They never come back

[Thunderbolt]

olenkohan mä sitten niitä vakiintuneita treenareita?
Pari taukoa tullut pidettyä, monista syistä johtuen.
KB jäi pois yksinkertaisesti kun ei ollut varaa kulkea
välimatkaa, ja selkeästi kakkoslajina sitä pidin.
Taukoja saattaa vielä tulla jatkossakin, mutta omalta
kohdalta ei huolestuta minkäänlaisen kynnyksen syntyminen.
Katsokoot toiset vaikka kuinka pitkään, enhän mä heitä
varten treenaa. Rakkaus päälajia kohtaan on sitä luokkaa,
että tuskin voi kuvitella elämää ilman sitä, tapahtui se
treenaaminen sitten ohjatuissa treeneissä tai omin neuvoin.
Oli kyllä aivan jees kun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan
ehtivät hartiakivut kadota. Ehti kyllä kuntokin laskea

[L.K.]

Tuo treenareiden häviäminen on kyllä outo ilmiö ja olen monesti miettinyt,että onko hävikki samaa luokkaa muissa lajeissa?!

Useimmat tosiaan selittävät,että eivät kehtaa tai voi tulla mukaan,kun eivät enää osaa jne. Ja vaikka sanoisi,että voit tulla vaikka alkeiskurssin mukaan aluksi verestämään muistia tms. niin yleenäs 9/10 jättää tulematta.Ja kuitenkin nämä 9/10 yleensä lupaavat palata kehiin.
Erityisesti jos törmäät heihin baarissa...

Joitain on tullut,mutta yleensä käyvät vähän aikaa ja sitten jäävät pois taas.Sitten on niitä,jotka käyvät aina aika ajoin treenaamassa jonkun aikaa,sitten poistuvat,sitten taas jossain kolossa palaavat ja sama tyyli voi jatkua vuosia.

En itsekkään ymmärrä,mistä em. käytös johtuu.Jos laji oikeasti kiinnostaa,niin luulisi poltteen olevan kovan.Tuntuu vaan,että moni on sellainen perässävedettevä,että pitäisi melkein kotisohvalta käydä hakemassa treeneihin.
Yleensä ne ketkä tulevat lajin pariin yksin,jatkavat varmemmin.
Kaverin/kaverien kanssa tulijat yleenäs lopettavat aina,kun kaverikin...

[Mouhi]

Yleensä ne ketkä tulevat lajin pariin yksin,jatkavat varmemmin.
Kaverin/kaverien kanssa tulijat yleenäs lopettavat aina,kun kaverikin...

Pitää varmasti paikkansa. Tuoltakin on hävinny "kaveriparit" ihan tyystin, joita peruskussilla oli. Itsellä ei ketään ennestään tuttuja mukana ole. Sosiaalinen kanssakäynti treenikavereiden kanssa on aika vähäistä, mutta eihän sinne ystäviä mennä tekemään, vaan hakkaamaan!

[Andy]

Hmm. Pitänee ruveta lopettelemaan treenaamista, kun se minut peruskurssille seuraksi pyytänyt kaveri lopetti jo 15 vuotta sitten...

Kaverin mukana treenaamaan tulleita on todella iso osa kaikista treenaajista, ja melkein kaikki kuitenkin lopettavat pian, joten epäilisin havainnon johtuvan lähinnä tästä.

[Eppu]

Kaveri väänsi alkeiskurssille melko kovilla energioilla. Minä jatkan, kaveria ei ole salilla näkynyt viimeisen vuoden aikana varmaan kahta kertaa useammin.

[Nelson]

Oma treeni-intoni on ainakin melko suoraan verrannollinen siihen, mitä muussa elämässäni juuri sillä hetkellä sattuu tapahtumaan. Itselläni on sellainen systeemi, että 1 kerran viikossa pakotan itseni vaikka väkisin salille, vaikka ei yhtään nappaisi. Ainakin jonkinlainen tuntuma lajiin säilyy vaikka ei uutta oppisikaan.

Itselläni ei treenitaukoja ole juurikaan tullut(jos lomia ei lasketa), mutta on muutaman kerran tullut 1-2 kuukauden pätkä, kun olen treenannut vain sen 1krt/viikko. Jos elämäni on ollut hyvin tasapainoinen, olen iloinen ja onnellinen niin treeneissäkin tulee käytyä useammin. Jos taas on paljon stressiä, kiireitä, masennusta yms niin sitä ei jaksa paljoa treenaamista ajatella. Myös jos elämässä tapahtuu jotain jota pidän enemmän kiinnostavampana kuin treeniäni ja se aktiviteetti sattuu menemään päällekkäin treenin kanssa, niin helposti jätän treenin väliin.

Silti kiinnostus lajeja ja harrastamista kohtaan ei ole koskaan kadonnut. Yleisesti mitä enemmän vapaa-ajalla tulee ajateltua treenaamista niin sitä useammin tulee myös käytyä. Kova kiire ja stressi on yleensä se suurin treeni-innon tappaja, vaikka kiinnostus sinällään ei katoaisikaan.

[fatman]

Useimmat ovat varmaan huomanneet, että taukoa pitäneen perusharrastajan on käsittämättömän vaikea palata lajin pariin.

En ole koskaan pystynyt käsittämään tätä vaikeutta.

Tätä paluun vaikeutta en ole itsekään koskaan käsittänyt. Mahdollisesti luonnekysymys.

Koetan kuitenkin esittää pienessä päässäni esiin ponnahtanutta teoriaa.
Laumaeläimenä ihminen leimautuu aina johonkin/joihinkin laumoihin. Jos tuota leimautumista ei ehdi tapahtua, kokee henkilö oudon lauman seurassa olonsa hankalaksi ja pyrkii em. tilannetta välttelemään. Jos motiivi liittyä laumaan, eli halu harrastaa, ei ole tarpeeksi vahva, pyritään tilannetta välttelemään ja harrastus lopahtaa.

[sivarinlötkö]

Eräs jo sinisen vyön saanut ja kisoissakin kokeilemassa käynyt tuttu kävi pitkän tauon jälkeen treeneissä kaksi kertaa ja sai sparreissa aika kovasti myllyä. Voivotteli vaan pukkarissa että ompa kaikki muut kehittyneet ihan älyttömästi, eikä heppua sen jälkeen ole näkynyt... Liekö kyseessä ihan tuo kelkasta putoaminen?

[Nelson]

Eräs jo sinisen vyön saanut ja kisoissakin kokeilemassa käynyt tuttu kävi pitkän tauon jälkeen treeneissä kaksi kertaa ja sai sparreissa aika kovasti myllyä. Voivotteli vaan pukkarissa että ompa kaikki muut kehittyneet ihan älyttömästi, eikä heppua sen jälkeen ole näkynyt... Liekö kyseessä ihan tuo kelkasta putoaminen?

Tuli tuosta mieleen, että yksi kaverini lopetti lajiharrastuksen kokonaan, koska hänellä tuli pidempi tauko treenaamiseen ja kun tuli takaisin niin kaikki samaan aikaan aloittaneet kaverit olivat jo niin kovia sparrissa (ja muussakin), ettei ollut mitään jakoa. Ei ilmeisesti kestänyt sitä henkisesti ja vaihtoi lajia. Näin ainakin sanoi minulle syyksi miksi vaihtoi lajia.

Perheen perustaminen tuntuu olevan monelle myös se kompastuskivi. Jos saa lapsien ja perheenhoitamisen lomasta itselleen vapaa-aikaa, niin sen helposti tahtoo kuluttaa lepäämiseen ja nukkumiseen, eikä treenaamiseen. Tiedän useita, jotka ovat lopettaneet siinä vaiheessa. Kiinnostusta silti voi olla edelleen.

[fatman]

Tuli tuosta mieleen, että yksi kaverini lopetti lajiharrastuksen kokonaan, koska hänellä tuli pidempi tauko treenaamiseen ja kun tuli takaisin niin kaikki samaan aikaan aloittaneet kaverit olivat jo niin kovia sparrissa (ja muussakin), ettei ollut mitään jakoa. Ei ilmeisesti kestänyt sitä henkisesti ja vaihtoi lajia. Näin ainakin sanoi minulle syyksi miksi vaihtoi lajia.

En pysty käsittämään. Voiko olla miehisyys/itsetunto noin heikoissa kantimissa. Olen aina pitänyt itseäni huonon itsetunnon omaavana vätyksenä. Käytämme ilmeisesti eri asteikkoa.

Olin pitänyt Kokondo karatesta taukoa suunnilleen viisi vuotta, kun tein paluun. Tuona aikana kaksi ohjaamaltani alkeiskurssilta aloittanutta nuorta naista oli ottanut minut vyöarvoissa kiinni, eli olivat suorittaneet sinisen vyön. Jos asiasta allekirjoittaneella oli jotain tuntemuksia, olivat ne puhtaasti positiivisia. Ylpeä olin. Eihän se tyttöjen eteneminen tai lajin parisa viihtyminen minun ansiotani ollut, mutta lajiesittely (kurssi) oli ilmeisesti suunnilleen ollut onnistunut.
Samaan aikaan kaveri, joka oli ollut samalla vyöarvolla heittäessäni pyyhkeen kehään oli jatkanut harjoittelua ja gradunnut shodanin. Hieno homma.

Mina ei tjodellakaan jummarra???

[nyyski]

Liekö kyseessä ihan tuo kelkasta putoaminen?

Mulla vois olla tommonen. Kun on saanu katsoo pari peruskurssillista porukkaa alusta pitäen treenaamassa niin tekeehän se tiukkaa kun lapset lyö kovempaa kun isä.

[Sylvesteri]

Eräs jo sinisen vyön saanut ja kisoissakin kokeilemassa käynyt tuttu kävi pitkän tauon jälkeen treeneissä kaksi kertaa ja sai sparreissa aika kovasti myllyä. Voivotteli vaan pukkarissa että ompa kaikki muut kehittyneet ihan älyttömästi, eikä heppua sen jälkeen ole näkynyt... Liekö kyseessä ihan tuo kelkasta putoaminen?

Minä olinkin fiksu ja vaihdoin lajia, olisi voinu vanhassa thaipoksuseurassa tulla kylmää kyytiä niiltä jotka aloitti samaan aikaan

(oikea syy lajinvaihtoon oli kyllä paikkakunnanvaihto)

[Akuma]

Yksi merkittävä tekijä poisputoamiseen on ns. wonderboy-mentaliteetin omaavat peruskurssilaiset. Siis kun tarmoa uhkuva peruskurssilainen alkaa treenata sillä asenteella, että se treeni loppuu joskus vuoden parin sisällä, kunhan vain treenaa ahkerasti eikä missaa yhtään treeniä. Vaan ei ne treenit treenaamalla lopu; ahneella on siis tässä(kin) suhteessa kuituinen loppu! Ja sitten alkaa meinaan mono hidastua, kunnes wonderboy saapuu suvantoon josta joko jatkaa "normaalimpana treeni-itsenään" tai sitten pistää homman telakalle. Tietysti on poikkeuksen vahvistavia sääntöjä, mutta uskon että tuona hetkenä hän on tämän otsikon viitekehykseen kuuluvassa kohderyhmässä. Se lienee mielestäni ihan normaali juttu siis useimmalle.

Madaltaakseni putoamiskynnystä, olen ottanut nyrkkisäännöksi, että yhden ja ensimmäisen kerran suostun pyrkimään "kannatella" harjoittelijaa sen suvantokohdan ylitse, mutta toisella kerralla hän saa tarpoa omin avuin. Kannattelulla tarkoitan sitä, että normi-neutraalista asenteesta poiketen rohkaisen jotakuta erityistä avoimesti käymään harjoituksissa.

Lainaan Shigeru Egamia taas, jota huoletti nämä samat asiat...

"Many youngsters come to visit me, but they shut up and don't ask anything. They do nothing other than stare at me, imitate me, I do not understand what they expect of me. They seem to be counting their visits. I am the one that always does the talking and I end up exhausted and sad when it is over..."
"If during the training sessions I criticize a youngster or I warn him of something, his heart shrinks and some don't even return to train. Are there no more young ones courageously determined to seek the truth with determination and without losing their enthusiasm, with an enormous wish to learn?..."

...ja Genshin Hironishia, kommenttina edelliseen.

As it is often said, today the young ones are in no way the same as in the past. They do not want hard work, they only want to get to the goal effortlessly and taking shortcuts. This surely explains a film which had a title that very much amuses me, "How to advance in your business without hard work".
The advances in our civilization offer us a comfortable and easy life. The young ones always have the enormous advantage of having many comforts at hand. But unfortunately, once they are accustomed to comfort they are incapable of realizing that behind every comfort there are implicitly many years of effort and research. They never get around to think about things that way, their mentality is weak.

[AriJ]

Itse heitän aina silloin tällöin ilmaan kysymyssarjan:

1) miksi harjoittelen
2) harjoittelenko mitä haluankin
3) harjoittelenko siten kuin haluan

Voisi veikata että jos noihin tulee "vääriä vastauksia" niin lopettaminenkaan ei liene huono juttu Tai lajin vaihto. Ei siinä sen kummempaa, kai. Ei ole tiedetty mitä on haluttu, kun on tilattu, ja sitten on kuitenkin saatu sitä mitä tuli tilattua.....

[Akuma]

Ei ole tiedetty mitä on haluttu, kun on tilattu, ja sitten on kuitenkin saatu sitä mitä tuli tilattua.....

Loistavaa sanailua

Varsinkin mitä tulee Shoto budo-puoleen, niin jotkut eivät todellakaan tiedä mitä ovat tilanneet. Olen sivusta seurannut monia tapauksia, jotka eivät vaan vuosi toisensa jälkeen ota onkeensa, että heitä yritetään opettaa pois yksinomaan supistavan lihaskäytön tavasta ja kohti venyttävän lihaskäytön tapaa ("Mutmut, eikö tässä alatorjunnassa pidä kuitenkin jännittää lihaxet niinq ihan täysii niinq karates???" "Ei." ". o ( No jännitänpä silti, hörö opettaja...)" ).

Niin. Nämä oleelliset erot esitellään tietysti heti peruskurssin alussa olevissa ilmaisissa treeneissä, josta jokainen voi varmasti kyllin selkeästi nähdä liikkeen tavasta että tönkköjutsusta ei ole kyse. Ja siihen tulee vielä sanallinen esitys päälle.

Tästä lienee mediaa kiittäminen.