen kuuloisen ohjelman innoittamana. ;)
Ain't no one.

Kuvake
PDC
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 26
Viestit: 3966
Lauteille: Syyskuu 2008
Paikkakunta: Kokkola
Etulaji: Aikido
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#12

Viesti PDC » loka 2, 2012, 16.13

Se on todellakin ihmisestä kiinni. Itselleni pitemmät toistot (4 ->) on jo niin huono tekniikan kannalta, että en niitä itse mieluusti tee. Jotkut ovat parempia pitkissä sarjoissa, itselläni taas pienet toistomäärät pitää paketin paremmin kasassa. Kannattaa point kokeilla. Ja tuossa mitä itse tein on hyvin tärkeää se HYVÄ FORMI. Eli siinä se 1RM on varmaan oikeastaan 90% oikeasta, saatana tapan kaikki 1RM ;)

Ja ei se nyt ollu mikään vaikeaselkoinen :D

Kuvake
PDC
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 26
Viestit: 3966
Lauteille: Syyskuu 2008
Paikkakunta: Kokkola
Etulaji: Aikido
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#13

Viesti PDC » loka 2, 2012, 16.26

Point kirjoitti: Kannattaako tuolla samalla metodilla treenata muitakin perusliikkeitä? Esim jalkakyykky, prässi, askelkyykky, penkki, Kulma/pysty soutu jne? Vai ovatko nämä muut liikkeet sellaisia, joita kannattaa tehdä hieman isommilla toistoilla (2-4?

(nyt kun ollaa ilmeisesti hakemassa maksimi voimaa?)
Kyykkyä toki (ite oon tehny kyykyssä, sillon kun paikat on OK, ihan 5x5 mutta voi tuotakin tehdä. Katot onko parempi pitempää vai lyhyempää tehdä itselle), penkistä en tiedä koska en sitä tee oikeastaan koskaan huonojen olkapäiden takia. Mutta jos tekisin, tämä voisi olla ihan pätevä veto

http://www.marylandpowerlifting.com/GillinghamBench.asp" onclick="window.open(this.href);return false;

Mutta en ole tehnyt, joten paperi voi valehdella.

Kulmasoutua en tekisi ykkösiä koska pidän sitä enemmän apuliikkeenä. 1-3 X 12-15, fiiliksen mukaan. Puhtaita toistoja. Eli jos ekalla kerralla menee puhtaasti 1x12 (tai vähemmän, 1x8), niin seuraavalla kerralla tähtäät siihen 1x12. Sitten kun se on OK, niin tähtää vaikka 1x15 ja jos menee toinen sarja niin teet niin montakun menee.

Prässissä hyvä on vaikka 3x8 -> 4x12/15. Ja voi siinäkin tehdä vaikka 5x5, saa voimaa. Kaikesta on vain hyötyä.

Yrität aina lisätä joko toistoja tai vähän kiloja kaikissa. Ja kevyet viikot tai väliviikot ehdottomasti hyvä juttu. Ja lämmittely on must.

Itse tein viimeksi prässissä 190kg x 2 x 20. Alotin kelkalla, joku 30x. Sitten 50kg joku 10x, 100kg, 10x, 150kg 6-8x, sitten työsarjat.

Kuvake
DeusVult
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 8335
Lauteille: Kesäkuu 2007
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 9 kertaa
Tykätty: 8 kertaa

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#14

Viesti DeusVult » loka 2, 2012, 16.31

dziisus... tämä ketju on taas muistutus siitä miksi en harrasta kuntosalittelua mitenkään tosissani tai edes puolitosissani. Eihän tästä jumankauta ymmärrä mitään, fiilis on kuin lukisi jotain fyysikan kaavakirjaa, ja vieläpä kun joka jannulla tuntuu olevan omat kaavansa... :D

Ite hommasin salikortin tossa keväällä tarkoituksenani pudottaa elopainoa pari kiloa, mutta sitä ei kyllä taida olla tapahtunut. Kortin hintaan kuului joku häthätään laadittu ohjelma, mikä oli ihan hyvä koska en to-del-la-laan jaksa alkaa laskemaan ties mitä prosenttilaskuja voidakseni harrastaa periaatteessa yksinkertaista liikuntaa. Sillä olen nyt vetänyt aina sen 1-3 kertaa viikossa mitä olen jaksanut ja ehtinyt salilla käydä. Ohjemassa pääasiallinen teema tuntuu olevan 4x12 toistoa melkein kaikilla liikkeillä. Kaipa sieltä jotain voimaa on vähän mukaan tarttunut, mutta tosiaan se vyötärönympäryksen kavennus on jäänyt haaveeksi.
Peter Karis
DJJV Ju-Jutsu, historiallinen kikkailu.

Onko kuvittelu totuutta oikeaa?
Onko totuus onttoa kuvitelmaa? Liike vai staattisuus, vai Pieksämäen asemalla blues?

anj
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 148
Lauteille: Helmikuu 2012
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Kuntosaliharjoittelut perusteet

#15

Viesti anj » loka 2, 2012, 16.45

Amen to that.

Itselläni ei vain jaksaminen riitä opiskelun ja muun ohella alkaa opetella tätä tieteenalaa. Tarvisi jonkun personal trainerin, joka kertoisi mitä tehdä ja milloin ja katsoisi että teen oikein, mutta ei ole varaa moiseen. Silloinkin pitäisi jotenkin kyetä varmistumaan, että se ymmärtää mitä haluan (voimaa ja räjähtävää sellaista, ilman että rikon keskenkasvuista kehoani) ja tietää mitä tekee.

Oon nyt yrittänyt itsekseni kahvakuulaa opetella huitomaan. On tämä kauhiaa.


Vastaa

Lauteilla

Potkulaisia lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 kurkkijaa