Lahjakkuus

[Jorge]

Se on kuule maailmalla iso bisnes, kun saadaan vakuutettua vanhemmille, että heillä on "gifted baby", josta tulee jotain suurta isona, kunhan tietyille koulutusyrityksille maksetaan tarpeeksi yksityistunneista....

[Andy]

Minusta ei käytännön kannalta ole edes tarpeellista puhua lahjakkuuesta vaan on järkevämpi puhua edellytyksistä. Jos kaveri oppii kertanäyttämisellä potkun jota toinen saa hinkata samalle tasolle päästäkseen kuukausia, ei oikeastaan ole väliä sillä, johtuuko se jostain geneettisestä taipumuksesta vai siitä että pikkulapsena on kiipeilty enemmän puissa. Tilanne on kuitenkin se, että toisella on paremmat edellytykset tulla hyväksi potkijaksi kuin toisella.

Huomattava osa "lahjakkuudesta" johtuu kuitenkin ajatustyöstä ja asenteesta. Sitä ei näe treeneissä suoraan ja siksi se jää etenkin niiltä "heikkolahjaisemmilta" huomaamatta. Joku tulee treeneihin ja tekee tekniikat niin kuin mukavimmalta tuntuu ja unohtaa asian seuraavaan treenikertaan asti. Toinen miettii joka suorituksen aikana mitä voisi kehittää ja ottaa monta pientä korjausaskelta. Treenin ulkopuolella kaveri myös pohtii lajia ja mitä kannattaisi yrittää milloinkin. Sitten ensimmäinen jamppa miettii, että miksi toinen kehittyy nopeammin, vaikka ihan samat treenit tehdään. Varmaan se on sitä lahjakkuutta, jota toisella vain on.

[Mika]

Minusta ei käytännön kannalta ole edes tarpeellista puhua lahjakkuuesta vaan on järkevämpi puhua edellytyksistä. Jos kaveri oppii kertanäyttämisellä potkun jota toinen saa hinkata samalle tasolle päästäkseen kuukausia, ei oikeastaan ole väliä sillä, johtuuko se jostain geneettisestä taipumuksesta vai siitä että pikkulapsena on kiipeilty enemmän puissa. Tilanne on kuitenkin se, että toisella on paremmat edellytykset tulla hyväksi potkijaksi kuin toisella.

Olisin tästä koko lailla samaa mieltä. Siinä on sitten jo genetiikallakin merkitystä, kun ruvetaan leipomaan maailmanmestareita esimerkiksi pikajuoksussa. Silloin niiden nopeiden solujen määrä esimerkiksi pohjelihaksissa saattaa jo paljon ennen aikuisuutta ennustaa tulevaisuuden kehityskäyriä.

[Lasse Candé]

EDIT: Mikan viesti väliin. Vähän muuten hymyilyttää nyt kun se tuohon sattui tuolleen, mutta enpäs muuta.

Täysin samaa mieltä. Koska tyypillisesti näihin sitten vastataan että onhan lahjakkuudella kuitenkin väliä jne jne satasen maailmanennätys, totta sekin tietenkin. Mutta lajeissa joissa tehdään jotain muuta kuin tarkastellaan ihmisen maksimikykyä tehdä jotain helposti mitattavaa, lahjakkuus menettää merkitystään ja "edellytykset" on osuvampi käsite. Koska on mahdollista löytää laajempi kirjo tapoja saada juttu toimimaan. Edellytyksissä on sitten se että 20 v päästä on 20 v parantanut niitä edellytyksiä. Ja se muuttaa ihmistä todenteolla. Omat edellytykseni ovat tällä hetkellä paljolti toisenlaiset kuin silloin kun treeni tähtäsi jalkapalloon enemmän. Tämän tunteminen kehossa on kivaa. Ja osan vanhasta tunteesta lienee jo unohtanutkin. Jo ikääntymisen ja ryyppäämisenkin takia.

[mokuso]

Huomattava osa "lahjakkuudesta" johtuu kuitenkin ajatustyöstä ja asenteesta. Sitä ei näe treeneissä suoraan ja siksi se jää etenkin niiltä "heikkolahjaisemmilta" huomaamatta.

No enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Kongitiiviset kyvyt on vaan toisilla paremmat kuin toisilla. Se on eräs tärkeimmistä lahjakkuuden muodoista, jos sitä termiä haluaa käyttää. Eli oppimisen edellytykset on paremmat.

[Mappe]

Minusta ei käytännön kannalta ole edes tarpeellista puhua lahjakkuuesta vaan on järkevämpi puhua edellytyksistä. Jos kaveri oppii kertanäyttämisellä potkun jota toinen saa hinkata samalle tasolle päästäkseen kuukausia, ei oikeastaan ole väliä sillä, johtuuko se jostain geneettisestä taipumuksesta vai siitä että pikkulapsena on kiipeilty enemmän puissa. Tilanne on kuitenkin se, että toisella on paremmat edellytykset tulla hyväksi potkijaksi kuin toisella.

Huomattava osa "lahjakkuudesta" johtuu kuitenkin ajatustyöstä ja asenteesta. Sitä ei näe treeneissä suoraan ja siksi se jää etenkin niiltä "heikkolahjaisemmilta" huomaamatta. Joku tulee treeneihin ja tekee tekniikat niin kuin mukavimmalta tuntuu ja unohtaa asian seuraavaan treenikertaan asti. Toinen miettii joka suorituksen aikana mitä voisi kehittää ja ottaa monta pientä korjausaskelta. Treenin ulkopuolella kaveri myös pohtii lajia ja mitä kannattaisi yrittää milloinkin. Sitten ensimmäinen jamppa miettii, että miksi toinen kehittyy nopeammin, vaikka ihan samat treenit tehdään. Varmaan se on sitä lahjakkuutta, jota toisella vain on.

Niin kuin täällä on moneen kertaan mainittu lahjakkuutta on moneen lähtöön ja sen minkä toinen häviää fysiikassa toinen korvaa käyttämällä toiminnassaan enemmän päätään. On kuitenkin päivänselvää, että toiset ihmiset omaavat jo syntymästään asti fyysisesti huomattavasti paremmat ominaisuudet johonkin lajiin kuin joku toinen. Hyvällä tahtotilalla voidaan mennä melko pitkällekkin, mutta siinäkin tulee tietysti jossain raja vastaan. Lajinsa parhaat kun ovat yleensä sekä fyysisesti lahjakkaita, omaavat sen lisäksi lajiälyn ja armottoman halun menestyä. Ja kyllä lapsesta asti harjoiteltu liikunta parantaa menestymis mahdollisuuksia siinä mielessä kannattaa kyllä kiipeillä myös puissa.

[Mika]

Tämä tutkimusväite tukee ketjussa esitettyjä näkemyksiä (vaikka tuossa kyse onkin shakista ja musiikista).

- Todistusaineisto on selkeä. Jotkut pääsevät huipulle ilman runsasta harjoittelua, jotkut taas eivät runsaasta harjoittelusta huolimatta.

Hambrick on aiemmassa tutkimuksessaan esittänyt, että yleiseen älykkyyteen läheisesti liitetty työmuistin suorituskyky on menestyksen kannalta olennainen seikka. Se voi Hambrickin mukaan ratkaista, kenestä tulee erinomainen ja kenestä "vain" hyvä.

Vaikka tutkijoiden johtopäätös saattaa kuulostaa lannistavalta, siitä on hyötyä onnistumismahdollisuuksien kartoittamisessa.

- Omiin kykyihin perustuva arvio tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyydestä auttaa ihmisiä suuntautumaan sellaisiin asioihin, joissa heillä on realistiset mahdollisuudet pärjätä, toteaa Hambrick.

[PetriP]

Tämä tutkimusväite tukee ketjussa esitettyjä näkemyksiä (vaikka tuossa kyse onkin shakista ja musiikista).

- Todistusaineisto on selkeä. Jotkut pääsevät huipulle ilman runsasta harjoittelua, jotkut taas eivät runsaasta harjoittelusta huolimatta.

Hambrick on aiemmassa tutkimuksessaan esittänyt, että yleiseen älykkyyteen läheisesti liitetty työmuistin suorituskyky on menestyksen kannalta olennainen seikka. Se voi Hambrickin mukaan ratkaista, kenestä tulee erinomainen ja kenestä "vain" hyvä.

Vaikka tutkijoiden johtopäätös saattaa kuulostaa lannistavalta, siitä on hyötyä onnistumismahdollisuuksien kartoittamisessa.

- Omiin kykyihin perustuva arvio tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyydestä auttaa ihmisiä suuntautumaan sellaisiin asioihin, joissa heillä on realistiset mahdollisuudet pärjätä, toteaa Hambrick.

Toisaalta on toisenlaisia tutkimuksia. Talen is overrated kirjasta muistaaksseni spottsin näitä.
1. Löytyy Shakin Suurmestareita join AO on vain 100 (no voi olla että esimerkiksi työmuisti on tärkeämpi tässä)
2. Tsekeissä tutkittiin musiikin opiskelijoita jotka jakautuivat kolmeen ryhmään.
a) Konsertti kelpoiset
b) Opettajaksi kelpaavat
c) ne loput
ja ainoat erot jotka ryhmien väliltä löytyi olivat harjoitusmäärissä, tavoissa ja harjoitus aika. Tuo viimeinen tarkoitti sitä että huiput harjoittelivat yleensä josa 10-14 välillä. Tietty tosta puuttuu se ryhmä joka ei osa soittaa lainkaan vaikka haluasi.

Onhan sekin tietty lahjakkuutta että osaa pakottaa itsensä treenaamaan.

Tiede.fi sivuilta löytyy lyhyt juttu matematiikasta jossa ÄÖ ei korreloinut matematiikan oppimistulosten kanssa vaan ainoastaan sen kanssa kuinka nopeasti pääsi alkuun.

Työmuisti on ratkaisevan tärkeä moneen asiaan, mutta on siitä lohdullinen ominaisuus ettei se ole kiinteä. Kovalla harjoittelulla sitäkin voi parantaa, vaikkapa pelaamalla shakkia tai ratkomalla ristisanoja. Tosin aika harva vaivautuu treenaamaan sitäkään.

Uskoisin että OIKEIN treenaamalla pystyy ylittämään luontaisia rajoja siinä mihin pystyy. Mutta rajansa kaikella

[saarikko]

Onhan sekin tietty lahjakkuutta että osaa pakottaa itsensä treenaamaan.

...

Työmuisti on ratkaisevan tärkeä moneen asiaan, mutta on siitä lohdullinen ominaisuus ettei se ole kiinteä. Kovalla harjoittelulla sitäkin voi parantaa, vaikkapa pelaamalla shakkia tai ratkomalla ristisanoja. Tosin aika harva vaivautuu treenaamaan sitäkään.

Uskoisin että OIKEIN treenaamalla pystyy ylittämään luontaisia rajoja siinä mihin pystyy. Mutta rajansa kaikella

Jos nyt muistan oikein niin tuo työmuistin 3-7 palikkaa voi muodostua myös kokonaisuuksista. Eli aikaisemmin opittu muodostaa (toivonmukaan) kokonaisuuksia, joita voi käyttää uuden oppimisen alustoina. Oppiminen ja kokonaisuuksien muodostaminen ei luonnollisestikaan tule ilman ponnisteluja ja toistoja, tämän lisäksi on huomioitava, että "seiskan" oppilaat edistyvät nopeammin.

[Fubarbarian]

Onhan lahjakkuudella paljon merkitystä, joiltakin vain tietyt jutut onnistuvat helpommin ja oppi jää päähän nopeammin. Esimerkiksi nyrkkeilijälegenda George Foreman voitti kultaa vuoden 1968 olympialaista vain parin vuoden harjoittelun jälkeen. Ei tuollainen lahjattomalta onnistu, vaikka kuinka treenaisi.

[Andy]

Foreman aloitti nyrkkeilyn vuonna 1962.

[Fubarbarian]

Foreman aloitti nyrkkeilyn vuonna 1962.

http://boxrec.com/media/index.php/George_Foreman" onclick="window.open(this.href);return false;

Started boxing in 1966 while he was in the Job Corps.
Won the Gold Medal in the heavyweight division at the 1968 Olympics in Mexico City

Pahansisuinen George oli ennen Job Corpsia vain tapellut niin maan v*tusti ilman sen ihmeempää koulutusta.

[Andy]

Aloitusvuosi 1962 löytyi Wikipediasta. Foremanin omilla nettisivuilla ei mainita aloitusvuotta mutta Job Corps kerrotaan aloitus"paikaksi". Muutenkin löytyy tosi vähän tietoa urasta ennen olympiakultaa.

No, oli miten oli, mitä tuo lahjakkuus teistä nyt Foremanin kohdalla on?

[Fubarbarian]

Jaa'a, itse en ole nyrkkeilyn asiantuntija, mutta jotainhan nyt kaverissa pitää olla erikoislaatuista, kun noin lyhyessä ajassa hänestä kehkeytyi olympiamestari niinkin laajalle levinneessä lajissa kuin nyrkkeilyssä. Mitä nyt tiedän Foremanista, niin "Big" George oli fyysisesti erittäin väkevä, iskunkestävä, peloton ja ennen kaikkea hänen iskuvoimansa oli aivan järkyttävä. Ymmärtääkseni Foremania pidetään yhtenä kovanyrkkisimpinä nyrkkeilijänä kautta aikojen.

[Andy]

Kamppailulajit ovat sen verran monipuolisia lajeja, että minun on vaikea nähdä, mikä olisi semmoista luontaista lahjakkuutta kamppailulajeihin. Jossain juoksussa tai keihäänheitossa on selvä että tietyt ominaisuudet kuten nopeus ovat välttämättömiä, samoin tietyt raajojen mittasuhteet, jos on tarkoitus päästä huippustasolle.

Mutta kamppailulajeissa on yleensä mahdollista taktiikkavalinnalla pärjätä hyvinkin monenlaisilla ominaisuukslla varustettuna. Toki tämä vaatii myös valmentajalta kykyjä että osaa opettaa henkilön ominaisuuksiin sopivaa tyyliä - ja ylipäätään analysoida millainen tyyli tälle sopisi.

Pikemmin ajattelisin niin ettäon ehkä joitain ominaisuuksia, jotka voivat rajoittaa menestystä. Esimekiksi riittävän henkisen kovuuden puute on tällainen. Jos sitä ei ole niin menestystä ei tule vaikka muuten olisi minkälainen.