Onnettomuudet salilla/dojolla

[JariR]

MInä katsoin tuon ketjuun postatun lapsen judokuolemaan liittyneen videon läpi ja ajattelin nyt vastata siihen esitettyyn kysymykseen: "missä vaiheessa sinä olisit laittanut pelin poikki?"

Minä olisin laittanut pelin poikki ensimmäisestä heitosta.

Siitä näkee selvästi että heitettävä lapsi ei osaa ukemia riittävällä tasolla että häntä voisi turvallisesti heitellä lonkkaheitoilla mattoon. Lapsi tulee suoraan selälleen, jokainen videolla näytetyistä kolmesta heitosta on todennäköisesti jonkinasteinen munuaistyrmäys ja lapsi on selvästi tuskissaan ja nousee ylös vain patistettuna. Tuossa vaiheessa missä tahansa koskaan näkemässäni kamppailuseurassa siirryttäisiin sivummalle opettelemaan ukemin alkeita turvallisesti ja nousujohteiseisesti.

Omaan silmääni on päivänselvää että tuo tilanne jatkuessaan ei - millään skenariolla- voi johtaa siihen että "kyllä se siitä oppii ukemin, kun jatkat vaan. Siperia opettaa.". Eikä valmentajakaan tuossa ole kuvitellut opettavansa ketään - käynnissä on fyysisen väkivallan kautta tapahtuva "karaiseminen" eli toisin sanoen kiusaaminen.

Sitten toinen juttu. Mielestäni tässä keskustelussa esiin tullut kulma että "Ukemit on turvallisia, minäkin olen monta kertaa tehnyt." on todella kummallinen.

Kamppailulajeissahan me harjoitellessamme teemme koko ajan toisillemme juttuja, jotka muistuttavat käytännössä pahoinpitelyä, kuolemantuottamusta tai kidutusta. Erona vain se, että hallitussa tilanteessa, kun vastaanottavalla puolella on edellytykset ottaa harjoitteita ja teknikoita vastaan, kyseessä ei olekaan pahoinpitely vaan yhteinen hauska harrastus jossa voi koetella voimiaan ja muodostaa vahvoja elinikäisiä ystävyyssuhteita. Tämä pitää mielestäni paikkansa ihan kautta lajien kirjon; harmonisen Tai Chi- jumpan kyykkyasentoharjoituksista siihen kun vapariottelu loppuu kunnon ground'n'poundiin.

Vaparikehään lähtevä tietää mitä on oletettavissa - ja samalla luottaa siihen että tuomari kiskoo sen kaverin päältä pois, viimeistään siinä vaiheessa kun oma äly on ämpärissä. Vapaaehtoista toimintaa - itse määritellyt riskit ja yhteisesti ymmärretyt rajat.

Vastaavasti taas jopa äkkiseltään hauskalta ja harmittomalta tuntuva itsekseen kyykyssä seisoskelu on pakotettuna pidemmän päälle oikein tehokas kidutuskeino, joka saattaa johtaa pysyviin vammoihin ja jopa kuolemaan. (rhabdomyolyysi -> munuaisvaurio -> kuolema)

Oman kokemukseni mukaan tämä suostumuksen ja "onko harjoittelu sellaista että kaveri pysyy mukana"- ulottuvuuden aivan keskeinen rooli siinä onko meno hyväksyttävää vaiko eikö on päivänselvä asia. Ja vieläpä niin että se on päivänselvä niin lajien harrastajille kuin ihan pystymetsästä vedetyille ei-harrastajille jotka kommentoivat aiheita tatamin reunalta tai Esson baarissa.

Kolmas juttu; vammamekanismi. Yksikään kolmesta videolla näkyvästä heitosta ei minusta näyttänyt kuolemaan johtavalta. Jos kuitenkin on tiedossa että tilanne johti aivovammaan ja kuolemaan, niin eikö ole itsestään selvää että jotain tuossa tapahtui? Vaikkapa niin, että uhri muuttui tilanteen jatkuessa yhä heikommaksi, pysyi suojaamaan itseään vielä nähtyäkin heikommin ja päävammat syntyivät vasta heittelyn loppuvaiheessa.

Lapsen kuolema herättää aina todella voimakkaita tunteita; tällainen "lajin varjolla" tapahtunut kuolemaan johtanut pahoinpitely vielä enemmän. Tapahtuneen torjuminen ja erilaiset lukijan oman ahdistuksen kompensaatiomekanismit voivat kuitenkin viedä harhapoluille asian käsittelyssä. Omasta mielestäni ainoa hyvä mitä asiasta on löydettävissä, on pyrkiä tunnistamaan tuohon tragediaan johtaneet ajatusvääristymät ja vahingolliset toimintamallit selväjärkisesti, antamalla niille oikeat nimet ja pitämällä huolen siitä että fyysinen kiusaamiskäyttäytyminen ei tulevaisuudessakaan pääse juurtumaan suomalaiseen kamppailulajikenttään. Siihen se ei nimittäin kerta kaikkiaan kuulu.

[JariR]

Omasta mielestäni ainoa hyvä mitä asiasta on löydettävissä, on pyrkiä tunnistamaan tuohon tragediaan johtaneet ajatusvääristymät

Noni; näköjään käsi tärisi sen verran että päädyin huolimattomiin sanavalintoihin. Ja "edit" nappulakin ehti kadota.

Eli. Mitään hyväähän tuosta tapahtumasta ei ole löydettävissä.

Olisi pitänyt sanoa: "Omasta mielestäni ainoa tapa jolla näin sivullisena voi asiaa rakentavasti käsitellä, on pyrkiä tunnistamaan tuohon tragediaan johtaneet ajatusvääristymät ja vahingolliset toimintamallit selväjärkisesti, antamalla niille oikeat nimet ja pitämällä huolen siitä että fyysinen kiusaamiskäyttäytyminen ei tulevaisuudessakaan pääse juurtumaan suomalaiseen kamppailulajikenttään."

[Jiu-Jitsu]

Ei varmaan suomalaisilla dojoilla tuollaista tapahdukaan (ainakaan judossa), mutta Aasian puolella ei taida valitettavasti olla mikään poikkeustapaus.

Vanhaa uutista Japanista: https://www.nytimes.com/2013/04/18/spor ... -judo.html

In 30 years in Japan, 118 children have died practicing judo.

The statistics have no parallel in other developed nations where the sport is popular. Officials at judo federations in both the United States and France said that while concussions had been common, there had been no known reports of deaths or traumatic brain injuries for young practitioners in recent decades.

the Japanese cultural trait of not giving up, called gaman, might explain why a concussion, which can be subtle, could be played down by the instructor or the child. The danger is that another head trauma soon after the initial injury can cause “second impact syndrome,” which can be devastating.

Tässä vähän ketjussa käsiteltyä vastaava tapaus. Oikeuden mukaan viikossa pitäisi jo oppia tulemaan heitoista alas.

A week after taking up judo at the start of his first year of high school, Daisuke, then 15, had a throbbing headache and was diagnosed with a concussion. When Daisuke attended a competition just to cheer his team on, as he had promised his mother, he ended up sparring with a teammate twice his weight during a warm-up. He was thrown, hit the floor and fell into a fit of convulsions. He has never regained consciousness.
...
In February, the Yokohama District Court dismissed the case, reasoning that Daisuke should have already mastered the falling techniques he had recently learned and that the weight disparity was not so unusual in high school judo.

[Eizei]

Oikeus on ollut syvältä ja sieltä. Samoin harjoitusmetodit, jotka johtivat kuolemaan.

[Veepee]

Tässä vähän ketjussa käsiteltyä vastaava tapaus. Oikeuden mukaan viikossa pitäisi jo oppia tulemaan heitoista alas.

A week after taking up judo at the start of his first year of high school, Daisuke, then 15, had a throbbing headache and was diagnosed with a concussion. When Daisuke attended a competition just to cheer his team on, as he had promised his mother, he ended up sparring with a teammate twice his weight during a warm-up. He was thrown, hit the floor and fell into a fit of convulsions. He has never regained consciousness.
...
In February, the Yokohama District Court dismissed the case, reasoning that Daisuke should have already mastered the falling techniques he had recently learned and that the weight disparity was not so unusual in high school judo.

Aika hassua, että oikeuslaitos ja tuomari pystyisi päättämään, milloin joku yksittäinen harjoittelija olisi valmis ottamaan heittoja vastaan. Eiköhän tuollainen ole aina tapauskohtainen ja valmentajan/ohjaajan harkinnan alainen asia. Omien muistikuvien mukaan tosiaan siihen meni 10-vuotiaana ainakin kaksi kuukautta, että olkavarsiheittoja alettiin pekulla harjoitella ns. oikealla tekniikalla (Oulun Judokerho vuonna 2002, ehkä?).

Japanin oikeuslaitoshan on noin muutenkin tulosperustaisesti tarkastuna hiukan... erikoinen.

[Mika]

Judo ja Japani on kyllä vähän erikoinen yhdistelmä, kun sitä katsotaan tästä näkövinkkelistä.

https://potku.net/118-judokuolemaa-japa ... en-aikana/

[Andy]

Tuo tarkoittaisi siis noin neljää kuolemaa vuodessa. Toki judo on japanissa suosittu laji, joten onnettomuuksia tapahtuu väistämättä, vaikka tehtäisiin asiat miten hyvin, mutta on se silti paljon.

Suunnilleen samaa luokkaa kuin ammattinyrkkeilyssä kuolee ihmisiä vuosittain koko maailmassa. Ja ammattinyrkkeily on kuitenkin luonteeltaan sellainen laji, jossa osallistutujat tiedostavat riskin olevan todellinen. Suomessa ei liene kuollut judossa ketään lajin lähes 70-vuotisen historian aikana.

[Andy]

Näin täällä tänään...

[Kari Aittomäki]

Hyi helevetti.

[katar]

Jestas, tosta tuli vähän paha olo. Ja näytti kyllä ikävälle, sellaiselle, että sattuu. Auts.