Sparraaminen eri lajeissa

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Ylipotkijat: Totte, TimoS, JanneM, Mjölnir, Tyttö

Vastaa
Kuvake
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 28
Viestit: 14732
Lauteille: Joulukuu 2007
Tykännyt: 227 kertaa
Tykätty: 73 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#211

Viesti Lasse Candé » heinä 12, 2017, 18.04

Itsepuolustuslajissa ei kuitenkaan ole pakko ladata ihan kaikkia noita ehtoja täysillä ottamisesta noihin lyhyisiinkään harjoitteisiin. Eihän muutakaan sparria aina oteta sata lasissa ja aivan vastaavasti lyhyissäkin erissä voi pudottaa tehoja.

Tarkoitan tällä siis sitä, että kun Andy peräänkuuluttaa kokemusta ja tasaisia pareja sekä sanoo että kyseisellä harjoitteella saa aloittelevia varomaan tai lopettamaan, asia ei välttämättä ole näin, kunhan pudottaa hieman intensiteettiä.

Kaikessa on aina ongelmansa ja siinä ettei lyö täysillä on itsestäänselvät ongelmat, mutta hyötyä pitää ajatella myös. Saa alkavia ja loppuvia tilanteita. Andyn pointii pitkän erän jakautumisesta tilanteisiin on kohdallaan, mutta itsepuolustuksen kannalta pitäisi saada mahdollisimman nollasta mahdollisimman sataan meneviä tilanteita, eikä kolmestakympistä kuuteenkymppiin meneviä.

Ja tämä kaikki siis lähtien siitä liikkeelle, että itsepuolustuslajeissa ei ole kymmentä kertaa viikossa treenaavat kovin yleisiä ilmestyksiä.
hänen virtuoosimainen salaman käyttönsä
on hyvin samanlaista kuin
hänen virtuoosimainen patukan käyttönsä


Lassen treenituumailuja fiiliksen mukaan

Kuvake
Mjölnir
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 22516
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Scandinavian Defendo
Sivulajit: Krav Maga, Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Tykännyt: 17 kertaa
Tykätty: 82 kertaa
Viesti:

Sparraaminen eri lajeissa

#212

Viesti Mjölnir » heinä 12, 2017, 20.41

Sparri on hyvä harjoite itsepuolustusharrastajalle.
1) siinä joutuu soveltamaan opittuja tekniikoita muuttuvilla etäisyyksillä ja liiketiloilla
2) se on fyysisesti raskasta ja stressaavaa (useimmiten)
3) Oikein tehtynä siinä on juuri niitä elementtejä, kuin Andy sanoi, eli kohtaamisia, jotka kestävät x sekuntia
4) itsepuolustuksen fyysinen osa saattaa päättyä oikein tehtyyn "tekniikkaan", mutta aina tämä tekniikka ei toimi halutulla tavalla. Tällöin siitä tulee tai saattaa tulla sparrin kaltainen tilanne, joka kestää sen x sekuntia, kuten kohtaaminen sparrissa
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi

Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 58
Viestit: 15534
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Tykännyt: 26 kertaa
Tykätty: 71 kertaa
Viesti:

Sparraaminen eri lajeissa

#213

Viesti Andy » heinä 12, 2017, 21.51

Lasse Candé kirjoitti:Eihän muutakaan sparria aina oteta sata lasissa ja aivan vastaavasti lyhyissäkin erissä voi pudottaa tehoja.

...

Andyn pointii pitkän erän jakautumisesta tilanteisiin on kohdallaan, mutta itsepuolustuksen kannalta pitäisi saada mahdollisimman nollasta mahdollisimman sataan meneviä tilanteita, eikä kolmestakympistä kuuteenkymppiin meneviä.
Öö. Miten saat niitä nollasta sataan meneviä tilanteita, jos kaikki harjoittelu tapahtuu maksimissaan kuudenkympin tehoilla?
Antti Sariola

http://www.kickboxingteam.com

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders

Kuvake
Mjölnir
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 22516
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Scandinavian Defendo
Sivulajit: Krav Maga, Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Tykännyt: 17 kertaa
Tykätty: 82 kertaa
Viesti:

Sparraaminen eri lajeissa

#214

Viesti Mjölnir » heinä 12, 2017, 21.57

Andy kirjoitti:
Lasse Candé kirjoitti:Eihän muutakaan sparria aina oteta sata lasissa ja aivan vastaavasti lyhyissäkin erissä voi pudottaa tehoja.

...

Andyn pointii pitkän erän jakautumisesta tilanteisiin on kohdallaan, mutta itsepuolustuksen kannalta pitäisi saada mahdollisimman nollasta mahdollisimman sataan meneviä tilanteita, eikä kolmestakympistä kuuteenkymppiin meneviä.
Öö. Miten saat niitä nollasta sataan meneviä tilanteita, jos kaikki harjoittelu tapahtuu maksimissaan kuudenkympin tehoilla?
Itsepuolustusharjoittelijan sata on se kuusikymmentä :D
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi

Kuvake
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 28
Viestit: 14732
Lauteille: Joulukuu 2007
Tykännyt: 227 kertaa
Tykätty: 73 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#215

Viesti Lasse Candé » heinä 12, 2017, 22.50

Ensinnäkään tuollaisia ei voi kvantifioida kunnolla, mistä seuraa että yhden 60 on toisen 90 ja kolmannen 30.

Jos pointti tilanteiden koventamisen mahdollistamisesta lyhyessä sparrissa ja tilanteiden rauhottumisesta niiden välillä ei mene perille, niin sitten se ei mene.
hänen virtuoosimainen salaman käyttönsä
on hyvin samanlaista kuin
hänen virtuoosimainen patukan käyttönsä


Lassen treenituumailuja fiiliksen mukaan

Kuvake
jonne.härkänen
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 42
Viestit: 187
Lauteille: Joulukuu 2016
Paikkakunta: Lappeenranta
Etulaji: Wing Tsung
Sivulajit: BJJ, lukkopaini
Tykännyt: 4 kertaa
Tykätty: 3 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#216

Viesti jonne.härkänen » heinä 12, 2017, 23.05

Ei tämäkään sparria ole mutta laitetaan tänne kuintekin..



Mitä mieltä sakki on tästä Wing Fightista?
“You must be shapeless, formless, like water. When you pour water in a cup, it becomes the cup. When you pour water in a bottle, it becomes the bottle. When you pour water in a teapot, it becomes the teapot. Water can drip and it can crash. Become like water my friend.” - Bruce Lee

Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 58
Viestit: 15534
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Tykännyt: 26 kertaa
Tykätty: 71 kertaa
Viesti:

Sparraaminen eri lajeissa

#217

Viesti Andy » heinä 12, 2017, 23.47

Lasse Candé kirjoitti:Ensinnäkään tuollaisia ei voi kvantifioida kunnolla, mistä seuraa että yhden 60 on toisen 90 ja kolmannen 30.

Jos pointti tilanteiden koventamisen mahdollistamisesta lyhyessä sparrissa ja tilanteiden rauhottumisesta niiden välillä ei mene perille, niin sitten se ei mene.
Siis tuohonhan niitä 5 sekunnin eriä juuri käytetään että saadaan harjoiteltua "kierrosten nostamista nollasta sataan". Nämä numeroarviot ovat tietysti kuvannollisia ja juuri sinä toit ne tähän keskusteluun, joten jatkoin saman kielikuvan käyttöä. Täsmällinen tehojen mittaaminen on tietysti mahdotonta.

Mutta jotta voisit harjoitella kierrosten nostamista nollasta sataan, pitää oikeasti nostaa ne sinne sataan - ei 60:een tai edes 90:een vaan sataan. Eli pitää oikeasti yrittää lyödä vastustajalta päätä irti ja kokea se, että vastustaja yrittää lyödä sinun päätäsi irti. Tämä asia ei ole harjoiteltavissa puolitehoilla.

Tästä tulee kuitenkin noita mainitsemiani turvallisuusongelmia ja harjoittelijoiden huono taso ei suinkaan helpota asiaa, päinvastoin se hankaloittaa sitä, koska osa treenaajista ei osaa puolustautua. Hyvä kamppailija kykenee yleensä suojautumaan mestarinkin hyökkäyksiltä vähän aikaa, koska kuitenkin reagoi niihin oikein ja järjestelmällisesti. Mutta huono kamppailija on paljon suuremmassa vaarassa joutuessaan sen "vain" hyvän hyökkäysten kohteeksi, koska alkaa sulkea silmiä, nostaa leukaa, kääntää niskaa ja tehdä muita fataaleita virheitä. Tällöin riski totaalisesta levyksi lyömisestä tai muista pahoista vammoista kasvaa eksponentiaalisesti. Kaksi huonoa on myös keskenään paljon suuremmassa vaarassa kuin kaksi hyvää tai kaksi mestaria.

Nämä ongelmat ovat tietysti vältettävissä pudottamalla tehoja, mutta sitten se nollasta sataan kiihdyttäminen ei enää kehity ja se on nähdäkseni tärkein syy harjoitella tällaista. Silmän ja yleistaitojen kehittämiseen pidemmät erät ovat paljon parempia, koska suorittamista tulee paljon enemmän treenituntia kohden.
Antti Sariola

http://www.kickboxingteam.com

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders

voipa
munillepotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 961
Lauteille: Huhtikuu 2005
Tykännyt: 0
Tykätty: 1 kerran

Sparraaminen eri lajeissa

#218

Viesti voipa » heinä 12, 2017, 23.55

jonne.härkänen kirjoitti:Mitä mieltä sakki on tästä Wing Fightista?
Mitäpäs noissa. Harjoitteet voisivat olla monestakin lajista, modernijutsuissa, militäärilajeissa ja defendossa kun tavoitellaan monesti puolustautumisen jälkeistä hallintaa eikä vain poistuta tilanteesta.

Kuvake
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 28
Viestit: 14732
Lauteille: Joulukuu 2007
Tykännyt: 227 kertaa
Tykätty: 73 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#219

Viesti Lasse Candé » heinä 13, 2017, 00.19

Sanottakoon että omat sanavalintani olivat "mahdollisimman nollasta" ja "mahdollisimman sataan", joilla tarkoitin mahdollisimman rauhallisesta mahdollisimman kovaan menevää. Ja tämä siis erona siihen että olisin sanonut nollasta sataan.

Kovalla taas en tarkoita välttämättä täysillä, sillä kuten Andy sanookin, vain harva harrastelija voi sitä tehdä. Pitkässä sparrissa nyt kuitenkin käy niin että varsinkin kokemattomammat eivät osaa rauhoittua ollenkaan. Ei siis päästä lähellekään nollaa. Johonkin kovaan sykkeeseen päästään usein kyllä ja ehkä mättöönkin sekä loukkaantumisiin jotka monesti johtuvat liian kovasta kolaroinnista liian väsyneenä. Lyhyemmillä erillä voi matalamman alkuintensiteetin lisäksi päästä korkeampaan loppuintensiteettiin oikeammassa asiassa.

En kylläkään väitä ettäkö sparrin jatkuva jännitys olisi mitenkään huono asia. Päin vastoin, se on ehkäpä vähän niinkuin peruskunto, jos käyttää tällaista analogiaa.
hänen virtuoosimainen salaman käyttönsä
on hyvin samanlaista kuin
hänen virtuoosimainen patukan käyttönsä


Lassen treenituumailuja fiiliksen mukaan

Kuvake
Rojola
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 2597
Lauteille: Syyskuu 2005
Paikkakunta: Mullet City
Tykännyt: 20 kertaa
Tykätty: 11 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#220

Viesti Rojola » heinä 13, 2017, 00.44

jonne.härkänen kirjoitti:Ei tämäkään sparria ole mutta laitetaan tänne kuintekin..



Mitä mieltä sakki on tästä Wing Fightista?
Hallintapainotteista parikataharjoittelua.
Janne Paavilainen

...ja ninjaprofeetta sanoi: älköön olko havistu!

Harjoitteletteko te siellä Bujinkanissa oikein tuelta tätä asioiden ja sanomisten vääristelyä ja asiayhteyksien muuten vain sekoittelua?

Kuvake
jonne.härkänen
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 42
Viestit: 187
Lauteille: Joulukuu 2016
Paikkakunta: Lappeenranta
Etulaji: Wing Tsung
Sivulajit: BJJ, lukkopaini
Tykännyt: 4 kertaa
Tykätty: 3 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#221

Viesti jonne.härkänen » heinä 13, 2017, 07.20

Tuo satasesta nollaan palautuminen niin henkisesti kuin fyysisestikin vaatii aikalti paljon treeniä. Niin kuin sanoittekin niin ei ihan joka jampalle ja pirkolle satu.

Voisko IP-sparri (yksi vaihtoehto) olla enemmänkin niin, että toinen koittaa sparrin aikana keskittyä siihen, että pysyy rauhallisena ja toimii tilanteen mukaan ja toinen koittaa taas paukuttaa enemmän ja vähemmän satasella? Eikä tämmöinen voisi simuloida oikeata tilannetta aika hyvin?

Tuo WingFight on kehitetty WingTsunista Victor Gutierrezin toimesta. Toiset sanoo, että tähän on otettu Wingin tehokkaimmat ja yksinkertaisimmat "tekniikat" ja toiset sanoo, että se on kehitetty vain Victorin omiean spesialiteettien perusteella. Ehkä molemmissa on perää...
“You must be shapeless, formless, like water. When you pour water in a cup, it becomes the cup. When you pour water in a bottle, it becomes the bottle. When you pour water in a teapot, it becomes the teapot. Water can drip and it can crash. Become like water my friend.” - Bruce Lee

PetriP
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 1556
Lauteille: Toukokuu 2006
Paikkakunta: Espoo
Etulaji: Judo
Tykännyt: 6 kertaa
Tykätty: 13 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#222

Viesti PetriP » heinä 13, 2017, 09.26

jonne.härkänen kirjoitti: Tuo WingFight on kehitetty WingTsunista Victor Gutierrezin toimesta. Toiset sanoo, että tähän on otettu Wingin tehokkaimmat ja yksinkertaisimmat "tekniikat" ja toiset sanoo, että se on kehitetty vain Victorin omiean spesialiteettien perusteella. Ehkä molemmissa on perää...

Vihtoriin on vaan vaikea suhtautua sen anti-grapllin juttujen takia. Kaveri oikein kehittää erilaisia puolustuksia halauksia vastaa :). Jos se kehittää jotain muuta, niin selkeä vaara tulee samanlaista kuraa

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&sqi=2&ved=0ahUKEwiE4-mTz4XVAhUI0YMKHelHDWYQtwIIIDAA&url=https%3A%2F%2Fwww.youtube.com%2Fwatch%3Fv%3DOBhkm9copcA&usg=AFQjCNFM_VENEQdtepgj5LS6uc_LDHuFYQ

Komiikkaa parhaimmillaan .

Mutta joo winkkari sparrissa pitäs hyökkääjällä olla varmaan hanskat ettei tartte pelätä että hajoittaa toisen. Puolustajallakin jotkut kevyet hanskat. Ilman suojia tulee liikaa himmailua lyöntilajeissa. Paljaalla nyrkillä nenään lyöntejä ei viitti yhdessä treenisessa kovin montaa viitti ottaa.

Kuvake
Mjölnir
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 22516
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Scandinavian Defendo
Sivulajit: Krav Maga, Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Tykännyt: 17 kertaa
Tykätty: 82 kertaa
Viesti:

Sparraaminen eri lajeissa

#223

Viesti Mjölnir » heinä 13, 2017, 09.47

Krav Magan (SKML) ylempien vöiden kokeissa otetaan useita 20 sek eriä sparria yhdellä kahta vastaan, tarkoituksena selviytyä ja osoittaa kuntoa ja taistelutahtoa
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi

Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 58
Viestit: 15534
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Tykännyt: 26 kertaa
Tykätty: 71 kertaa
Viesti:

Sparraaminen eri lajeissa

#224

Viesti Andy » heinä 13, 2017, 10.45

Jos halutaan harjoitella nopeaa aggression nostatusta nollasta sataan, niin kyllähän se sataan pääseminen on se oleellisin ja tärkein juttu eikä nollasta lähteminen. Et voi harjoitella toimimista maksimitehoilla ellet koskaan käy maksimitehoilla.

On paljon hyödyllisempää harjoitella tehojen nostatusta 40 -> 100 kuin 0 -> 60. Ensinmainittu vastaisi siis pidempää sparrierää, jossa tehdään välillä nopeita rytminvaihtoja täyteen tehoon asti, joiden jälkeen tilanne rauhoittuu. Jälkimmäinen taas näitä muutaman sekunnin sparreja, joissa ei kuitenkaan mennä lähellekään täyttä tehoa. Sellaiselle treenille en näe oikein mitään funktiota.

Potkunyrkkeilyn opettamisessa on tietysti se mukava puoli, että ei tarvitse huolehtia, pärjäisivätkö harrastetason oppilaat oikeasti kehässä. Siksi epämukavuusalueen treenit voi jättää vähemmälle kuin niitä varsinaisesti kannattaisi tehdä. Itsepuolustuksessa oppilaille taas pitäisi pyrki antamaan jotain todellisia valmiuksia pärjäämiseen vaikka fyysiset ja psyykkiset edellytykset eivät useimmilla oikein riitä siihen.
Antti Sariola

http://www.kickboxingteam.com

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders

Kuvake
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 28
Viestit: 14732
Lauteille: Joulukuu 2007
Tykännyt: 227 kertaa
Tykätty: 73 kertaa

Sparraaminen eri lajeissa

#225

Viesti Lasse Candé » heinä 13, 2017, 11.36

Tottakai on hyödyllisempää päästä molemminpuolisesti täyteen intensiteettiin. Sinä olet kuitenkin jo itsekin sanonut sen eri tavoin että tätä on vaikea toteuttaa harrastelijoiden tapauksessa ja harrastuksen alkumetreillä. Tämän takia oleellinen kysymys on, mitä sitten voi toteuttaa.

Jos heitetään taas hatusta että pitkässä sparrissa aloittelija pyörii siinä 30-60 -välissä (monissa tapauksissa varovaissählätään tasaisessa 50:ssä), niin onhan se jo jotain jos vetäjä luo puitteet sille, että pääseekin 15:a 75:een. Tämä on jo jollakin tasolla tehtävissä lyhyemmällä sparrilla. Ei tosin ihan aluksi, mutta aika nopeasti oikeanlaisella treenirakenteella. Ja saavutettu hyöty on ihan oikea saavutettu hyöty. Oppii myös sellaiseen treenikulttuuriin, missä ehkäpä pääsee harrastusurallaan nopeammin täyteen tehoon.

Täytyy samassa sanoa, etten tiedä näissä lyhyissä sparreissa käytäntöä, kun en ole vapaassa muodossa koskaan kokenut. Tämä on tällaista toivottavasti jalostunutta arvailua ja ääneen ajattelua. Olisikin kivaa jos tätä käyttävät korjaisivat mahdollisia väärinkäsityksiäni.
hänen virtuoosimainen salaman käyttönsä
on hyvin samanlaista kuin
hänen virtuoosimainen patukan käyttönsä


Lassen treenituumailuja fiiliksen mukaan


Vastaa

Lauteilla

Potkulaisia lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 kurkkijaa