Organisaatiot

[Andy]

Kamppailulajeissa on usein tapana, että toiminta tapahtuu jonkinlaisen organisaation alla, mikä koostuu siis useista eri seuroista/saleista/treeniporukoista. Urheilulajien lajiliitot ovat tietysti oma lukunsa, mutta tarkoitan nyt pikemmin sellaisia organisaatioita kuin monet pienemmät lajit, kuten vaikka hanmoodo tai BJJn eri tiimit, jotka jakavat tietyn opetuslinjan. Näiden koko ja organisoitumisaste voi sitten vaihdella lajista riippuen. Suomessa suurin, kaunein ja menestynein organisaatio on tietysti Hokutoryu. Jotkut ovat ehkä parhaimmillaan olleet suurempia, mutta eivät yhtä kestäviä.



Mitkä mahtavat olla ne toimivan ja hyvän organisaation salaisuudet? Miten organisaatio ensinnäkin kasvatetaan ja mikä vaikeampaa, pidetään toimivana vuodesta toiseen?

Kasvattamisessa oleellista on tietenkin oikea ajoitus. Lajin on pakko olla sellainen, että sille on kysyntää, muuten se ei kasva. Mutta jos tämä on kunnossa, niin pitää silti olla jotain muutakin. Hokutoryusta tuli iso hitti Suomessa, samoin Hanmoodosta, mutta monista muista saman tyyppisistä lajeista ei tullut. Miksi?

Entä mikä on se mikä pitää organisaation toiminnassa sittenkin, kun kasvuvaihe on ohitettu. Hokutoryu on voimissaan edelleen, samoin vaikkapa Yuji Matsuoilla on edelleen merkittävä määrä seuroja alaisinaan. Mutta sitten vaikka European Kyusho Jitsu on käytännössä kuollut vaikka parhaimmillaan seuroja oli varmaan toista kymmentä. Treenataanko sitä edes missään enää nykyään?

[Eizei]

Hanmoodo:
-Opettaja karismaattinen henkilö
-Hänellä oli apujoukkoja, joilla oli osaamista
-Ajoitus oli kohdallaan, monipuolisuus puri
-Panosti näytöstoimintaan
-Lähti levittämään pienistä pitäjistä (tarjonta oli heikko, hetkellinen kysyntä vahva)
-Levitti aggressiivisesti, jatkuvasti tien päällä (aiheutti pahaa verta mutta monet seurat jäivät elämään)
-Palkitsi häntä seuraavia harrastajia (ilmaiset leirit, ravintolaruoat)
-Aktiivinen kilpailutoiminta kokosi harrastajat yhteen
-Kilpailuissa kuka tahansa saattoi kilpailla missä tahansa. Tilaa kaikille ja luovuudelle.
-Opettaja ymmärsi luoda unelmia

Tässä kasvuun vaikuttaneita asioita.

N.2000 harrastajaa ja 70seuraa Suomessa. Leiritilaisuudessa näytetään tekniikkaa pöydällä seisten täydelle liikuntasalille mikrofoni kädessä.

Nykyään harrastajia on varmaan lähemmäs 200 ja seuroja toista kymmentä. Välissä on tapahtunut paljon, mutta siitä ei johtamisen oppikirjaa tarvitse kirjoittaa.

Sanon vain lyhyesti: Lajijohdon kanssa toimiminen on äärimmäisen haasteellista.

[tohtorismies]

Eizei varmastikkin summasi aika paljon siitä mitä yleisesti ottaen toimiva lajiorganisaatio tarvitsee.

Jos ajoitus/kyky luoda unelmia/monipuoliusuus on pärseellään niin aika heikot on pidemmällä kaavalla kyky kasvaa organisaationa ja sitouttaa harrastajia.

Defendossahan tämä brändääminen on toteutettu erittäin hyvin.

[mokuso]

One word: Valistunut itsevaltius.

Tai no sehän on 2 sanaa.

Ikävä kyllä valistuneisuus liian usein tippuu ajan myötä pois ahneuden, vallanhimon, nöyryyden puutteen, hybriksen sun muun takia.

Ja sitten alkaa alamäki.

[Andy]

Tuo on varmaan hyvä huomio, että se organisaation "keskijohto" on tärkeä pitää tyytyväisinä asemaansa tai muuten seuraa ongelmia ja hajaannusta.

Ja muutenkin sen organisaation pitää tarjota paikallisosastolle niin paljon etuja, että siihen kuuluminen on jäsenyyden velvoitteiden arvoista. Tässä tulee helposti ongelmia, jos laajennutaan hallitsemattomasti. Tällöin pääopettaja ei enää kykene kiertämään paikallisosastoissa riittävästi, mutta haluaa ehkä laskuttaa niitä (tavalla tai toisella) edelleen yhtä paljon kuin silloin kun ne saivat jatkuvaa tukea ylhäältä.

[PetriP]

Oisko Aven menestyksen takana se ammattimaisuus. Karismaattinen henkilö joka piti kaikki langat käsissä ja oli motiivit kohdillaan kun se oli ainakin osin keino elättää itsensä.

Toi päteen seuroihinkin. Sopivalla drivilla oleva hallitus/päävetäjät ratkaisee miten seuralla menee. Muutama huono puheenjohtaja tappaa hyvänkin seuran

[Andy]

Joo se on varmaan aika tärkeä asia, että organisaatio on suhteellisen tiukka tai ainakin hyvin organisoitu niin että hommat tapahtuvat systeemin mukaan eikä satunnaisesti. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että Hokutoryussa on valtakunnalliset leirit 4x vuodessa ja niillä pitää käydä melko usein jos haluaa edetä vöissä. Näin kaikki korkeammat vyöarvot ovat olleet paljon leireillä ja ovat integroituneet lajiyhteisöön.

Toinen sitova tekijä oli tietenkin se, että vyökokeisiin tarvittiin aina/normaalisti ulkopuolinen vetäjä. Ave itsehän ei ainakaan 90-luvun puoliväin jälkeen kulkenut kovin paljon seuroissa vaan se oli delegoitu 5-10 korkeimmalle vyöarvolle. Tämä luonnollisesti sitoutti myös näitä Aven luottomiehiä toimintaan, varsinkin kun leirien ja vyökokeiden veto on (erityisesti isommille seuroille) vaivaan nähden varsin hyväpalkkainen sivutyö.

Tämähän on seuran kannalta aivan erilainen tilanne kuin se, että kuulutaan johonkin lajiin/tyyliin ja käydään leireillä silloin kun sattuu olemaan hyvä tilaisuus ja kutsutaan leirinvetäjä silloin kun tuntuu että olisi sopiva aika. Hokutoryun systeemissä on se hyvä puoli, että se seuran vastuuvetäjä ei jää yksin vaan hän saa jatkuvaa tukea ja lisäoppia organisaation ylemmältä taholta. Tämä sekä motivoi että kehittää häntä.

[Eizei]

Noh, jatketaan nyt sitten... Oikeastaan Hanmoodon taantumisen syyt ilmenevät kun kääntää laittamani listan toisinpäin. Noihin juttuihin ei tänä päivänä organisaatio pysty vastaamaan samalla tavalla kuin ennen.

Muistatko Andy millainen myllytys Hanmoodoa kohtaan oli aikanaan. Laji on rahastusta jne. Koen, että juuri tuo mainitsemasi keskijohdon tyytyväisyys piti huolen siitä, että puolustuskannallakin oli väkeä.

Aven systeemi vaikuttaa hyvältä ja vastaavaa kohden ollaan harrastajavetoisesti pyritty Hanmoodoa viemään aikojen saatossa sillä laatuhan kasvussa juuri kärsi, opettajat eivät ehtineet paikkoihin. Kaiken järjestäminen meni raskaaksi. Vapaaehtoiset väsyivät raskaisiin pesteihin eikä muita pestejä ole ollut tarjolla.

Hanmoodossa opettajat ovat perinteisesti kiertäneet seuroissa pitämässä vyökokeet yksinoikeudella. Lopulta saatiin neuvoteltua paikallisoikeksia 1.-3.dan ja näistä on aika ajoin edelleen vääntöä, miten hommat hoidetaan.

Seuroilla on muutenkin ollut tarvetta harrastajalähtöiselle toiminnalle. Olemme mm. harrastajalähtöisesti (OMD-liiton aloitteesta) luoneet maajoukkuetoiminnan johon kuuluu säännöllistä leiritystä. Nämä ovat olleet suosituimpia kansallisia lajitapahtumia kohta 10 vuotta, ja maajoukkue on myllyttänyt Hojiskisoissa ihan omalla tasollaan ottelupuolella pitkään. Lajijohdolla on ollut epäselvyyttä siitä, mikä on kamppailulajiorganisaation ja seurojen katto-organisaation rooli, eikä harrastajalähtöiseen toimintaan aina ole suhtauduttu myönteisesti. Kyseessä kun on yhden ihmisen perustama laji ja sitten jengi rakenteleekin sen sisällä jotain, mikä ei sitten ole tämän henkilön käsissä. Välillä liiton sääntöihin on ehdotettu jopa hierarkisia pykäliä, jotka eivät sinne lakiteknisestikään kuulu. Kuohuntaa siis on ollut ja on edelleen, mutta Hanmoodo on yhä kasassa (HJMS ja TKD puolellahan tapahtui hajaantumista aikoinaan).

Onneksi meillä on lähes 30vuotta lajia treenannutta osaavaa (omaan arviooni perustuen helposti opettaja-arvoista) sakkia edelleen messissä, vaikkei se daneissaan näykään. Tiukat tahi olemattomat opettajatason kriteerit aiheuttavat tietysti näköalattomuutta. Kokeneimpien kettujen kesken luottamus on vahva. Me omalta osaltamme pidämme huolen siitä, että tämä hieno laji on harrastajalleen hyvä harrastaa. Me pyrimme tekemään tätä laadukkaan seuratoiminnan ehdoilla vaikka muuttuvat ajat tuovatkin haasteita organisaatiolle. Lajia kun ei johdeta norsunluutornista huudellen. Pyrimme tietysti viemään viestiä kentältä lajijohdon suuntaan.

Odotan mielenkiintoista uutta vuotta 2019. Se on Hanmoodon 30v-juhlavuosi.

"Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa"."

[JariMarjamaa]

Eikös näissä organisaatio yms kasvuissa ole myös tärkeää se, että tuote on kiinostava ja tarpeeksi hyvä,
että kestää ajan hammasta?

[Andy]

Muistatko Andy millainen myllytys Hanmoodoa kohtaan oli aikanaan. Laji on rahastusta jne. Koen, että juuri tuo mainitsemasi keskijohdon tyytyväisyys piti huolen siitä, että puolustuskannallakin oli väkeä.

Muistanko? Hmmmmm. En tiedä, jotain hataria muistikuvia tällaisesta on, mutta en kyllä ole varma.

Tuo alkoi kyllä herättämään ihmetystä jo ulkopuoleltakin, että lajissa pääsi Suomen yleiseen ja varsinkin silloiseen tasoon verrattuna suhteellisen nopeasti mustalle vyölle - toki nämä henkilöt kai harjoittelivat aika ahkerasti - mutta sitten vyöarvokehitys tyssäsi niin että kukaan ei päässyt edes 2.danille varmaan 15 vuoteen. Korealaisilla sitten oli sitä 5.-8.dania.

Ero juurikin hokutoryuhun on aika selvä, kun siinähän nämä Aven luottomiehet ovat nousseet daneissa Aven perässä aina pari pykälää alempana, jolloin he ovat korkeammalla kuin tuoreemmat mustat vyöt. Tämä Hokutoryun tyyli lienee myös kansainvälisesti se normaalitapa, joka on paras. Toki jos daneja jaetaan turhan nopeasti, ne loppuvat kesken, kuten Bujinkanissa on käynyt jo pari kertaa.

En tiedä miksi tähän Hanmoodon ratkaisuun päädyttiin, mutta veikkaisin että on pelätty korkean dan-arvon saavuttaneen suomalaisen organisaatiosta erkaantuessaan helpommin vievän muita harrastajia ja/tai seuroja mukanaan omaan lajiinsa.

[Andy]

Eikös näissä organisaatio yms kasvuissa ole myös tärkeää se, että tuote on kiinostava ja tarpeeksi hyvä,
että kestää ajan hammasta?

Mikä on se tuote? Itse en oikein usko, että sillä on organisaation toiminnan kannalta merkitystä, millä tavoin siinä opetetaan potkaisemaan kiertopotku ja onko tämä tapa kovin hyvä/tehokas. Toki jos "tuotteen" ajattelee liikuntakokemukseksi, niin se pitää tietenkin olla kunnossa. Mestari Parviainen ilmaisi minusta varsin hyvin, että "treenien pitää olla hyviä, ei välttämättä loistavia, mutta hyviä".

Tämä on tietenkin aika tärkeä juttu, että organisaatio jollain tavalla (ohjaajakoulutukset tms.) huolehtii siitä, että treeneissä on joku tolkku mukana niin että ihmiset tykkäävät käydä niissä.

[Ile]

Itse käsittäisin tuotteen vähän laajemmin, eli niinkuin Andy totesitkin avausviestissä, niin tuotteella (tarkoittanee koko lajipakettia) pitää olla kysyntää ja ajoituksen pitää olla kohdallaan.

Esim. Hokutoryussa tämä meni nappiin. Sehän on juuri syntyaikaansa sopiva sekoitus pseudoitämaista lakanaperinnettä ja modernimpaa realismia. Tuskin sellaisenaan saisi tänä päivänä kovin suurta jalansijaa mutta ehti juuri oikeassa saumassa kasvaa niin isoksi, että sinnittelee vielä pitkään.

Ja siis Ave tietysti rakensi homman erittäin taitavasti, mikä on enemmän tämän ketjun aihe ja sitä osastoa onkin jo hyvin kommentoitu.

Mites iso toi Hanmoodo on ollut esim. Helsingissä tai ylipäänsä etelässä? Huomaan, että itsellä ollut hyvin vähän kosketuspintaa ja noi stoorit on aika vieraita. Yhdellä Krav Maga- kaverillani taisi olla dan-arvo ajalta jolloin hän asui jossain Oulun suunnalla mutta kenenkään muun tutun en muista lajia harrastaneen.

[Andy]

Hanmoodon kultakautenakin toiminta painottui maakuntiin. Helsingissäkin oli seura, mutta se ei ollut mikään toiminnan suvereeni keskus. Isoista kaupungeista käsittääkseni Jyväskylä ja Oulu olivat jonkinlaisia keskuspaikkoja. Nykytilannetta en tiedä, kun hanmoodon omilla tai oriental moodo-liiton nettisivuilla ei mainita jäsenseuroja. Enkä ajatellut ryhtyä niitä kyselemään, kun In-Seonin vastaanotto ei varmaan ole oikein sydämellinen.

Torniossa tuo liiallinen kasvu aiheutti aika nopeasti seuran irtautumisen. En muista vuosia tarkkaan, mutta olisiko laji tullut kaupunkiin 1994 ja loppunut 1996 tai jotain sinnepäin. Ongelma oli se, että Young Suk ei alkuvaiheen jälkeen enää käynyt kuin pitämässä maksullisia leirejä vaikka toiminta oli vielä niin alussa, että olisi kaivannut säännöllisempää tukea. Paikalliset vastuuhenkilöt - joilla oli kamppailutaustaa tyyliin oranssi vyö karatessa - totesivat, että saatu oppi ei ole suhteessa harrastajille syntyviin kustannuksiin ja irtautuivat lajista.

Tilalle he sitten hankkiutuivat yhteistyöhön jonkun amerikkalaisen jujutsumestarin kanssa, jolle vyökokeet suoritettiin lähettämällä postissa VHS-kasetti jenkkeihin. En tiedä oliko se sitten parempi, mutta ilmeisesti ainakin halvempi ja oma musta vyökin saatiin kaupunkiin.

Mutta eiväthän hanmoodo ja hokutoryu suinkaan ole Suomen ainoat lajiorganisaatiot vaan niitä on muitakin.

Scandinavian Sin Moo Hapkido 20 seuraa: http://www.hapkido.fi/jasenseurat/

Scandinavian Defendo 20 seuraa: https://www.defendo.fi/yhteydenotto-ja-jasenseurat/

Krav Maga Network 12 seuraa: http://krvmg.com/index.php?id=finland

Taekwon-do Akatemia 20 toimintapaikkaa: http://www.tkd-akatemia.fi/aloita-taekwon-do/

Taekwondo Unioni 6 toimintapaikkaa: http://www.stu.fi/fi/

Polar Jiu Jitsu 11 seuraa Suomessa: https://www.polarteam.fi/seurat.php

Kokusai Shorinjinjiryu 11 seuraa: https://www.shorinjiryu.fi/yhdistysesittely/

Seibukan 7 seuraa: http://fssk.org/#

[Eizei]

Tossa näkee seuralistan lajin kukoistuskaudella:
http://www.kamppailulajit.net/lajit/han ... aikat.html

Tilanne tietenkin eli mutta yhtäaikaa tulilla oli nyt ainakin se 70 seuraa. Nykyään arvelisin toistakymmentä seuraa.

Olin milleniumin taitteessa levittämässä Hanmoodoa etelään (niin kuin joka puolelle). Käytiin aika tiuhaan paikkakuntia läpi. Varmaan kaikissa tuon listan etelän seuroissa tullut näytösteltyä, Helsingissä useasti. Tänä päivänä Helsingissä on yksi vahvimmista seuroista, treenaa Vallilassa VMAn salilla. Aikanaan Hanmoodo oli vahvimmillaan juuri maakunnissa ja pääkaupunkiseudulle ei homma lyönyt yhtä buumiminingillä läpi kuin muualla tuohon aikaan, vaikka seuroja oli useita. Jopa Jyväskylässä volyymimielessä naapuripitäjien seurat olivat suurempia kuin Jyväskylän ydinseura. Vähemmän kilpailua ja nuori sukupolvi vyöryi salille kerralla tietyllä vuosisyklillä. Tosin ne eivät olleet läheskään niin kestäviä, sillä seuran säilyminen edellytti paikkakunnalle jäävää henkilöä, joka ottaa seuran hoiviin. Nuoret lähtee maailmalle. Tekohengitys ei ole pysyvä ratkaisu.

Nykyään etelässä treenataan ainakin Helsingissä, Vantaalla ja Lohjalla, joissa kaikissa on kokenutta ja tasokasta sakkia puikoissa. Nähdäkseni Etelä-Suomi on kymmenen+ viimevuoden aikana nostanut aktiivisuuttaan siinä missä muualla Suomessa toiminta on hiipunut.

Tasosta vielä jotakin. Hanmoodoporukassa on aina ollut Suomessa tason puolesta kapea mutta korkea kärki. Ihan alusta asti toimintaan on lähtenyt erityisen lahjakkaita yksilöitä. Aggressiivisessa levitysvaiheessa lajin yleistaso on varmasti ollut sitä mitä saattaa odottaa, sen lienee parantuneen. Vaikea nähdä, kun on treenannut lajin huippujen alaisuudessa. Huuhaa on vähentynyt ajansaatossa. Mutta huiput on ollut huippuja, myös kansallisesti tasonsa puolesta aikalaisikseen noteerattavia henkilöitä. Näkisin, ettei näiden pioneerien monipuoliseen itsensä ylittämisen spirittiin ole päästy sen koommin, kun taas esimerkiksi asioiden jäsentämisessä ja edelleen opetuksessa on menty suuria harppauksia eteenpäin. Viitaten toiseen ketjuun, meillä on kans näitä taukoilijoita jotka on 10v totaalitauon jälkeen käyneet yksissä sparritreeneissä toteamassa, että jaahas, kokeillaan taas seuraavalla vuosikymmenellä olisivatko jo kutakuinkin "siellä".

On älyttömän hienoa, että meillä on yhä jengiä, joka on jaksanut taivaltaa aktiivisena tuolta alkumetreiltä. Laji on muuttunut vuosien saatossa paljon, mutta myös vakiintunut mukavasti. Pidän sen sisältöä do- ja kamppailulajimielessä varsin hyvänä ja nykyaikaan sopivana. Lajin perustajalla on omaperäinen ja syvällinen moodo-ajatus touhunsa takana. Kyseessä on hyvin harmoninen korealainen tyyli, kolistellaan ja silitellään. Tavoitellaan toimivaa, mutta kestävää pohjavirettä. Organisaatiolla on kyllä vallan suuri vaikutus "tuotteeseen". Onkin tärkeää viritellä aina ajanmukainen ratkaisu.

[Andy]

Tasosta vielä jotakin. Hanmoodoporukassa on aina ollut Suomessa tason puolesta kapea mutta korkea kärki. Ihan alusta asti toimintaan on lähtenyt erityisen lahjakkaita yksilöitä.

Tämä varmasti johtuu ihan lajin harjoitustavoista ainakin silloin entisaikoina, kun treeneissä tehtiin kaikenlaisia voltteja ja muita akrobaattisia liikkeitä. Kun lajiin tutustui suunnilleen koko ikäluokka, niin siitä tietenkin pitivät ja jatkoivat treenaamista juuri ne, joilla oli aiemman liikuntapohjan ansiosta hyvät edellytykset tällaiseen toimintaan. Ja kun treeneissä oli paljon kaikkea akrobaattista juttua, niin näistä lähtökohdiltaan jo hyvistä kavereista kehittyi fyysisesti ihan vaikuttavia suorittajia.