Aloittelijoiden tukipulina

[Gjagor]

Kamppailulaji taustaa minulla thainekkailusta ja hieman vapaaottelusta, jossa kuitenkin pääpaino oli pystytekniikoilla. Nyt olen käyny muutaman viikkoa brassijujutsussa, ja tässä alkaa epäilemään nuoruusiän dementiaa.. Kun valmentaja näyttää jonkun liikkeen, niin en millään meinaa muistaa kuinka se tehdään kun pitäisi itse sitä harjoitella! Aijemmissa lajeissa mielestäni opin ja muistin asiat vähintäänkin kohtalaisesti, ja suoritukset olivat ihan ok tasoa, vaikkeivat tietenkään täydellisiä - oppimassahan siellä ollaan. Nyt kun opettaja näyttää jonkun tempun esim. guardista, ja kun itse sitten asetun siihen guardiin, pitää alkaa miettimään "mitäs nyt"... No, en liene ainut, mutta häiritsevää tuollainen. Myönnettäköön että geometrisessä hahmottamisessa (matematiikassa olen kohtalainen, mutta geometria on huonoin osa-alueeni) ja piirtämisessä olen erittäin tårta på tårta. Ehkäpä tällä on vaikutusta?

Hieman tuo tuntuu vähentyneen kuitenkin, ts. nyt ei joka tekniikkaa harjoiteltaessa noin käy. Mukavaa touhua tuo mattonujuaminen on.

[MtJ]

Olen harrastanut thainyrkkeilyä noin puoli vuotta ja on sellainen ongelma, että olen sparrissa liian passiivinen ja arka. En saa vastustajaan osumia lähes yhtään. Vähän outo kysymys mutta toivottavasti joku voi neuvoa.

Puoli vuotta on vielä lyhyt aika. Jos haluat oppia arkuudesta eroon, niin kokeneemman kanssa sparraus ja heidän treeniparikseen hakeutuminen voi olla ratkaisu arkuuteen. Joskus samantasoisen kanssa sparratessa saattaa sparri alkaa liikaa rymisemään ja harjoittelussa ei tule mitään.

Lisäksi ei ole minun mielestäni häpeä sanoa, että kevyemmin. Tein itsekin niin jatkuvasti, etenkin aloittelijoiden kanssa; heille tärkeää oli erityisen lujat tekniikat, jotta "olisi osannut tehdä riittävän lujasti ja oikein". Sparrissa ei kuitenkaan ole tärkeintä lyödä lujaa sitä toista treenaajaa, vaan tehdä tarpeeksi toistoja sillä omalla "mukavuusalueella". Jos homma menee liian kovaan kontaktiin, niin treenistä putoaa pohja pois, koska väistelee jatkuvasti, eikä pysty tekemään omalla tasolla omaa suoritustaan.

Sparratessa kannattaa ilmoittaa, että vedä kevyemmin, että saa itsekin tehtyä. Siinä ei ole mitään ongelmaa/häpeämistä, vaan on asiallista ilmoittaa, jos ei ehdi pysymään mukana.

[Lasse Candé]

TatuH,
Jos tahti vaikuttaa harrastajaryhmässä kovalta, ei huolta - se on ihan kohta sun normaali tila. Jos käyt ahkerasti treeneissä huomaat että aika nopeasti nouset ryhmän keskitason yläpuolelle.


Gjagor,
Kannattaa panostaa siihen että hahmotat omat raajasi eriäisissä suunnissa erinäisissä asennoissa. Maassa kannattaa pyöriskellä monipuolisesti. Opettajille tuossa on myös suuri haaste. Jos selittää detaljeja kun treenaajat eivät vielä edes hahmota karkeasti mihin päädytään tms, niin oppilaat eivät opi sitä karkeaa eikä kyllä niitä detaljejakaan. Mitä mieltä painin opettajat ovat tästä ja miten ratkaisette? Oletteko tietoisia muiden vastaanottokyvystä?

[Kuntoilija]

Kun valmentaja näyttää jonkun liikkeen, niin en millään meinaa muistaa kuinka se tehdään kun pitäisi itse sitä harjoitella!

Et ole ainoa. Viimeiksi tänään minulle kävi noin. Katselin valmentajan esimerkkiä. Mutta itse olin eri suunnassa, niin eihän sitä muistanut ollenkaan.

Tuossa auttaa varmasti kun valmentaja tekee tarpeeksi hitaasti liikkeen ja selostaa koko ajan ja ehkä vielä sitten näyttää sen normaalinopeudella. Tosiaan sen sisäistää vasta kun tekee itse liikkeen. Merkitystä voi olla ns. oppimistyyleillä. Joku oppii helposti motorisesti ja toinen taas toisella tavalla.

[Jussi Häkkinen]

Yleensä ihmiset ajattelevat kaiken liian vaikeasti ja jäykästi. Rentoutuminen ja yksinkertaisimman (tavoitteeseen nähden) toteutustavan miettiminen vie todennäköisesti oikeaan.

It's fighting. Not folkdancing.

[Mika]

Liityn siihen joukkoon, jonka jäsenistä pystytaitoja on huomattavasti helpompi hahmottaa ja oppia kuin mattotaitoja. Samaan hengenvetoon lisään, että melko pian niitä mattotemppuja oppii ihan yhtä nopeasti.

[Andy]

Minä olen sitä mieltä, että pystyhommissa on vain vaikeampi huomata omia virheitään. Jos lyöt huonolla tekniikalla, niin se käsi kuitenkin luultavasti liikkuu pisteestä A pisteeseen B vaikka vartalon käyttö olisi aivan päin helvettiä. Lyöjä itse ei luultavasti edes tajua tehneensä virhettä ellei siitä sanota hänelle.

Mattotekniikoissa on aina mukana se toinen henkilö, jonka liikkeeseen tekniikka on sovitettava ja jota pitää mahdollisesti liikuttaa. Silloin huonon tekniikan havaitsee paljon helpommin, kun se voi jäädä kokonaan toimimatta.

[Gjagor]

Toki noinkin. Toisaalta pystytekniikoita harjoiteltaessa sentään suunnilleen muistaa mistä on kyse. Kun harjoitellaan vaikka takakäden suoraa, niin sen muistaa aika hyvin eikä tarvitse miettiä "mitäs nyt?". Sen sijaan näissä mattonujuamisissa tuota unohtealua käy melko usein. Ei vain muista mitä seuraavaksi tulee tehdä. Toisaalta mielestäni pystytekniikoita on kokonaisuudessaan myös helpompi hahmottaa. Mattotekniikat vaativat enemmän sellaista 3d:mäistä hahmottamista.

[kivi]

Sanon ehkä samaa kuin Andy tuossa, mutta liittyen vaikka tuohon takakäden suoraan. Se käsi liikkuu nopeasti tarkasteltuna ihan samalla tavalla oli siinä mukana keskiropan liikkuvuutta, jalkojen työskentelyä tai muuta tämmöistä mukana tai ei. Eli sen lyönnin voi lyödä ilman tekniikkaa ihan yhtä lailla siihen kaverin roppaan kiinni kuin tekniikan kanssa. Jos taas mattotekniikassa jokin liike jää kokonaan pois niin varmaan koko homma murenee aika hyvin. Toki en tiedä taustaasi, mutta omalla kohdalla olen usein huomannut juurikin tuon ajattelu mallin, että kyllähän se lyönti tai potku menee ihan hyvin, sitten kun asiaa tarkastelee paljon hitaammin, niin huomaan että siinä lyöönnissä on paljon vikaa. Nopeassa takakäden suorassa ei kerkeä ajattelemaan että hei mitäs seuraavaksi, kun käsi on jo perillä. Väittäisin että perustason harrastajilla aika iso ongelma. Omaa tekniikkaa ei osata katsoa kriittisesti ja osa-alueittain. Lopputuloksena päädytään siihen että tekijä luulee osaavansa, mutta ulkoapäin katsellessa juuri mikään muu kuin nyrkin alku ja loppu pisteet ovat oikeat.

Itsehän en siis mitään osaa, ja myös huomaan sen kun esimerkiksi lyön. Paljon asioita menee mönkään kun luulee osaavansa.

[DeusVult]

Pystytekniikoitahan on muitakin kuin takakäden suora, mm. erinäköiset lukot, heitot ja kaadot. Ja on niitä lyöntejäkin aika paljon muitakin kuin se takakäden suora. Ja jotain lyöntiä tai potkuahan on helppo harjoitella niin että saa paljon toistoja, esimerkiksi jotain 40-50 toistoa minuutissa. Esim. Jujigatamessa menee yhteen suoritukseen jotain 8-10 sekuntia kaikkine könyäminisiin.

[Lasse Candé]

Kun valmentaja näyttää jonkun liikkeen, niin en millään meinaa muistaa kuinka se tehdään kun pitäisi itse sitä harjoitella!

Et ole ainoa. Viimeiksi tänään minulle kävi noin. Katselin valmentajan esimerkkiä. Mutta itse olin eri suunnassa, niin eihän sitä muistanut ollenkaan.

Tuossa auttaa varmasti kun valmentaja tekee tarpeeksi hitaasti liikkeen ja selostaa koko ajan ja ehkä vielä sitten näyttää sen normaalinopeudella. Tosiaan sen sisäistää vasta kun tekee itse liikkeen. Merkitystä voi olla ns. oppimistyyleillä. Joku oppii helposti motorisesti ja toinen taas toisella tavalla.

Tahtoisin tässä toistaa sen mitä jo aiemmin sanoin, eli (lähinnä vetäjille) että ensiksi karkeasti kokonaisuus ja sitten vasta lisäinfoa suoritusten jälkeen. Tämä, sillä en itse taas tykkää yhtään Kuntoilijan mainitsemasta tyylistä missä näytetään liian monta kertaa ja hitaasti ja vieläpä selittäen samalla. Mutta kuten Kuntoilija sanookin, tämä voi johtua myös oppimistyyleistä.

Sen sijaan suosittelen tarpeen vaatiessa jotakin muuta tekniikkaa johdatukseksi, jotta saa jonkin detaljin jo ensimmäisellä kerralla jotenkuten toimimaan. Tällöin varsinaisen tekniikan näytössä on oleellista about vain se miten tilanteeseen päädytään ja mitä sen jälkeen tehdään. Yksittäisen tekniikan yhteydessä ei voi isolle ryhmälle käsitellä liian paljoa. Valitettavasti, mutta näin se vain on.

[Point]

Kun valmentaja näyttää jonkun liikkeen, niin en millään meinaa muistaa kuinka se tehdään kun pitäisi itse sitä harjoitella!

Et ole ainoa. Viimeiksi tänään minulle kävi noin. Katselin valmentajan esimerkkiä. Mutta itse olin eri suunnassa, niin eihän sitä muistanut ollenkaan.

Tuossa auttaa varmasti kun valmentaja tekee tarpeeksi hitaasti liikkeen ja selostaa koko ajan ja ehkä vielä sitten näyttää sen normaalinopeudella. Tosiaan sen sisäistää vasta kun tekee itse liikkeen. Merkitystä voi olla ns. oppimistyyleillä. Joku oppii helposti motorisesti ja toinen taas toisella tavalla.

Tahtoisin tässä toistaa sen mitä jo aiemmin sanoin, eli (lähinnä vetäjille) että ensiksi karkeasti kokonaisuus ja sitten vasta lisäinfoa suoritusten jälkeen. Tämä, sillä en itse taas tykkää yhtään Kuntoilijan mainitsemasta tyylistä missä näytetään liian monta kertaa ja hitaasti ja vieläpä selittäen samalla. Mutta kuten Kuntoilija sanookin, tämä voi johtua myös oppimistyyleistä.

Sen sijaan suosittelen tarpeen vaatiessa jotakin muuta tekniikkaa johdatukseksi, jotta saa jonkin detaljin jo ensimmäisellä kerralla jotenkuten toimimaan. Tällöin varsinaisen tekniikan näytössä on oleellista about vain se miten tilanteeseen päädytään ja mitä sen jälkeen tehdään. Yksittäisen tekniikan yhteydessä ei voi isolle ryhmälle käsitellä liian paljoa. Valitettavasti, mutta näin se vain on.

Itsekin näin oppilaan ominaisuudessa tykkään siitä, että ensin näyteteään pääpiirteittän (kaikki vaiheet, mutta ei takerruta yksityiskohtiin) ja sitten aletaan suorittamaan. Varsinkin painitekniikoita testailessa tai vastaavia paritekniikoita opiskellessa, mukana on kaksi oppilasta, jotka voivat yhdessä hakea ja muistella "miten se menikään".. Vetäjä voi korjailla sitten "kiertäessään" tekniikoita ja jossain vaiheessa kerrata "yleisimmät kohdat jossa oli hankaluuksia"..

Itse en ainakaan välttämättä hahmota/jaksa keskittyä ensimmäisellä kerralla jokaiseen hienouteen vaan pitää päästä kokeilemaan. Se kertoo ehkä keskittymiskyvystäni ja siitä, että olen niitä jotka oppivat "tekemällä".

[Presenter]

Esim. Jujigatamessa menee yhteen suoritukseen jotain 8-10 sekuntia kaikkine könyäminisiin.

[youtube][/youtube]

Tässä ihan perusdrilli jujin harjoittelemiseen, saa kohtalaisen nopeasti toistoja sisään. Peruskauraa BJJ-treeneissä.

[L.K.]

Tapoja opettaa on varmasti pirun paljon monia ja joku tykkää toisesta, joku yhdestä.

Itsekin suosin suht karkeaa näyttöä ja sitten tuotantoon, jonka jälkeen ne pikkuvinkit annetaan kädestä pitäen kullekin henkilökohtaisesti.

Joissain tekniikoissa taas voi teettää tukevia harjoitteita jo vaikka alkulämpässä sekä tietty joissakin se paloihin pätkiminen voi olla ihan järkevä tapa opettaa jos varsinkin koko tekniikka kerralla on ns. liikaa.

Sinällään speed demoilla on varsinkin alkuvaiheessa yleensä vain huonoja vaikutuksia kun oppilas alkaa matkia opettajan vauhtia..

[Toni]

Kuulun kanssa siihen sakkiin joka oppii vain tekemällä ja toistojen kautta. Se meneekö heti alusta täysin oikein ei ole mielestäni tärkeää. Matkan varrella voi korjailla pikku juttuja. Usein huomaa tekniikoita, lyöntejä ja potkuja tehdessä funtsivansa liikaa tämän tehokkuutta. Lisäksi Ramin pitämä leiri avasi vähän silmiä vastatekniikoiden suhteen. Joskus tulee niitäkin mietittyä tekniikkaa tehtäessä vaikka kuuluvatkin vasta ylemmille vyöarvoille. Lyöntejä ja niiden tehokkuutta tulee joskus autotallissa säkkiin kokeiltua. Aloittelijana huomaa hyvin koko kropan käytön tärkeyden ja että "avoimella" kädellä saa aika tehokkaita lyöntejä aikaiseksi. Kaikesta päätellen tulee aika paljon funtsittua tekemisiään, onko sitten hyvä vai ei sen aika näyttää...