Kestävyysharjoittelu voidaan kohdentaa eri tehotasoille käyttämällä jotain prosentuaalista osuutta maksimisykkeestä. Tämä tietysti edellyttää maksimisykkeen tietämistä suurin piirtein muutaman lyönnin tarkkuudella. Prosenttiosuutta laskettaessa pitää vielä huomioida, onko tavoiteprosentti ilmoitettu sykereservistä eli esimerkiksi 50% * (maksimisyke - leposyke) + leposyke, joka itse asiassa yhdistää suhteellisen syketason suhteelliseen hapenkulutukseen. Tuon sykereservi - hapenkulutusyhteyden toi julki suomalainen fysiologi Matti Karvonen, eli kyseessä on siis Karvonen formula. Vai lasketaanko prosenttiosuus puhtaasti absoluuttisista arvoista. Leposykkeellä 60, maksimisykkeellä 190 ja tavoiteprosentti 70:llä ero näiden kahden välillä on 151 vs 133. En lähde kommentoimaan mitään oma-aloitteisesti tehtävää maksimisyketestiä koska tällöin pitää huomioida vaikkapa ACSM:n ohjeet liikunnan turvallisuudesta kovatehoisissa suorituksissa (sivu 2477,
https://www.acsm.org/docs/default-sourc ... 3aa47c01_4).
Tuolla prosenttiosuudella maksimisykkeestä, oli se sitten sykereservistä tai absoluuttisesta arvosta laskettuna, ei ole juurikaan tekemistä harjoittelun ohjaamisesta perus-, vauhti- ja maksimikestävyysalueille. Näitä erottavat aerobinen ja anaerobinen kynnys, tai pikemminkin ensimmäinen ja toinen laktaatti- ja / tai ventilaatiokynnys, kun eivät ole missään fiksatussa prosenttiosuudessa maksimisykkeestä. Itse asiassa vaihteluväli on niin suuri, että saman maksimisykkeen omaavilla voi toisella olla aerobinen kynnyssyke samalla tasolla kun toisella anaerobinen kynnyssyke. Mutta ehkä joku 50% sykereservistä olisi kohtalaisella varmuudella PK:ta ja 75% vastaavasti VK:ta. Itse asiassa urheilijatestausverkostossa on tehty päätös, että kynnyssykkeitä, -tehoja tai -vauhteja ei saa ilmoittaa, ellei testissä ole ollut laktaatti- ja /tai ventilaatiovasteiden määritystä. Ellei joku testaaja sitten vetoa EMG- tai NIRS:llä mitattuihin happeutumismuutoksiin.
Onko sitten harjoittelun kohdentamisella juuri jollekin tietylle kestävyyden tehoalueelle merkitystä? Jos harjoittelu on vain omaksi iloksi, se on määrältään riittävää, siitä kyetään palautumaan ja se on motivoivaa, miksi sitä pitäisi lähteä muuttamaan? Mutta mikäli tarkoituksena on monipuolistaa harjoittelua tai kehittää kestävyyssuorituskykyä, maksimaalista hapenottokykyä, kynnystasoja tai palautumiskykyä kovatehoisista suorituksista, harjoitusten kohdentaminen oikeille tehoalueille nousee aivan uuteen merkitykseen.
Hieman muuten kummastuttaa tuo nykyisin alle aerobisen kynnyksen olevista tehotasoista puhuminen aerobisena alueena. Aerobisen energiantuoton maksimitaso on itse asiassa maksimaalinen hapenottokyky, joka on kyllä melkoisesti kovemmilla tehoilla kun aerobinen kynnys. Ja alle aerobisen kynnyksenkin tehotasoilla meillä on koko ajan anaerobista energiantuotantoa päällä.