Vyö/tasokokeet ja niiden merkitys

[jonne.härkänen]

En minäkään tiedä tapahtuuko sitä että vyökokeen jälkeen asiat unohtuu, mutta semmonen ajatus itselle tuossa tuli.

Eikö tuon sinisen vyön olisi voinut olla antamatta ilman vyökoettakin jossei tekniikka ollut kondiksessa? Ja eikai koskaan harjoittelu ole turhaa :O

[Andy]

Mistä se graduoija olisi tiennyt miten hyvä olen tekemään takakiertopotkun?

[Lasse Candé]

Olen täysin samoilla linjoilla Mikan ja Andyn kanssa että nuo kouluanalogiat kusevat täysin.

Tai sitten en vain ymmärrä jotakin...
Siis missä vyökokeet ovat sellaista pänttäämistä että niitä asioita ei tule pyöriteltyä vaan pelkästään päntättyä jotta saa jonkun helvetin remmin?

Koska itsekin kieltämättä kyseenalaistan tällaisen mielekkyyden, mutta kai nyt suurin osa vyökoekäytännöistä on tällaista paljon järkevämpää?

Siis järkevämpää kuin "opi ja unohda"?

Mistä muuten keksitte tällaista? Oletteko kokeneet tällaista vai onko tämä vain hypoteettista?


Hitusen kännissä ja näyttää kärkkäältä. Ottakaa hyvällä.

[Akuma]

Vyöarvojärjestelmä voi olla myös rikki. Silloin myös vyö/tasokokeen merkitys on harjoittelijalle rikki. Taaplattuani monenlaisten verkkopelien virtuaaliekonomioiden parissa olen havainnut monia samankaltaisuuksia niissä olevien kannustinmekanismien ja kamppailulajien vyöarvojen rakenteen välillä. Käytän esimerkkinä monissa verkkopeleissä (kuten Pokemonissa) olevaa pelaajan kokemustasojärjestelmää, joka on rakenteeltaan lähes 1:1 monien kamppailulajien vyöarvojärjestelmien kanssa.

Lähes kaikkia kokemustasojärjestelmän omaavia virtuaaliekonomioita vaivaa nykyään ongelma, että siinä missä pelaaja joka aloitti pelin vuonna 1995, pystyi saavuttamaan pelin korkeimman tason esimerkiksi 24 kuukaudessa, niin nykyään pelaaja joka aloittaa pelin vuonna 2017, pystyy saavuttamaan tuon saman korkeimman tason vajaassa 2 viikossa.

Kamppailulajien asiayhteyteen käännettynä tämä tarkoittaa sitä että huonosti suunnitellussa vyöarvojärjestemässä valkoisen vyön ja mustan vyön välissä oleva sisältö alkaa muuttua ajan kanssa turhaksi. Tämä sisältö oli ehkä merkityksellistä niille vanhoille karpaaseille, mutta syystä tai toisesta se sisältö ei ole enää samalla tavalla merkityksellistä uudemmille lajin piiriin saapuneille harjoittelijoille.

Kun tämä sisältöhävikki aletaan hissukseen tiedostaa lajin ylimmillä lauteilla, tulee yleensä jonkinlaisten vyöarvovaatimuksiin kohdistuvien korjaustoimenpiteiden aika. Kokemukseni on, että tässä pisteessä tilanne yritetään korjata useimmiten pitkällä juoksulla kestämättömällä tavalla - jep, arvaattekin varmaan - lisäämällä dan-arvoja, jotta saataisiin taas uutta sisältöä joka on merkityksellistä.

Mutta sen pohjalta mitä tiedän virtuaaliekonomioista, danskien lisääminen on "väärin sammutettu" ja se ainoastaan viivästyttää - ei korjaa - vyö/tasokokeiden rikkoutumista parilla vuodella. Parin vuoden päästä huomataan että taas on sama tilanne mutta vaan pahempi kuin viime kerralla. Rinse and repeat tuota kuviota kymmenen vuotta ja presto - lajin vyöarvojärjestelmä on rikki ja vyö/tasokokeiden arvo lajin harjoittelijalle lähenee nollaa.

[Andy]

Kuulostaa Bujinkanilta. Ei kai missään muussa lajissa ole lisäilty daneja asteikon loppupäähän, että porukalla riittäisi saavutettavaa? Tämä johtuu tietysti siitä, että lajissa niitä korkeita 10.-15.dan arvoja on todella iso osuus verrattuna muihin lajeihin. Useimmissa lajeissahan nämä ihan ylimmät arvot on vain muutamalla henkilöllä ja väliajat vyöarvojen välillä pitkiä niin että danit eivät lopu kesken.

Minusta tyypillisin ongelma vyöjärjestelmässä on sellainen, että vyövaatimukset eroavat käytännön harjoittelusta. Tämä ongelman tunnistaa siitä, että ohjaaja sanoo jotain sellaista, että "vyökokeissa se pitää tehdä näin, mutta kadulla kannattaa mieluummin tehdä noin". Olen kuullut tällaista aikoinaan ainakin krav magan parista perinnelajien lisäksi.

Toinen versio tästä on se, että vyökokeiden koko sisältö poikkeaa henkilön tai seuran tavoitteista. Tyypillinen esimerkki oli/on kilpakaratekoilla, jotka keskittyvät otteluun. Vyökokeissa heidän piti/pitää kuitenkin esittää katoja, joiden harjoittelu ei mitenkään tue otteluharjoittelua. Harjoittelumotivaatio pelkästään vyökokeita varten on ymmärrettävästi heikko. Kilpakaraten osalta minusta paras idea olisi kokonaan erillinen "kumite-vyöjärjestelmä", jossa testattaisiin pelkästään kilpakaraten osaamista.

[Akuma]

No en kyllä tähdännyt mihinkään lajiin erityisesti vaan amatöörimäisesti suunnitelluihin kamppailulajien kannustinjärjestelmiin yleisesti. Mielestäni kaikenlaiset keinotekoiset oppimäärän pidennykset / lisädanskit ovat pitkällä juoksulla myrkkyä lajin kuin lajin vyö/tasokoejärjestelmälle.

Hyvin suunnitellussa vyö/tasokoejärjestelmässä aikaisemman sisällön muuttuminen turhaksi on puristettu niin minimiin kuin mahdollista. Silloin esimerkiksi mustan vyön saaminen tarkoittaa samaa asiaa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Yksi keino onnistua tässä on pitää seikkaperäiset vaatimukset minimissä ja pystyä vastaamaan lajinsa kaikkien vyö/tasojen suhteen kysymykseen "Miksi juuri tämä vyö/taso on olemassa?" siten että se tiivistyy jonkinlaiseen konkreettiseen vaatimukseen joka on harjoittelun kautta saavutettavissa. Jos tuossa onnistuu niin on todennäköisesti lajissa jonka vyö/tasokoejärjestelmä on hyvässä hapessa.

[Kari Aittomäki]

Olen juu samaa mieltä että nuo yliyliylidanit on scheissea ja omiaan syömään koko järjestön uskottavuutta.
Etenkin jos ne on ikäänkuin liimattu entisten huipulle. Menee samaan sarjaan diplomidanien kanssa, mua aina syletti kun tuli tarjous vyöarvosta ja logistiikka-avusta jos olisin hypänny järjestökelkkaan. Kun olin tullu tontille vaan itse asialle... moido.
Ainoastaan Larry Hartsellin kohdalla harkitsin vakavasti. Jätin kuitenkin, eli luultavasti tein virheen.
Niitä virheitä joita tulee tehtyä.. Etenkin kun suurmiehen tarjous oli eleetön ja ystävällinen, hyvin arjenmakuinen treenaaminen-on-tärkeintä hahmotus.


Mun mielestä vyökokeissa on myös vahva initiaatio-riitin maku ja on sellaisenaan tarpeellinen ja ymmärrettävä ilmiö.
Nimenomaan seuratoiminnan jäntevöittäjänä.

Ikuisuuskysymys on se mustavyö-painottaminen.. kun mun romanttiseen hahmotteluun mustavyö näyttäytyy petoluokan kamppailijana ja hengenvaarallisena yksilönä. Joka haldaa sporttiversion, soveltavat tilanteet ja traditiovärssyt.
Järjestötouhuilusta ja sellasesta myönnetyt danit on vähä.. varmaan ihan tarpeellisia.

Heh, mä olen saanut jopa ylimakiaa palautetta daniarvoihin liittyen, wado-ajalla Zwartjes kysy multa daniarvoa ja kun kerroin jotta ekadani olen oli vastaus yllättyneenoloinen onseniinväärin-väittämä:
- You should be at least 4th dan, youre one of the deadliest fighters I've seen. And I've been around.
Puhaltelin vaan että huhhuh-juu, paksua puhetta kuitenkin hollantilaiselta, japanilaistenkin arvostamalta kovantason osaajalta... ehkä hän tavoitteli.. jotain. Tai tahto vaan olla ystävällinen. [/nostalgia]

Niin, se käytännön tarpeen ja vyökoejuttujen kohtaaminen on aika kimurantti kysymys ja eikai ole metodia joka ei siitäjengasta sivutuulta kohtaisi.
Jopa potkunyrkkeilyssä olen nähnyt variantin kun tekniikkaveikkoset on haluttomia pitämään narua lanteilla treeneissä ja välitön motiivitulkintani oli se että kilpaskabaajien imago on sexympi. Ja onhan se.
Jota jenkaa Jusa käyttänee yhä, kilpailijoilla on eriväriset verkkarit.
Ja. Olen sparrannut ranskalaisen WKA-ammattilaisen kanssa jolla oli paineita saavuttaa savaten Gant Argant, muttaku ammattilaisella ei ois oikeen aikaa liiennyt kokeenvaatimaan vemputtelutreeniin. Mukava tuttavuus oli hän.

Pistekaratessa tohon kohdentamisdani-ehdotukseen ongelmaa muodostaa se että laadukkaat karatekat kokevat haldata kaikki osa-alueet.
Esimerkiksi sveanaapurissa Ramon Malave saavutti 1984 maailmanmestaruuden ja läjän muita pönttöjä.. mutta otti myös muistaakseni kaksi katan EM-pronssia ennen maailmanmestaruuttaan.
Oli myös osaava valmentaja ja muutenkin miellyttävä svedumamu. Teki tosin svedut eli perusti tyylin ja myönsi itselleen kymppidanin.
Kuten myös Karl Dagfelt, avoimen 1986 MM-ykkönen.
Jota Ruotsissa naurettiin melkoisen pahansuovasti, KD ei ollut tykätty eikä uskottava. Alisti mielellään jengiä ja tuijotteli & tuhisi mielellään. Muaki alko v-tuttaan kun en päässy kokeilemaan lyöntivallia parimetriseen hujoppiin.

Suomessa tohtori Kimmo Koski teki mittavanmenestyksekkään skabauran ja todella huonolla lähdöllä. On tai ainakin oli huomattavan huolellinen toimija skaba-uransa jälkeenkin, piti yllä traditiopuolta, vaikka okinawailijat vois kaiketi kyseenalaistaa senkin painotuksen. Mukava mies myös.

Muistelut on tarkoitettu tarkoittamaan sitä, että kakepuolella kokonaisvaltainen kurottelu-ilmiö on olemassa.
Siksi mun on oltava erimieltä tuon urheiludanittamisen hyödyllisyydestä.

[JariMarjamaa]

Minusta tyypillisin ongelma vyöjärjestelmässä on sellainen, että vyövaatimukset eroavat käytännön harjoittelusta. Tämä ongelman tunnistaa siitä, että ohjaaja sanoo jotain sellaista, että "vyökokeissa se pitää tehdä näin, mutta kadulla kannattaa mieluummin tehdä noin". Olen kuullut tällaista aikoinaan ainakin krav magan parista perinnelajien lisäksi.

Toinen versio tästä on se, että vyökokeiden koko sisältö poikkeaa henkilön tai seuran tavoitteista. Tyypillinen esimerkki oli/on kilpakaratekoilla, jotka keskittyvät otteluun. Vyökokeissa heidän piti/pitää kuitenkin esittää katoja, joiden harjoittelu ei mitenkään tue otteluharjoittelua.

Onhan tätä myös kehälajaseissa. "Tämä pitää osata vyökokeeseen, mutta ei tätä kehässä käytetä".

[Puni]

^kaikesta päätellen potkunyrkkeilyssä daneilla on yhtä laajalti käyttöä kun kolmiloikassa.

[JariMarjamaa]

Olen tätä monien kanssa joskus miettinyt, nyt vaikka esim potkunyrkeilyn kohdalla.
Opetus ei juurikaan muutu vöiden mukana. Kisoissa ei ole vyösarjoja.
No saahan sillä virtuaalisti pituutta lisää

[Andy]

Onhan tätä myös kehälajaseissa. "Tämä pitää osata vyökokeeseen, mutta ei tätä kehässä käytetä".

Mitä tekniikoita ja mistä lajista tarkoitat?

[jonne.härkänen]

Mistä se graduoija olisi tiennyt miten hyvä olen tekemään takakiertopotkun?

Kaisse voi pyytää näyttämään sen ilman, että pitää olla koetilanne?

Niinkuin kirjoitin, en minäkään jaksa uskoa, että asiat unohtuu samalla tavalla kuin koulun penkillä. Tämä oli lähinnä hypoteesi ja ainakin teistä moni on myös sitä mieltä ettei näin tapahdu, joten hyvä niin.

Mitenkä muuten lajit joissa ei ole pukua mikä vaatii vyön, kuten judo, karate, bjj yms. käyttävät kuitenkin vöitä? Miksei se voisi olla ihan vaan taso- / astejärjestelmä? Onko vöiden käytöllä haluttu saada lisää jengiä mukaan? Monestihan tai siis aina kun tulee puhetta ihmisten kanssa kamppailulajeista niin eka kyssäri on "Mikä vyö sulla on?" -
No, musta nahkavyö näköjään just nyt

[Andy]

Mistä se graduoija olisi tiennyt miten hyvä olen tekemään takakiertopotkun?

Kaisse voi pyytää näyttämään sen ilman, että pitää olla koetilanne?

Hmm. Siis jos tiettyyn vyöhön vaaditaan osattavaksi joku tekniikkavalikoima ja vyönmyöntöoikeuden omaava henkilö katsoo kun vyötä tavoitteleva henkilö esittää tekniikat ja sitten päättää onko henkilö ansainnut vyön, niin minusta tässä vähän niin kuin määritellään vyökoetilanne...

[jonne.härkänen]

Mutta eikö sen voi tehdä treenin lomassa? Kaikki tekevät samaan aikaan tekniikoita ja ne ketkä suorittavat vyötä niin niitä tarkkaillaan suoritusten aikana...

[Andy]

Leiriä ei ole välttämättä kovinkaan järkevää suunnitella sillä tavoin, että siinä käydään läpi jonkun tietyn vyöasteen tekniikat. Lisäksi esim. tilan ja osallistujien taito- ja kuntotason johdosta ei ole järkevää sparrata 5-20 erää putkeen. Varsinkaan niin että herra isoherra seuraa pelkästään vyökokelasta ja jättää muut 50 harrastajaa huomiotta.