Ihan ensimmäisenä tulee mieleen että jos puhuttelumuotojen käytöstä pitää laatia ohjeistuksia ja normeja, on silloin varmasti kyseessä aika laaja organisaatio. Siis sellainen jossa ihmiset eivät lähtökohtaisesti tunne toisiaan ja ovat hyvinkin erilaisista taustoista. Silloin kankeuden välttämiseksi (ja joskus valtarakenteiden vahvistamiseksi) on tapana vahvistaa käyttöön jokin erikoinen puhuttelumuotoetiketti. ("Herra Kersantti - hojomies X. Saanko puhutella?")Tyttö kirjoitti: Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan.
Keskustelimme aiheesta eräässä kamppailuvalmentajakoulutuksessa. Jotkut kokevat vetäjä-sanan loukkaavana, toiset haluavat olla ennemmin opettajia kuin valmentajia.
Minkälaisia ajatuksia ja tunteita otsikossa mainitut termit herättävät teissä?
Puhuttelu siis on mielestäni pikkuisen eri asia kuin se millä millä jostain henkilöstä puhutaan. Seuraavaan tapaan.
Henkilöstä puhuminen:
"Toi Akitoshi on ihan sikanopea ton keihään kanssa!"
"Joo. Mutta sehän onkin tän koulun mestari. Kannattaa vääntää sen kanssa aina kun on mahdollista. Siinä saa kylmää kyytiä mutta oppii nopeasti."
Puhuttelu:
"Oi mestari, saanko häiritä?"
"Noh?"
"Voitko lainata urheiluteippiä?"
"Ota mun kassista."
Jotkut sitten tietysti ovat muodollisempia kuin toiset. Ja on tietysti sanomattakin selvää että myös rentous ja välittömyys on sosiaalinen käyttäytymisnormi siinä missä muutkin. Omaan korvaani tuo jälkimmäinen esimerkeistäni kuulostaisi melkoisen muodolliselta (ja kummalliselta).
Omassa koulukunnassani ihmisiä puhutellaan niinkuin normaalissa kanssakäymisessä salin ulkopuolellakin tehtäisiin. Suomen toiminnasta vastaavaa opettajaa puhuttelen etunimellä, saksalaisia opettajia puhuttelin "Herr X":ksi kunnes tehtiin sinunkaupat, joitain muodollisemmista anglosaksisista kulttuureista kotoisin olevia, suunnilleen oman isäni ikäisiä professorismiehiä puhuttelen tittelillä "Professor X" kunnes käskevät käyttää etunimeä. Japanilaisten kanssa noudatetaan paikallisia hyviä tapoja.
OIkeastaan ainoa tälläinen "lajisidonnainen" puhuttelumuoto omassa koulussani on se että koulukunnan päämiestä on tapana puhutella senseiksi, tai oikeastaan yhdistelmällä "X-sensei" joka on paikallisiin tapoihin nähden melko epämuodollinen mutta kuitenkin kohtelias tapa. (Näissä X siis kyseisen ihmisen oma nimi. )
Eli summa summarum: kovin yksityiskohtainen pohdinta siitä mitä puhuttelumuotoa käytetään kuulostaa vieraalta. Onhan sillä opettajalla nimikin, miksei käyttäisi sitä.
Ja oman kouluni etikettinormisto korostaa siis sellaista vähäeleistä ja luonnollista toimintaa. Ja yhteinen normi siis sekin. Muualla toimitaan muilla tavoin ja hyvä niin.
t. J