Tason hiipuminen

[Lasse Candé]

Nauraen olen kyllä samaa mieltä kenttiksen ja Andyn kanssa. Jotenkin tuo Andyn ytimekkyys nostattaa aina noita suupieliä.

Ei siinä.. Kyllä fiiliksen tasolla olen samaa mieltä myös siitä että pitkäjänteisyys on todella vähenemään päin. Saattaa kuitenkin olla että muuttuvassa maailmassa on vaikeaa järkevästi verrata ajanjaksoja toisiinsa. (Toisaalta siksihän tämä keskustelu niin hauskaa onkin.)

Luulisin että nykyinen monien vaihtoehtojen maailma on aikaansaanut uudenlaista syvenemistä monien osalta.

Mutta koska monia vaihtoehtoja on, tottakai ns pitkäjänteisyys vähenee. Kun on vaihtoehtoja. Ennen ei ollut. Liikkasalissa kun joudun väistymään, yksi lentopalloilijapatu aina selittää sitä samaa tarinaa kuinka he menivät nuoruudessaan kaikkialle missä urheiltiin. Samat naamat joka lajissa. 90-luvulla se oli meininki vielä maalla. Mitä hemmettiä minäkin joissain yleisurheilukisoissa tein? Jossain määrin sama kaupungissa. Kaikkialla on se tarjonnan kolmin-nelinkertaistumisen fiilis. Kaupungeissa ehkä jopa isommat lukemat.

[kala]

Moniko vaparin sadasta peruskurssin aloittajasta on ringissä mukana vuoden jälkeen? 0-5? Ja moniko heistä harjoittelee ns. kunnolla tähtäimessä aito kehittyminen? 0-1?

Minusta ollaan hakoteillä jos jutellaan pitkäjänteisyydestä. Ihmiset vain huomaavat, että on mukavampiakin tapoja viettää aikaa, kun alkuinnostus laantuu. Aika harva sitä lopulta haluaa olla ikuisesti alistettavana lukkopainissa tai kerta toisensa jälkeen lähteä pää kipeänä kotiin lyöntimyllytyksen jäljiltä. Lakanalajeissakin hengästyy, hikoilee ja viereinen kaveri tuntuu halkovan ilmaa näyttävämmin ja sai vielä isomman vyöarvonkin. Näistä pääsee pois vain kehittymällä tai jäämällä kotiin. Kehittyminenkin vaatii vaivannäköä ja silti tekee kipiää.

Tason hiipuu, koska yritetään miellyttää ihmisiä ja lasketaan sen vuoksi rimaa.

[Vanhakankea]

Toi "henkinen kehittyminen" josta Vanhis mainitsee voitais kai korvata jollain muulla. Kun mun korvaan toi särähtää
tosi pahasti. Sillä kun on niin voimakas lataus sisällään, enkä mä koe henkistyneeni mitenkään oman Matkani aikana.
Ehkä se on tulossa.

Vai tarkoititko Kontrollin oppimista?

Mikä siinä henkisessä kehittymisessä hiertää? Kyllä mä näkisin, että salietiketti, oli se sitten länsimaiseen tai itämaiseen käytösetikettiin kuuluvaa, niin kehittää henkisesti. Hengellisestä kehityksestä eli uskonnosta en tässä puhu. Ainakin itselläni tuo kehitys meni jotenkin siten, että kun 15 vuoden kypsässä iässä aloitin, niin ensin oli ihan helvatun tärkeetä oppia olemaan pelkäämättä, sitten tuli mättövaihe jolloin suurinpiirtein nukkui seuran verkkarit päällä. Sitten tuli "Kostovaihe" eli kun osaaminen alkoi olla sitä tasoa, että pystyi maksamaan potut pottuina niille ylemmille vöille jotka oli "mulquimättäjiä" ja joilta oli saanut aikoinaan pataan, niin pääsi jonkinlaiseen seestymisen tilaan. Ja kyllä toi kontrolli "positiivisen itsevarmuuden" lisäksi on sellaisia henkisen kehittymisen elementtejä, joita pidän kamppailulajien sisältönä. Jokaisella ihmisellö on kyky vahingoittaa muita mutta kamppailulajit tarjoavat siihen vielä erityisiä työkaluja. Toki ei niillä siihen ole yksinoikeutta, joku voi saada ne vaikka shakin kautta.

Mä katselen tätä asiaa samalla 6-vuotiaan poikani kautta. Maailma on pullollaan virikkeitä jotka vetävät lyhytjänteisen puuhastelemisen pariin. Kun alkeiskurssien ikärajat on 14-16 vuotta niin tuossa iässä on jos minkäkinlaista houkutinta. Siinä mielessä olen Suomen urheilujärjestelmän periaatteiden kannalla, että mikäli laji kuin laji haluaa suurempaan "suosioon", niin homma on tehtävä juniorityön kautta. Ja siksi esimerkiksi tuollainen "Aikuinen-Lapsi"-ryhmä on omiaan harrastajamäärien kasvattamiseen ja markkinointikulman pitäisi olla "Mielekästä tekemistä yhdessä". Ja karaten osalta vielä pitäisi vetää pesäero "kontaktilajeihin" ja korostaa tuota kontrollia, ettei vanhempien tarvitse pelätä (niin paljoa), että lapsista tulee öykkäreitä, jotka mättää koulun pihalla kaikkea liikkuvaa. Eli siinä mielessä sen henkisen kehittymisen korostaminen on omiaan.

Andy taasen katselee asiaa omilla kiikareillaan, en puhunut opetuksesta vaan ihmisistä,jotka sinne kursseille tulee ja tuo kommentti opetuksen huonoudesta on taasen ihan Andyä. Tokihan harrastuksen pitää jotain sellaista tarjota, että siellä jaksaisi käydä lopunikäänsä, oli se sitten sisältö, opettaja, treenikaverit, hyvän näköiset naiset tai ihan mikä vaan asia joka kannustaa tuolla käymään.

Kari tuossa heitteleekin, että millä näitä mitataan.

[Puni]

Tason hiipuu, koska yritetään miellyttää ihmisiä ja lasketaan sen vuoksi rimaa.

Tässä mielestäni kiteytyi koko säie.

Lisään kuitenkin vielä, että oletusarvoisesti tavoitteen asettelulla määritellään jo lähtiessä, minkä tasoista opetusta tarvitaan ja millä intensiteetillä.

Kiva-kwondossa on kyllä maksavia asiakkaita, sika-kwondossa muutama hassu treenari, näin se vaan menee.

[Vanhakankea]

Moniko vaparin sadasta peruskurssin aloittajasta on ringissä mukana vuoden jälkeen? 0-5? Ja moniko heistä harjoittelee ns. kunnolla tähtäimessä aito kehittyminen? 0-1?

Minusta ollaan hakoteillä jos jutellaan pitkäjänteisyydestä. Ihmiset vain huomaavat, että on mukavampiakin tapoja viettää aikaa, kun alkuinnostus laantuu. Aika harva sitä lopulta haluaa olla ikuisesti alistettavana lukkopainissa tai kerta toisensa jälkeen lähteä pää kipeänä kotiin lyöntimyllytyksen jäljiltä. Lakanalajeissakin hengästyy, hikoilee ja viereinen kaveri tuntuu halkovan ilmaa näyttävämmin ja sai vielä isomman vyöarvonkin. Näistä pääsee pois vain kehittymällä tai jäämällä kotiin. Kehittyminenkin vaatii vaivannäköä ja silti tekee kipiää.

Ehkä tuohon olisi pitänyt pitkäjänteisyyden rinnalle tai tilalle laittaa sitkeys. Ja ehkäpä nämä lajit on vain tietylle erityisryhmälle, joita on vain rajallinen määrä kullakin ajanhetkellä. Jotenkin itselle tuli erinomaisen selväksi nuo kuvailemasi tunnot jo harrastuksen alkuvaiheessa. Jostain syystä niistä sai vain intoa treenata lisää. Kunkin hetken kovista kovin laji vetää parhaiten alkeiskurssit täyteen mutta jatkavien määrä taitaa noudattaa vanhaa kaavaa.

[injunjack]

Edelleenkin olen sitä mieltä, että henkinen kasvu on väärä termi. Sitä tapahtuu normaalilla ihmisellä ilman jonkun kamppailulajin treenaamista. Se kuuluu vanhenemiseen. Ja vanhemmuuteen, kas kummaa.

Normi käytösetiketit kuuluu oppia kotona, salilla jos siihen tulee jotain itämäista mukaan, ehkä hyvä niin.

sorry OT , tää ei kyllä liity mitenkään Tason hiipumiseen.


Toivottavasti Suomessa ei minkään lajin osalta lasketa rimaa liikaa, koska silloin aletaan lähestyä "McDojoa".
(Tosiasiahan lienee se, että edelleen täällä pohjolan perukoilla ainakin itämaisten lajien osalta vyöarvotasoon nähden osaaminen on korkealla)

[L.K.]

Tason hiipuu, koska yritetään miellyttää ihmisiä ja lasketaan sen vuoksi rimaa.

Tässä mielestäni kiteytyi koko säie.

Lisään kuitenkin vielä, että oletusarvoisesti tavoitteen asettelulla määritellään jo lähtiessä, minkä tasoista opetusta tarvitaan ja millä intensiteetillä.

Kiva-kwondossa on kyllä maksavia asiakkaita, sika-kwondossa muutama hassu treenari, näin se vaan menee.

Varmasti totta, mutta siihen "sika-kwondoon" voi ajaa yllättävän monetkin sisään kun sen tekee järkevästi ja nousujohteisesti.

[kenttiensankari]

Kenttis, etkös sinä' ole aika pettynyt kaikkiin kokeilemiisi metodeihin?
Näin olen ollut tulkitsevinani.. saatan olla väärässäkin.
Kuitenkaan se ei lie karaten vika jos Sinä et sen rummun tahdissa tahtonut enää kulkea.

Nojaa. Karaten lopetin kun se ei enaa tarjonnut sita mihin alkoi olla enemman kiinnostusta, eli halusin treenata painimista seka ottelemista. Kata ja muodon treenaminen ei kiinnostanut juurikaan, enka halunnut myoskaan suorittaa vyoarvoja, joten edessa oli lajinvaihto.

Vapaaottelun sitten aloitin kun kavin katsomassa Careliafight otteluillan. Olin seuraavalla peruskurssilla ja laji vei mukanaa. Vapaaottelu loppui sitten lahinna elamanmuutoksen takia, eli vaihdoin maata ja loppui kaikki urheilu kerralla.

Thainyrkkeilyn nyt sitten aloitin, kun sattui naapurissa olemaan sali ja olen aina tykannyt potkimisesta ja lyomisesta.

Olen kuitenkin huomannut, etta jos jotain kamppailua harrastan, niin se on sitten kamppailu-urheilua. Kokeilin vahan Krav Magaakin, mutta se ei oikein sopinut miulle. Nyt kun olen hiukan taas henkisesti kasvanut, niin kaikista treenamista lajeistani on ollut jotain iloa. Karaten avulla loysin liikunnan ja kamppailun ilon ja muu on ollut siita luonnollista jatkumoa. Edelleenkin vuosissa mitattuna olen treenannut eniten karatea ja nama muut ovat sitten olleet sen jalkeen.

Jotta pysytaan aiheessa, niin varmaan olen kanssa edistanyt eniten karatea lajin hiipumista vastaan, kun toimin apuohjaajana junioritreeneissa ja kavin aika aktiivisesti eri leireilla. Vapaaottelussa panokseni oli lahinna pari matsia ja harjoitusnukkena oleminen kovemmille tyypeille. Thainyrkkeilyssa olen vain kovien tyyppien tiella :p

[Puni]

Varmasti totta, mutta siihen "sika-kwondoon" voi ajaa yllättävän monetkin sisään kun sen tekee järkevästi ja nousujohteisesti.

Täsmälleen, juuri näin "kasvattajaseurassani" Varkaudessa on homma toteutettu. Lähinnä tarkoitin sitä, että rahanahneudessa on niin kovin helppo sortua kiusaukseen ja tämä näyttäisi, keppihevosena valinnan runsaus nykyaikana, olevan voimistuva trendi.

[flammee]

Nähdäkseni lyhytjänteisyydestä syyttäminen on vähän sellaista (tarpeetonta) demonisointia. Kamppailu-urheilussahan monesti hinkataan yksittäisiä tekniikoita paljon, ei sen harjoittelu lyhytjänteisyydellä toimi. Paljon hinkataan varmaan samoja juttuja.

Uskoakseni erot harrastajamäärissä on osittain siitä kiinni että ne ovat muotilajeja, se asema itsessäänkin vaikuttaa, porukka menee mieluummin mukaan sellaseen kuin johonkin marginaalijuttuun jossa on pari tyyppiä treeneissä. Varmaankin lajin mukanaan tuoma kulttuuri vaikuttaa negatiivisesti perinteisissä lajeissa, koska kumartelut, itämaisen kielen käyttö, salikuri/etiketti, niille harvemmin kuulee kunnollisia perusteluita. Minulle noista kaikista ei ole suurempaa ongelmaa, mutta siis, ei ne silleen täysin luonnollisiltakaan tunnu. On se helposti luonnollisempaa sanoa "joo" kuin "hai". Tiukkaa kuria sitten kyllä vastustan, kuten myös turhia possutuksia. On ihan ok kuntoilla kovaa, mutta esim. pitkään istuminen jossain polvi-istunnassa, harjoittelun kannalta täysin turhaa touhua. Jos harjoituksissa on vapautuneempi meininki, niin kyllä siellä paremmin viihtyy kuin jos meininki on sellasta varautunutta ja muodollista etiketin noudattamista, jossa ei sovi kummemmin puhua ja vetäjä saattaa vieläpä laittaa punnerteleen jos erehtyy jotain väärää tekemään.

Eräs juttu on musiikki, tätä helposti perustellaan ettei sovi budolajiin. No onko se sitten ihme jos budosta ihmisillä on sellanen käsitys että se on jotain tiukan etiketin ja tapakulttuurin marginaalitouhua? Nähdäkseni perinteiset lajit eivät sillä juurikaan köyhdy että niistää poistaa muodollisuudet, yhdenmukaiset asuteet ja vapauttaa meininkiä salilla.

[Mjölnir]

Nähdäkseni perinteiset lajit eivät sillä juurikaan köyhdy että niistää poistaa muodollisuudet, yhdenmukaiset asuteet ja vapauttaa meininkiä salilla.

Paitsi sitten ne eivät enää ole perinteisiä.

Mielestäni monille perinteisiä harrastaville nimenomaan ne perinteet ovat se juttu; vaatteet, tavat, jne. Minullekin ne olivat iso juttu joskus.

Kyllähän noita moderneja riittää, perinteisten ei kannata lähteä kilpailemaan samalla tontilla. Pidetään jokainen omat vahvuusalueet ja kehitetään niitä.

[mokuso]

Jos lajiin kuuluu perinteet, niin ne sitten kuuluu. Joku niistä tykkää ja jotkut ei. Ei perinteitä kannata muuttaa vain sen takia että joku ei niistä tykkää.

En usko että karaten suosio riippuu pätkääkään siitä onko alussa kumarrukset ja mokusot vai ei. Joku jopa niitä hakee. Jos kaikkea alkaa muuttamaan vain sen takia että saataisiin enemmän porukkaa niin ollaan lipsuvalla tiellä.

Olen vuosikymmenien aikana nähnyt monen lajin tulevan ja menevän. Joku laji on aina se kuumin hotti, ja tällä hetkellä se taitaa olla vapaaottelu. Joku aika sitten se oli jutsu ja vähän aikaa korealaiset.

Karaten ongelma on aikuisten ja nuorten aikuisten tavoittaminen. Junnuja riittää ainakin meillä niin paljon ettei kaikki mahdu edes kursseille. Aktiivien ja vetäjien kasvattaminen junnuista on kuitenkin helvetin pitkä tie.

En itse ole mikään perinnefundamentalisti, mutta kun tietyt asiat kuuluvat lajiin, niin myös vaadin että niitä noudatetaan. Emme kuitenkaan ole japanilaisia joten harjoituksissa voi toki soveltaa ja olla myös epämuodollisempia. Ei se ole mistään pois.

Kasvu ei tapahdu lapsi/junnu tai aikuinen/lapsi-karaten kautta. Ne ovat ihan perusjuttuja joilla pidetään seura hengissä. Oikea kasvu tapahtuu vain aikuiskurssien kasvattamisen myötä. Jonkinlainen rekyyli voi olla taas tulossa, niinkuin monesti aiemminkin. Ja jos semmoinen tulee, osaavat seurat varmasti paremmin arviostaa ja pitää kiinni harrastajista.

Andyn esimerkin kaltaisia juttuja tapahtui karaten kulta-aikaan, kun kursille tuli 100 ihmistä. Eihän ne mihinkään mahtuneet, niin maksun jälkeen otettiin luulot pois ja vain uskaliaimmat jatkoivat. Ei niin kovin fiksua, mutta aika oli mitä oli.

[flammee]

Nähdäkseni perinteiset lajit eivät sillä juurikaan köyhdy että niistää poistaa muodollisuudet, yhdenmukaiset asuteet ja vapauttaa meininkiä salilla.

Paitsi sitten ne eivät enää ole perinteisiä.

Mielestäni monille perinteisiä harrastaville nimenomaan ne perinteet ovat se juttu; vaatteet, tavat, jne. Minullekin ne olivat iso juttu joskus.

Kyllähän noita moderneja riittää, perinteisten ei kannata lähteä kilpailemaan samalla tontilla. Pidetään jokainen omat vahvuusalueet ja kehitetään niitä.

Jaaa, no kyllä mä näen että perinteisissä lajeissa se tekninen sisältö on se juttu. No, eipä se varmaan ihan yksinkertaista ole, mutta olisi mielenkiintoista nähdä kuinka paljon asioilla on vaikutusta, eli jos perustaa seuran jossa alusta asti on kulttuuriton meininki perinteisen lajin teknisellä sisällöllä vs. täydellä paketilla, miten se vaikuttaa harrastajamääriin. Ei taidopuolellakaan tokikaan mitään kovin jäykkää japanilaisuutta harjoiteta, vaan aika rentoa on meininki, mutta tarkoitan nyt lähinnä mielikuvia mitä ihmisille on muodostunut.

[Totte]

En tiedä sopiiko tämän mihinkään muuhunkaan ketjuun, joten laitetaan tähän.

Selailin eilen youtubea, ja tämä uke osui silmään. En ole aikaisemmin nähnyt mustavöistä judokaa joka pelkäisi olla heitettävänä, mutta siltä tuo nyt näyttää. Hyvä esimerkki on esim. 2:30 alkaen.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=OznEF46qm7c[/youtube]

[Lasse Candé]

En usko että karaten suosio riippuu pätkääkään siitä onko alussa kumarrukset ja mokusot vai ei. Joku jopa niitä hakee.

Viitaten koko viestiin eikä vain tähän pätkään...

Suosiossa on olemassa sekä määrä että laatu. Jos "kumarruksilla ja mokusoilla" ei ole mitään muuta roolia kuin perinteen taakka, jätä ihmeessä ne pois. Jos olet jotain aistivinasi, odota.

Jaaa, no kyllä mä näen että perinteisissä lajeissa se tekninen sisältö on se juttu.

Kuinka laajasti mielestäsi tällainen väite on yleistettävissä?