Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Kisajännitys

Löylyttelyä yli lajirajojen. Kaikkien kamppailulajien yhteisalue.

Valvoja: Valvoja

Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 20822
Lauteille: Joulukuu 2007

Kisajännitys

#16

Viesti Lasse Candé »

Olisiko niin, että tabitha voisi nyt ehkä eniten hyötyä Jopon mainitsemasta itsesuggestiotaidosta, mutta kuitenkin niin ettei vie liiallisuuksiin? Kysyisin, kuinka Jopo onnistuit siinä itsesuggestiossa? Oliko se siis tuo fyysisen aspektin laittaminen mittasuhteisiin, pohdinta voitosta ja tappiosta, suorituksen itsearvioinnin irrottaminen tuomareiden arvosteluista ja Suomi-reggae? :)

Tuo Suomi-reggae on muuten hyvä pointti. Vartaloa kivasti liikuttelevaa rentoa musiikkia... Itse tykkäsin jonkin verran ennen fudispelejä tavallisen hyvästä miedohkosta rokista, koska pakottaa rytmiinsä ja tuntuu kuitenkin hyvältä. Oikeastaan se vahvisti itselläni jännitystä, mutta teki siitä parempilaatuista. Musiikissa on se hyvä puoli että kun on rytmi, se biisi ei mene yhtään sen nopeammin tai hitaammin kuin mitä se menee ja tämä rajoittaa kuuntelijan mielialojen häsläilyjä. Kuvakielenä jännitys kasvaa muissa ulottuvuuksissa, mutta pysyy myös sopivasti aisoissa koska musiikki kieltää sen osan kehityskulusta jossa liikaa takerrutaan johonkin jännityksen aspektiin.

En muuten usko tykitysmetalliin tässä asiassa. Olen aina pitänyt sitä vähän niinkuin pelkureiden musiikkina. "Psyykataan" itseään. Passkanmarjat. Kuunnellaan musiikkia joka saa AJATTELEMAAN että nyt psyykataan itseään ja ajatellaan että ollaan kovaa jätkää kun näin tehdään. Paetaan jännitystä musiikkiin. Varmasti myös poikkeuksia on ja ehkäpä joidenkin psyykkaus tapahtuu pelkästään superegon kautta, mutta olen ollut näkevinäni että tätä käyttävät fudaajat alisuoriutuvat paineiden takia. Usein ns liikayrityksen takia, eli tehdään vähän vastaava päätös kuin musiikin suhteen, että NYT EI PELÄTÄ ja sitten vain dyykataan johonkin huonoon ratkaisuun. Toisaalta kyseisen musiikkivalinnan ja huonon rytmitajun välillä on yhtä vahva korrelaatio, joten ehkä kaikki vain ilmentää sitä.

Ja siis poikkeuksia on varmasti, mutta uskaltaisin sanoa että mainitsemani ilmiö on myös olemassa.

Karin mainitsemasta oli hienoa huomata, että mainitsemani jännityksen hakeminen (itse ehdotin peräti simuloimista) myös treeneissä olisi se tapa mitä kovan luokan kisaajat tekevät. Mielenkiintoinen osa tuossa oli että niilläkin oli kova kisajännitys oksennuksineen, eli ei se kai sitä poista. Ehkäpä kuitenkin sen treenin ja muun kokemuksen kautta siihen jännitykseen on ollut luontevampi suhde, mihin myös Jasse omassa tekstissään viittaa.

Enkä näköjään ole ainoa, joka on noudattanut myös positiivisuuden filosofiaa, eli tuota onnistumisajatusta. Meille muuten sanottiin tuomareina, että kannattaa mennä sen verran ajoissa paikalle että ehtii heittää läpyskää kenttämestarin kanssa. Vähän viitaten tuohon mainintaan yleisöstä saatavaan energiaan ja turvaan. (Niissä junttiloissa kenttämestari edustaa tietyssä mielessä kentän paikallismeininkiä usein parhaiten.)

Vielä onnistumisesta ja jännittämisestä, mut pyydetään silloin tällöin joulujuhlanäytöksiin oppilaiden toimesta mukaan ja muutenkin tykkään mennä isojen yleisöjen eteen. Viime jouluna ei varsinaisesti pyydetty, mutta jonkun piti esiintyä ilman paitaa ja tämä esiintyjä pidettiin loppuun asti yllätyksenä. Ei ollut vuorosanoja ollenkaan vaan pari helppoa fyysistä liikettä jotka piti ajoittaa järkevästi, joten koko harjoitteluni oli salaisuuden takia pään sisällä tapahtuvaa. Menin katselemaan harjoituksia ja jännitin siellä yleisössä pyörittäen tapahtumakulkua läpi. Kerran taas oli vuorosanoja ja kepin heiluttelua, niin kävelin ympyrää (joskus suositeltavaa, kun lienee meditatiivista), heiluttelin keppiä, tuijotin välillä maahan, välillä ylös ja käytin vuorosanoja läpi eri äänenpainoilla. Testailin kuinka hitaasti pystyy sanomaan niin että se vielä kuulostaa normaalilta. Jne. Yhdessä laatimassani räpissä ja toisessa sanottamassani biisissä, jotka myös piti esittää isolle yleisölle, käytin kipukohtia läpi puhumalla, nopeasti, hitaasti ja kaikin tavoin sekä laitoin osaksi kokonaisuutta. Jatkuvaa setin rullailua ja testailua, jotta suoritus on tuttu ja taipuvainenkin. Tuollaisessa ja paljossa muussakin monet harjoittelevat aivan liikaa ns "laiskan kenraaliharjoituksen periaatteella", eli pyörittävät liian isoja kokonaisuuksia. Esim karatessa kokonaisia katoja tai paritekniikoita joka kerta kun näitä treenataan. Varmaan vastaava vaara myös BJJ:ssa.

Tämä kaikki on tullut itselleni fudiksesta ja karatesta. Tiedän, että jos osaa leveästi ja monipuolisesti jonkun suoritteen ja sitä on harjoitellut myös hieman paineistaen, siitä tulee kunnon paineen alla selkeä ja tehokas. Jos taas treenissä laiminlyö monipuolisuuden ja paineistamisen, treenitilanteessa selkeästi ja tehokkaasti toimiva suorite hajoaa tositilanteessa käsiin ja siitä tulee epäröivä ja tärisevin käsin testaileva. On valintakysymys, että missä haluaa analysoida ja missä suorittaa, noin karkeasti sanottuna. Se on kuitenkin realiteetti, että variaatioita kokeillaan jossain. Joko hallitusti omasta tahdosta tai sitten epäonnistumisesta tulee "variaatio". Kun liika tietoisuus katoaa jännityksen takia, täytyy ne ratkaisut jo olla suorittajassa olemassa, koska niitä ei konstruoida enää siinä tilanteessa kun ei ole millä konstruoida, mutta polttoainetta jonkin olemassaolevan toteutukseen sitäkin enemmän.
Jopo
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 2241
Lauteille: Lokakuu 2005
Paikkakunta: Pori

Kisajännitys

#17

Viesti Jopo »

Lasse Candé kirjoitti:Olisiko niin, että tabitha voisi nyt ehkä eniten hyötyä Jopon mainitsemasta itsesuggestiotaidosta, mutta kuitenkin niin ettei vie liiallisuuksiin? Kysyisin, kuinka Jopo onnistuit siinä itsesuggestiossa? Oliko se siis tuo fyysisen aspektin laittaminen mittasuhteisiin, pohdinta voitosta ja tappiosta, suorituksen itsearvioinnin irrottaminen tuomareiden arvosteluista ja Suomi-reggae? :)
Mulla se juttu oli noiden yhteisvaikutus. Mikään yksittäisenä ei varmaan olisi riittänyt ja olisi todennäköisesti tuntunut jännittämättömyyden teeskentelyltä. Pointti kun ei kuitenkaan ollut teeskennellä eikä pyrkiä jännittämättömyyteen. Tarkoituksena oli estää jäätymistä enteilevä ylijännittäminen ja muuttaa skeemoja sekä niitä tukevat käyttäytymismallit. Vähän kuin olisi luonut itselleen valemuistoa.

Olen varauksella samaa mieltä tykityshevistä. Sitä tuli itselläkin kuunneltua silloin, kun matsiin keskittyminen tarkoitti huppua ja seinään tuijottamista. Kuuntelen sitä tosin vieläkin satunnaisesti, mutta pidän sitä väärässä mielentilassa negatiivisia vasteita aiheuttavana musiikkityylinä. Tästä ei kyllä väestötason johtopäätöksiä kannata vetää.
” Liiasta nestetankkauksesta seuraa ainoastaan se, että paska lentää keihästä kauemmaksi.”
Rädyn ohje kaikille urheilijoille
tapsaattori
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 2463
Lauteille: Heinäkuu 2016
Etulaji: keppijumppa
Takalajit: bjj, vapaapaini, lukkopaini

Kisajännitys

#18

Viesti tapsaattori »

Tässä mun henkilökohtainen näkemys mikä liittyy kisakokonaisuuteen eli kilpalupäivän rytmittäminen ja rutiinit. Sinne ottelualueen reunalle ei kannata jäädä psyykkaamaan itseään liian aikasin ennen omaa matsia. Jos suurinpiirtein tietää oman ottelun aikataulun niin tyhjän ajan (ennen lämmittelyitä ja varsinaista henkistä valmistautumista) siinä voi ihan hyvin kuluttaa jossain muualla mistä ite pitää. Se tekeminen parhaimmillaan rentouttaa, vie ajatukset muualle ja säästää henkisiä voimavaroja.
On meinaan kuluttavaa katsella muiden otteluita ja tyyliin miettiä että mitä itse tekisi tuossa ja tuossa tilanteessa... Se kisaympäristö vie niin helposti siihen, että omaa matsia pyöritellään pään sisällä tuntikaupalla.
Ite tykkäsin kävellä pihalla, katella kun ruoho kasvaa ja tehdä hitaaseen tahtiin jotain tosi kevyttä satujumppaa. Mulla ongelmia tuotti enemmän se, miten saa pidettyä riittävän vireystilan ja keskittymisen seuraavissa matseissa.

Suuresti arvostamani bjj-taituri forsell muistaakseni luki kirjaa napit korvilla kisapaikalla. Sen ottelemisessa on sellainen kivikasvomainen tekemisen meininki... hoidetaan homma kotiin.. vähän niin kuin yksi työpäivä muiden joukossa mutta todella keskittyneenä ja silti rentona.
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 18919
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu
Yhteystiedot:

Kisajännitys

#19

Viesti Andy »

tapsaattori kirjoitti:Sinne ottelualueen reunalle ei kannata jäädä psyykkaamaan itseään liian aikasin ennen omaa matsia. Jos suurinpiirtein tietää oman ottelun aikataulun niin tyhjän ajan (ennen lämmittelyitä ja varsinaista henkistä valmistautumista) siinä voi ihan hyvin kuluttaa jossain muualla mistä ite pitää. Se tekeminen parhaimmillaan rentouttaa, vie ajatukset muualle ja säästää henkisiä voimavaroja.
On meinaan kuluttavaa katsella muiden otteluita ja tyyliin miettiä että mitä itse tekisi tuossa ja tuossa tilanteessa... Se kisaympäristö vie niin helposti siihen, että omaa matsia pyöritellään pään sisällä tuntikaupalla.
Itse koin tämän myös varsin hyväksi lähestymistavaksi. Eli pyrin ihan tietoisesti rauhoittumaan, hengittämään syvään, sanomaan itselle mielessä, että ei ole mitään syytä hermoilla eikä se auta mitään. Kaikenlainen häseltäminen pois ja ihan rauhassa olemista, makoilua jne. Ilmatäytteinen retkipatja on hyvä varuste kisapaikalle, niin sen päällä voi loikoilla, jos ei ole tatameja.

Kun aloittaa lämmittelyt niin kaikki kisakamat valmiiksi yhteen paikkaan niin ettei tarvitse stressata, että oliko ne hammassuojat nyt varmasti mukana. Muutenkin tavarat kannattaa pitää järjestyksessä koska niiden etsiminen sotkun seasta on omiaan lisäämään hermostumista. Käytännön järjestelyissä on parempi jos joku muu (= valmentaja) hoitaa kaikki hotellit, kyydit ja sellaiset ja ottelijan tarvitsee vain tietää että "tulet aamulla klo 8 salille ja sieltä lähdetään". Jos tämä ei ole mahdollista, niin kaikki järjestelyt huolella etukäteen niin että asiat on varmasti itsellä selvillä.

Jopon mainitsema alilatautuminen on sinänsä ihan olemassaoleva riski, mutta jos kisajännitys on tabithan luokkaa, niin se ei minusta ole ensisijainen huolenaihe. Jos sitä alkaa joskus ilmetä, niin huolehtii siitä sitten erikseen.
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Poista käyttäjä 1747
Viestit tässä aiheessa: 3

Kisajännitys

#20

Viesti Poista käyttäjä 1747 »

Kari Aittomäki kirjoitti: Mutta tajusin kuitenkin varsin pian että se ominaisuus ei ole tarvetta ruoskia itseään tehokkaammille kierroksille, vaan ihanvain silkaa kusipäisyyttä.


Nääh, sun ennakkoluulot vaan estävät sua näkemästä metsää puilta.

;)

Kilpailuhenkisyys on kaiken edistyksen ja kehityksen ytimessä. Esim. mitä enemmän joukkueessa on kilpailua peliajasta, sitä enemmän jätkät raataa verissäpäin treeneissä ja kentällä. Ihan vaan ollakseen muita verokkeja parempi. Sama alkukantainen draivi on pohjalla myös mainitsemassasi "vaarallisessa" treeni-ilmapiirissä. Mitä parempia treenikavereita ja harjoitusvastustajia, sitä enemmän ihmisapina joutuu ponnistelemaan päästäkseen samalle tasolla ja yli.

Tämä apinarotu on yhä hierarkkinen laumaeläin ja sellaisena taipuvainen mittailemaan pippeleitä. Se on aivan yhtä luonnollista kuin saalistusvietti tai tarve hakata pissävälineitä yhteen. Tämä dynamiikka on nähtävissä lähes kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa. Monasti jopa kilpailun kieltäminen tai paheksuminen on de facto oman aseman vahvistamista.

Siihen on IMO tarpeetonta liittää automaattisesti negaatioita. Hyvin toimvissa joukkueissa on lähes poikkeuksetta kannustava ja leppoisa ilmapiiri kilpailuasetelmasta huolimatta. Sama pätee myös hyvin hoidettuihin yksilölajiseuroihin.

Niistä mainitsemistasi kaksosistakin se aavistuksen kovempi on myös se kilpailuhaluisempi. Ja juuri se tekee fyysisestä kilpaurheilusta niin vänkää. Mitä enemmän puntit ovat tasan sitä enemmän lopputulos ratkeaa sen perusteella kumpi haluaa sitä enemmän. Olisi aika tylsää jos taitavampi ja paremmin valmistautunut voittaisi aina automaattisesti.

Tosta sun lätkäesimerkistä tuli mieleen kun b junnu ikäisenä pääsi jenkkifudiksessa ensimmäisen kerran miesten sm joukkueen harjoitusrinkiin. Voi hyvänen aika sitä tervetuloa selkäsaunan määrää. Seuraavana vuonna a ikäisenä pääsi jo loukkaantumissuman takia aloituskokoonpanoon.

Obelixia myötäillen: kasvaminen alkaa selkäsaunasta...

:smt003
Andy kirjoitti: Itse koin tämän myös varsin hyväksi lähestymistavaksi. Eli pyrin ihan tietoisesti rauhoittumaan, hengittämään syvään, sanomaan itselle mielessä, että ei ole mitään syytä hermoilla eikä se auta mitään. Kaikenlainen häseltäminen pois ja ihan rauhassa olemista, makoilua jne. Ilmatäytteinen retkipatja on hyvä varuste kisapaikalle, niin sen päällä voi loikoilla, jos ei ole tatameja.

Kun aloittaa lämmittelyt niin kaikki kisakamat valmiiksi yhteen paikkaan niin ettei tarvitse stressata, että oliko ne hammassuojat nyt varmasti mukana. Muutenkin tavarat kannattaa pitää järjestyksessä koska niiden etsiminen sotkun seasta on omiaan lisäämään hermostumista.

Toi pukuhuoneessa tai jossain nurkassa torkkuminen on hyvä keino yrittää rauhoittu myös ilman rantavarusteita. Ellei siitä saa muuta hyötyä niin vastustaja saattaa vahingossa saada sellaisen mielikuvan ettei ole löysät housussa. Hupsuilukin on hyvä tapa rentoutua, FF vuonna keppi ja kivi istuin Mäkysen turvallisessa sylissä odottaessa omaa vuoroani.

Varusteiden levittäminen sängylle ja pakkaaminen edellisenä ilta ja käytännön järjestelyiden etukäteen hoitaminen ovat myös hyviä keinoja vapauttaa kaistatilaa pääkopassa.

Ja jos kukaan ei ole näkemässä niin tulevan vastustajan kamojen sekoittaminen, kuten hammasuojien (ovat usein päällimmäisenä) pyyhkeen alle heittäminen, on kanssa sallittua...
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 16087
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Kisajännitys

#21

Viesti Kari Aittomäki »

Jees pat nou. Sä heijastat enemmän nyt niitä omia mielenliikkeitäsi, joissa kilpailuvietti tai pikemminkin uhmakas pärjäämisentarve on vahva rakennuspalikka. Ei subjektiivisuudessa mitään vikaa ole, jokainenhan peilaa hahmotteitaan yleistyksiin.

Puhuimme hiukan eriasiasta. Siinämissä sinä kuvailet voimakasta kilpailuviettiä, minä kertoilin pätemisentarpeesta.
Samankaltaiset mielenliikkeet mutta päteminen on kohdistamatonta, kun taas kilpailuvietti on toiminut urheilijan boostina vahvaan valmistautumiseen. Henkilöinä kovantason sällit voivat olla hyvinkin pakottomia ja ystävällisiä, kun taas pätemään pyrkivä on kärkäs huomauttelemaan ja vetämään mattoa alta.
Tyyppi on varmaankin hyvinkin tuttu.

Joukkuedynamiikassakin se näkyy, ne alistajametelöijät joutuvat lunastamaan käytöksensä todella verrattomilla suorituksilla ja voi parkaa kun terä tylsyy.
En tunne asiaa tarpeeksi mutta kuinka paljon rookie-alistelut korreloi ryhmätehoon? Eli kun tulokkaille v*ttuillaan lujasti he saavat siitä ikäänkuin virtaa vetää vielä paremmin?
Mä näkisin sen siten että joukkueapinat alistavat nuorempiaan koska he ovat uhka, viite väistämättä kohtitulevaan tasonlaskuun.
Urheilulajien ulkopuolella ilmiö on tosi surkeanhappaman hupaisa, munikäiset jätkät koettaa kukkoilemalla osoittaa nuorille sonneille olevansa yhä niinku niiin alfoja. Esimerkkejä olisi.

Jännityksen käsittelyssä on avaimet menestykseen, ajattelepa vaikka juuri noita ff-rientoja.. Jos sinä tai Artturi olisitte saaneet täyden vauhdin päälle heti lähdöstä olisi historia kenties kirjoitettu toisin. Sullahan oli nimikuulu vastus jo pökkyrässä mutta et haistanut verta ja ikkuna meni kiinni ja peli tonttiin.
Monet on ne pojat jotka hyppäs pöydälle joko liikaa tai liian vähän jännittäen.
Siksi tämä on hyvä ketju.

Tuosta loikoilusta mukava esimerkki, siinä kovimmassa olympiakullassaan Lasse Viren käpsehti rauhallisesti sinne odotushuoneeseen jossa ilmapiiri tiettävästi oli varsin.. jännittynyt. Vitosen olympiafinaali ja joukossa kauheita kirimiehiä.
Viren heitti kassin nurkaan, löi pään kassille ja otti aidot tirsat. Nousi sitte ylös ja vilkaisi hyvin konstailemattomasti kilpakumppaneitaan.
Ja meni radalle ja veti joka kierroksen hiukan kovempaa ku edellisen ja hyydytti ravurit. Se loppusuoran ilme on kyllä voitontahdon epitotemi.
- Minähän vien tämän kisan.

Ja vei.
Henkisen otteen voi ottaa ilman kepposteluakin.
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 6402
Lauteille: Lokakuu 2009

Kisajännitys

#22

Viesti Ile »

Ihan lämpimikseen heittona - kun ei itsellä ole paljon muuta antia tähän ketjuun - niin mitä ajatuksia tulee mieleen kisajännityksen ja teh street elikkäs tositilannejännityksen eroista ja tilanteisiin valmistautumisesta?

Sehän on tavallaan IP-näkökulmalle ihan vierasta, että tiedät joutuvasi myllyttämään kolmen viikon päästä lauantaina ja alat jo etukäteen jännittää sitä ja pikkuhiljaa suorittaa valmistautumisrutiineja jne...
tabitha
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 6065
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Kisajännitys

#23

Viesti tabitha »

Juuh, kisat on ohi ja haavat nuoltu. Hävisin siis omassa painoluokassa heti ekan matsin junnulle, yhdellä edulla. Ihan hyvin se veti, ei siinä mitään, mutta olisi kuulemma ollut voitettavissa. Mä sain viime vuoden finnish openeissa hopeaa, ja sen jälkeen en ole voittanut omassa painoluokassa yhtään matsia (neljät kisat...). Mä jotenkin mokaan aina niissä matseissa tosi pahasti ja jännittäminen alkaa viikkoja etukäteen. Siitä on tullut sellanen kierre, että "tiedän" että niin käy, joten niin käy.

Avoimessa kuristin 25 kiloa itteäni painavamman kaverin. Kukaan ei uskonut että mä voittaisin sen matsin. Ennen matsia mietin että mitä mä tunnen, ja tajusin että mua ei jännitä vaan pelottaa. En ole kertaakaan vielä loukkaantunut kisoissa, mutta just avoimessa on ollut niitä tilanteita missä 90kg kaveri heittää lonkkaheitolla tai repii kilpparista kimuraa ja oon tajunnut miten lähellä se on että paikat menee pahasti hajalle. Ihan alkuvaiheessa pelkäsin omassakin painoluokassa fyysisen turvallisuuteni puolesta (ja matsit meni paremmin).

Mä luulen että parit ekat kisat meni omassakin painoluokassa hyvin myös siksi, että lääkärit oli sanoneet etten tuu pärjäämään miesten sarjassa. Ja aika moni muukin sitä sanoi. Siitä jäi sellainen rauhallinen mutta verenhimoinen fiilis. Sitten kun alettiin puhua että mulla on hyvä mahdollisuus voittaa kisat, niin kaikki alkoi mennä v*tuiksi. Tää tilasto on todella perverssi, mutta arvokisoissa omassa painoluokassa (-64kg) 4-7, avoimessa sarjassa 3-5 ja -76kg sarjassa 1-0. Eli mä oon voittanut enemmän silloin kun vastustajat on isompia. (Salikisoista omassa painoluokassa 4-1.)

Mä en ilmeisesti tykkää siitä että mulla on mahdollisuuksia, koska jos ajattelen että mulla on jotain, kaikki voimavarat menee sen pelkäämiseen että mitä jos menetän sen kuvitellun etulyöntiaseman. Sit otteleminen muuttuu passiiviseksi ja jäykäksi ja yritän väkisin pakottaa "varmoja" tekniikoita. Luovuus katoaa.

Tai siis ne jännitykset on ihan erilaisia. Tuntuu että hyödyttömintä on sellanen jännitys, et "tää pitäis pystyä voittamaan, nyt et kuse tätä" joka on itse asiassa mulla joka kerta johtanut tappioon. Sen sijaan jännitys siitä loppuuko matsissa kunto, hajoaako paikat tai jos tietää että kaveri on parempi, vahvempi ja/tai isompi, tuntuu jotenkin... terveemmältä ja käyttökelpoisemmalta kamalta. Luulen että tää johtuu siitä että ensiksi mainittu liittyy egoon, jälkimmäiset tulee syvemmältä liskoaivoista ja on niin ollen parempia terästämään suorituskykyä. Mä en ollut oikeastaan ennen tajunnut, että tota jännitystä on kahta sorttia, toinen on sellanen "jos mä epäonnistun niin mitä muut ajattelee" (tai "jos mä häviän ni mua v*tuttaa ja pelkään sitä tunnetta") ja toinen on sellanen että "kohta toi tulee päälle ja sit varmaan sattuu". Tulin kisojen jälkeen siihen tulokseen että löysin sisäisen masokistini ja tykkään tosta jälkimmäisestä jännityksestä mutta en siitä egoon liittyvästä sortista.
Eerik Norvio
Wer mit Ungeheuern kämpft, mag zusehn, dass er nicht dabei zum Ungeheuer wird. Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein. -Friedrich Nietzsche
tabitha
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 6065
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Kisajännitys

#24

Viesti tabitha »

Ile kirjoitti:Ihan lämpimikseen heittona - kun ei itsellä ole paljon muuta antia tähän ketjuun - niin mitä ajatuksia tulee mieleen kisajännityksen ja teh street elikkäs tositilannejännityksen eroista ja tilanteisiin valmistautumisesta?

Sehän on tavallaan IP-näkökulmalle ihan vierasta, että tiedät joutuvasi myllyttämään kolmen viikon päästä lauantaina ja alat jo etukäteen jännittää sitä ja pikkuhiljaa suorittaa valmistautumisrutiineja jne...
Ei ehkä ihan täysin vierasta, esimerkiksi parisuhde jossa on koko aika häilynyt väkivallan uhka ja jotenki tietää että sit kun sanoo että haluu erota niin on varmahkoa että reaktio on fyysinen. Mutta ymmärrän kyllä pointin. Itsestään selvästi on eri asia nouseeko adrenaliinit sekunneissa vai tunneissa. Pidän myös aika selvänä että säännöt vaikuttaa, harvempi kai kamppailu-urheilussa pelkää henkensä puolesta. Jos kuolemanpelko oikeasti tulee peliin niin se on... no. Eri asia. Jos miettii evoluutiota niin luulisi että ihmisellä on ihan hyvät koneistot siihen että kuolemanpelkokin voi parantaa suoritusta, mut samat käsittelytavat ei siihen välttämättä toimi.

Tositilannejännitys voi olla siis huomattavasti kovempaa, mutta toisaalta ei automaattisesti. Oon ite ollut tappeluissa jotka on olleet niin säälittäviä, että en oo osannut pelätä. Sellasia että kevytkin sparri salilla on uhkaavampaa. Toisaalta on ollut pari väkivaltatilannetta minkä jälkeen oon tärissyt tuntikausia, ja se jälkishokki on jotain mitä kamppailu-urheilussa ei ainakaan mulle tule.
Eerik Norvio
Wer mit Ungeheuern kämpft, mag zusehn, dass er nicht dabei zum Ungeheuer wird. Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein. -Friedrich Nietzsche
tabitha
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 6065
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Helsinki

Kisajännitys

#25

Viesti tabitha »

Nopeasti vielä lisäyksenä, että tuli sellainenkin juttu mieleen, että yllätyksellisyys voi myös tarkoittaa sitä ettei ehdi ollenkaan jännittää, ja asiasta etukäteen tietäminen voi pahentaa tilannetta. Jos itse saisin valita, joutuisin esim. veistä vastaan tai muuhun todennäköisesti tappavaan väkivaltatilanteeseen niin etten tiedä siitä päiviä tai tunteja etukäteen. Syy on se että pitkään kestävä kuolemanpelko ja asioiden kelailu söisi varmaan suorituskyvyn. Tilanne olisi ehkä eri, jos mulla olisi jotain koulutusta tai kokemusta tuollaisten asioiden kohtaamiseen.

(Kuulin muuten kerran erään ammattilaisvapaaottelijan sanovan, että olis helpompaa jos matsit järjestettäisiin niin, että niistä saisi tietää vasta saman päivän aamuna.)
Eerik Norvio
Wer mit Ungeheuern kämpft, mag zusehn, dass er nicht dabei zum Ungeheuer wird. Und wenn du lange in einen Abgrund blickst, blickt der Abgrund auch in dich hinein. -Friedrich Nietzsche
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 6402
Lauteille: Lokakuu 2009

Kisajännitys

#26

Viesti Ile »

tabitha kirjoitti:Nopeasti vielä lisäyksenä, että tuli sellainenkin juttu mieleen, että yllätyksellisyys voi myös tarkoittaa sitä ettei ehdi ollenkaan jännittää, ja asiasta etukäteen tietäminen voi pahentaa tilannetta.
Mä luulen, että useimmiten se on juuri noin. Toki tositilanteessa on mahdollista ns. jäätyä tai vaikka liata housunsa, mutta kyllä kunnon kisajännitys lienee eri sfääreissä. Eri asia tietysti, että jos se tositilanne on jokin pitkään odotettavissa oleva vakava uhka, esim. kova perheväkivalta-case tai joku kostohommeli.

Toki kisajännitys ylipäänsä on erilainen paketti, jossa on erinäistä urheilullista osaamisen ja onnistumisen painetta mukana eikä pelkkää tilanteesta selvitytymistä.

Mutta osaako henkilö lainkaan tapella yllättävässä tositilanteessa jos se on tottunut siihen, että myllyttämistä edeltävät aina viikkokausien samankaltaiset rutiinit valmistavia sparreja, ruokavaliota, taktiikkapalalvereja, herkistelyjä, alkulämpöjä, pukeutumisrutiineja, käsien teippausta, varusteiden pukemista tietyssä järjestyksessä ja valmentajan sylissä istumista myöten? (tää oli provokatiivis-retorinen kysymys, ei tarvitse vastata, mä tiedän, että sporttikamppailijat yleensä pärjää kadullakin :) ;)... mutta voiko tässä olla kuitenkin joku juttu, että toinen homma sopii paremmin toiselle ja toinen toiselle...? )

No, tämä oli sivujuonne. Tabithaltahan on tullut taas hyvää ketjun aiheeseen liittyvää settiä.
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 16087
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Kisajännitys

#27

Viesti Kari Aittomäki »

Mun nähdäkseni suurin ero kisajännityksen ja mylläkkäviritteen välillä on esiintymiskuume.
On ihan eri peli nousta näytille, katseitten alle arvioitavaksi kuin vain yksiniitisesti kohdata kulloinenkin vainomies tuolla kentällä. Joka toki on äärimmäinen stimuli... mutta erisorttinen.

Kisajännitykseen kuuluu olennaisesti paitsi kaikki jo mainitut sielunliikkeet, myös silkka hyväksytyksi tulemisen asenne-taakka, minäkuvan vahvistaminen ja hyväksyttäminen.
Tämän takia junnubokrailuissa se koko valmentajaporras (molemmissa kulmissa) taputtelee ja osoittaa hyväksymistään jäätyneellekin santerille, tämän takia laadukkaimmat kilpahuiput käy halaamassa kaikkensayrittänyttä altavastaajaa.
- Tästä mulla on kokemusta, Salliainen päästi mut kokeilemaan kilpatilannematsia Parhaista Parasta vastaan.. olin valmistautunut tosissani ja jännittämistä enemmän olin suunnattoman kiihkoissani... ja sain kun sainkin kutittamani huippukunnon kuristettua peliin ja seisoin täyden ajan, onnistuin jopa muutaman osumankin rääpimään.. Kongin soitua kumarsin aika sekavissa olotiloissa ja katsoin, kun kirkkain Maailmanmestari tuli ja halas ja kiitti matsista:
- Ver'gd'run, ver'god.
Eikä vain hän vaan koko mestareita vilisevä brittijoukko kävi sanomassa mukavan sanan. Oletan että ne perusbrittiläisinä fairplay-urheilumiehinä koki jakaa vastamyrkkyä stadilaisten näkyvälle/haisevalle ylenkatseelle.
- See yasoon in a beggames yea?
Pelkkä muistelu lämmittää yhä. Ja paukautti tuolloisen itteni miltei hysteeriseen treenikierteeseen.

Yksi näkökulma latingin ja hyväksynnän suhteen lie myös etninen.
Erittäin tuttu lie ilmiö jossa valtakulttuurista poikkeavasta taustasta ponnistava sälli kantaa sellaista ylimääräisen uhmakasta pärjäämisentarvetta harteillaan. Esimerkkejä ois vaikka miten mutta katotaan nyt.

Myös jännityksestä ja pelonkäytöstä rujoimmilla tilanteilla joskus toiste, on senverta laaja ja sovellusrikas maailma se.
Senverta sentään että vanhankoulun sikana katselen lisääntynyttä uhkailumentaliteettia enemmän kuin vähänhalveksien.

jep
Lasse Candé
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 4
Viestit: 20822
Lauteille: Joulukuu 2007

Kisajännitys

#28

Viesti Lasse Candé »

Ilellä on tuossa oma pointtinsa, että pitkäaikainen jännitys ja nopeammat tilanteet ovat erilaisia. Uskon myös että se, miten ne eroavat ja mikä on kenellekin pahin, on erittäin yksilöllistä.

Mutta uskon myös että vastaus provokatiivisretoriseen kysymykseen on, että pitkäaikaisen jännityksen käsittely varmaan antaa todella paljon myös lyhyempiin juttuihin, eli en usko täydelliseen eroon, mitä tuossa ilmeisesti haettiin?

Ehkäpä jonkinlaisena analogiana peruskunto ja muut kunnot.

Se on kyllä yksi juttu että jokin "tositilanteen jännittäminen" tarkoittaa jo itsessään melko laajaa kirjoa lähes täysin erilaisia asioita, riippuen mistä tositilanteesta ja ihmisistä puhutaan.
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 6402
Lauteille: Lokakuu 2009

Kisajännitys

#29

Viesti Ile »

Lasse Candé kirjoitti: Mutta uskon myös että vastaus provokatiivisretoriseen kysymykseen on, että pitkäaikaisen jännityksen käsittely varmaan antaa todella paljon myös lyhyempiin juttuihin, eli en usko täydelliseen eroon, mitä tuossa ilmeisesti haettiin?
Joo, varmasti näin.

Sitten voisi vielä spekuloida sellaisella kombinaatiolla, että joku ei pärjää kamppailijatovereilleen kilpauralla, koska on huono käsittelemään niitä erilaisia odotuksia, paineita ja jännityksiä joita siihen liittyy, mutta spontaanissa adrenaliinitilanteessa ongelmaa ei sitten olekaan. Tämäkin varmaan vähän nyanssispekulaatio.
Jopo
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 2241
Lauteille: Lokakuu 2005
Paikkakunta: Pori

Kisajännitys

#30

Viesti Jopo »

Kuten Kari jo ansiokkaasti esitti, niin kysessä on sama eläin, ei rotu. Vähän ku puhuisi siperian laikasta ja japanin palatsikoirasta. Molemmat on koiria, mutta... tositilanteen yhtäkkisyys ja vilpitön satuttamisen halu muuttavat tilannetta aika rajusti. Hyvässä ja pahassa. Nähdäkseni matsijännitys on jossain väkivallan ja viulistin esiintymisjännityksen välimaastossa. Eli lappis tai pystykorva, ihmisestä riippuen.
” Liiasta nestetankkauksesta seuraa ainoastaan se, että paska lentää keihästä kauemmaksi.”
Rädyn ohje kaikille urheilijoille
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 73 kurkkijaa