Kontaktin pelko

[kollegiassessori]

Olisi ip-mielessä tarkoitus mennä judon tueksi vapariin tai johonkin muuhun täyskontaktilajiin vähän bokraamista oppimaan. Olen vähän miettinyt kuinka siihen kontaktiin tottuisi, sillä minua suoraan sanottuna pelottaa ottaa turpiini. Minula on siis kaikki "silmät kiinni" ja "pää taaksepäin pois suojauksesta" tapaiset efektit.

Ihan niin kuin se ei riittäisi, minä en millään saa lyötyä toista ihmistä. Olen aina vain passivinen matsatessa ja saan päihini kun en millään haluaisi satuttaa toista. Jalka ja käsi kyllä joskus sitten lähtevät sitä vastustajan naamaa kohti, mutta hidastuvat ja jäävät siihen.

Onko muilla ollut/on samanlaisia pulmia? Kun otan judorandoria, niin minkäänmoisia estoja ei ole, koska siinä ei yritetä satuttaa toista jolloin saan laitettua kaiken peliin.

Mä olen liian pehmo.

[Minazki]

Minulla on hieman sama. Potkuissa jalka jää aina vähän koukkuun jos treenaa toisen kanssa, sillä en uskalla potkaista toista jos vaikka tulisi vahinkoa. Mahdanko vain olla niin pehmo vai mistä on kyse. Jos myöskin vahingoitan toista minulle tulee pieniä omantunnontuskia, täten en liiemmin välitä matsaamisesta ja päähän en oikeastaan viitsi potkia sillä jos napsahtaa se sattuu kivasti. Voisihan sen sanoa että heidän se vika on oikeastaan, sillä he halusivat matsata kanssani ja myös yrittivät "vahingoittaa" minua, mutta kyllä siihen iskee myös se että niin minähän häntä vahingoitin eli vika on minun. Ei sitä voi oikeastaan korjata ja hyvä näin, sillä en tahdo vahingoittaa toisia. Tämä on aika paljoa itsestäni sanottu, mutta olen vain liian hyvä persoona.

[johannes]

No ei kait siinä auta muu, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja päättää ottaa kunnon asenteen treeniin. Turpiin vaan ja onnea

[Kari Aittomäki]

Hep.
En millään löisi treenikaveria naamaan edes kintaalla.
Ja kroppaankin vähä säästelen.
En aivan yksinkertaisesti uskalla lojauttaa täysiä.
Senverran paljo niitä roivioita on sattunu.

edit. Hetko,miten niin ip-mielessä?
Jos iipee kiinnostaa niin välittömästi heraclesin poikain oppiin.
Sieltä se tietotaito löytyy.
Vapari on kyllä myös erittäin hieno juttu muttei silleen ip-juttu.

[kollegiassessori]

edit. Hetko,miten niin ip-mielessä?
Jos iipee kiinnostaa niin välittömästi heraclesin poikain oppiin.
Sieltä se tietotaito löytyy.
Vapari on kyllä myös erittäin hieno juttu muttei silleen ip-juttu.

No kun ei Porissa oo. On vaan perinteisiä ja kilpalajeja.

Sitä minä olenkin ruikannut jo useaan otteeseen.

[crowley]

Itella ei ole mitaan ongelmia lyoda toista ja en pidattele, ellei sovita etukateen. Eli en tahallaan toista ikina yrita satuttaa, tason ja sopimuksen mukaan mennaan.
Ja jostain syysta tykkaan ottaa myos lyonteja vastaan, aina ihan mielissaan ku uusia mustelmia on saanut. ekaa mustaa silmaa odotellessa

[Kalle Koskinen]

Meikälläkin oli vuosi sitten edessä se, että piti hieman voittaa sparripelkoa. Kävinkin vapaaottelupoikien mukana harjoittelemassa muutaman kerran kevyttä sparria, mutta siinä tulikin jännä hommeli. Aina kun jokin isku osui hieman paremmin perille, niin aivot meinasi hyytyä ja en saanut oikein mitään järkevää tehtyä, seisoin vain sitten paikallani ja yritin suojata päätäni. Ja vieläpä sillä tavalla, etten nähnyt hanskojen takaa oikein mitään.

Tästä tuskastuneena kävinkin pitkän aikaan aamuisin minua 10cm pidemmän ja 20 kiloa painavamman kaverin kanssa nyrkkeilemässä. Teimme aina alkuun tekniikkaharjoitteita ja sitten aloimme opettelemaan sparrausta. Alkuun kontakti oli hyvin kevyttä ja tarkoituksena vain hakea paikkoja. Tai sitten teimme tehväväsparria. Suhteellisen nopeasti huomasin, että kuinka aloin tottumaan olemaan lyötävänä ja totuin myös itsekin lyömään kaveria. Enää en jähmettynyt, mikäli kaveri upotti hyvän sarjan tai yksittäisen pommin perille, vaan aloin jopa nähdä tulevia iskuja kaverin hartioiden liikkeestä. Kerran olikin mahtava tunne kun kaveri veti kovemman yksittäisen vasemman koukun ja näin heti, että mikä sieltä oli tulossa. Pieni siirtymä vasemmalle ja vasen suora nätisti kaverin naamaan, jäi muuten se tuleva koukkukin siihen.

Ja koska en ollut tottunut lyömän kavereita, niin aloitinkin alkuun keskittää lyöntejä vatsaan ja kylkiin, niihin kun sai lyödä kovempaa ilman, että tarvitsi pelätä rikkovansa jotain vahingossa. Tästä sitten luonnollisesti etenin siihen, että vartaloiskujen perään heitin vielä pienen sarjan päähän. Aikamme harjoiteltua meillä tuli nopeutta lisää ja iskut muuttuivat painavimmiksi. Ja kaikki tämä tottuminen ja kontaktin koventaminen kävi ihan itsestään, kun otimme koko homman rauhassa. Ja koska kaverini oli selkeästi isompi, niin minun oli pakko opetella agressiivisemmaksi. Kyllähän sitä muutaman kerran tuli hänet ajettua nurkkaan ihan vain tulemalla päättäväisesti sarjojen kanssa päälle. Tähän kehitykseen olin varsin tyytyväinen, sillä olen aina ennen ollut passiivisempi kyttäilijä.

Eli minun kanssa aika toimi varsin hyvin. Harmi, että nyrkkeilysparrailu jäi taukoihin, mutta tässä kohtapuoliin olisi tarkoitus aloitella uudestaan. Tosin potkusparria ilman suojia sain otettua yhden kerran. Kaverille tuli kuhmu sääreen, eikä minua harmittanut yhtään. Olin vain salaa tyytyväinen, että meikän jalat eivät ollut kolauksista moksiskaan.

[Poista käyttäjä 1747]

Ihan niin kuin se ei riittäisi, minä en millään saa lyötyä toista ihmistä. Olen aina vain passivinen matsatessa ja saan päihini kun en millään haluaisi satuttaa toista. Jalka ja käsi kyllä joskus sitten lähtevät sitä vastustajan naamaa kohti, mutta hidastuvat ja jäävät siihen.

Mä olen liian pehmo.

Ole huoleti, se yksipuolinen vastaanottaminen alkaa harmittaa jossain vaiheessa ja vapauttaa sinut lopulta estoista. Ajattele sitä itsepuolustuksena; mitä enemmän sä pahoinpitelet vastapuolta, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se on kykenemätön satuttamaan sua...


Lisäys:Kova sparri kehittää ja kasvattaa, itse en usko että voi saavuttaa tiettyä tasoa ilman kovaa kontaktia.

[Kuusikko]

Joka asiaan ei ole pakko mennä "pää edellä järveen"-menetelmällä. Voithan lähteä vaikka opettelemalla silmärefleksistä pois kaverin kanssa treenaamalla. Kaveri aloittaa ottamalla niin kevyttä ja hidasta kontaktia sun kasvoihin, että silmät pysyy auki. Kun läpsiminen ei enää aiheuta räpyttelyä toinen lisää tempoa ja sä alat väistelemään. Kun tämäkin alkaa sujumaan, alatte vetämään tehtäväbograamista, jossa sä passailet ja kaveri höökii.

[Kehäraakki]

Olisi ip-mielessä tarkoitus mennä judon tueksi vapariin tai johonkin muuhun täyskontaktilajiin vähän bokraamista oppimaan. Olen vähän miettinyt kuinka siihen kontaktiin tottuisi, sillä minua suoraan sanottuna pelottaa ottaa turpiini. Minula on siis kaikki "silmät kiinni" ja "pää taaksepäin pois suojauksesta" tapaiset efektit.

Porissa on käsittääkseni hyvä nyrkkeilyseura, joten menisin sinne. Lyöminen on kova juttu IP puolellakin, varsinkin oikein lyöminen. Ja opit ottamaan iskuja, antamaan niitä ja saat varmasti hyvää sparritreeniä.

Ei se turpaanottaminen oikeasti satu, siksi sitä ei tarvitse jännitellä. Kipu tulee vasta seuraavana päivänä.

[kollegiassessori]

On muuten yksi asia minkä unohdin sanoa:

Kun menen vapariin, joudun käymään bjj:n alkeiskurssin. Ja on hyvin, hyvin todennäköistä että se on se "mun juttu" ja jään sinne. Ip harjoittelun puuttumisen uhallakin.

Porissa on käsittääkseni hyvä nyrkkeilyseura, joten menisin sinne. Lyöminen on kova juttu IP puolellakin, varsinkin oikein lyöminen. Ja opit ottamaan iskuja, antamaan niitä ja saat varmasti hyvää sparritreeniä.

Ei meidän vanhemmat anna..

[uku]

Ihan niin kuin se ei riittäisi, minä en millään saa lyötyä toista ihmistä. Olen aina vain passivinen matsatessa ja saan päihini kun en millään haluaisi satuttaa toista. Jalka ja käsi kyllä joskus sitten lähtevät sitä vastustajan naamaa kohti, mutta hidastuvat ja jäävät siihen.

Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi ja myötätunnoksi, kyvyksi eläytyä toisen tunteisiin. Eläimillä ei sitä pahemmin ole.

Sitä ei tulisi blokata pois. Jos koet, että et voi lyödä toista, älä lyö, mutta treenaa sillä tavalla, että tosi paikan tullen (kuten vaikkapa puolustaessasi perhettä etc.) olet tekniikan puolesta valmis. Siinä tilanteessa, jos olet treenannut, olet valmis, mutta sitä ei toivota. Sitä ei saa koskaan toivoa, koska kaiken elämässä tulee johtaa siihen, että sen kaltaiseen tilanteeseen ei joudu. Ei koskaan.

Joten, sinua voisi kutsua inhimilliseksi olennoksi, myötätuntoiseksi, et halua vahingoittaa muita. Ole ylpeä siitä, käytä sitä voimaa hyväksesi treeneissä ja elämässäsi. Tuonkaltaista asennetta tarvitaan maailmassa enemmän kuin kehäraakkeja jotka hakkaavat päänsä vaurioon ja ylpeilevät sillä.

Gassho.

[kollegiassessori]

Ihan niin kuin se ei riittäisi, minä en millään saa lyötyä toista ihmistä. Olen aina vain passivinen matsatessa ja saan päihini kun en millään haluaisi satuttaa toista. Jalka ja käsi kyllä joskus sitten lähtevät sitä vastustajan naamaa kohti, mutta hidastuvat ja jäävät siihen.

Sitä kutsutaan inhimillisyydeksi ja myötätunnoksi, kyvyksi eläytyä toisen tunteisiin. Eläimillä ei sitä pahemmin ole.

Sitä ei tulisi blokata pois. Jos koet, että et voi lyödä toista, älä lyö, mutta treenaa sillä tavalla, että tosi paikan tullen (kuten vaikkapa puolustaessasi perhettä etc.) olet tekniikan puolesta valmis. Siinä tilanteessa, jos olet treenannut, olet valmis, mutta sitä ei toivota. Sitä ei saa koskaan toivoa, koska kaiken elämässä tulee johtaa siihen, että sen kaltaiseen tilanteeseen ei joudu. Ei koskaan.

Joten, sinua voisi kutsua inhimilliseksi olennoksi, myötätuntoiseksi, et halua vahingoittaa muita. Ole ylpeä siitä, käytä sitä voimaa hyväksesi treeneissä ja elämässäsi. Tuonkaltaista asennetta tarvitaan maailmassa enemmän kuin kehäraakkeja jotka hakkaavat päänsä vaurioon ja ylpeilevät sillä.

Gassho.

No löytyhän se vika sieltä!

No ei vainen. Mun perusperiaate on, että jos joutuu ikinä käyttämään tämäntapaisia taitoja missään, jokin on jo mennyt pahasti pieleen.

Syytetään vanhempia, liian hyvin kasvatettu.

[Kehäraakki]

Ihan niin kuin se ei riittäisi, minä en millään saa lyötyä toista ihmistä. Olen aina vain passivinen matsatessa ja saan päihini kun en millään haluaisi satuttaa toista. Jalka ja käsi kyllä joskus sitten lähtevät sitä vastustajan naamaa kohti, mutta hidastuvat ja jäävät siihen.

Sitä ei tulisi blokata pois. Jos koet, että et voi lyödä toista, älä lyö, mutta treenaa sillä tavalla, että tosi paikan tullen (kuten vaikkapa puolustaessasi perhettä etc.) olet tekniikan puolesta valmis.
Joten, sinua voisi kutsua inhimilliseksi olennoksi, myötätuntoiseksi, et halua vahingoittaa muita. Ole ylpeä siitä, käytä sitä voimaa hyväksesi treeneissä ja elämässäsi. Tuonkaltaista asennetta tarvitaan maailmassa enemmän kuin kehäraakkeja jotka hakkaavat päänsä vaurioon ja ylpeilevät sillä.

Gassho.

Oliko tuo piikki minulle? Missä ovat ne päänsä p&skaksi hakanneet kehäraakit? Loppupeleissä niitä taitaa olla aika vähän. Ainakin vähemmän kuin olkapäävammaisia keihäänheittäjiä tahi jalkavammaisia pallonpotkijoita. Joka lajissa on omat miinansa, mutta näitä aivojuttuja liioitellaan aika paljon. Taitaa jääkiekossakin olla enemmän niitä. Ainakin kaksi on ollut lööpeissä muutaman vuoden sisällä.

Itse koen olevani filantrooppinen ihminen, mutta tarvittaessa osaan räjähtää. Ottelussa olen "toinen ihminen", en tietenkään siviilissä lyö ja potki ketään omasta halusta.

Mitä teet tekniikalla, jos sinulla ei ole halua? Toisin sanoen, mitä teet autolla, jolla et halua ajaa?

Jos joku haluaa oppia puolustamaan itseään, nuo em. asiat pitää oppia pois. Tarvittaessa on kyettävä lyömään ja lujaa.

[marcus]

Mulla on kanssa ollut sellanen kutina että kontaktin pelko (tulla lyödyksi) ja satuttamisen pelko (lyödä) liittyy toisiinsa... Tai ainakin itselläni väheni saman harjoittelun myötä. Kun alkoi vähän tottua ottamaan lyöntejä vastaan kroppaan, niin ei tuntunut enää kauhean pahalta lyödäkään kun alkoi tajuta seurauksia kropan tasolla.

Mielestäni on huono asia, jos nauttii siitä lyömisestä / osumisesta / satuttamisesta, mutta ei sen lyömisen pelkäämisestäkään ole mitään hyötyä. Se vain tekee ison osan treenistä "oikeassa elämässä" toimimattomaksi.