Tuossa tullaankin sitten siihen mielenkiintoiseen huomioon, joka ainakin esimerkiksi fysioterapiassa tulee eteen jatkuvasti, eli että jos poikkeamaa on, niin mikäli se ei aiheuta oireita, niin kuuluuko sitä edes hoitaa?
Eli se, että veriarvoissa olisi vaikka jotain poikkeamaa, joka ei oireile millään tavalla, ei ole yleensä peruste interventiolle. Tässä voidaan tukeutua mm. WHO:n määritelmään terveydestä.
Iso ongelma nykykeskustelussa ravitsemuksen osalta on se, että dialogia esimerkiksi somessa käyvät pitkälti ne, jotka ovat hyväkuntoisia tai jopa erittäin hyväkuntoisia. Toki mukaan mahtuu myös niitä, jotka ovat saaneet näiden soraäänien ohjeista avun lieviin oireisiin. Mutta ongelmana on se, että yksilökokemukseen voi naamioitua paljon myös psykosomaattista oireilua. Sama pätee hyvin siinäkin, että kuinka monta ihmistä tiedätte, joka on ostanut 200 euron edestä lisäravinteita ja toteaa, että rahat menivät kankkulankaivoon.
Mutta edelleen, jos ihminen kokee vireystilansa kohonneen ja jaksamisensa parantuneen jollain ruokavaliolla, niin antaa mennä. Aika näyttää sitten ne pitkäkestoiset vaikutukset. Totuus on kuitenkin se, että ihminen itse lappaa sen ruokansa suuhunsa ainakin suurimman osan elämästään.
Itte olen ihan perusruokavalion kannalla, ja itse asiassa syön nykyään huomattavasti rennommin kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Toki pyrin pitämään peruspalikat kunnossa (kasvikset, hedelmät, marjat, kuitu, proteiini, hyvät rasvat), mutta koska nykyään liikun paljon vähemmän, niin myös ruokahalu on pienentynyt, jolloin välillä täytyy miettiä myös sitäkin, että miten saan riittävästi energiaa. Iso osa hiilarivastaisuudesta vaikuttaisi liittyvän positiivisiin laihdutuskokemuksiin, mutta yksi runsashiilaristen ruoka-aineiden eduista onkin se, että niistä saadaan sitä energiaa ja vielä edullisesti. Täysjyväviljat sisältävät lisäksi vielä korkean määrän kuitua sen lisäksi, että vitamiinien ja kivennäisaineiden määrä on korkea ja vielä proteiinissakin löytyy. Kaura auttaa kaiken hyväksi vielä kolesteroliarvojen kanssa. Omalla kohdalla esimerkiksi hbg on niin korkea, että syön punaista lihaa harvoin ja sisäelimiin ei edes kannata koskea vaikka miten maistuisi
Sinällään ei ihme, että paleolla on väsyttänyt...
Kokonaispointtini on se, että ravitsemus on yksilökohtainen asia, jonka suuntaviivojen tulisi tulla kansallisista ravitsemussuosituksista, jotka taas pohjautuvat vallitsevaan ravitsemustietouteen, jota yksittäiset tutkimustulokset eivät juurikaan nopeasti heilauta. Ihmisen kuuluu syödä sillä tavoin, että hänen ruokailunsa takaavat riittävän energiansaannin hänen henkilökohtaisen aktiivisuustasonsa huomioiden. Joillakin voi olla perimäänsä (kuten allekirjoittanut) liittyen erikoisvaateita ravinnolle, joillakin taas ei. Toiset saattavat tarvita enemmän proteiinia kuin toiset. Toiset taas hyötyisivät rasvalisästä.
Tuntuu oudolta, että jokainen hyväksyy esimerkiksi liikunnan puolelta tietyt yleissuositukset, mutta ravitsemuksen puolelta tätä ei vieläkään hahmoteta. Veikkaan, että se johtuu siitä, että suurin osa ihmisistä mieltää liikunnan vapaaehtoiseksi. Ruokaa taas on kaikkien syötävä. Ravintoaan on myös paljon vaivattomampi kontrolloida kuin liikuntaa.
